Pehmeä

Mieheni, 43v ei kovetu kovinkaan kovaksi. Runkkaamalla hän saa sen seisomaan sen verran että saa sisään auttamalla. Hänen heppinsä vaatii tietynlaista lämmitystä, on tottunut ilmeisesti omaan käteen. Toki minäkin sen saan seisoon, mutta jotenkin tuntuu, että haluaa ihan itse lämmittää.
Hän on ollut poikamies ja oli neitsyt kun tapasimme 7v sitten.
Toistoon ei kykene, uusinta aikaisintaan lähes vuorokauden kuluttua.
Hän ei kovetu esim. tanssiessa tai muussa kosketuksessa kuten moni tuntemani mies.
Meidän seksissä tärkein asia on saada hänet seisomaan, itse jään vähille..
En tiedä pitäisikö sitten alkaa itse itseään lämmittämään kuten hänkin tekee.
Jotenkin vain tuntuu hassulta, kun olen tottunut toisin.
83140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

kuules,ei auta muu kun passitat miehes lekurille ja viegra resepti kouraan vain,takaan että et tule sinäkään pettymään ja miehes pystyy silloin uusintaankin,toivon että kokeilisitte,sillä minulla OLI sama vika,nyt elämää hymyilee.
Hyvää kesän jatkoa.

Äänestä
  • Jostakin syystä hän pelkää lääkäreitä, eikä varsinkaan voi mennä oman kunnan t.keskukseen tuollaisen vian takia.
    Pitääkö minun ne hakea, saako nainen niitä?

    Äänestä

  • sinulle...... kirjoitti:

    Jostakin syystä hän pelkää lääkäreitä, eikä varsinkaan voi mennä oman kunnan t.keskukseen tuollaisen vian takia.
    Pitääkö minun ne hakea, saako nainen niitä?

    Kyllä sinun pitää miehes patistella lekurille,tilaa vaikka jollekkin yksityiselle aika,eri paikkakunnalle,sinä et valitettavasti saa sinisiä pillereitä.Olen varma että asiat muuttuis jos vain saisit miehesi lääkärin puheille.
    Toivon onnea.

    Äänestä

oletko koskaan pohtinut mahdollisuutta että hellusi voisi olla homo?

Äänestä
  • Asiasta on jopa keskusteltu, mutta tunnustautuu korkeintaan bi:ksi.
    Hän on hiukan ongelmatapaus monessa suhteessa, ei tuo seisokki ole hänen ainoa ongelma.
    Myös vessäkäynti kestää, että siinä hepissä varmaan on ihan jotain verenkierto ongelmaa muutenkin.

    Äänestä

  • kyllä....... kirjoitti:

    Asiasta on jopa keskusteltu, mutta tunnustautuu korkeintaan bi:ksi.
    Hän on hiukan ongelmatapaus monessa suhteessa, ei tuo seisokki ole hänen ainoa ongelma.
    Myös vessäkäynti kestää, että siinä hepissä varmaan on ihan jotain verenkierto ongelmaa muutenkin.

    Lääkäriin mars. Eturauhasen liikakasvun kanssa ei ole leikkimistä. Ja sen verran pitää olla miestä, että uskaltaa lääkärille puhua erektioista. Ei lääkärille tarvitse sanoa kuin yksi sana ja se on erektio. Menkää yhdessä: sinä voit murtaa jään.

    Vähän kyllä tsemppiä mieheesi pitäisi saada.

    Äänestä

  • kyllä....... kirjoitti:

    Asiasta on jopa keskusteltu, mutta tunnustautuu korkeintaan bi:ksi.
    Hän on hiukan ongelmatapaus monessa suhteessa, ei tuo seisokki ole hänen ainoa ongelma.
    Myös vessäkäynti kestää, että siinä hepissä varmaan on ihan jotain verenkierto ongelmaa muutenkin.

    Sitten kun lääkärillä on käyty ja ongelmat selvitetty, niin voisitte kokeilla myös yhteismasturbaatioita. Se on ihan kivaa.

    Äänestä

  • kyllä....... kirjoitti:

    Asiasta on jopa keskusteltu, mutta tunnustautuu korkeintaan bi:ksi.
    Hän on hiukan ongelmatapaus monessa suhteessa, ei tuo seisokki ole hänen ainoa ongelma.
    Myös vessäkäynti kestää, että siinä hepissä varmaan on ihan jotain verenkierto ongelmaa muutenkin.

    Virtsaamisvaiva viittaa eturauhasen liikakasvuun, varsinkin jos suihku on heikko. Se pitää ehdottamasti tsekata mahdollisimman pian.

    Miehesi tosiaan tällä kuvauksella on vähän saamtaton. On mahdollista, että kyseessä on myös mieshormonin vajaus. Korvaushoito lisää haluja ja positiivista aggressiivisuutta. Onko hänellä masennusta, lihasheikkoutta tms? Jos, niin nämäkin viittaavat hormonivajeeseen. Kovaushoito on piikki peppuun kerran kolmessa kuukaudessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


erektio kirjoitti:

Mieheni, 43v ei kovetu kovinkaan kovaksi. Runkkaamalla hän saa sen seisomaan sen verran että saa sisään auttamalla. Hänen heppinsä vaatii tietynlaista lämmitystä, on tottunut ilmeisesti omaan käteen. Toki minäkin sen saan seisoon, mutta jotenkin tuntuu, että haluaa ihan itse lämmittää.
Hän on ollut poikamies ja oli neitsyt kun tapasimme 7v sitten.
Toistoon ei kykene, uusinta aikaisintaan lähes vuorokauden kuluttua.
Hän ei kovetu esim. tanssiessa tai muussa kosketuksessa kuten moni tuntemani mies.
Meidän seksissä tärkein asia on saada hänet seisomaan, itse jään vähille..
En tiedä pitäisikö sitten alkaa itse itseään lämmittämään kuten hänkin tekee.
Jotenkin vain tuntuu hassulta, kun olen tottunut toisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu