Moi. Mä olen 12, kohta 13 vuotta vanha.Mut älkää pliis olko sillee: "Pah, noin nuori! En varmasti lue! JEi noin nuoret osaa kirjottaa!" Muistutan teitä "Ennuskivien mahti" kirjasta, joka on hyvin suosittu fantasiakirja 12 vuotiaalta kirjailialta.
Aloitin kirjoittaa tällaista fantasia kirjaa itsekkin nimeltään "Menneisyys". Ajattelin laittaa siitä tänne 2 ekaa lukua. Sanokaa mitä mieltä olette. Kirja on suunnaattu jotain 11-15 vuotiaille. Vastatkaa ja antakaa palautetta. Kiitti jos vaivaudutte.
1
Oli pelkkää pimeää. Kuuntelin ympäristöäni. Kuulin vauvan itkua. Se olin minä. Joku kaappasi minut syliinsä, ja juoksi. Pimeydestä nousi nainen. Nuori kaunis solakka nainen, jolla oli suipot korvat ja ankara hymy kauniilla huulillaan. Hän kohotti kätensä ja minut sokaisi valo. Kuulin hänen huutavan pari muinaisen kielen sanaa, jota en ymmärtänyt. Valo valaisi synkän metsän, ja näytti kaikki ne puolestani kärsineet ihmiset. Suljin silmäni, juuri ennen kuin loitsu osui minuun. Se läpäisi minut valolla ja lämmöllä. Se kutitti hieman. Nainen asteli luokseni ja painoi hoikan etusormensa leukaluulleni. Kaikki pimeni.
Avasin silmäni. Niin pitkä aika. Jouduin varjostamaan silmiäni kädelläni. En ollut nähnyt valoa 15 vuoteen. En ollut nähnyt mitään 15 vuoteen. Käteni tärisivät, ja silmäni sumenivat vähän väliä. Korvani soivat, ja oli vaikea hengittää. Joku juoksi luokseni. En erottanut jyskytyksen alta hänen sanojaan. Kohta käytävästä juoksi paljon ihmisiä. Katselin ihmetellen kauheaa ihmisjoukkoa. He osoittelivat minua, mutta eivät nauraneet. Aloin itkeä. Mitä tämä kaikki oli? Ovesta astui kaunis nainen. Tällä oli voimakkaat kasvonpiirteet ja hänen kasvoillaan kareili helpottunut hymy. Hänelläkin oli suipot korva, niin kuin naisella, joka pelasti minut kun oli vauva. Ihmettelin että muistin sen. Nousin istumaan. Nainen ovella ojensi minulle hopeisen pikarin jossa oli kirkasta höyryävää nestettä. Join juoman, ja tunsin heti vahvistuvani. Voima kupli sisälläni, ja tunsin kuinka aistini terästäytyivät. Nousin istumaan. Minun päälläni oli valkea harsokankaasta valmistettu mekko. Nousin seisomaan, ja astelin huoneen perällä olevalle peilille.
Tuijotin itseäni varmaan monia tunteja. Olin kaunis. Minulla oli pitkät lantiolle asti ulottuvat korpinmustat hiukset, vaalea iho, ja suipot korvat. Kosketin arasti korviani. Tuijotin itseäni smaragdin vihreisiin silmiin, kunnes katseeni riistäytyi pakostikin alemmas. Kosketin hennoilla sormenpäilläni leukaluutani. Siihen oli kuin palanut kaksi kiekuraa, jotka oli solmittu yhteen keskeltä. Kun kosketin sitä, se alkoi hehkua valkoisena. Säpsähdin, ja huomasin olevani huoneessa yksin. Olin seissyt siinä varmaan kaksi tuntia. Kuka minä olen? Kysyin itseltäni ja sivelin kasvojani. Ja missä minä olen?
2
“ Hän heräsi”, Musta sanoi, ja hymyili hirvittävällä tavalla.
“ Tunsimme sen, Musta”, muut vastasivat kuorossa.
“ Hyvä. Lähettäkää Varjo.” Musta sanoi virnuillen pirullisesti.
“ Mutta, tytöllä on voimia, arvon Musta!” sanoi nurkassa oleva mies.
“ Tiedän, luuletko olevasi minua ylempänä?” Musta kysyi ja kohotti toista kulmakarvaansa.
“ En, herra”, mies sanoi.
“Lähettäkää siis Varjo”
-------------------------------------------------
Kitos jos luitte, ja toivon palautetta, ja kaunistelematonta kiitos. :)
Aloitin kirjoittaa tällaista fantasia kirjaa itsekkin nimeltään "Menneisyys". Ajattelin laittaa siitä tänne 2 ekaa lukua. Sanokaa mitä mieltä olette. Kirja on suunnaattu jotain 11-15 vuotiaille. Vastatkaa ja antakaa palautetta. Kiitti jos vaivaudutte.
1
Oli pelkkää pimeää. Kuuntelin ympäristöäni. Kuulin vauvan itkua. Se olin minä. Joku kaappasi minut syliinsä, ja juoksi. Pimeydestä nousi nainen. Nuori kaunis solakka nainen, jolla oli suipot korvat ja ankara hymy kauniilla huulillaan. Hän kohotti kätensä ja minut sokaisi valo. Kuulin hänen huutavan pari muinaisen kielen sanaa, jota en ymmärtänyt. Valo valaisi synkän metsän, ja näytti kaikki ne puolestani kärsineet ihmiset. Suljin silmäni, juuri ennen kuin loitsu osui minuun. Se läpäisi minut valolla ja lämmöllä. Se kutitti hieman. Nainen asteli luokseni ja painoi hoikan etusormensa leukaluulleni. Kaikki pimeni.
Avasin silmäni. Niin pitkä aika. Jouduin varjostamaan silmiäni kädelläni. En ollut nähnyt valoa 15 vuoteen. En ollut nähnyt mitään 15 vuoteen. Käteni tärisivät, ja silmäni sumenivat vähän väliä. Korvani soivat, ja oli vaikea hengittää. Joku juoksi luokseni. En erottanut jyskytyksen alta hänen sanojaan. Kohta käytävästä juoksi paljon ihmisiä. Katselin ihmetellen kauheaa ihmisjoukkoa. He osoittelivat minua, mutta eivät nauraneet. Aloin itkeä. Mitä tämä kaikki oli? Ovesta astui kaunis nainen. Tällä oli voimakkaat kasvonpiirteet ja hänen kasvoillaan kareili helpottunut hymy. Hänelläkin oli suipot korva, niin kuin naisella, joka pelasti minut kun oli vauva. Ihmettelin että muistin sen. Nousin istumaan. Nainen ovella ojensi minulle hopeisen pikarin jossa oli kirkasta höyryävää nestettä. Join juoman, ja tunsin heti vahvistuvani. Voima kupli sisälläni, ja tunsin kuinka aistini terästäytyivät. Nousin istumaan. Minun päälläni oli valkea harsokankaasta valmistettu mekko. Nousin seisomaan, ja astelin huoneen perällä olevalle peilille.
Tuijotin itseäni varmaan monia tunteja. Olin kaunis. Minulla oli pitkät lantiolle asti ulottuvat korpinmustat hiukset, vaalea iho, ja suipot korvat. Kosketin arasti korviani. Tuijotin itseäni smaragdin vihreisiin silmiin, kunnes katseeni riistäytyi pakostikin alemmas. Kosketin hennoilla sormenpäilläni leukaluutani. Siihen oli kuin palanut kaksi kiekuraa, jotka oli solmittu yhteen keskeltä. Kun kosketin sitä, se alkoi hehkua valkoisena. Säpsähdin, ja huomasin olevani huoneessa yksin. Olin seissyt siinä varmaan kaksi tuntia. Kuka minä olen? Kysyin itseltäni ja sivelin kasvojani. Ja missä minä olen?
2
“ Hän heräsi”, Musta sanoi, ja hymyili hirvittävällä tavalla.
“ Tunsimme sen, Musta”, muut vastasivat kuorossa.
“ Hyvä. Lähettäkää Varjo.” Musta sanoi virnuillen pirullisesti.
“ Mutta, tytöllä on voimia, arvon Musta!” sanoi nurkassa oleva mies.
“ Tiedän, luuletko olevasi minua ylempänä?” Musta kysyi ja kohotti toista kulmakarvaansa.
“ En, herra”, mies sanoi.
“Lähettäkää siis Varjo”
-------------------------------------------------
Kitos jos luitte, ja toivon palautetta, ja kaunistelematonta kiitos. :)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mielestäni tämä oli hieman sekava, mutta tietenkin eihän alussa voi tajuta kirjasta paljonkaan, varsinkaan jos ei ole lukenut kirjan takakantta.Mutta jäin hieman miettimään, että miten tämä tyttö tiesi, että ei ollut nähnyt valoa 15 vuoteen, oliko se jokin tunne, vaisto?
Sellaisesta olen lukenut monesti. :) Ja jos tämä tyttö ei ole elänyt normaalia elämää 15 vuoteen, vaan nukkunut, ollut tajuttomana, niin luultavasti se vaikuttaisi tytön luonteeseen, eli luultavasti hän ei tietäisi paljoakaan.
Sinun täytyy varoa, että tämän kirjoitelmasi juonesta ei tule liian samanlaista, kuin Ennuskivien mahti tai jokin toinen. Minulla on käynyt näin kun aloitin kirjoittamaan, siitä juonesta tuli liian samanlainen kuin eräs kirja. Oikeastaan näin
kävi kaksi kertaa ja jätin tarinani kummallakin kerralla kesken, sillä halusin jotain omaperäistä. :) Minä olen samanikäinen ja olen kirjoittanut jo jonkin aikaa.
Tällä hetkellä olen kirjoittamassa minusta ja kavereistani novellia, mutta en tietenkään julkaise sitä, se on vaan ajanvietettä. Olen myös miettinyt juonta, sillä haluan itsekkin aloittaa kirjan kirjoittamisen. Minulla on jo pieni juonen alku. :)
Mutta kirjoittamasi vaikuttaa kuitenkin lupaavalta, jatka ihmeessä kirjoittamista, jos tunnet sen olevan sinun juttusi. :)
Yhdyn edellisen mielipiteeseen.
Ehkäpä hiukan sekava, nopeasti ja lyhyesti kerrottu mutta saattaisi sopia hyvin vaikkapa epilogiksi.
Silloin kun itse kirjoitan tarinoita omaksi huviksi tai sitten kuolussa kirjoitelmia olen huomannut tälläisen keinon hyväksi: Lisäilen aina asioita kirjoituksen keskelle ja yritan sillä tavoin kirjoittaa mahdollisimman pitkiä lauseita.
Itse menen nyt 8 l.k:lle. Seitsemännellä en saanut ainoastakaan kirjoituksesta alle 9. Ja kirjoitus on ollut todistuksessa aina 9.
Kannattaa muuten opetella kappalejaot, muuten teksiä on aika paskamaisata lukea.
Edelliseen viestiin ei nähtävästi tullut kappalejakoja vaikka sellaiset pistin. Eli anteeksi kun niistä huomautin jos sellaisen olit sinne pistänyt.
Voisitko kertoa enemmän kappalejaoista? En tiedä niistä paljoakaan... :( Koulussa niistä ei ainakaan ole ollut!
Hei!
En itse osaisi lähellekkään tuollaista kirjoittaa vaikka olen jo aikuinen. Mutta paljon lukeneena antaisin tällaisia vinkkejä.. Ehkä nämä on liian kriittisiä koska en osaa sanoa miten sinun kohderyhmälle pitäisi kirjoittaa.
Temposi oli minun silmään liian nopea. Mutta ehkä nuorille niin pitää olla.
Itse kaipaan nimen omaan yksityiskohtia ja tietoa ympäristöstä, tuntemuksista ja luonteesta.
Ja sellaista realismia että taru voisi olla totta jos meillä vain olisi varaanien tilalta lohikäärmeitä jne. Eli juuri minua vaivasi se että oliko hän vain elänyt pimeässä vai todellakin ollut jossain koomassa vauvasta asti. Jos vauvana vajoaa koomaan ei varmaan osaa kävellä 15 vuotiaana... Ja sinun pitää miettiä alkua olen vasta lukenut saman alun!! En muista kirjan nimeä mutta siinä neito on ollut just joku 15 vuotta vuoren sisällä ja herää tulivuoren purkautuessa ja hänkin vain lähtee siitä juoksentelemaan ja seikkailemaan. Joku varmaan osaa kertoa sinulle kyseisen kirjan nimen. Idea siinä kirjassa on että hän luulee olevansa kauhistuttavan ruma eikä tiedä olevansa epäinhimillisen kaunis!
Ja minä kiinnitin huomiota myös siihen että jos hän on rotua missä on suipot korvat eikä ole muuta edes nähnyt miksi hän kiinnittäisi niihin niin paljon huomiota... Eli ne pitäisi kertoa jotenkin huomaamattomammin..
Mutta hyvältä kuulosti yleiskuvaltaan