Moi. Mä olen 12, kohta 13 vuotta vanha. Aloitin kirjoittaa tällaista fantasia kirjaa nimeltään "Menneisyys". Ajattelin laittaa siitä tänne 2 ekaa lukua. Sanokaa mitä mieltä olette. Kirja on suunnaattu jotain 11-15 vuotiaille. Vastatkaa ja antakaa palautetta. Kiitti jos vaivaudutte.
1
Oli pelkkää pimeää. Kuuntelin ympäristöäni. Kuulin vauvan itkua. Se olin minä. Joku kaappasi minut syliinsä, ja juoksi. Pimeydestä nousi nainen. Nuori kaunis solakka nainen, jolla oli suipot korvat ja ankara hymy kauniilla huulillaan. Hän kohotti kätensä ja minut sokaisi valo. Kuulin hänen huutavan pari muinaisen kielen sanaa, jota en ymmärtänyt. Valo valaisi synkän metsän, ja näytti kaikki ne puolestani kärsineet ihmiset. Suljin silmäni, juuri ennen kuin loitsu osui minuun. Se läpäisi minut valolla ja lämmöllä. Se kutitti hieman. Nainen asteli luokseni ja painoi hoikan etusormensa leukaluulleni. Kaikki pimeni.
Avasin silmäni. Niin pitkä aika. Jouduin varjostamaan silmiäni kädelläni. En ollut nähnyt valoa 15 vuoteen. En ollut nähnyt mitään 15 vuoteen. Käteni tärisivät, ja silmäni sumenivat vähän väliä. Korvani soivat, ja oli vaikea hengittää. Joku juoksi luokseni. En erottanut jyskytyksen alta hänen sanojaan. Kohta käytävästä juoksi paljon ihmisiä. Katselin ihmetellen kauheaa ihmisjoukkoa. He osoittelivat minua, mutta eivät nauraneet. Aloin itkeä. Mitä tämä kaikki oli? Ovesta astui kaunis nainen. Tällä oli voimakkaat kasvonpiirteet ja hänen kasvoillaan kareili helpottunut hymy. Hänelläkin oli suipot korva, niin kuin naisella, joka pelasti minut kun oli vauva. Ihmettelin että muistin sen. Nousin istumaan. Nainen ovella ojensi minulle hopeisen pikarin jossa oli kirkasta höyryävää nestettä. Join juoman, ja tunsin heti vahvistuvani. Voima kupli sisälläni, ja tunsin kuinka aistini terästäytyivät. Nousin istumaan. Minun päälläni oli valkea harsokankaasta valmistettu mekko. Nousin seisomaan, ja astelin huoneen perällä olevalle peilille.
Tuijotin itseäni varmaan monia tunteja. Olin kaunis. Minulla oli pitkät lantiolle asti ulottuvat korpinmustat hiukset, vaalea iho, ja suipot korvat. Kosketin arasti korviani. Tuijotin itseäni smaragdin vihreisiin silmiin, kunnes katseeni riistäytyi pakostikin alemmas. Kosketin hennoilla sormenpäilläni leukaluutani. Siihen oli kuin palanut kaksi kiekuraa, jotka oli solmittu yhteen keskeltä. Kun kosketin sitä, se alkoi hehkua valkoisena. Säpsähdin, ja huomasin olevani huoneessa yksin. Olin seissyt siinä varmaan kaksi tuntia. Kuka minä olen? Kysyin itseltäni ja sivelin kasvojani. Ja missä minä olen?
2
“ Hän heräsi”, Musta sanoi, ja hymyili hirvittävällä tavalla.
“ Tunsimme sen, Musta”, muut vastasivat kuorossa.
“ Hyvä. Lähettäkää Varjo.” Musta sanoi virnuillen pirullisesti.
“ Mutta, tytöllä on voimia, arvon Musta!” sanoi nurkassa oleva mies.
“ Tiedän, luuletko olevasi minua ylempänä?” Musta kysyi ja kohotti toista kulmakarvaansa.
“ En, herra”, mies sanoi.
“Lähettäkää siis Varjo”
-------------------------------------------------
Kitos jos luitte, ja toivon palautetta, ja kaunistelematonta kiitos. :)
1
Oli pelkkää pimeää. Kuuntelin ympäristöäni. Kuulin vauvan itkua. Se olin minä. Joku kaappasi minut syliinsä, ja juoksi. Pimeydestä nousi nainen. Nuori kaunis solakka nainen, jolla oli suipot korvat ja ankara hymy kauniilla huulillaan. Hän kohotti kätensä ja minut sokaisi valo. Kuulin hänen huutavan pari muinaisen kielen sanaa, jota en ymmärtänyt. Valo valaisi synkän metsän, ja näytti kaikki ne puolestani kärsineet ihmiset. Suljin silmäni, juuri ennen kuin loitsu osui minuun. Se läpäisi minut valolla ja lämmöllä. Se kutitti hieman. Nainen asteli luokseni ja painoi hoikan etusormensa leukaluulleni. Kaikki pimeni.
Avasin silmäni. Niin pitkä aika. Jouduin varjostamaan silmiäni kädelläni. En ollut nähnyt valoa 15 vuoteen. En ollut nähnyt mitään 15 vuoteen. Käteni tärisivät, ja silmäni sumenivat vähän väliä. Korvani soivat, ja oli vaikea hengittää. Joku juoksi luokseni. En erottanut jyskytyksen alta hänen sanojaan. Kohta käytävästä juoksi paljon ihmisiä. Katselin ihmetellen kauheaa ihmisjoukkoa. He osoittelivat minua, mutta eivät nauraneet. Aloin itkeä. Mitä tämä kaikki oli? Ovesta astui kaunis nainen. Tällä oli voimakkaat kasvonpiirteet ja hänen kasvoillaan kareili helpottunut hymy. Hänelläkin oli suipot korva, niin kuin naisella, joka pelasti minut kun oli vauva. Ihmettelin että muistin sen. Nousin istumaan. Nainen ovella ojensi minulle hopeisen pikarin jossa oli kirkasta höyryävää nestettä. Join juoman, ja tunsin heti vahvistuvani. Voima kupli sisälläni, ja tunsin kuinka aistini terästäytyivät. Nousin istumaan. Minun päälläni oli valkea harsokankaasta valmistettu mekko. Nousin seisomaan, ja astelin huoneen perällä olevalle peilille.
Tuijotin itseäni varmaan monia tunteja. Olin kaunis. Minulla oli pitkät lantiolle asti ulottuvat korpinmustat hiukset, vaalea iho, ja suipot korvat. Kosketin arasti korviani. Tuijotin itseäni smaragdin vihreisiin silmiin, kunnes katseeni riistäytyi pakostikin alemmas. Kosketin hennoilla sormenpäilläni leukaluutani. Siihen oli kuin palanut kaksi kiekuraa, jotka oli solmittu yhteen keskeltä. Kun kosketin sitä, se alkoi hehkua valkoisena. Säpsähdin, ja huomasin olevani huoneessa yksin. Olin seissyt siinä varmaan kaksi tuntia. Kuka minä olen? Kysyin itseltäni ja sivelin kasvojani. Ja missä minä olen?
2
“ Hän heräsi”, Musta sanoi, ja hymyili hirvittävällä tavalla.
“ Tunsimme sen, Musta”, muut vastasivat kuorossa.
“ Hyvä. Lähettäkää Varjo.” Musta sanoi virnuillen pirullisesti.
“ Mutta, tytöllä on voimia, arvon Musta!” sanoi nurkassa oleva mies.
“ Tiedän, luuletko olevasi minua ylempänä?” Musta kysyi ja kohotti toista kulmakarvaansa.
“ En, herra”, mies sanoi.
“Lähettäkää siis Varjo”
-------------------------------------------------
Kitos jos luitte, ja toivon palautetta, ja kaunistelematonta kiitos. :)
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kirjailijanalut-palstalle?
Kirja-arvostelut-palsta on sitä varten, että lukijat arvostelevat kokonaisia, julkaistuja kirjoja. Ei sitä varten, että joku varhaisteini lykkää tänne pätkän omaa tekstiään.