Kuolemanpelko

Olen surullinen siitä että hoitoalan exammattilainen ja nykyiset ammattilaiset tuomitsevat ihmisen perustunteen, kuolemanpelon, jotenkin hävettäväksi.

Onneksi kohdalleni vuonna 2003 kun sain pahan infarktin ei osunut noin julmia ihmisiä vaan kaikki ambulanssihenkilökunnasta sairaalan väkeen olivat todella ystävällisiä.
12404
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kukaan täällä ei ole tuominnut kuolemanpelkoa hävettäväksi.
Jokainen varmasti pelkää henkensä puolesta joskus, mekin.
Mutta ammatissa näkee paljon.
Kuolemanpelkoinen ihminen näkee vain itsensä, ymmärrettävistä syistä kylläkin.
Olen pahoillani, että olet pahoillasi, mutta kun niitä ylivaativia huomionhakuisia, ei-oikeasti-sairaitakin ihmisiä on paljon.

Äänestä
  • " mutta kun niitä ylivaativia huomionhakuisia, ei-oikeasti-sairaitakin ihmisiä on paljon. "

    No onneksi olet EX-hoitaja, olisi kamalaa olla sairas ja sinun armoilla.

    Äänestä

  • joka mielestäsi ei oikeasti ole sairas tunteekin että hän tarvitsee apua?
    Oletko oikeutettu mielestäsi riistämään häneltä ihmisarvoisen kohtelun?

    Äänestä

  • se ihminen kirjoitti:

    joka mielestäsi ei oikeasti ole sairas tunteekin että hän tarvitsee apua?
    Oletko oikeutettu mielestäsi riistämään häneltä ihmisarvoisen kohtelun?

    Kuka nyt jonkun ihmisarvon riistosta on puhunut???
    Jos ikinä olette olleet sairaiden kanssa tekemisissä, niin tiedätte kyllä hyvin mistä on kysymys.
    Ei ole montaakaan kuukautta aikaa kun täälläkin joka-ainoa naispuolinen kirjoittaja väitti, miten miehet valittavat turhaan, jos vaikka nuha vähän ahdistaa. Nyt puhutaan jo ihmisarvoista.
    Ei hyvää päivää.

    Kärjistettyähän tämä kirjoitus on. Ainoastaan yksi ihminen on väittänyt saaneensa huonoa kohtelua ja tehneen siitä valituksen. Eiköhän olisi syytä vetää jokin raja näihinkin asioihin.

    Minä tein sairaankuljettajan hommia vuosia sitten ja näin monenmointa tapausta. Yksi valitti pienestä haavasta, toinen ei ollut moksiskaan, vaikka oli koko sormi poissa.
    Tapauskohtaisia siis nämä seikat.
    Samoin kuin siellä ensiavussakin.
    Mikään työ ei ole pelkkää työtä. Siihen tulee aina mukaan huonot hetket ja päivät. Kukaan ei jaksa hymyillä aamusta iltaan, saatika sitten vuorokauden ympäri. Ei edes ne, jotka sitä itse vaativat.

    Äänestä

  • se ihminen kirjoitti:

    joka mielestäsi ei oikeasti ole sairas tunteekin että hän tarvitsee apua?
    Oletko oikeutettu mielestäsi riistämään häneltä ihmisarvoisen kohtelun?

    Henkilökunta on koulutettu arvioimaan tilanne, kuka tarvitsee apua nopeammin kuin toinen.
    Sitäpaitsi olen vain hoitaja, en päätä lääkityksistä ym.

    Äänestä

  • Ex-hoitaja kirjoitti:

    Henkilökunta on koulutettu arvioimaan tilanne, kuka tarvitsee apua nopeammin kuin toinen.
    Sitäpaitsi olen vain hoitaja, en päätä lääkityksistä ym.

    Olen pois työelämästä, koska ruumiillinen oma sairauteni on este raskaan fyysisen työn tekemiselle.
    Olen ollut kiitollinen työstä jota olen saanut tehdä.
    Itse olen melko pitkän elämäni saanut elää perusterveenä, lue: terve sielu terveessä ruumiissa.
    Olen saanut esim. terveyskeskuksessa todella asiallisen hoidon ja kohtelun niinä harvoina kertoina kun siellä olen käynyt.
    Nyt käyn tiheämmin, ja voin antaa tk:n palveluille 10 pistettä.

    Äänestä

  • Jokaisen henki on aivan yhtä halpa tai kallis kantajalleen. Jokaisella on oikeus saada apua. Pätevää asiallista apua. Jos tuollaisessa tilanteessa hoitaja ryntää suoraan laukomaan asiattomuuksia potilaalle, on paljon pielessä hoitajalla.
    Hankalia ja jopa vaarallisia potilaita on jatkuvasti, siksi sairaalat ja päivystykset ovat jo joutuneet palkkaamaan vartijoita taatakseen edes jonkun asteisen rauhan kaikille. Kuitenkin hankalat päihde ja muut vastaavat tapaukset eroavat sen paljon tavallisista potilaista, että jopa lapsi tajuaa eron.
    Jos hoitajalta pettää noin pahasti arvostelukyky, on ehkä aika miettiä oma työelämä uudemman kerran.
    Varsinkin kun hänen ainoa tekonsa oli tuottaa pahaa mieltä.

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    Jokaisen henki on aivan yhtä halpa tai kallis kantajalleen. Jokaisella on oikeus saada apua. Pätevää asiallista apua. Jos tuollaisessa tilanteessa hoitaja ryntää suoraan laukomaan asiattomuuksia potilaalle, on paljon pielessä hoitajalla.
    Hankalia ja jopa vaarallisia potilaita on jatkuvasti, siksi sairaalat ja päivystykset ovat jo joutuneet palkkaamaan vartijoita taatakseen edes jonkun asteisen rauhan kaikille. Kuitenkin hankalat päihde ja muut vastaavat tapaukset eroavat sen paljon tavallisista potilaista, että jopa lapsi tajuaa eron.
    Jos hoitajalta pettää noin pahasti arvostelukyky, on ehkä aika miettiä oma työelämä uudemman kerran.
    Varsinkin kun hänen ainoa tekonsa oli tuottaa pahaa mieltä.

    Ihan turhaan, tekstissäni ei mielestäni ole mitään väärää! Vain totuus.

    Äänestä

  • Ex-hoitaja kirjoitti:

    Ihan turhaan, tekstissäni ei mielestäni ole mitään väärää! Vain totuus.

    asioihisi, mutta ilmoitan vain, että totuus on täällä useimmiten yhtä tyhjän kanssa. Eli puhdas 0.

    Äänestä

  • * mutta kun niitä ylivaativia huomionhakuisia, ei-oikeasti-sairaitakin ihmisiä on paljon.*

    Noissakin tapauksissa hoitajien on osattava käyttäytyä, ja hoitaa työnsä. Toisaalta kun aattelee niin sairaitahan hekin ovat....
    kuka TERVE ihminen tulee lääkäristä/ensiavusta hakemaan vaan huomiota... ?

    Äänestä

  • old_profile_26318 kirjoitti:

    * mutta kun niitä ylivaativia huomionhakuisia, ei-oikeasti-sairaitakin ihmisiä on paljon.*

    Noissakin tapauksissa hoitajien on osattava käyttäytyä, ja hoitaa työnsä. Toisaalta kun aattelee niin sairaitahan hekin ovat....
    kuka TERVE ihminen tulee lääkäristä/ensiavusta hakemaan vaan huomiota... ?

    ja aivan takuu varmasti.

    Äänestä

  • hatam kirjoitti:

    ja aivan takuu varmasti.

    Minusta ne EI OLE TERVEITÄ, nehän on sillon jo mieleltään järkkyneitä, ei tervejärkisiä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onko se väärin? kirjoitti:

Olen surullinen siitä että hoitoalan exammattilainen ja nykyiset ammattilaiset tuomitsevat ihmisen perustunteen, kuolemanpelon, jotenkin hävettäväksi.

Onneksi kohdalleni vuonna 2003 kun sain pahan infarktin ei osunut noin julmia ihmisiä vaan kaikki ambulanssihenkilökunnasta sairaalan väkeen olivat todella ystävällisiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu