homous on

Olen sitä mieltä, että nykyään kaikenlaiset perversiot, mukaan lukien lasten hyväksikäyttö ja eläimiin sekaantuminen, ovat valitettavan yleisiä ja jopa hiljaisesti hyväksyttyjä suuren yleisön silmissä.

Osasyynä tähän on se, että homojärjestöjen vuosia kestäneen järjestäytyneen lobbauksen ansiosta ihmiset on saatu pitämään homouttakin ihan normaalina ja hyväksyttävänä asiana, tätä myöten myös muut ihan yhtä iljettävät ja luonnonvastaiset perversiot ovat alkaneet myös tuntua ainakin jonkin verran vähemmän sairailta.

Olen sitä mieltä, että meidän kunnon ihmisten olisi nyt syytä alkaa tehdä tosissamme töitä, että luonnonvastainen homous saataisiin pikaisesti julistettua taas sairaudeksi josta voidaan laittaa jopa pakkohoitoon, ja homoseksuaalinen käyttäytyminen saattaa lailla rangaistavaksi.

Kuka meistä haluaisi oman lapsensa joutuvan homoseksuaalien uhriksi?
9900
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Homoja on noin 27% aikuis väestöstä joko avoimia tai piilossa ja bi seksuaaleja tilastojen mukaan jopa 58% jotenrevi siitä.Pedofiileistä vielä sekin jotta kyllä aina kun saatu kiinni niitä niin 99% ovat käyttäneet tyttöjä hyväksi.sekin faktaa.

Äänestä

ja juopot linnaan.....ja varmuudeksi kaikki tuomarit samantien! Loput voidaan jättää ehdonalaiseen toisia ihmisiä vahtimaan, kuten jo monessa umpimielisessä kaupungeissa tapahtuukin!

Äänestä

Homoseksuaaleja leimaava ja solvaava kirjoituksesi on lain vastainen.


Suomen rikoslaki, 11. luku, 8§:

"Joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansallista, rodullista, etnistä tai uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa kansanryhmää, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."

Äänestä
  • Tänään pykälät näyttävät tämmöisiltä. Vielä 70-luvun alussa homoseksuaalisuus, tai paremminkin sen toteuttaminen oli Suomen rikoslain mukaan rangaistavaa, ja edelleen vielä 80-luvun alussa tuo oli Suomessa virallisesti sairaus.

    Ken tietää mitä mieltä ollaan taas parinkymmenen vuoden kuluttua, ja kuka lopulta onkaan oikeassa?

    Äänestä

>>>tätä myöten myös muut ihan yhtä iljettävät ja luonnonvastaiset perversiot ovat alkaneet myös tuntua ainakin jonkin verran vähemmän sairailta.>>>

SAIRAUS. SITÄ JUURI, EIKÄ NIINKÄÄN RIKOS!

>>>Kuka meistä haluaisi oman lapsensa joutuvan homoseksuaalien uhriksi? >>>

EI EI EI... EI HOMOT KÄYTÄ LAPSIA HYVÄKSI. HOMOT HOMOILEE :-)

Mitäs mieltä siitä että myös eläimet käyttäytyy "homoillen"??? Esim lehmät, ei siis sonnit vaan lehmät. Niitten näkee usein pomppivan toistensa selässä laitumilla. Ja entäs homokoirat??? Pitäisikö mielestäsi niille laittaa tuplasti koiraveroa??

Äänestä
  • ">>>Kuka meistä haluaisi oman lapsensa joutuvan homoseksuaalien uhriksi? >>>

    EI EI EI... EI HOMOT KÄYTÄ LAPSIA HYVÄKSI. HOMOT HOMOILEE :-)"

    En tarkoittanutkaan, että homot lapsia käyttäisivät hyväkseen, vaan sitä, että omaakin seksuaalista identiteettiään vielä etsivät lapset menevät entistä enemmän sekaisin joutuessaan homoseksuaalien vaikutuspiiriin. Saattavat alkaa jopa pitämään tuota normaalina ja kokeilla itsekin.

    "Ja entäs homokoirat??? Pitäisikö mielestäsi niille laittaa tuplasti koiraveroa??"

    Eivät koirat homoile, eivätkä juuri muutkaan elukat. Uroskoirienkin homostelulta vaikuttava käyttäytyminen on ennemminkin toisen alistamista, tilanne on tavattoman nöyryyttävä sille osapuolelle, jonka selkään kiivetään. Tällä toinen pyrkii osoittamaan selvää hallintaansa toista kohtaan.

    Lisäksi, elukoiden ja ihmisten vertaaminen keskenään ei ole oikein, koska eläimet toimivat himojensa ja vaistojensa ohjaamina sokeasti, ihminen taas ymmärtää tekojensa syyt ja seuraukset. Ihminen osaa ajatella, harkita ja päättää itse omista tekemisistään.

    Äänestä

  • vakava rikos kirjoitti:

    ">>>Kuka meistä haluaisi oman lapsensa joutuvan homoseksuaalien uhriksi? >>>

    EI EI EI... EI HOMOT KÄYTÄ LAPSIA HYVÄKSI. HOMOT HOMOILEE :-)"

    En tarkoittanutkaan, että homot lapsia käyttäisivät hyväkseen, vaan sitä, että omaakin seksuaalista identiteettiään vielä etsivät lapset menevät entistä enemmän sekaisin joutuessaan homoseksuaalien vaikutuspiiriin. Saattavat alkaa jopa pitämään tuota normaalina ja kokeilla itsekin.

    "Ja entäs homokoirat??? Pitäisikö mielestäsi niille laittaa tuplasti koiraveroa??"

    Eivät koirat homoile, eivätkä juuri muutkaan elukat. Uroskoirienkin homostelulta vaikuttava käyttäytyminen on ennemminkin toisen alistamista, tilanne on tavattoman nöyryyttävä sille osapuolelle, jonka selkään kiivetään. Tällä toinen pyrkii osoittamaan selvää hallintaansa toista kohtaan.

    Lisäksi, elukoiden ja ihmisten vertaaminen keskenään ei ole oikein, koska eläimet toimivat himojensa ja vaistojensa ohjaamina sokeasti, ihminen taas ymmärtää tekojensa syyt ja seuraukset. Ihminen osaa ajatella, harkita ja päättää itse omista tekemisistään.

    Eiköhän jokainen ihan itse tiedä loppujen lopuks et onko hetero, homo vai lesbo ??:D :D ei luulis vaikuttavan se jos vaikka on homos. ystävinä tms. vai pitääks täs itekki heittäytyy lesboks jos tulee enemmän kun yks vastaan ? :D

    Äänestä

Voih. Pari kommenttia koko ketjuun.

Aloittaja näyttänee joitakin väitteitään tukevia todisteita vaikkapa nyt siitä, että eläimiin sekaantuminen ja lasten hyväksikäyttö olisivat yleistyneet tai muuttuneet hyväksyttävämmiksi ihmisten silmissä. Se että niistä puhutaan ääneen ei riitä. Kerro, mihin perustat väitteesi niiden yleistymisestä.

”Kuka meistä haluaisi oman lapsensa joutuvan homoseksuaalien uhriksi?”

Ja sitten jokin syy, miksi on perusteltua pelätä, että homoseksuaalit vainoavat lapsiasi.

Seuraavalle kirjoittajalle:

”Homoja on noin 27% aikuis väestöstä joko avoimia tai piilossa ja bi seksuaaleja tilastojen mukaan jopa 58% jotenrevi siitä.Pedofiileistä vielä sekin jotta kyllä aina kun saatu kiinni niitä niin 99% ovat käyttäneet tyttöjä hyväksi.sekin faktaa.”

Mistä näitä faktoja voi lukea? Minun silmiini osuneissa tutkimuksissa ja arvioissa homoseksuaalien osuus on jotakin parin ja kymmenen prosentin välissä, riippuen millä motiivilla tuloksia tarkastellaan.

Itse kuulun tuohon vähemmistöön, mutten silti näe mitään syytä vääristellä totuutta. Minulla on lapsiakin. Apua.

Vielä:

”Eli kaikki tällä palstalla myös pedofiilejä solvaavat viestit ovat myös lainvastaisia.”

Pedofilia on lain vastaista. Lainvastaisuus perustuu siihen tosiasiaan, että sen toteuttaja käyttää hyväksi lasta, joka ei ole tasavertainen ja vapaaehtoinen kumppani. Pitääkö solvata, on eri asia. Hyväksyä ei, minusta.

Ja lisää:

”Kukin päättää kuitenkin itse, homosteleeko vai ei, ihan samoin, kuin senkin, ajaako autolla vai ei.”

Vai niin. Voiko sitä ihan päättää, onko homo? Vai kuulutko niihin, joiden mielestä homojen olisi hyvä päättää olla toteuttamatta seksuaalisuuttaan, vaikka uskot sen pohjimmiltaan olevat jotakin, mitä ei ehkä voi valita?

Vaaditko sinä siis minua pidättäytymään seksuaalisuudestani? Millä oikeudella? Mitä muuta kenties olet oikeutettu rajoittamaan toisten ihmisten elämässä? Mitä minä saan tulla teille rajoittamaan?

Noudatan lakeja, maksan veroja, kasvatan lapsia. En vahingoita ketään. Sinun kantasi, jos saisit päättää, että sitä vastoin suostumustani noudatettaisiin, vahingoittaisi minua ja lisäksi muita. Kerron siitä hiukan:

Minä synnyin sellaiseen aikaan ja ympäristöön, jossa homoseksuaalisuus oli paha ja vaiettu asia. Olin kiltti tyttö ja noudatin perheeni odotuksia, minut naitettiin nuorena, enkä osannut pistää vastaan, kun uskoin, että kyllä omat vanhemmat elämänkokemuksellaan ja rakkaudellaan suojelevat ja tietävät mikä on parasta. Enkä osannut mihinkään verrata, kun en tiennyt, millä lailla olin erilainen, sen vain, että jotenkin…

Mitä siitä seurasi? Onnettomutta. Sekä minulle, että miehelle, lapsista puhumattakaan. Ja nyt neuvo sitten, arvon viisaat, miten maailmassa olisi voitu tuolta välttyä, paitsi sillä, ettei olisi tuomittu, peloiteltu, kauhisteltu ja pakotettu?

Asia on korjattu nyt, avoimuuden ansiosta. Ja meillä kasvaa nyt terveitä lapsia.

Hyvät ihmiset, miten teillä voi riittää uskallusta tuollaiseen mestarointiin ja puoskarointiin, varsinkin kun ei itse tarvitse vastuuta kantaa ollenkaan?

Äänestä
  • Hyvä vastine aloittajalle kaiken kaikkiaan. Ettet kuitenkaan itse sortuisi samaan, puutun yhteen kohtaan.

    "Pedofilia on lain vastaista"

    Eikä ole. Suomessa, eikä missään muussakaan oikeusvaltiossa ei ole tapana jaella rangaistuksia ihmisten ominaisuuksien, vaan ihmisten tekojen perusteella.

    Pedofilia on seksuaalinen suuntautuminen, joka kohdistuu alle murrosikäisiin lapsiin, ja on joissain maissa luokiteltu myös sairaudeksi.

    Pedofiilien, ihan samoin kuin homoseksuaalienkin nimittely voi todella olla lainvastaista, koska silloin kyseessä on toiminta, joka kohdistuu kyseiseen ihmiseen/ryhmään sellaisen ominaisuuden perusteella, jolle tämä ei mitään voi.

    Tietysti, jos pedofiili toteuttaa fantasioitaan, on kyse rikoksesta. Sen nimi ei kuitenkaan ole pedofilia, vaan yleensä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, myös raiskaus, pahoinpitely jne. ovat mahdollisia.

    Pedofiili voi, ihan yhtä lailla homo- ja heteroseksuaalienkin lailla, elää ilman haluamansalaista seksiä. Näiden muiden ryhmien kohdalla se ei aina ole järkevää, kun homostelukaan ei enää ole rikollista, eikä sitä pääsääntöisesti sairaudeksikaan lasketa, ainakaan suurimmassa osassa länsimaita, pedofiilillä sen sijaan on useampiakin varsin hyviä syitä pitää himonsa kurissa, ja valtaosa siinä varmasti onnistuukin. Ikävä asia on se, että kun rikoksia tapahtuu, leimataan niistä usein huolimattoman kielenkäytön ja uutisoinnin takia kaikki pedofiilit, vaikkei hyväksikäyttöön tai muuhun rikokseen, esim. lasta esittävän pornomateriaalin kuluttaja olisi ko. tapauksessa lainkaan pedofiili.

    "Pitääkö solvata, on eri asia. Hyväksyä ei, minusta."

    Seksuaalista tai muunkaanlaista hyväksikäyttöä ei tietenkään pidä hyväksyä kenenkään kohdalla, pedofiilin itsensä voit aivan hyvin hyväksyä ihmisenä, vaikka tämän seksuaalinen suuntautuminen varsin vastenmielinen onkin.

    Rikoksentekijä rikosta tehdessään ottaa riskin joutua solvaustenkin kohteeksi tekonsa johdosta, näissä tapauksissa syytekynnys esim. kunnianloukkauksen suhteen on toki korkeampi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


vakava rikos kirjoitti:

Olen sitä mieltä, että nykyään kaikenlaiset perversiot, mukaan lukien lasten hyväksikäyttö ja eläimiin sekaantuminen, ovat valitettavan yleisiä ja jopa hiljaisesti hyväksyttyjä suuren yleisön silmissä.

Osasyynä tähän on se, että homojärjestöjen vuosia kestäneen järjestäytyneen lobbauksen ansiosta ihmiset on saatu pitämään homouttakin ihan normaalina ja hyväksyttävänä asiana, tätä myöten myös muut ihan yhtä iljettävät ja luonnonvastaiset perversiot ovat alkaneet myös tuntua ainakin jonkin verran vähemmän sairailta.

Olen sitä mieltä, että meidän kunnon ihmisten olisi nyt syytä alkaa tehdä tosissamme töitä, että luonnonvastainen homous saataisiin pikaisesti julistettua taas sairaudeksi josta voidaan laittaa jopa pakkohoitoon, ja homoseksuaalinen käyttäytyminen saattaa lailla rangaistavaksi.

Kuka meistä haluaisi oman lapsensa joutuvan homoseksuaalien uhriksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu