Tarinani, noin 10 vuotta sitten aloin kyläillä kaverini luona usein koska hän sanoi kotonaan kummittelevan, no aloimme tarkotuksella n5 hengen porukalla kirrellä taloa etsien yliluonnollisia ilmiöitä. ei kauaa mennyt kun tiuku kilisi eräässä nurkassa ja kaverini mukaan se oli yksi yleisin ilmiö,laitoimme aina kynän eräälle hyllylle ja teimme pienen kierroksen, kierroksen päätyttyä kynä oli tipotiessään ja jonkun ajan kuluttua kuului aina napsahdus juuri sellainen ääni kun kynän tiputuksesta kuuluu ja kynä oli ilmestynyt milloin minnekkin päin lattiaa,(joskin se suosi tiettyjä paikkoja).Kuulimme myös koputuksia seiniltä,ja kerran iso kaappi alkoi täristä melko voimakkaasti, ja oli lähellä ettei sen päällä olleet koriste esineet tippuneet. Lähes joka kerta kun pelasimme pleikkaria painui oven kahva alas hetken päästä ovi narisi auki ja kahva nousi hiljalleen ylös,ovikello soi useempia kertoja..... ja tämä outo tapaus on uskomattomin,sanottiin kerran sille että jos meinaat täälä oleskella, saat luvan maksaa vuokraa. Suljimme huoneen oven ja jäimme oven taakse odottelemaan noin minuutin päästä kuului huoneesta kilahduksia ja avattuamme oven oli lattialla ainakin 7vannhaa alumiini penniä. Myöskin askeleita kuului usein puhetta kuulimme kerran se kuulosti epäselvälle ikään kuin olisi radiosta tullut ja henki sanoi: OLIKO SE 666 OLIKO SE 666.toinen osa hokemasta oli hiljaisempi ja epäselvempi, joskaan en ole 100% varma oliko luku jonka se sanoi 666 . no näitä ilmiöitä kesti muutaman vuoden ilman mitään suuria ongelmia, eikä me niitä varsinaisesti pelätty vaikka jännittäviä ne oli ja välillä säpsäytti sitten ne yhtäkkiä loppui eivätkä koskaan palanneet koskaan. Porukassa oli 2ateistia jotka myöntävät kokeneensa ne myös mutta laittavat mielikuvituksen pikkiin mutta todellisia ne oli sanon minä.. ilmiöt alkoivat noin kun olimme ehkä 11v jaloppuivat siinä 15v
vakuuttava
ja tosi
1415
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minkään valtakunnan olentoa ei koskaan nähty,mutta se kaveri sano parikertaa nähneensä,toisen tarinan muistan, se oli ollu ulkona salaa röökillä ja yht äkkiä pihan automaattivalo syttyi, sitte se lemppas röökin äkkiä piiloon, ja näki miehen seisovan rappusilla luuli sitä faiakseen mutta ihmetteli miksei ollut kuullut oven käyvän, sitten ne tuiotti hiljaa toisiaan hetken sitten mies kääntyi ja käveli oven läpi takasin sisään.