yleensä taas suuremmat juhlat, kun täyttää 65 vuotta? Muistelen, että äidilläni oli ainakin suurinpiirtein samanlaiset juhlat kuin täyttäessään 60 vuotta.
Mitenkä on,
8
2808
Vastaukset
- onhan se aina
juhlan aihe. :)
- 1943
riipu henkilöstä. Itse olen menossa tänään 63-vuotisjuhliin. kuulun porukkaan, joka juhlii, jos vähänkin on aihetta. Ei kannata juhlia, jos tuntuu pakkopullalta.
jokaisen oma asia, jos haluaa juhlia. En ole kuullut kenenkään silloin mitään juhlia pitäneen - itsekkin sain olla yleensä niin innokkailta sukulaisilta rauhassa.
- vanhempia
Ihmettelen jo sitäkin, että vietetään 75-v-juhlia.
65 v. ei ole mielestäni sinänsä juhlan aihe.
Syntymäpäiväkutsuja voi jokainen pitää vaikka joka vuosi, ketään ei siitä estetä.
On kuitenkin sekä itselle että lähipiirille aika rasitus järjestää isot hippalot, kun ikää ja sen muakana tuomia terveysharmeja riittää esim. 75-vuotiaalle.
Tuskinpa kukaan ihmettelee, jos ikäihminen ei juhli. Ikähän meitä jo suojelee.
Mutta hauskaahan se on, kun juhlimisesta pitää.
Nykyisin tavataan jo ihan pirteitä 95-vuotiaitakin. - mielensä mukaan
Juhlia järjestettäköön kunkin omien mieltymysten kykyjen ja varojen mukaan. Ei kai ikä aseta vaatimuksia puoleen eikä toiseen. Hauskimmissa juhlissa olen ollut sankarin täyttäessä 85 v. Oli ruokaa juomaa ohjelmaa ja TANSSIA sankarin itsensä pyörähdellessä melkein joka kappaleen.
- sibyllavon
piti komeat 90-vuotisjuhlat tansseineen. Kun vähän yritti hengähtää, olivat uudet daamit jo kimpussa. Itse pidin kerran juhlat enkä aio enää juhlia kuin perhepiirissä.
- sitroen.
sibyllavon kirjoitti:
piti komeat 90-vuotisjuhlat tansseineen. Kun vähän yritti hengähtää, olivat uudet daamit jo kimpussa. Itse pidin kerran juhlat enkä aio enää juhlia kuin perhepiirissä.
tarjosin itselleni wiinerikahvit santsikupilla Sokoksen kahvilassa. Nyt ei maha kestä enää kahvia, joten siihen loppui sekin juhlinta.
- 1943
sitroen. kirjoitti:
tarjosin itselleni wiinerikahvit santsikupilla Sokoksen kahvilassa. Nyt ei maha kestä enää kahvia, joten siihen loppui sekin juhlinta.
samppakalja seuraavan juhlahetken juhlistajana?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata531717Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin
Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l3251511Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?
Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.1021466- 1091185
- 221183
- 701156
Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva171127- 791081
Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f183968Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!
Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois40896