saako VVL nostettua jäsentensä palkkaa n.9%?onko vvl vahva liitto?uskon että vvl pystyy tähän mihin kemian liittokin.meillä on vahva johtaja jonka karismalla kääntyy kyllä valvion kassankin ovi.luotamme sinuun keravan ylivartija!olet meidän 9% pankki!
Palkkaus
VVL toimii
6873
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
raskaassa työssään.olemme turvanneet jäsentemme työpaikat ja saaneet työnantajalta isoja myönnytyksiä paraessamme työpaikkojamma.kaikki nämä isot parannutkset ovat vaatineet meidän järjestö aktiiveilta suuria uhrauksia.tulemme tänäkin vuonna tekemään parhaamme että saisimme markkinoita tyydyttävän palkkaratkaisun.on kuitenkin otettava huomioon sekin asia että työnantajallamme on paineita vähentää työntekijöitä, jolloin painimme myös tämän asian kanssa emmekä vain palkan korotusten kanssa.uskon että pystymme saamaan semmoisen voiton että työpaikat turvataan emmekä joudu lomautetuiksi!palkkaratkaisun on oltava kaikkia osapuolia kunnioittava sekä kestävä myös markkinatalouden kannalta.toivomme tietenkin vielä kolmikantaan palaamista mikä on ennenkin turvannut ne palkankorotukset jotka olemme ansainneet! t.uskollinen vvl:n toimihenkilö ps.näitä asioita ei sitten yleisillä palstoilla yleensä puhuta, vaan omassa vankilassa.
Harvoin näkee noin aiheetonta itsensä kehumista. Työnantaja on vienyt meitä ja meidän liittoa kuin kuoriämpäriä viime vuodet. Perseelleen menneitä uudistuksia tulee peräjälkeen ja liitto vaan ihmettelee ja ottaa niitä kuuluisia 'torjuntavoittoja'.
ovat taanneet työrauhan ja sen ettei meitä ole lomautettu.uskomme että saamme nyt kesän ja syksyn palkkaneuvotteluissa kaiken sen mitä olemme vuosien varrella työllämme saavuttaneet.tulemme neuvotteluissa turvaamaan työrauhan ja hyvän työilmapiirin mikä kaikissa vankiloissa tälläkin hetkellä on.tulemme myös puuttumaan luottamusmiehien työrauhaan ja asemaan.tätä asemaa tulee vahvistaa nykyisestä, lisäksi luottamusmiehen tulee saada parempi korvaus tästä suuresta työstään mitä hän kolleegoiden eteen tekee.palkka kysymys on avoin ja uskon että saamme hyvän ratkaisun siihenkin.voimme luottavaisin mielin kuitenkin asian tiimoilta olla koska olemme aina pärjänneet palkkatilastoissa verrattuna muihin matalapalkka aloihin.syksyn liittokokouksessa sitten katsomme myös onko aihetta nostaa liiton maksua 1%:sta 1,5%.hyvää kesää kaikille liiton jäsenille, turvaamme työnne ja hyvän palkkanne myös tänä kesänä ja koko vuotena.
meidän liitto ei saa mitään taaskaan aikaiseksi.rise uhkaa lomauttamisilla tai potkuilla osaa, niin silloin saadaaan työvoitto ja palkkaa heruu taas kerran 0,8% lisää.siinä sulle sitä keravan ylivartijan työtä!no antaa niiden ukkojen siellä liitossa juosta, vanhat eukot kotona niin pääseevät juomaan ja huoriin välistä edes.mutta palkkaa ne ei meille lisää saa.
Tehdyn perälautasopimuksen mukaan torjuntavoittona pisteitä alennetaan enintään yhdellä pisteellä.
Ansioituneimpia liittolaisia palkitaan lisäpisteillä siirtolapaikoilla.
Henkilöstövajauksiin ei puututa.
Minusta ois sama nostaa peruspalkkaa kunnolla, vaikka rise uhkaisi lomautuksilla tms. Meidän vankilasta jos lomautettaisiin vaikka 10 henkilöä kuukaudeksi niin se ois todennäköisesti yöasennossa kuukauden. Kuulemma ei ole varmaa voidaanko sijaisvartijoita palkata syksyllä yhtään. Kuitenkaan henkilövajaukselle ei tehdä mitään, kun se ei näytä ketään kiinnostavan niin saataisiin ainakin kunnon korvaus menetetystä vapaa-ajasta.