Kesäillan varjoissa, pienissä puroissa, koivuissa
näkyy merkit, varjot, kuin untuvaa,
tuo yön pimenevä harso
laskeutuu ruohikkoon
vielä nimetön, silti hänen läheisyytensä, hengityksensä, on kuin metsäkauriin askel
vain häivähdys, kuin kadonnut muisto
todistaa, öinen paperikuu
näkyy merkit, varjot, kuin untuvaa,
tuo yön pimenevä harso
laskeutuu ruohikkoon
vielä nimetön, silti hänen läheisyytensä, hengityksensä, on kuin metsäkauriin askel
vain häivähdys, kuin kadonnut muisto
todistaa, öinen paperikuu
Vastaukset 4
Vanhimmat
utuninen olo tästä runosta missä kuin öinen luonto olisi leikkinyt piilosta varjojen kanssa ja sitten tuo paperikuu sopi mielestäni kivasti runon loppuun, leikkisä ja samalla kertaa syvällinen runo, pidin paljon!
runoilijaa?
Uskollinen kommentaattori
*huvittunut*
Yhdyn Lionan upeaan vastaukseen,
runosi on todella kaunis ja herkkä
aivan ihastuttava; "vielä nimetön, silti hänen läheisyytensä, hengityksensä, on kuin metsäkauriin askel" ihan kuin ois orastavaa rakkautta,,*wirn*
Kiitsa :)
tuuliko lennättää, sanoja sisääni
kun kirjoitan ne ulos
on oloni hiukan kevyempi
ihmiset lukevat niitä
toiset kenties nauravat, itkevät
toiser rakastuvat sanoihin
eivät he minusta välitä, ajattelen
silti olen onnellinen
kesäpäivässä kuuntelen sydämeni ääntä
kun kirjoitukset polttaa
syntyy lämpöä
kuka muistaa lämmön vielä sadan vuoden kuluttua?