Ärsyttää!

Katselin TV:tä, eikä mainoksilta voi välttyä. Alkoi ärsyttää suomeksi puhutut pätkät (ei toki kaikki, mutta valitettavan moni). Miksi niitä ei voida puhua normaalillä äänellä? Minkä takia pitää huutaa, lässyttää, määkiä tai muulla tavoin vääntää äänensä oudoksi?

Ihan totta, en varmalla ostaisi niitä tuotteita. Mutta makuja on monenlaisia. Ilmeisesti näistä kummajaisista pidetään, koska niitä koko ajan tulee lisää.
5494
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mainoksen onkin tarkoitus hieman ärsyttää.

jättää vähän sanomatta jne.

Ovat muuten uskomatoman tehokkaita.

Äänestä

joita sama ilmiö ärsyttää. Ylipäätään minua ärsyttää mainos kuin mainos. Jotkut, varsinkin ne, joissa käytetään lapsia, ovat niin ylitunteellisia, että ihan puistattaa.

Ja automainokset. Koko ajan pitää keksiä jotain uusia kommervenkkejä. Ja tätä ärsytysluetteloa voisi jatkaa vaikka kuinka kauan.

Muutamissa mainoksissa on sama naisääni, joka ääntelee superhyperlempeällä äänellä ja minulla on oksennusrefleksi lähellä.

No, sitten se kääntöpuoli (kaikilla asioillahan se tuppaa olemaan).
Maxilta tulevat formulat ilman yhtäkään mainosta.
Huomasinpa vain, että usein olen käyttänyt mainoskatkoja vessataukoina.
Nyt ei ollut yhtään taukoa;))

Äänestä

koko mainoksista, niiden ajaksi tapaan häippäistä kahvin keittoon, jääkaapille ja muille "perustarpeille".
En ole mainosten orja, joten, ei pure;))

Äänestä
  • itse mainoksista piittaa, ei voisi vähempää kiinnostaa enkä koskaan osta mitään mainosten perusteella.

    Mutta tämä teennäinen hospotus! Kahvinkeiton ym. toiminnan lomassa se kuulee pakostakin, aina ei muista napsauttaa ääntä pois telkkarista. Miksi nämä, ilmeisesti aivan mukava-ääniset, henkilöt suostuvat tekemään itsestään pellejä? Se tässä ärsyttää, melkein on kynnet kiharalla kun kuulee tuon määkimisen.

    Äänestä

käännän aina kanavaa ykköselle tai kakkoselle, teksti-tv:n puolelle tai laitan ainakin äänettömälle. Mainokset on...miten sen nyt nätisti sanoisi... RAIVOSTUTTAVIA.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KristaTee kirjoitti:

Katselin TV:tä, eikä mainoksilta voi välttyä. Alkoi ärsyttää suomeksi puhutut pätkät (ei toki kaikki, mutta valitettavan moni). Miksi niitä ei voida puhua normaalillä äänellä? Minkä takia pitää huutaa, lässyttää, määkiä tai muulla tavoin vääntää äänensä oudoksi?

Ihan totta, en varmalla ostaisi niitä tuotteita. Mutta makuja on monenlaisia. Ilmeisesti näistä kummajaisista pidetään, koska niitä koko ajan tulee lisää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu