Suurten kiinteistönvälittäjien mukaan asuntojen hintojen kasvu on tasaantumaan päin, mutta kaikki ennustavat maltillista hintojen nousua kuluvalle vuodelle. Alan riippumaton asiantuntija uskoo, että hinnat saattavat pian olla kääntymässä laskuun.
Riippumatonta markkinatietoa tuottava Suomen Rahatieto on seurannut asuntojen hintakehitystä viiden vuoden ajan. SRT:n tuoreet laskelmat osoittavat, että asuntojen keskineliöhinnoissa on tultu suurissa kasvukeskuksissa jo hieman alaspäin.
Toukokuussa keskineliöhinta oli huhtikuuhun verrattuna laskenut Helsingissä, Jyväskylässä, Tampereella ja Oulussa. Keskineliöhinta on laskettu 1–3-huoneen vanhoista kerrostaloasunnoista tehdyistä kauppahinnoista, ja hintadata perustuu Huoneistokeskuksen tekemiin kauppoihin.
*****
Oma myyty puoli vuotta sitten. Hyvältä näyttää sikäli. :-|
JA LÄHDE: http://www.taloussanomat.fi/rakentaminen-ja-asuminen/2007/06/12/Hintahuippu voi pian taittua/200714460/98

Vastaukset 1
Vanhimmat
BUBUBUBUAHHAHAHHAHA