Estellan ja Aurelian pikkusiskolle

keijukaisten äiti ;)

Estella Saida Mariel (s. -00) ja Aurelia Edla Raakel (s. -01) saivat kaksi viikkoa sitten pienen pienen keskosena syntyneen siskonsa kotiin. Tätä ennen pikkuinen oli viettänyt raskaan ja pitkän ajan sairaalassa, mutta nyt kaikki on melko hyvin ja ollaan jo alettu pikkuhiljaa nimeäkin miettiä.

Koska kahden kuukauden sisässä pitää nimi ilmoittaa, olemme ilmoittaneet tytön edesmenneen mummon etunimen, jonka ympärille rakennamme nyt uutta kustumanimeä. Mummon nimi on Ilse, ja se halutaan mielellään keskimmäiseksi nimeksi.

Etunimi saisi olla vähän samaa vanhanhtavaa keijukaistyyliä kuin siskoilla :) Kolmas nimi on ehkäpä Ethel. Eli Ilse Ethelin eteen joku nimi. Saa edfotella vapaasti

35

4932

    Vastaukset 35

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huh huh!

      onpa "erikoisia" nimiä, yök. siskojen nimistä tulee mieleen mustalaiset, joten sieltä suunnalta joku heimonimi...
      nykyisin tämä erikoisuudentavoittelu on mennyt ihan mahdottomuuksiin, tuntuu että tarkoituksena on vain keksiä mahdollisimman outo nimi, sopipa se lapsen persoonaan tai ei. kyllä niistä hienoista isabella liimataisistakin voi tulla rehellisiä duunareita, ei pelkällä nimellä lähdetä hollywoodia valloittamaan.

      • Isabella itekkin

        Maailma muuttuu sisko! Taidat tippua kärryiltä kun et sulata "hienoja" nimiä? Ja miten niin hienoja? Ne on ihan tavan nimiä.
        Mikset valita ettei esim.Björnström saa laittaa tyttönsä nimeksi Merjaa? Sehän on sama asia!
        Ota kireä pipo päästä kun on niin kaunis ilmakin!!


      • keijukaisten äiti ;)

        Emme me anna lapselle tietoisesti mitään "hienoa" nimeä, näillä nimillä on historia ja ne eivät muuten ole mitään hienosteluväännöksiä.

        Edla, Saida ja Ilse tulevat kaikki suoraan lähisuvun edesmenneiden mummojen ja isomummojen nimistä.

        Mariel nimi taas on sukukirjasta löytynyt nimi, ja tavallaan myös muunnos omasta toisesta nimestäni Maria.
        Raakel taas tulee raamatusta, mutta löytyy niin ikään muodossa Rachel esivanhemmiltamme.

        Estella ja Aurelia ovat puhtaasti keksintöjä :)
        Estella on tähti ja Aurelia tulee Aurorasta, jonka merkityksen varman kaikki tietävät :)
        Tytöt saattaisivat olla Stella ja Aurora, mutta halusimme niistä vähän enemmän omannäköisemme nimet.

        Sukunimi on Helminen.


      • keijukaisten äiti
        Isabella itekkin kirjoitti:

        Maailma muuttuu sisko! Taidat tippua kärryiltä kun et sulata "hienoja" nimiä? Ja miten niin hienoja? Ne on ihan tavan nimiä.
        Mikset valita ettei esim.Björnström saa laittaa tyttönsä nimeksi Merjaa? Sehän on sama asia!
        Ota kireä pipo päästä kun on niin kaunis ilmakin!!

        näin on :)


    • Täti

      Miltä kuulostaa Oktavia Ilse Ethel?

      tai
      Olivia, Antonina,
      Eufemia, Illusia,
      Eulalia, Klaudia,
      Larissa, Neonilla,
      Matrona, Melania,
      Melissa, Mimosa,
      Natalia, Sinaida,
      Teresa, Valentina,
      Valeria, Veronika...?

      • keijukaisten äiti ;)

        Monet nimet on tosi kauniita mutta liian erikoisia silti, esim Sinaida. Saattaisi olla hankala käytännössä.

        Valentina olisi ihana, mutta onko liian pitkä?


    • ehdotuksia

      Antonia
      Antonella
      Mathilde
      Cecilia
      Marcella
      Franceska
      Angelicka

      • keijukaisten äiti ;)

        olemme aivan suomalaisia joten esim kaksi viimeistä ehdotusta on pakko tyrmätä heti. Muutenkin vierastamme nimiä joissa on Z, X, W tai C.


    • alva

      Kauniit etunimet tytöillänne. Itse tykkään juuri samoista nimistä ja esim. Edla, Mariel ja Ethel ovat myös suosikkejani. Ehdottaisinkin kolmannen tytön nimeksi Lidia, joka mielestäni sopisi kauniisti siskojen nimiin ja Ilse Ethelin eteen loistavasti.

      • keijukaisten äiti ;)

        Juuri sitä tyyliä mitä haemme :) Mistähän nimestä Lidia tulee ja mikä on sen merkitys, onko kellään tietoa? Olisi kiva jos nimellä olisi, edes joku etäinen, positiivinen merkitys :)


      • sibyllavon
        keijukaisten äiti ;) kirjoitti:

        Juuri sitä tyyliä mitä haemme :) Mistähän nimestä Lidia tulee ja mikä on sen merkitys, onko kellään tietoa? Olisi kiva jos nimellä olisi, edes joku etäinen, positiivinen merkitys :)

        tulee Lyydiasta, Euroopan ensimmäinen kristitty, purppuranmyyjä, Paavalin käännyttämä.


    • kukkakimppu

      pikkuiselle Kesäyön unen keijukungattaren nimeä

      Titania Ilse Ethel.

      Vokaalialkuisista Ofelia, Olivia tai Ursula.

      • keijukaisten äiti ;)

        Titaniaon ehdottomasti kaunis nimi, mutta siitä tulee vähän liian monta asiaa mieleen; Titaani, Titanic....

        Ofeliasta taas tulee viini ekana mieleen, ei hyvä. Olivia liian persoonaton, ja Ursulaa vierastan muuten vain.


    • essililja**

      täytyy sanoa että yks ihanimmista nimistä on tuo Saida! :o miten en oo koskaan kuullut sitä, aivan fantastinen nimi!

      tuolla joku ehdotti Titaniaa joka ainakin minusta kuulostaisi todella hyvältä. laittakaas se :)
      Estella, Aurelia, Titania?

    • eve 2

      Alissa
      Amelie
      Regina
      Sandra
      Familia

      • Vendela*

        kuinka joku ehdottaa Familia-nimeä. Sehän on monella kielellä PERHE. Jotain rajaa sentään.


      • keijukaisten äiti ;)

        paitsi Sandra, mutta emme halua varastaa sitä kun se on kummityttöni nimi :D


      • on kuusikymmentä
        Vendela* kirjoitti:

        kuinka joku ehdottaa Familia-nimeä. Sehän on monella kielellä PERHE. Jotain rajaa sentään.

        Familia-nimistä naista.
        Useimmat heistä ovat syntyneet viime vuosisadan alkupuolella.
        Kaunis vanha nimi.


    • puupöllö

      Ehdottaisin nimeä Oliivia, taikka ihan vain Olivia yhdellä iillä.

      Vokaalilla alkava nimi olisi juuri hyvä, sillä isommatkin keijukaiset omaavat vokaalialkuisen nimen.

      Olivia Ilse Ethel.

    • josjoasjaos

      Ehdottaisin nimeksi Jasminaa tai Jasmiinaa kahdella iillä.

      Onnea teille!!
      =)

      • keijukaisten äiti ;)

        Mutta kitos kumminkin!


    • neiti sade

      Isabella,Mariel,Ellen,Kaarin,Astrid

      • keijukaisten äiti ;)

        Laitamme korvan taakse :)

        Tämänkin nimen merkitys kiinnostaisi....


      • sibyllavon
        keijukaisten äiti ;) kirjoitti:

        Laitamme korvan taakse :)

        Tämänkin nimen merkitys kiinnostaisi....

        lienee muunneltu Sofiasta, joka merkitsee "viisaus". Suomessa on käytetty muotoa Sohviia.


      • ja-
        sibyllavon kirjoitti:

        lienee muunneltu Sofiasta, joka merkitsee "viisaus". Suomessa on käytetty muotoa Sohviia.

        Sofiana Ilse Ulrika. Kaunis.


    • Ilata

      Josefin
      Ramona/Rianna/Rianne
      Helene
      Klaudia
      Simone
      Lyydiana
      Liliana/Lidiana
      Anceliga
      Ellen
      Mirjam
      Linnea

    • -------

      Amelie Ilse Ethel, Alissa Ilse Ethel, Aretta Ilse Ethel.

      • ehdotelmaa

        Eleanor Ilse Ethel

        Mimosa Ilse Ethel

        Alva Ilse Ethel (Alva - keijukaisten kuningatar)

        Natalia/Natalina Ilse Ethel (Natalina on italialainen nimi)

        Amabel Ilse Ethel (Amabel - lovable)


    • Anna-Iisa

      Juliana , Helinä, Felicia, Cecilia, Gabriella, Klaara, Kristel, Marlene, Natalie, Paulina, Raakel, Ulrika, Ellen, Elaine, Milana, Daniella, Daniela

    • sibyllavon

      Ottilia/Isabella/Yvonne Ilse Ethel

    • Täti

      Teresa, Teresia,
      Jolanda, Amelia,
      Odessa, Vanessa,
      Meliina, Milana,
      Adalmiina, Antonina,
      Helinä ...

    • Vaihti

      Violetta
      Violet
      Violettiana

    • -Kukkatyttö

      Violet Ilse Linnea, Lola Ilse Lumia,

      Adele Ilse Helinä, Sole Ilse Soilikki..

    • kissus

      Harvoin ehdottelen kenellekään nimiä, mutta tähän paikkaan on ihan pakko kertoa yksi nimisuosikeistani:

      Oihonna

      skotlantilaisen James Mscphersonin runoelmassa Ossianin laulut (1700-luvulta) tavattava vanha gaelinkielinen nimi, jonka J.L.Runeberg lainasi teokseensa Kuningas Fjalar
      (tieto Lempiäisen Suuresta etunimikirjasta).

      Runebergin eepoksessa mainitaan Oihonnan tarkoittavan meren tytärtä.

    • Anonyymi00035

      Kauniit nimet Estella ja Aurelia!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      63
      779
    2. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      158
      764
    3. Ampuminen kylpylässä

      Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa
      Naantali
      25
      760
    4. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      100
      730
    5. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      27
      708
    6. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      93
      677
    7. Kerro minulle totuus

      Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒
      Ikävä
      193
      636
    8. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      22
      592
    9. Miten yrität

      Vielä saada kaivattusi?
      Ikävä
      61
      572
    10. VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN

      Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisika­laumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa
      Iisalmi
      40
      539
    11. Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!

      Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks
      Suomussalmi
      35
      524
    12. On todella ikävää

      Todella ikävää, että asiat ovat menneet tällaisiksi. Tämä ei ollut missään vaiheessa tarkoitukseni. Olen tehnyt virheit
      Ikävä
      78
      470
    13. 39
      455
    14. Muutto auto hakee sut tänään!

      Tein sulle oman huoneen! mieheltä naiselle
      Ikävä
      57
      445
    15. sinulle....

      Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.
      Ikävä
      75
      437
    16. Useita poliisiautoja kunnantalolla

      Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.
      Ähtäri
      9
      429
    17. Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?

      Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.
      Ikävä
      25
      427
    18. Jos näkisimme vielä joskus

      ... mihin veisit miut treffeille? 😊
      Ikävä
      70
      423
    19. Ottanet yhteyttä

      Facebookissa,jos on jotain asiaa.Miehelle! T.M-nainen.
      Ikävä
      54
      408
    20. Jos kaivattusi olisi

      Vieressäsi niin mitä tekisit?
      Ikävä
      40
      407
    Aihe