Synttärit

Meillä on sijoitetulla pojalla tänään syntymäpäivä. Surullisena olen saanut kokea, ettei ketään pojan omista läheisistä ole häntä tänään muistanut. Kävimme ostamassa yhdessä syntymäpäivälahjan. "Enkö minä muuta saa, oli kysymys." Ei saanut poika edes korttia tai puheluita. Illalla muistivat oma äitini, tyttäreni, poikani morsian ja tukilapsemme äiti. Olen heille näistä onnitteluista kovin kiitollinen.Elossa ovat äiti,isä ja kaikki isovanhemmat. Myös kummit! Surullista!
362063
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Oletko tehnyt biovanhempien kanssa yhteistyötä, oletko ollut positiivinen tapaamisille.
Oletko antanut pojan isovanhempien soittaa?

Meille ei sijari suonut mitään. Kesti melkein vuoden ja nyt sos.johtaja ´joutuu tilille asiasta, niin joutuu myös sijari.

Kyllä tuohon Sun juttuun liittyy jotain?

Mitä olet mennyt tekemään?

Voitko kertoa, ei kukaan bio, tai mummot, vaarit noin muuten tee?

Toivottavasti teidänkin tapaus tutkitaan.

Meidän sijari katselee tänään tyhjää vuodetta, kun poika haettiin "mielipuolisesta toiminnasta pois". Mutta ei kai tässä tapauksessa hän osaa ajatella mitä tuli tehtyä.

Kaikella on syynsä, Si´nä yksin ja miehesi tietää syyn, kerro meille? vai haetko meidän sääliä, kenelle, pojalle, vai itsellesi? Säälin sinua jos olet ollut kapulana rattaissa, ja estänyt normaalit tapaamiset, ja yhteyden pidon.

En minäkään voinut soittaa pojalleni synttäreinä.Kun sijari ei antanut kotiinsa soittaa. Kaikelle löytyy syy, kerro.

Äänestä
  • Poika ollut meillä kahdeksan vuotta. Ovet ovat olleet auki kaikille omaisille aina. Mitään kismaa ei ole ollut.Äidillä uusi onni, joka varmaan tällä kertaa vie huomion. Älä syytä minua, syy on kyllä jossain muualla. Tapaamiset säännölliset isovanhempien kanssa, siksi tätä ihmettelen juuri tänään.Soittaa saa aina, mutta ei humalassa ja ilta yhdeksän jälkeen. Itse kyselen välillä äidiltä, koska tulee katsomaan lasta. Lupaa kyllä, mutta ei ole ehtinyt yli vuoteen.Isä ei ole koskaan meille soittanut. Ei osaa kuulemma olla puhelimessa.

    Äänestä

  • Minä taas ihmettelen aggressiivista asennettasi. Jos sinun lapsesi sijaisvanhemmat eivät täytä sinun odotuksiasi ja syytät heitä ilmeisesti kaikesta, antaako se syyn syyttää kaikkia muita sijaisvanhempia? Sinähän hyökkäät kuin yleinen syyttäjä: kerro, mitä olet mennyt tekemään, juttuun liittyy jotain, kerro, kerro jne.

    Kyllä muutkin biot, mummot tai vaarit tekevät noin kuin aloittajan kertomuksessa.

    Vaikutat tasapainottoman katkeralta. Kirjoituksesi ovat karmaisevaa luettavaa.

    Äänestä

  • ìnkeri kirjoitti:

    Minä taas ihmettelen aggressiivista asennettasi. Jos sinun lapsesi sijaisvanhemmat eivät täytä sinun odotuksiasi ja syytät heitä ilmeisesti kaikesta, antaako se syyn syyttää kaikkia muita sijaisvanhempia? Sinähän hyökkäät kuin yleinen syyttäjä: kerro, mitä olet mennyt tekemään, juttuun liittyy jotain, kerro, kerro jne.

    Tulihan se totuus sieltä kun ylläolevalta sitä patistelin. Katsos, kun ylläoleva ei voinut kertoa heti, jotta 8vuotta on poika siellä ollut.
    Kyllä kaikki järkevät ihmiset silloin ymmärtävät mistä tuossa on kysymys.

    Mutta ymmärtääkö joku joka synttäri aiheiseen liittyviä kyselee, en minä ainakaan ymmärrä miksi kyselee.

    Onhan niitä tapauksia, jotka eivät sitten välitä lapsestaan, tai ei oo luotu vanhemmiksi, tai on jotain puutetta asiaan, joka ei ole koskaan päässyt kypsymään.

    Mutta mitä tällä sijarilla on ihmetteleekö aina vain sitä, vai eikö voi tuollaisessa, voi jumbo, kahdeksan vuotta, vauh`kahdeksan vuotta, eikö sijari ole tosiaankaan huomannut, kun tätä on alkanut julkisesti ihmetellä, ei kai kukaan niin tyhmä ole.

    Sinulle, joka minua ihmettelet, aivoenergiasi kuluu hukkaan.

    Voisinhan minä märehtiä kahdeksan vuotta sitä, kun sijari ei antanut mummon soittaa pojalleni.

    Voisinhan minä märehtiä, kahdeksan vuotta tuota omituista sijariäitiä.

    Mutta jos niin teen, siis kahdeksanvuoden kuluttua sitä vielä ihmettelen, kai aivoni ovat jo matojen hotellissa, sillä ei minun aivoni silloin olisi terveet.

    Vuosikin on pitkä aika, tavallisille ihmisille.

    On siis oikein "pitkän piimän" venyttäjä, synttärijutun kertoja. Mitähän poika saa kuulla kaiket päivät, kun sijari vielä kahdeksan vuoden näkemisen jälkeen näitä bioja ihmettelee, sääli käy poikaa, melkein arvaan mitä on kahdeksan vuotta kuunnellut, tajuatko jo?

    Minä kirjoitan nimimerkilläni, jos jotain sopimatonta lipsahtaa, niin pitäähän ihmisellä olla venttiili, mistä päästellä pois niitä, ei tarvitse kahdeksaa vuotta, voi saapas?

    Kovin hyvinhän toi sijari tunsi tämän bion, juomatavoista, ja seurustelusta alkaen, miksi sitten ihmettelee, juomari on juomari sellainen joka ei lopeta, ei lastaan tarvitsekaan, olkoot sitten se 8ja plus...sijareilla, juonti ei juomalla lopu, sekin on niin yksinkertainen asia, kun pitää sen pullon korkin kiinni. Voi, kun kaikki Suomen nuoret, olisivat viisaita, kun se viina teetättää vielä muutakin.

    Mutta sehän on jokaisen omassa kädessä.

    Ihmettelisi tuo synttäri pojan sijariäiti, miksi bion pullonkorkki ei voi pysyä kiinni, ei kai kukaan ole pelastamaton, pelastihan se pieni tyttökin pultsarin, se ei ollut kuin kädenojennus makaavalle, ja yhdessä vanhempiensa kanssa he veivät tämän laitapolun kulkijan joulukirkkoon ja sille matkalle jäi huono elämä.

    Eihän se kenellekään mahdotonta ole, mutta jos sijari ei sitä halua uskoa tästä biosta niin eihän se ainakaan kannustavaa ole. Ihmeitä tapahtuu joka päivä.

    Äänestä

  • en tosin ole tuo "äiti51".
    Tämä kertoo meidän perheestä.

    Meille sijoitettiin lapsi useita vuosia sitten. Vain muutaman kerran on bioäiti ehtinyt tapaamisiin, syitä ei tiedä kukaan muu kuin hän.
    Tapaamisia järjestettiin aluksi kerran kuukaudessa. Sitten niitä alettiin harventaa, koska jouduimme usein tekemään turhan reissun bioäidin luokse. Isäänsä lapsi on tavannut vieläkin harvemmin.

    Lapsi ei saa biosuvultaan edes synttärikorttia, joulu- tai muista korteista puhumattakaan. Isovanhempiaan, jotka ovat kuulemma kaikki elossa, lapsi ei ole tavannut sinä aikana kun on meillä asunut(yli 4 vuotta). Me emme ole asiaa vastustaneet, emme tiedä edes isovanhempien nimiä. Mielelläni esim. kirjoittelisin isovanhemmille lapsen kuulumisia ja pitäisin edes ohuttakin suhdetta yllä.

    Ei meidän "juttuun" ainakaan liity mitään, mikä ei päivänvaloa kestäisi.

    Mitäkö olen tehnyt? Soitellut silloin tällöin bioäidille ja kysellyt, että koska hän haluaisi tavata lastaan. En oikein ymmärrä, että mitä muuta voisin tehdä. Sanonko, että peru menosi? Niitä kun tuntuu olevan joka päivälle.

    Lapsen biologinen suku ei pidä lapseen yhteyttä, mutta onneksi meiltäkin löytyy näitä "sijaismummoja ja -ukkeja" sekä muita lapselle läheisiä.

    Mitä pitäisi tutkia? Sitäkö miksi biovanhemmilla on niitä tärkeitä menoja? Vai sitä, että mikseivät isovanhemmat pidä yhteyttä?

    Sanot, että kaikella on syynsä ja että sijaisvanhemmat tietäisivät sen. Me emme ainakaan tiedä syytä, että miksi meille sijoitetun suku ei ole mukana kuvioissa.
    Kyllä minä ainakin säälin tätä lasta, joka luultavasti joskus isompana ihmettelee biovanhempiensa ja muun suvun käytöstä.

    Meillä ei biovanhempien soittoja ole muuten rajattu kuin että myöhään ei soiteta, eikä humalassa. Ovathan he toki soittaneetkin, taisi olla kerran yhtenä jouluna ja pari kertaa muulloin.

    "Äiti51"lle!
    Tiedän tunteen, joka sinunkin sydäntäsi rutistaa! Tämä on näiden biovanhempien valitsema tie, emmekä oikein mahda sille mitään, niin kurjalta kuin se kuulostaakin.
    Onneksi lapsella on kuitenkin näitä uusia "sukulaisia" ja te sijaisvanhemmat, jotka muistatte lapselle tärkeitä päiviä.

    Äänestä

  • piilipuulta kirjoitti:

    Huh...

    Äänestä

  • kertoa jotain, kirjoitti:

    en tosin ole tuo "äiti51".

    Niin, kun kerran voit kertoa, miksi sen täällä kerrot, tai voithan Sinä, mutta vielä paljon arvokkaampaa Sinun olisi kertoa se ja ehdottaa sossuun: jotta haluat pitää läheis -omais- neuvottelun, se olisi hienosti tehty Sinulta.

    Isovanhemmatkin tulisivat uudelleen sijaislapsen elämään, jos biot eivät tule, voisivat isovanhemmat kuitenkin, jos heille oikein sossun kutsusta kirjeitse annetaan mahdollisuus siihen.

    He arvostaisivat sitä kutsua kovasti.

    Ja uskon, jotta varmasti tulisivat.

    Kaikki riippuu nyt Sinun hyvyydestäsi, yhdistää edes sijaislapsi hänen isovanhempiinsa, sillä heistä olisi varmasti paljon iloa hänelle. Ja päinvastoin isovanhemmillekin ja itsekin olisit tyytyväisempi, kun aikaan sait sen, aloitteen tekijänä. Viisaana sijaisvanhempana.

    Äänestä

  • ìnkeri kirjoitti:

    Huh...

    Ai, huomasit, joskus, "Hilja" on hyvä.

    Äänestä

  • ìnkeri kirjoitti:

    Minä taas ihmettelen aggressiivista asennettasi. Jos sinun lapsesi sijaisvanhemmat eivät täytä sinun odotuksiasi ja syytät heitä ilmeisesti kaikesta, antaako se syyn syyttää kaikkia muita sijaisvanhempia? Sinähän hyökkäät kuin yleinen syyttäjä: kerro, mitä olet mennyt tekemään, juttuun liittyy jotain, kerro, kerro jne.

    Kyllä muutkin biot, mummot tai vaarit tekevät noin kuin aloittajan kertomuksessa.

    Vaikutat tasapainottoman katkeralta. Kirjoituksesi ovat karmaisevaa luettavaa.

    oli piilipuulta pelkkä kysymys, ei syytös.

    Ja jos oman huonon kokemuksen perusteella ei saa syyllistää muita sijareita, niin miksi sijarit kuitenkin syyllistävät kaikki biot omien kokemustensa pohjalta? Turha selittää, että on ollut lapsia monista perheistä, ei kukaan sijari kuitenkaan ole hoitanut kaikkia yli 15.000 huostaanotettua, ketä maassamme on.

    Äänestä

  • piilipuu kirjoitti:

    Niin, kun kerran voit kertoa, miksi sen täällä kerrot, tai voithan Sinä, mutta vielä paljon arvokkaampaa Sinun olisi kertoa se ja ehdottaa sossuun: jotta haluat pitää läheis -omais- neuvottelun, se olisi hienosti tehty Sinulta.

    Isovanhemmatkin tulisivat uudelleen sijaislapsen elämään, jos biot eivät tule, voisivat isovanhemmat kuitenkin, jos heille oikein sossun kutsusta kirjeitse annetaan mahdollisuus siihen.

    He arvostaisivat sitä kutsua kovasti.

    Ja uskon, jotta varmasti tulisivat.

    Kaikki riippuu nyt Sinun hyvyydestäsi, yhdistää edes sijaislapsi hänen isovanhempiinsa, sillä heistä olisi varmasti paljon iloa hänelle. Ja päinvastoin isovanhemmillekin ja itsekin olisit tyytyväisempi, kun aikaan sait sen, aloitteen tekijänä. Viisaana sijaisvanhempana.

    kovasti lasta säälit, niin miksi et ota sossujen kautta isovanhempiin yhteyttä?

    Mutta toisin kuin piilipuu, en voi sanoa uskovani tai että en usko. Ihmisiä on niin moneen lähtöön, turha rueta arvuuttelemaan. Mutta tietysti lapselle voisi olla hyvinkin arvokas asia kontakti isovanhempiin. Toivon, että se onnistuu!

    Äänestä

  • kertoa jotain, kirjoitti:

    en tosin ole tuo "äiti51".
    Tämä kertoo meidän perheestä.

    Meille sijoitettiin lapsi useita vuosia sitten. Vain muutaman kerran on bioäiti ehtinyt tapaamisiin, syitä ei tiedä kukaan muu kuin hän.
    Tapaamisia järjestettiin aluksi kerran kuukaudessa. Sitten niitä alettiin harventaa, koska jouduimme usein tekemään turhan reissun bioäidin luokse. Isäänsä lapsi on tavannut vieläkin harvemmin.

    Lapsi ei saa biosuvultaan edes synttärikorttia, joulu- tai muista korteista puhumattakaan. Isovanhempiaan, jotka ovat kuulemma kaikki elossa, lapsi ei ole tavannut sinä aikana kun on meillä asunut(yli 4 vuotta). Me emme ole asiaa vastustaneet, emme tiedä edes isovanhempien nimiä. Mielelläni esim. kirjoittelisin isovanhemmille lapsen kuulumisia ja pitäisin edes ohuttakin suhdetta yllä.

    Ei meidän "juttuun" ainakaan liity mitään, mikä ei päivänvaloa kestäisi.

    Mitäkö olen tehnyt? Soitellut silloin tällöin bioäidille ja kysellyt, että koska hän haluaisi tavata lastaan. En oikein ymmärrä, että mitä muuta voisin tehdä. Sanonko, että peru menosi? Niitä kun tuntuu olevan joka päivälle.

    Lapsen biologinen suku ei pidä lapseen yhteyttä, mutta onneksi meiltäkin löytyy näitä "sijaismummoja ja -ukkeja" sekä muita lapselle läheisiä.

    Mitä pitäisi tutkia? Sitäkö miksi biovanhemmilla on niitä tärkeitä menoja? Vai sitä, että mikseivät isovanhemmat pidä yhteyttä?

    Sanot, että kaikella on syynsä ja että sijaisvanhemmat tietäisivät sen. Me emme ainakaan tiedä syytä, että miksi meille sijoitetun suku ei ole mukana kuvioissa.
    Kyllä minä ainakin säälin tätä lasta, joka luultavasti joskus isompana ihmettelee biovanhempiensa ja muun suvun käytöstä.

    Meillä ei biovanhempien soittoja ole muuten rajattu kuin että myöhään ei soiteta, eikä humalassa. Ovathan he toki soittaneetkin, taisi olla kerran yhtenä jouluna ja pari kertaa muulloin.

    "Äiti51"lle!
    Tiedän tunteen, joka sinunkin sydäntäsi rutistaa! Tämä on näiden biovanhempien valitsema tie, emmekä oikein mahda sille mitään, niin kurjalta kuin se kuulostaakin.
    Onneksi lapsella on kuitenkin näitä uusia "sukulaisia" ja te sijaisvanhemmat, jotka muistatte lapselle tärkeitä päiviä.

    Ilmeisesti se paljon kaivattu lupa kiinnittyä sijaisperheeseen on noissa kuvatuissa tapauksissa vuosien vieriessä nyt sitten onnistuttu saamaan. Itse näkisin, että kun Suomessa vuosikausien sijoitukset ja koko lapsuuden kestävät huostaanotot ovat yleinen toimintamalli ja yleinen käsitys on ollut, että vain aniharvoin, erittäin poikkeuksellisesti huostaanottoja on saatu purettua hallinto-oikeuden raskaan ja kalliin prosessin päätteeksi useimpien vanhempien vetäessä vesiperän sielläkin, niin ehkä biologiset vanhemmat ja suvut ovat vaan alistuneet siihen tosiasiaan, että lapsi on poissa. Varsinkin, kun viranomaisten ja sijareiden taholta on vakuuteltu vakuuttamasta pääsytään, että se on lapsen parhaaksi antaa lupa kiinnittyä sijaisperheeseen. Jos lapsen elämä kerran on niin konkreettisesti siellä jossakin, niin voihan olla, että biologiset läheiset haluavat repivän eestaas meiningin sijaan antaa se kaivattu rauha lapselle elää jotain elämää edes. Kyseessä on puhtaasti viranomaisten ratkaisu, viranomaisten tavoitteet ja sen seuraukset. Kerran kuukaudessa tapahtuva parin tunnin tapaaminen biologisen äidin kanssa täyttää ainoastaan kidutuksen ja kiusaamisen merkit, ei mitään muuta. Kuka pelle tollasenkin säännön on kehitellyt lasta kiusaamaan. Lapsen tavata äitiään paljon useammin vieraannuttamisen sijaan. Perheiden yhdistämsitavoitteeseenhan on havahduttu vasta nyt.
    Biologiset vanhemmat kuitenkin jatkavat kukin tahoillaan jonkinmoista elämää, koska kuollakkaan ei voi. Tämä on hyvin traagista, mistä Suomessa tapahtuu lastensuojelun varjossa. Vaadin, että lastensuojelumme arkkitehdit joutuvat vielä vastaamaan suunnitelmistaan ja teoistaan. On aivan nähtävissä ne valtavat kärsimykset ja ihmisten elämän pilaaminen on tapahtunut lastensuojelun vallankäyttäjient aiheuttamina. Itsekin ovat sen huomanneet, kun nyt systeemejä kiireesti paikkaillaan ja hallinnollisia vastuita vieritetään ihan mihin vaan, jotta yksittäiset päättäjät pääsisivät pälkähästä. Kuitenkin kärsineiden lasten tulee saada hyvitys, samoin kuin heidän vanhempiensakin ja maksajina ovat nimenomaat ratkaisun tehneet virkamiehet henkilökohtaisesti. Maksun aika tulee, älkää hävittäkö omaisuuttanne virkamiehet.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Kaikesta lukemastani päätellen ajattelet hyvin hyvin syvällisesti.
    Olen paljolti samaa mieltä kuin Sinä.

    Hämmästyttvintä jutussamme on jotta, kirjoitin ensin Lääninhallitukseen, Läänimme Sosiaalitarkastajalle kirjeen, ja kerroin ja pyysin häntä perehtymään asiaamme, ja jotta hän pyytäisi sosiaalijohtajamme selvitystä, minkä takia on toimittu niin huonosti.

    Minkä takia sos.johtaja ei ole tehnyt mitään, vaikka on nähnyt sijarin ihan täysin yhteistyön puute halun.

    Sosiaalitarkastajalle sitten soitin eräänä aamutuimana.

    Eilen sain huomata, jotta sosiaalitarkastaja valehteli minulle siinä puhelussaan. Hän sanoi, jotta on laittanut sosiaalijohtajalemme selvityspyynnön.

    En jättänyt asiaa silleen, vaan soitin kunnan kanslistille (olen huomannut, jotta hän tietää kaiken)ja kysyin onko tullut LÄÄNINSOSIAALITARKASTAJALTA selvityspyyntökirjettä.

    Minulle sanoi hän, jotta ei usko sellaista tulleen.

    Laitoin sitten uudelleen selvityspyynnön sosiaalitarkastajalle, tällä kerralla suoraansanottuna, olin tiukkasanainen ja sanoin myös, jotta, omantunnon kysymys, missä se selvityspyyntö on? (Huomautuksessani käytin henkilökohtaisuutena hänen etunimeä).

    Eilen sitten oli tullut hänenkin tunnustus sähköpostissa, eli tunnustus piti sisällään, "pyydän anteeksi, olen ollut lomalla". Joten hän siinä sanoi sen viimein ja vihdoin tehneen sosiaalijohtajalle.

    Eli Helinä-keiju3, en tiedä pitäisikö tässä olla kiitollinen, sos.tarkastajan "tunnustuksesta", "anteeksipyynnöstä", jättää ASIA HOITAMATTA. vai pitäisikö olla vihainen, jotta henkilö ensin valehteli,laittaneensa selvityspyynnön, ja sitten tunnusti, jotta ei ole laittanutkaan mitään, vaikka minulle sanoi laittaneensa.

    Tämähän on pöyristyttävän kauheata.

    Pitääkö tästä otaksua, jotta Suomessa naisvirkailijat syyllistyvät "kanailuun".

    No, joka tapauksessa tuo "OIKEA" SELVITYSPYYNTÖ, sattui KREIVINAIKAAN. Koska se antoi vauhtia sosiaalijohtajan aivoille, ttehdä eilen päätös, lapseni ottamisesta vihdoin kokonaan pois tältä sijaisäidiltä. Eilen soitti minulle meidän hyväksymä nuoriso-ja lapsikoti, sieltä minun kanssa ystävystynyt toimitusjohtaja, sanoi, jotta on hakemassa sos.johtajalta "pojan luovareita". Ja turvautuu vaikka virkavallan apuun jos sijaisäiti tekee pienenkin elkeen, joka ei miellytä.

    Eli eilen oli ratkaisevan muutoksen päivä, poikani pääsi melkein vuodenkestäneestä, perheestä, jossa ei suotu minkäänlaista yhteydenpitoa, kaikista yrityksistä, on negatiivista "kirjanpitoa". Todella, huh, huh, mikä helpotus jos ei tarvitse enää tuhlata aivoenergiaa, MIKÄ MINUSSA ON VIKANA, KUN EN KELPAA SIJAISÄITILLE AJATUKSEEN, se lohduttaa, jotta eihän hänelle kelvannut oman tyttärensäkään auttaminen, joka psyykeongelmien, avioeron,2v tyttären hoidon kanssa kamppailee, sillä se sijaisäiti, eli lapsenlapsensa mummo EI HEITÄ AUTA. Tälläinen "pörinä" tällä pikkupaikkakunnalla pörisee. Heippa Helinä-keiju3. oikein, oikein kovasti terveisiä piilipuulta. asioista ei tarvitse olla samaa mieltä, muuten keskustelu olisi turhaa, mutta tämähän "raakaluonne" täällä on näköjään samallaista tabua, mitä sijarit kentilläänkin harrastaa. "Valitettavasti".

    Sanoisin Piilipuu, että se ei ole lainkaan sinun vallassasi antaa anteeksi sosiaalitarkastajan leväperäisyyttä viranhoidossaan. Kyse on laiminlyönnistä viranhoidossa, josta hän jäi kiinni ja se on meidän veronmaksajien pussista pois, että tollaselle vellihousulle maksamme palkkaa vaikka hän laiminlyönnillään aiheuttaa haittaa kansalaiselle ja sitä kautta koko yhteiskunnalle. Viranomainen ei voi saada anteeksi virkavelvollisuutensa laiminlyöntiä keneltäkään yksittäiseltä ihmiseltä, koska hän on virkavastuussa yhteiskunnalle, meille kaikille tekemisistään. Näin minä näen asian. Jos sinun pitää jotain vastata tuolle lomailevalle vellihousulle, niin vastaa yksinkertaisesti, että asia tai anteeksianto ei ole sinun käsissäsi. Virkamiehelle ei myöskään tarvitse erikseen olla kiitollinen siitä, että hän hoitaa työnsä ja virkavelvollisuutensa. Hän saa työstään palkan, muuta kiitosta ei tarvita. Kansalaiset eivät ole henkilökohtaisessa ihmissuhteessa viranomaiseen, eivätkä viranomaiset voi eivätkä saa tehdä mitään henkilökohtaisia palveluksia kansalaisille pärstäkertoimen mukaan tai sen mukaan miellyttääkö vai inhottaako joku kansalainen kyseistä viranomaista. Viranomaisia tulee ja kannattaa kohdella kasvottomina organisaation osina, joiden on palkkansa ansaittava. Mottona pitäisin vain "tulos tai ulos".

    Äänestä

  • Minusta tuo kirjoitti:

    oli piilipuulta pelkkä kysymys, ei syytös.

    Ja jos oman huonon kokemuksen perusteella ei saa syyllistää muita sijareita, niin miksi sijarit kuitenkin syyllistävät kaikki biot omien kokemustensa pohjalta? Turha selittää, että on ollut lapsia monista perheistä, ei kukaan sijari kuitenkaan ole hoitanut kaikkia yli 15.000 huostaanotettua, ketä maassamme on.

    Oliko sinun mielestäsi Piilipuun tyyli kirjoittaa kysyvä? Ei minusta. Minusta se oli erittäin syyttävä, suorastaan uhkaava ja loukkaava. Mutta näin sitä ihmiset lukevat asioita monella tavalla. Luin Piilipuun muita tekstejä myös muilla palstoilla ja totesin, että kommentoiminen tuskin kannattaa.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Sanoisin Piilipuu, että se ei ole lainkaan sinun vallassasi antaa anteeksi sosiaalitarkastajan leväperäisyyttä viranhoidossaan. Kyse on laiminlyönnistä viranhoidossa, josta hän jäi kiinni ja se on meidän veronmaksajien pussista pois, että tollaselle vellihousulle maksamme palkkaa vaikka hän laiminlyönnillään aiheuttaa haittaa kansalaiselle ja sitä kautta koko yhteiskunnalle. Viranomainen ei voi saada anteeksi virkavelvollisuutensa laiminlyöntiä keneltäkään yksittäiseltä ihmiseltä, koska hän on virkavastuussa yhteiskunnalle, meille kaikille tekemisistään. Näin minä näen asian. Jos sinun pitää jotain vastata tuolle lomailevalle vellihousulle, niin vastaa yksinkertaisesti, että asia tai anteeksianto ei ole sinun käsissäsi. Virkamiehelle ei myöskään tarvitse erikseen olla kiitollinen siitä, että hän hoitaa työnsä ja virkavelvollisuutensa. Hän saa työstään palkan, muuta kiitosta ei tarvita. Kansalaiset eivät ole henkilökohtaisessa ihmissuhteessa viranomaiseen, eivätkä viranomaiset voi eivätkä saa tehdä mitään henkilökohtaisia palveluksia kansalaisille pärstäkertoimen mukaan tai sen mukaan miellyttääkö vai inhottaako joku kansalainen kyseistä viranomaista. Viranomaisia tulee ja kannattaa kohdella kasvottomina organisaation osina, joiden on palkkansa ansaittava. Mottona pitäisin vain "tulos tai ulos".

    Näkisit minut nyt, saat väristyksiä aikaan aina jalkoihin asti..mua kun alkaa naurattaa..se ei tahdo loppua ollenkaan...hih,,hih,,vellihousut..hih..nauraisit varmaan mun kans yhdes jos istuisit vierelläni.

    Vielä tuosta kun naama ei miellytä, eikö kauheeta, kun sos.johtaja teki muka salaisen tunnustuksen minulle, jotta hänen "taku"kaverinsa,eli sos.työntekijä ei ole kuulemma pitänyt minusta alunpitäenkään. Ai, sanoin, mitä siihen vois sitten sanoa, ketä se kiinnostaa pidänkö minä hänestä, mitä hyötyä siitä on pitää tai ei, HALUAN VAIN HYVÄÄ ASIANHOIDANTAA, EN PITÄMISTÄ. En ole lesbo.

    Äänestä

  • piilipuulta kirjoitti:

    Tulihan se totuus sieltä kun ylläolevalta sitä patistelin. Katsos, kun ylläoleva ei voinut kertoa heti, jotta 8vuotta on poika siellä ollut.
    Kyllä kaikki järkevät ihmiset silloin ymmärtävät mistä tuossa on kysymys.

    Mutta ymmärtääkö joku joka synttäri aiheiseen liittyviä kyselee, en minä ainakaan ymmärrä miksi kyselee.

    Onhan niitä tapauksia, jotka eivät sitten välitä lapsestaan, tai ei oo luotu vanhemmiksi, tai on jotain puutetta asiaan, joka ei ole koskaan päässyt kypsymään.

    Mutta mitä tällä sijarilla on ihmetteleekö aina vain sitä, vai eikö voi tuollaisessa, voi jumbo, kahdeksan vuotta, vauh`kahdeksan vuotta, eikö sijari ole tosiaankaan huomannut, kun tätä on alkanut julkisesti ihmetellä, ei kai kukaan niin tyhmä ole.

    Sinulle, joka minua ihmettelet, aivoenergiasi kuluu hukkaan.

    Voisinhan minä märehtiä kahdeksan vuotta sitä, kun sijari ei antanut mummon soittaa pojalleni.

    Voisinhan minä märehtiä, kahdeksan vuotta tuota omituista sijariäitiä.

    Mutta jos niin teen, siis kahdeksanvuoden kuluttua sitä vielä ihmettelen, kai aivoni ovat jo matojen hotellissa, sillä ei minun aivoni silloin olisi terveet.

    Vuosikin on pitkä aika, tavallisille ihmisille.

    On siis oikein "pitkän piimän" venyttäjä, synttärijutun kertoja. Mitähän poika saa kuulla kaiket päivät, kun sijari vielä kahdeksan vuoden näkemisen jälkeen näitä bioja ihmettelee, sääli käy poikaa, melkein arvaan mitä on kahdeksan vuotta kuunnellut, tajuatko jo?

    Minä kirjoitan nimimerkilläni, jos jotain sopimatonta lipsahtaa, niin pitäähän ihmisellä olla venttiili, mistä päästellä pois niitä, ei tarvitse kahdeksaa vuotta, voi saapas?

    Kovin hyvinhän toi sijari tunsi tämän bion, juomatavoista, ja seurustelusta alkaen, miksi sitten ihmettelee, juomari on juomari sellainen joka ei lopeta, ei lastaan tarvitsekaan, olkoot sitten se 8ja plus...sijareilla, juonti ei juomalla lopu, sekin on niin yksinkertainen asia, kun pitää sen pullon korkin kiinni. Voi, kun kaikki Suomen nuoret, olisivat viisaita, kun se viina teetättää vielä muutakin.

    Mutta sehän on jokaisen omassa kädessä.

    Ihmettelisi tuo synttäri pojan sijariäiti, miksi bion pullonkorkki ei voi pysyä kiinni, ei kai kukaan ole pelastamaton, pelastihan se pieni tyttökin pultsarin, se ei ollut kuin kädenojennus makaavalle, ja yhdessä vanhempiensa kanssa he veivät tämän laitapolun kulkijan joulukirkkoon ja sille matkalle jäi huono elämä.

    Eihän se kenellekään mahdotonta ole, mutta jos sijari ei sitä halua uskoa tästä biosta niin eihän se ainakaan kannustavaa ole. Ihmeitä tapahtuu joka päivä.

    sijareiden tehtävä ei ole pelastaa bioja vaan huolehtia ainoastaan heidän lapsistaan.
    Toiseksi, äiti51 ihmetteli miten koko suku unohti lapsen synttärit, kun muulloin ovat kuitenkin pitäneet yhteyksiä, eivätkä kaikki tiettävästi ole juoppoja.
    Kolmanneksi, sijari tässä toi esiin oman surunsa pojan puolesta, ei sinänsä ihmettele, mutta olisi toivonut, ettei näin olisi käynyt.
    Eikö sinulla ole minkäänlaista empatiaa toisten lapsia kohtaan? Miksi ensireaktiosi oli vain hyökätä sij.äitiä kohtaan ja tehdä hänestä syyllistä ties mihinkä? Etkö ollenkaan pystynyt samaistumaan pienen pojan suruun ja pettymykseen, samoin kuin sij.äidin tuntemaan suruun pojan puolesta?
    Ei kuule pitkään tätä työtä tehneet ihmettele oikeesti enää mitään. Sitä vaan ikuisena optimistina toivoo, että jospa tällä kertaa lapsi muistettaisi jne. Kun ei taaskaan, niin suru tulee, vaikka olisi ollut arvattavissakin, kun näkee sen lapsen pettymyksen, etkö todella tajua?

    Äänestä

  • piilipuu kirjoitti:

    Niin, kun kerran voit kertoa, miksi sen täällä kerrot, tai voithan Sinä, mutta vielä paljon arvokkaampaa Sinun olisi kertoa se ja ehdottaa sossuun: jotta haluat pitää läheis -omais- neuvottelun, se olisi hienosti tehty Sinulta.

    Isovanhemmatkin tulisivat uudelleen sijaislapsen elämään, jos biot eivät tule, voisivat isovanhemmat kuitenkin, jos heille oikein sossun kutsusta kirjeitse annetaan mahdollisuus siihen.

    He arvostaisivat sitä kutsua kovasti.

    Ja uskon, jotta varmasti tulisivat.

    Kaikki riippuu nyt Sinun hyvyydestäsi, yhdistää edes sijaislapsi hänen isovanhempiinsa, sillä heistä olisi varmasti paljon iloa hänelle. Ja päinvastoin isovanhemmillekin ja itsekin olisit tyytyväisempi, kun aikaan sait sen, aloitteen tekijänä. Viisaana sijaisvanhempana.

    aivan tyhminä ja taitamattomina, että pitää oikein tulla neuvomaan, kuinka niitä yhteyksiä pidetään ja luodaan.
    Luuletko todella, etteikö olisi kaikki tehty, että edes jotain yhteyksiä omiin sukulaisiinsa lapsilla olisi, mutta kun ei ketään voi pakottaa ja sitä paitsi, olen ikäväkseni joutunut toteamaan, että kun sijarin alotteesta sukulaiset tuntevat velvollisuudekseen tavata lapsia, eli omaa halua ei ole, niin niistä tapaamisista on ollut lapslille enemmän surua, kuin iloa. Lapset odottavat jotain läämmintä sukulaistapaamista ja isovanhemmat vain ehkä kättelevät ja vinoilevat suurimman osan ajasta, lapsen äidistä tai isästä, nykyisestä sij.kodista, lapsesta itsestään jne. Mummot pitävät muita lapsenlapsiaan parempana ja näyttävät sen ja ihan vaikka mitä.
    Arvaa onko näillä lapsilla paha mieli.
    Kun olen ajatellut toimivani lasten parhaaksi ja yrittänyt luoda näitä yhteyksiä, niin tälläsen jälkeensyytän itseäni, ettei olisi koskan pitänyt siihen ruveta, niin olisi lapset säästyneet siltäkin mielipahalta.

    Äänestä

  • kertoa jotain, kirjoitti:

    en tosin ole tuo "äiti51".
    Tämä kertoo meidän perheestä.

    Meille sijoitettiin lapsi useita vuosia sitten. Vain muutaman kerran on bioäiti ehtinyt tapaamisiin, syitä ei tiedä kukaan muu kuin hän.
    Tapaamisia järjestettiin aluksi kerran kuukaudessa. Sitten niitä alettiin harventaa, koska jouduimme usein tekemään turhan reissun bioäidin luokse. Isäänsä lapsi on tavannut vieläkin harvemmin.

    Lapsi ei saa biosuvultaan edes synttärikorttia, joulu- tai muista korteista puhumattakaan. Isovanhempiaan, jotka ovat kuulemma kaikki elossa, lapsi ei ole tavannut sinä aikana kun on meillä asunut(yli 4 vuotta). Me emme ole asiaa vastustaneet, emme tiedä edes isovanhempien nimiä. Mielelläni esim. kirjoittelisin isovanhemmille lapsen kuulumisia ja pitäisin edes ohuttakin suhdetta yllä.

    Ei meidän "juttuun" ainakaan liity mitään, mikä ei päivänvaloa kestäisi.

    Mitäkö olen tehnyt? Soitellut silloin tällöin bioäidille ja kysellyt, että koska hän haluaisi tavata lastaan. En oikein ymmärrä, että mitä muuta voisin tehdä. Sanonko, että peru menosi? Niitä kun tuntuu olevan joka päivälle.

    Lapsen biologinen suku ei pidä lapseen yhteyttä, mutta onneksi meiltäkin löytyy näitä "sijaismummoja ja -ukkeja" sekä muita lapselle läheisiä.

    Mitä pitäisi tutkia? Sitäkö miksi biovanhemmilla on niitä tärkeitä menoja? Vai sitä, että mikseivät isovanhemmat pidä yhteyttä?

    Sanot, että kaikella on syynsä ja että sijaisvanhemmat tietäisivät sen. Me emme ainakaan tiedä syytä, että miksi meille sijoitetun suku ei ole mukana kuvioissa.
    Kyllä minä ainakin säälin tätä lasta, joka luultavasti joskus isompana ihmettelee biovanhempiensa ja muun suvun käytöstä.

    Meillä ei biovanhempien soittoja ole muuten rajattu kuin että myöhään ei soiteta, eikä humalassa. Ovathan he toki soittaneetkin, taisi olla kerran yhtenä jouluna ja pari kertaa muulloin.

    "Äiti51"lle!
    Tiedän tunteen, joka sinunkin sydäntäsi rutistaa! Tämä on näiden biovanhempien valitsema tie, emmekä oikein mahda sille mitään, niin kurjalta kuin se kuulostaakin.
    Onneksi lapsella on kuitenkin näitä uusia "sukulaisia" ja te sijaisvanhemmat, jotka muistatte lapselle tärkeitä päiviä.

    isovanhempia, usein on niin jotta jos suhde on ollut pitkään poikki tarvitaan välittäjä henkilö, etkö voi toimia sellaisena, lapsen - ja isovanhempien - välillä.

    Kun ei arvaa mitä sitä ennen on ollut.

    Tuskin poika ainakaan on mitenkään ollut itse osallisena, jotta suhteesta olii tullut niin huono kun se nyt on.

    Lapsi tarvitsee nyt, sinun apuasi, lapsi ei voi toimia siinä yksin, sinä olet ottanut tehtävän vastaan toimia lapsen edun mukaan.

    Ja se etu on ihan varmasti, se että isovanhemmat ja lapsi saisivat samanlaista kanssakäymistä, kuin muissakin perheissä on.

    Onhan se mukava, jotta niitä mummoja ja vaareja sinulla riittää omasta takaa. Mutta,,mutta,, tässä elämässä on tiettyjä asioita, joita ei korvaa mikään. Ja silloin POIS KAIKKI ITSEKYYS.

    Äänestä

  • meillä olevat lapset ovat olleet sijoitettuna jo seitsemänä syntymäpäivänään. Kertaakaan äiti tai muu äidin suku ei ole lapsia muistanut syntymä- tai nimipäivinä, eikä myöskään jouluna. Isän puolelta tarkeät päivät on muistettu ensimmäisen vuoden jälkeen.
    Äiti ei ole tavannut lapsiaan neljään vuoteen ja ei edes soittanut lapsille. Minua muistaa kyllä haukkua puhelimen välityksellä noin kerran vuodessa. Hän ei myöskään aio tulla koskaan katsomaan lapsiaan. Viimeksi puhuessamme ihmettelin asiaa ja sain vastakysymyksen:"Mitä sinä tekisit, jos lapsesi olisivat sijoitettu?" vastasin:"Menisin katsomaan. Hän sanoi taas ettei tule koskaan. Kyseli vielä miksen minä ymmärrä?
    Ei syy aina ole sijaisvanhempien,jos biovanhemmat ei pidä yhteyttä.
    Harmillista lasten kannalta, sillä aina merkkipäivien lähestyessä huomaa odottamisen, jospa nyt äiti muistaisi.

    Äänestä

  • amalia kirjoitti:

    aivan tyhminä ja taitamattomina, että pitää oikein tulla neuvomaan, kuinka niitä yhteyksiä pidetään ja luodaan.
    Luuletko todella, etteikö olisi kaikki tehty, että edes jotain yhteyksiä omiin sukulaisiinsa lapsilla olisi, mutta kun ei ketään voi pakottaa ja sitä paitsi, olen ikäväkseni joutunut toteamaan, että kun sijarin alotteesta sukulaiset tuntevat velvollisuudekseen tavata lapsia, eli omaa halua ei ole, niin niistä tapaamisista on ollut lapslille enemmän surua, kuin iloa. Lapset odottavat jotain läämmintä sukulaistapaamista ja isovanhemmat vain ehkä kättelevät ja vinoilevat suurimman osan ajasta, lapsen äidistä tai isästä, nykyisestä sij.kodista, lapsesta itsestään jne. Mummot pitävät muita lapsenlapsiaan parempana ja näyttävät sen ja ihan vaikka mitä.
    Arvaa onko näillä lapsilla paha mieli.
    Kun olen ajatellut toimivani lasten parhaaksi ja yrittänyt luoda näitä yhteyksiä, niin tälläsen jälkeensyytän itseäni, ettei olisi koskan pitänyt siihen ruveta, niin olisi lapset säästyneet siltäkin mielipahalta.

    kun tälläkin palstalla on saanut lukea sijareiden kirjoittamina todella lämminhenkistä ja myötätuntoista tekstiä sijoitettujen lasten vanhemmista ....... Miten luulet sijoitettujen lasten vanhempien kokevan tai tuntevankaan tämän vihamielisyyden/väheksymisen/alentumisen/mitätöimisen ilmapiirin vaikkei niistä edes ääneen lasten sijoituskodeissa puhuttaisikaan.

    Miten sopii tähän poikaa koskevaan kirjoitukseen tämä paljon mainostettu kiinnittymisrauha?
    Entäpä jos vanhemmat ovatkin jo riittävän monta kertaa hakeneet lapselleen huostaanoton purkua. Sossu onkin päättänyt ettei ole enää lapsen etu palata kotiinsa, vaikka muuten olisikin mahdollista, mutta kun lapsi on jo ehtinyt kiinnittyä uuteen perheeseensä ja ympäristöönsä.

    Moniko lapsen biologinen vanhempi haluaa
    lastaan, nuortaan kiusattavan tai revittävän näillä
    ei mihinkään johtavilla tapaamisilla tai puhelinsoitoilla. Ja jos on vielä erikseen sossusta sanottu tai annettu ymmärtää ettei lasta enää kotiin palauteta (vai palautetaanko sittenkin kun lapsella on ikää se 18....).

    Entä kuinka toimivat arat, epävarmat, hyljeksintää, leimatut vanhemmat. Heillä ei välttämättä ole enää voimia tai rohkeuttakaan pitää yhteyttä lapsiinsa.
    Jos annetaan joka käänteessä (sossu, sijaistaho) ymmärtää ettei kelpaa, ei ole riittävän eikä tarpeeksi hyvä omalle lapselleen vanhemmaksi.

    Äänestä

  • aliarvioimistakaan... kirjoitti:

    olet joutunut kuvailemasi tilanteen kohteeksi. Kyllä vanhempia pitäisi rohkaista vaan pitämään niitä yhteyksiä, jos heillä on kykyä ja halua itsellä. Ei saisi ainakaan mitään esteitä laittaa.
    Itse olen yrittänyt laittaa kynnyksen niin matalalle, kuin se vain on ollut mahdollista.
    Silti tapaamiset ovat jääneet vähiin. Vanhemmilla oli alussa mahdollisuus saada myös lapset kotilomille, mutta töpeksivät tai eivät vaan hakeneet lapsia, niin nekin sitten kuivui. Meillä on ollut aina ovet auki, mutta vaikeaa on ollut.
    Minusta on vielä usein näyttänyt siltä, että nää äidit ovat jotenkin häpeissään mun edessä, vaikka takuu varmasti en ole mitenkään siihen antanut aihetta. Se on kai se oma syyllisyys ja huonommuuden tunne mikä painaa.
    Sitten saattaa olla myös se, että hävettää tulla mun silmien eteen, kun ovat humalapäissään puhelimessa minut oikein sättineet. Koskaan en ole jälkeenpäin niistä sanomisista muistuttanut, mutta ehkä se juuri niin kovin nolottaakin, kun olen silti heille ollut ystävällinen. Lasten takia on pokan pidettävä joka tilanteessa.

    Jos lapset on aiheellisesti huostaanotettu, eli äiti on ollut vaaraksi lapselleen, niin onhan se aivan selvä, että silloin äiti häpeää lapsensa edessä ja myös kaikkien muiden asiasta tietävien ihmisten edessä.
    Ne, joiden lapset on aiheetta viety, eivät häpeä, eikä ole syytäkään.

    Äänestä

Millaista viestiä alkuvaiheessa ja matkan varrella kukakin taho (sossu, sijaistaho jne) on
lapsen vanhemmille, isovanhemmille ja sukulaisille antanut ja viestittänyt?

Jos ei ole enempää tietoa siitä miten teidänlaiseen tilanteeseen on päädyttykään,
niin paha sanoa juuta taikka jaata.
Kaikkeen on aina syynsä, myös siihenkin
miksi huostaanotettu ja sijoitettu lapsi on teille täysin "unohdettu"!

Piilipuun ajatukset ovat teräviä. Hän ajattelee asioita omien kokemustensa ja kokemansa kautta ja siihen hänen kirjoitusten perusteella sisältyy myös hyvin paljon lapselle sijoituksessa tehtyä pahaa, mutta omalta osaltaan lapsen pahaa on edesautettu myös viranomaisten taholta.

Jokaisen sijaisena toimivan pitäisi pystyä suhtautumaan kunnioittavasti lasten biologisiin vanhempiin sekä myös heidän negatiivisiin kokemuksiin sijaishuollon kanssa.
Kun on tehty pahaa lapselle ja perheelle sijoituksen aikana, pitäisi sijaisvanhempina toimivien mennä itseensä ja miettiä onko Piilipuun kohtaama kohtelu ja menettely mahdollista omalla kohdalla, käyttäydynkö itse samalla tavalla sijoitettua lasta ja hänen vanhempia (sukuaan) kohtaan.

Ainainen pahan puhuminen ja takaisin lyöminen on kohtuutonta sijaisvanhemmilta. Heillä kun on kuitenkin etulyöntiasema biologisten vanhempien suhteen; heillähän on sijoitettuna näiden vanhempien lapset!

Äänestä
  • 6 vuotta jonka lapsesi joutui viettämään huonossa perhekodissa,ennenkuin sosku uskoi.

    Äänestä

  • korvata aikaa kirjoitti:

    6 vuotta jonka lapsesi joutui viettämään huonossa perhekodissa,ennenkuin sosku uskoi.

    Pihtarisossut varmaan suuressa viisaudessaan päästävät lapset juuri täysi-ikäisyyden kynnyksellä koteihinsa, jotta voivat laistaa jälkihuollon velvoitteistaan. Ehdotan että valtiovalta ryhtyy pikaisesti selvittämään, kuin huostaanotettujen lasten jälkihoitolaki on toteutettu ja mahdolliset lainrikkojat on saatava, tottakai, henkilökohtaiseen vastuuseen. Uskoisin, että moni biologinen äiti ja isä saatuaan viimein lapsensa takaisin, ei halua koskea enää kepilläkään sossulan roskakasaan ja näin sossut säästävät pitkän pennin laistaen jälkihoitokustannuksista. Sossut tekevät itsestään tahallaan niin vastenmielisen tahon, että ihmiset kiertävät heidät kaukaa ja luopuvat vapaaehtoisesti oikeuksistaan.

    Äänestä

  • Aloittaja kirjoittaa vielä yhden kerran.Sosiaalitoimi järjestää kerran puolessa vuodessa huoltosuunnitelman tarkastamisen. Paikalle kutsutaan aina vanhemmat, sijaisvanhemmat, isovanhemmat ja vielä iso-isovanhemmat. Viimekerralla oli vielä suurempi verkosto, johon oli kutsuttu opettaja ja perheneuvolan ihminen. Paikalla viranoimaiset, me sijaisvanhemmat, eikä sitten muita. Perheessämme ollut kaikenlaisia juhlia, lakkiaisia, syntymäpäiviä, rippijuhlia ym. Sijoitettujen lasten omaiset ovat näihin kutsuttu, niin kuin muutkin meidät omat omaiset. Minkäänlaiseen toisen luokan porukkaan heitä emme ole koskaan laittaneet. Olemme tehneet tätä työtä 20 v. ja meillä on ollut 25 vierasta lasta hoidossa näinä vuosina. Kysymyksessä oli siis juuri tämä eilinen syntymäpäivä. Kaikki olivat nyt vaan sen unohtaneet, siitä oli kysymys ei muusta.

    Haluaisin tietää syyn miksi "piilipuu" olet niin katkera kaikille? Kysyit minulta miksi ja miksi, missä syy. Entä sinulla mikä on syy, että heität lokaa myös niiden päälle, jotka ovat asioihisi täysin syyttömiä! Hyvää kesää kaikille. Lähden leipomaan. Meillä on juhlat tulossa! Yksi sijoitettu pääsee ripille ja on kutsunut juhliinsa 70 ihmistä!

    Äänestä

  • Hyvin kirjoitettu.
    Sosiaaliviranomaisille on annettu Suomessa niin kauhean suuri valta,ja ne ei noudata SOSIAALILAKIA.Ei, varmasti noudata.

    Jos niin olisi, että noudattaisi ei olisi mitään ongelmia.

    Eräs tutkija tuttumme kysyi, kun kyllästyi sosiaalin toimintaan, kysyi heidän "sosiaaliportilta". pitääkö heidän noudattaa lakia, KUKAAN SOSIAALITYÖNTEKIJÄ EI VASTANNUT TÄHÄN KYSYMYKSEEN.

    Totuushan on se, jotta ne ´tekee niinkuin he tykkäävät.

    Ja yksitoinen asia: PERHETTÄ NE EIVÄT AINAKAAN YRITÄ AUTTAA.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Pihtarisossut varmaan suuressa viisaudessaan päästävät lapset juuri täysi-ikäisyyden kynnyksellä koteihinsa, jotta voivat laistaa jälkihuollon velvoitteistaan. Ehdotan että valtiovalta ryhtyy pikaisesti selvittämään, kuin huostaanotettujen lasten jälkihoitolaki on toteutettu ja mahdolliset lainrikkojat on saatava, tottakai, henkilökohtaiseen vastuuseen. Uskoisin, että moni biologinen äiti ja isä saatuaan viimein lapsensa takaisin, ei halua koskea enää kepilläkään sossulan roskakasaan ja näin sossut säästävät pitkän pennin laistaen jälkihoitokustannuksista. Sossut tekevät itsestään tahallaan niin vastenmielisen tahon, että ihmiset kiertävät heidät kaukaa ja luopuvat vapaaehtoisesti oikeuksistaan.

    Tiedätkö mitä sossujohtaja sanoi minulle, kun hädissäni näkövamman synty vaiheessa, pyysin apua häneltä, kotitalouteen:
    -Osta sinä suurennuslasi.

    Seuraavana päivänä soitin, jotta eihän tämä näin voi olla, hän sanoi:
    -mene sinä kävelemään näköskin tulee takaisin.

    Sitten vielä seuraavana päivänä soitin ja sanoin, jotta onhan teillä valtion myöntämää rahaa.Jolla saisin silmiä kotiini, kun tarvitsisin tarkkoihin töihin apua.
    Tämä hävytön sosiaalijohtaja sanoi:

    -onhan niitä rahoja, mutta ne meneevät kaikki kouluihin ja teihin.

    Menin varatuomarin kanssa katsomaan itse sossutoimistoon, mitä sossujohtajan sanojen takana on, sossu sanoi:

    -en minä sellaista ole sanonut.

    Eli onneksi minun ei ole tarvinnut olla ikinä ammateissa, jossa pitäisi keinotella, juonitella, puhua paskaa, ja valehdella.

    Äänestä

  • äiti51 kirjoitti:

    Aloittaja kirjoittaa vielä yhden kerran.Sosiaalitoimi järjestää kerran puolessa vuodessa huoltosuunnitelman tarkastamisen. Paikalle kutsutaan aina vanhemmat, sijaisvanhemmat, isovanhemmat ja vielä iso-isovanhemmat. Viimekerralla oli vielä suurempi verkosto, johon oli kutsuttu opettaja ja perheneuvolan ihminen. Paikalla viranoimaiset, me sijaisvanhemmat, eikä sitten muita. Perheessämme ollut kaikenlaisia juhlia, lakkiaisia, syntymäpäiviä, rippijuhlia ym. Sijoitettujen lasten omaiset ovat näihin kutsuttu, niin kuin muutkin meidät omat omaiset. Minkäänlaiseen toisen luokan porukkaan heitä emme ole koskaan laittaneet. Olemme tehneet tätä työtä 20 v. ja meillä on ollut 25 vierasta lasta hoidossa näinä vuosina. Kysymyksessä oli siis juuri tämä eilinen syntymäpäivä. Kaikki olivat nyt vaan sen unohtaneet, siitä oli kysymys ei muusta.

    Haluaisin tietää syyn miksi "piilipuu" olet niin katkera kaikille? Kysyit minulta miksi ja miksi, missä syy. Entä sinulla mikä on syy, että heität lokaa myös niiden päälle, jotka ovat asioihisi täysin syyttömiä! Hyvää kesää kaikille. Lähden leipomaan. Meillä on juhlat tulossa! Yksi sijoitettu pääsee ripille ja on kutsunut juhliinsa 70 ihmistä!

    En ole sillä tavalla katkera, kuin sanot, katsos, toivon, jotta tästä ikävästä kokemuksesta, olisi hyötyä kaikille näiden asioiden kanssa painiville.

    Sillä sehän on kaikkein vaikeaa ihmisille, ´ja suomalaisille varsinkin, puhua, ja tämän sanon ilman huutomerkkiä, (tämän ehdottajalle).

    Jos vaikka tuppisuut alkaisivat puhua. Ärsytyksen kynnys on tärkeä asia, hmmn..huomaan.

    Sinulle äiti51, hyvää kesää ja sinun kaikille luonasi asuville lapsille myöskin, ja hyviä juhlia, olen "hengessä mukana".Älä unohda, minua.

    Olet tehnyt arvokkaan työsaran, näin ajattelemme varmaan kaikki, ja nyt ymmärrämme kun selitit vieläkin tarkemmin.

    Se on ollut työsarka, kaikkien ihmisten sarkojen joukossa. Turvallisuuden tunne on hyvin tärkeä, ja hyvät unet. Niin lapsille, kuin hoitajille, ja että myös bioperheissä, Teille kaikille kestävää psyykettä. Älkää tehkö toistenne unia huonoiksi, vaan vaalikaa kukin toisianne HYVILLÄ SANOILLA JA ENNENKAIKKEA TEOILLA.

    Äänestä

  • äiti51 kirjoitti:

    Aloittaja kirjoittaa vielä yhden kerran.Sosiaalitoimi järjestää kerran puolessa vuodessa huoltosuunnitelman tarkastamisen. Paikalle kutsutaan aina vanhemmat, sijaisvanhemmat, isovanhemmat ja vielä iso-isovanhemmat. Viimekerralla oli vielä suurempi verkosto, johon oli kutsuttu opettaja ja perheneuvolan ihminen. Paikalla viranoimaiset, me sijaisvanhemmat, eikä sitten muita. Perheessämme ollut kaikenlaisia juhlia, lakkiaisia, syntymäpäiviä, rippijuhlia ym. Sijoitettujen lasten omaiset ovat näihin kutsuttu, niin kuin muutkin meidät omat omaiset. Minkäänlaiseen toisen luokan porukkaan heitä emme ole koskaan laittaneet. Olemme tehneet tätä työtä 20 v. ja meillä on ollut 25 vierasta lasta hoidossa näinä vuosina. Kysymyksessä oli siis juuri tämä eilinen syntymäpäivä. Kaikki olivat nyt vaan sen unohtaneet, siitä oli kysymys ei muusta.

    Haluaisin tietää syyn miksi "piilipuu" olet niin katkera kaikille? Kysyit minulta miksi ja miksi, missä syy. Entä sinulla mikä on syy, että heität lokaa myös niiden päälle, jotka ovat asioihisi täysin syyttömiä! Hyvää kesää kaikille. Lähden leipomaan. Meillä on juhlat tulossa! Yksi sijoitettu pääsee ripille ja on kutsunut juhliinsa 70 ihmistä!

    Kai se suku sit vaan on kyllästynyt ramppaamaan kokouksissa jo 8:tta vuotta, kun mitään edistystä lapsen kotiin tai edes suvun hoitoon ei ole KAHDEKSAAN VUOTEEN tapahtunut. Käsitätkö äiti51, että aikuisia ihmisiä ei voi loputtomiin pompottaa puolen vuoden välein palaveeraamassa, kun ei mitään tulosta saada aikaan. KAHDEKSAN VUOTTA, kyllä pidän sitä sukua erittäin kärsivällisenä. Kuinka kukaan voi tuon jälkeen enää moittia niitä sukulaisia. Lopettakaa jo sen suvun rääkkääminen.

    on 77-vuotta täyttää muutaman päivän päästä, minä ymmärrän asian oikein, ja realististi, mummokin taistelee elinpäiviensä kanssa kilvan tavatakseen, nähdäkseen tarpeeksi ja tarpeeksi usein tyttärenpoikaansa. Jotkut 8vuodet, 6 vuodet on kuin myrkkypiikki rangaistus mummoille ja vaareille, OLEN JOSKUS KIRJOITTANUT, JOTTA VANGIT PÄÄSEVÄT VÄHEMMÄLLÄ JA PAREMMALLA kuin lännenlainopin mukaan tuomitut bioperheet, siis jotain mättää Suomessa, kyllä me niiden silmät vielä Helinä-keiju3 avataan yhteistyössä piilipuun ja kaikkien henkisenkotielämäkuolemanrangaistuksen saaneet, kaivosta huutavien puolesta.

    Äänestä

  • piilipuu kirjoitti:

    Tiedätkö mitä sossujohtaja sanoi minulle, kun hädissäni näkövamman synty vaiheessa, pyysin apua häneltä, kotitalouteen:
    -Osta sinä suurennuslasi.

    Seuraavana päivänä soitin, jotta eihän tämä näin voi olla, hän sanoi:
    -mene sinä kävelemään näköskin tulee takaisin.

    Sitten vielä seuraavana päivänä soitin ja sanoin, jotta onhan teillä valtion myöntämää rahaa.Jolla saisin silmiä kotiini, kun tarvitsisin tarkkoihin töihin apua.
    Tämä hävytön sosiaalijohtaja sanoi:

    -onhan niitä rahoja, mutta ne meneevät kaikki kouluihin ja teihin.

    Menin varatuomarin kanssa katsomaan itse sossutoimistoon, mitä sossujohtajan sanojen takana on, sossu sanoi:

    -en minä sellaista ole sanonut.

    Eli onneksi minun ei ole tarvinnut olla ikinä ammateissa, jossa pitäisi keinotella, juonitella, puhua paskaa, ja valehdella.

    vielä tuli noista akateemisen koulutuksen saaneista mieleeni, eräässä virastossa oli tapana harrastaa "merkkikieltä", ihan selvää sellaista, kun viranhaltija laittoi toiselle, joskus esimiehelle, tai useinmiten esimiehelleen,
    tarkastettavaksi työlistansa, oli se pelkän listan tarkastukseen anto niin epämiellyttävää´, viranhaltijalle, jotta hän
    laittoi siihen terveisen etusivulle,

    terveinen oli sellainen omapiirretty postimerkki, jossa oli kissan takapuoli, häntä pystyssä ja pyllyssä mustapiste asiaankuuluvana tietty. Reunoissa postimerkkiä matkivat röpelöiset reunat.

    Joten tämä sisäinen kirjeenvaihto, loi jännitteitä, näitä samaa työtä tekevien kesken, eri palkkaa kuitenkin saavien, tietty virkanimikkeestä riippuen.

    Kun soitan aamulla sossuun kello 8.07 ja minulla on kiire, koska olen lähdössä, niin arvaa mitä, ei siellä sossussa täällä meidän kunnassa ketään ole tullut töihin, tulevat koska huvittaa, siinähän tietenkin keskusneiti on hankalassa tilanteessa, kun kysyn koska hän ON TULOSSA, katsos, kun ei ole tietoa. Ei kai se työaika niin liukuva voi olla, jotta aamulla tullaan suurinpiirtein aina koska sattuu.

    Kukahan tätäkin valvoo, ja jos kukaan ei valvo, koska tulee aika kun joku oikein "teletappi" ihminen on ovea kolkuttamassa kello:8:00, kolkuttamassa tyhjiä seinien sisäpuolta, kun tämä "kanapuolinen" viranhaltija on jostain aamukiharoimisesta vasta irrottautumassa kotoaan.

    On siinä viranhaltijat meidän kunnassa, kun keskukselle toisinaan pannaan sanomaan, OLEN KOTIKÄYNNILLÄ, ja kun sitten yhdistetään sos.johtajalle häneltä lipsahtaakin, jotta "sisarensa konsultoiva" onkin sairaslomalla. Eli jos pitää valehdella kotikäynnistä, eikö olisi ollut mukavampi sanoa niinkuin se on, ON SAIRASLOMALLA. Mutta onko se valehtelu niin juurtunut syvään jotta se on muodostunut "arkimenoksi".

    Äänestä

  • äiti51 kirjoitti:

    Aloittaja kirjoittaa vielä yhden kerran.Sosiaalitoimi järjestää kerran puolessa vuodessa huoltosuunnitelman tarkastamisen. Paikalle kutsutaan aina vanhemmat, sijaisvanhemmat, isovanhemmat ja vielä iso-isovanhemmat. Viimekerralla oli vielä suurempi verkosto, johon oli kutsuttu opettaja ja perheneuvolan ihminen. Paikalla viranoimaiset, me sijaisvanhemmat, eikä sitten muita. Perheessämme ollut kaikenlaisia juhlia, lakkiaisia, syntymäpäiviä, rippijuhlia ym. Sijoitettujen lasten omaiset ovat näihin kutsuttu, niin kuin muutkin meidät omat omaiset. Minkäänlaiseen toisen luokan porukkaan heitä emme ole koskaan laittaneet. Olemme tehneet tätä työtä 20 v. ja meillä on ollut 25 vierasta lasta hoidossa näinä vuosina. Kysymyksessä oli siis juuri tämä eilinen syntymäpäivä. Kaikki olivat nyt vaan sen unohtaneet, siitä oli kysymys ei muusta.

    Haluaisin tietää syyn miksi "piilipuu" olet niin katkera kaikille? Kysyit minulta miksi ja miksi, missä syy. Entä sinulla mikä on syy, että heität lokaa myös niiden päälle, jotka ovat asioihisi täysin syyttömiä! Hyvää kesää kaikille. Lähden leipomaan. Meillä on juhlat tulossa! Yksi sijoitettu pääsee ripille ja on kutsunut juhliinsa 70 ihmistä!

    Meidänkin huoltosuunnitelman tarkastukseen menee aina kutsu biovanhemmille (ovat eronneet)
    Kutsuista huolimatta molemmat biovanhemmat loistavat poissa olollaan. Viimeksi äiti oli mukana 04.03, isä ei ole osallistunut suunnitelman tekoon koskaan. Aina sovitaan, että vanhemmilla on oikeus ja lupa soitella ja kirjoitella lapsille. Tapaamisia esitetään useita kertoja vuodessa,tuloksetta.

    Äänestä

  • sijaisäiti kirjoitti:

    Karmeeta, en muuta osaa sanoa.

    Äänestä

rajoitettu yhteydenpito tarkoittaa myös sitäettä sossulta´puityää eriokseen anoa synttäritapaamisetkin, ei ole saatu! milläs muistat! Olen seuraavaan trapaamiseen, tai joskus edelliseen vienyt lahjoja. Muutenkin koko ajan vien jotain pojalle.Ei ole ollut suurta tradidiota synttärien vietosta meidän perheessä.

Äänestä
  • On surullista, että sossu on rajoittanut sinua lapsen muistamisessa. Meidän perheessä on aina vietetty synttäreitä. Ei niinkään nimipäiviä, kun lapsia on sen verran paljon muistettavina, että olisi jatkuvasti jotain juhlaa.Juhlat laitetaan kakun kanssa. Saa sitten tulla ketä haluaa. Kun meillä täytetään 10 v tai 15 v. ovat juhlat vähän isommat ja lapsi saa lähettää oikein kutsut ja päättää itse mitä tarjotaan. Yleensä meillä on ollut lapsen biologiset sukulaiset, sekä omat lapsemme jotka ovat hyvin tärkeitä sijoitetuille. Nyt vaan kävi, niin kuin kerroin, että saimme juhlia omalla väellä. Kerran ennenkin on käynyt samalla tavalla, siitä on n. 5 v., kun tytön synttäreillä oli koulutaksin kuljettaja ja oman lapsen armeijakaverit. Kakku maistui ihan hyvin heille ja oli sitten lapsellakin vieraita. Sossu ei ole koskaan rajoittanut meillä käyntiä, vaan se on jätetty kokonaan meidän harkintaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

äiti51 kirjoitti:

Meillä on sijoitetulla pojalla tänään syntymäpäivä. Surullisena olen saanut kokea, ettei ketään pojan omista läheisistä ole häntä tänään muistanut. Kävimme ostamassa yhdessä syntymäpäivälahjan. "Enkö minä muuta saa, oli kysymys." Ei saanut poika edes korttia tai puheluita. Illalla muistivat oma äitini, tyttäreni, poikani morsian ja tukilapsemme äiti. Olen heille näistä onnitteluista kovin kiitollinen.Elossa ovat äiti,isä ja kaikki isovanhemmat. Myös kummit! Surullista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu