Ollaan hankkimassa perheeseen (kaksi aikuista) erästä tietyn rotuista koiraa, rotua jota olemme harrastaneet jo yli 30 vuotta. Pari vuotta sitten rakkaan vanhuksemme pois menon jälkeen koira-kuume iski jälleen. mutta...mutta..
Soiteltuani muutamalle rodun kasvattajalle olen tosiaan tyrmistynyt!
Seuraa kaamea kolmannen asteen kuulustelu,pitäisi siinä puhelimessa kertoa miltei kaikki henk.koht. asiansa.
Rotu,jonka edustajan pentua haen,on meillä aina aikaisemmin ollut "vaan" perhe koirana, niiden kanssa on lenkkeilty,mökkeilty, vietetty yhteistä aikaa ..kavereina. Mutta nykyään niitä on vain kahdenlaisia, näyttelyissä käyviä,ja käyttökoiria.
Tavalliseksi perhe-ja kaveri koiraksi eivät nämä kasvattajat kuulemma suostu myymään!
Yksi jopa tiesi kertoa, etten tiedä rodusta mitään,joten näin haastavaa koiraa hän ei minulle myy (huoh :) )
Ja toinen suuttui, ja löi puhelimen korvaani, kun kysyin vanhempien tietoja, että voisin jalostus netistä tsekata terveystietoja (heh..)
Eli näin kasvattajien "kaltoin kohdeltuna) mietin kyllä sitä paperitontakin pentuetta, ehkä terveysriskit ovat kuitenkin samaa luokkaa ..kukaties?

Vastaukset 8
Vanhimmat
Kysele vaan edelleen kasvattajilta,ei ne kaikki tuollaisia vaadi olkoon rotu mikä vaan,eihän kaikista pennuista edes mitenkään ole näyttöön tai käyttöön tai sitten rodullasi on todella täydellisiä kasvattajia kun eivät pennuissaan yhdelläkään mitään vikaa näe.
ja ketä siitä voi syyttää. Ei ainakaan koiran ostajaa.
Minä tekisin kuten dava jo neuvoi. Kyselisin muualta. Tuollaiseen "hienopieruporukkaan" en toista kertaa edes ottaisi yhteyttä.
Ja jollei koiraa löydy normaali perheeseen, niin hakisin sen sekarotuisen.
rotu mahtaa olla kyseessä?
Mieleeni ei nyt tule kuin belgianpaimenkoira malinois, niistähän sanotaan etteivät sovellu palkästään "kotikoiriksi".Tiedä sitten sopivatko vai eivät.
paimen kuitenkin. Rotu, joka on ollut ties miten pitkään myös perhe-koirana, nyt vain on jotenkin kasvattajilla jokin "noussut hattuun".
usealla. Aivan liian usealla.
Eräs kasvattaja ei myynyt sakua perheelle, joilla oli syksyllä kouluun menevä poika.
Se tuntui jo yliammutulta jutulta. Soitin itsekin kyseiselle kasvattajalle, piruuttani. Kieltävä päätös tuli kun kerroin olevani eläkkeellä.
Työlinjaisiahan ei mielellään myydä muuta kuin paimeniksi tai kovan luokan harrastuskoiriksi.Ymmärrettävää mielestäni! Kasvattaja tietenkin haluaa varmistaa, että koira tosiaan saa tarpeitaan vastaavan aktiivisen ja haastellisen elämän.
Niin, itse päädyin sitten Bortsu-mixiin, jossa 85% bortsua, 12,5% labbista ja 2,5% saksanpaimenta. Tällä on aikomus tokoilla niin pitkälle kuin pääsee, että seuraavalla kerralla täyttäisi kriteerit:-D
niin hyvä koira, tämä mixi, että toivottavasti siihen seuraavaan kertaan on vielä monta monituista vuotta:-D