Ja niin kuin olin vannonut, etten enää koskaan astu sisään anoppilan ovesta, niin siinä minä seisoin, kapsäkit jaloissani, kaksi itkevää lasta roikkui jaloissani ja yksi pyristeli sylissäni.
- Päivää, appi riensi vastaan.
- Nääkös rinsessat on ne ukin tytöt? Hän ojensi Mentholkarkkja ja sai tytöistä heti kaverit.
Anoppi seisoi selkä meihin päin. Tiskaamista ei tietenkään voinut lopettaa.
Sama se minulle.
- Missä me nukutaan? Voisin viedä kassit suoraan sinne, oliko ääneni tarpeeksi nöyrä?
Ei tietenkään.
- Nukutte siellä mihin teidät paiskataan, kuului anopin tervetulotoivotus.
- Paiskaa sitten heti, sanoin ilkeästi.
- Mihin se Pepe meni? Anoppi alentui kysymään.
- Eiköhän se mennyt pankkiin pöyhimään niitä "alimmaisia, homeisia" seteleitä. Niin se ainakin aikaisemmin sanoi, en voinut olla hiljaa.
Sieluni oli niin täysi.
"Kohta me ollaan rikkaita", oli armas ukkoni kehunut ja minä tollo olin uskonut.
Miten perseelleen elämän piti vielä mennä, että uskoisin totuuden?
Pepe oli suurisuinen suunsoittaja ja haihattelija, joka ei koskaan seisoisi tukevasti omilla jaloillaan, vaan kaipasi vankan tukikepin rinnalleen.
Ja se en ollut minä.
- Ei siitä Pepeä voi syyttää, jos se toinen mies ei hoitanut hommiaan, anoppi sanoi ja mulkaisi minua.
Minä en uskonut korviani.
Mitähän paskaa Pepe oli äidilleen syöttänyt?
-Tuota en ole vielä kuullutkaan? Mikähän "toinen" kaveri sen petti? Kyllä se on ihan itse sotkenut juttunsa.
- No se, joka lupasi myydä ne pussit eteenpäin, anoppi sanoi ja katsoi minua polleasti.
Hän oli tietävinään enemmän, kuin minä.
- Itse sen piti hoitaa kaikki, pussitus, myynti, markkinointi ja mitä vielä. Jos se on jotain muuta puhunut, se on valhetta, joka sana, sanoin napakasti.
Anoppi killitti minua silmiin.
Oliko sen silmissä epäilyt minua, vai poikaansa kohtaan?
Sitten anoppi sanoi painavasti.
- Pepe on kova työmies, kyllä se tästä selviää.
Voi helvetti sentään, ajattelin ja ääneen sanoin.
-Niin, Pepe selviää, mutta miten me selviämme, se on jo eri tarina? Ja Olli?
- Älä sie tähän Ollia sotke, sillä ei ole tämän kanssa mitään tekemistä, anoppi ärähti.
- Sehän persettään myöten tässä litkussa, kuin mekin. Sehän on Pepen lainan takaaja. Ei taida anoppi olla oikein ajantasalla tässä asiassa, piikittelin parhaani mukaan.
- Jos Pepe ei pysty maksamaan velkojaan, niin Olli hukkuu samaan lampeen, tunsin olevani vahvoilla.
Oli ilo sanoa jotain sellaista, mitä anoppi ei ollut vielä tajunnut.
Anoppi nappasi suunsa kiinni.
Katseeni kiersi huonetta.
Täälläkö minun pitäisi elää kolmen lapseni kanssa?
Jos nyt lähtisin karkuun, olisinko huomenna jo kuinka pitkällä?
- Päivää, appi riensi vastaan.
- Nääkös rinsessat on ne ukin tytöt? Hän ojensi Mentholkarkkja ja sai tytöistä heti kaverit.
Anoppi seisoi selkä meihin päin. Tiskaamista ei tietenkään voinut lopettaa.
Sama se minulle.
- Missä me nukutaan? Voisin viedä kassit suoraan sinne, oliko ääneni tarpeeksi nöyrä?
Ei tietenkään.
- Nukutte siellä mihin teidät paiskataan, kuului anopin tervetulotoivotus.
- Paiskaa sitten heti, sanoin ilkeästi.
- Mihin se Pepe meni? Anoppi alentui kysymään.
- Eiköhän se mennyt pankkiin pöyhimään niitä "alimmaisia, homeisia" seteleitä. Niin se ainakin aikaisemmin sanoi, en voinut olla hiljaa.
Sieluni oli niin täysi.
"Kohta me ollaan rikkaita", oli armas ukkoni kehunut ja minä tollo olin uskonut.
Miten perseelleen elämän piti vielä mennä, että uskoisin totuuden?
Pepe oli suurisuinen suunsoittaja ja haihattelija, joka ei koskaan seisoisi tukevasti omilla jaloillaan, vaan kaipasi vankan tukikepin rinnalleen.
Ja se en ollut minä.
- Ei siitä Pepeä voi syyttää, jos se toinen mies ei hoitanut hommiaan, anoppi sanoi ja mulkaisi minua.
Minä en uskonut korviani.
Mitähän paskaa Pepe oli äidilleen syöttänyt?
-Tuota en ole vielä kuullutkaan? Mikähän "toinen" kaveri sen petti? Kyllä se on ihan itse sotkenut juttunsa.
- No se, joka lupasi myydä ne pussit eteenpäin, anoppi sanoi ja katsoi minua polleasti.
Hän oli tietävinään enemmän, kuin minä.
- Itse sen piti hoitaa kaikki, pussitus, myynti, markkinointi ja mitä vielä. Jos se on jotain muuta puhunut, se on valhetta, joka sana, sanoin napakasti.
Anoppi killitti minua silmiin.
Oliko sen silmissä epäilyt minua, vai poikaansa kohtaan?
Sitten anoppi sanoi painavasti.
- Pepe on kova työmies, kyllä se tästä selviää.
Voi helvetti sentään, ajattelin ja ääneen sanoin.
-Niin, Pepe selviää, mutta miten me selviämme, se on jo eri tarina? Ja Olli?
- Älä sie tähän Ollia sotke, sillä ei ole tämän kanssa mitään tekemistä, anoppi ärähti.
- Sehän persettään myöten tässä litkussa, kuin mekin. Sehän on Pepen lainan takaaja. Ei taida anoppi olla oikein ajantasalla tässä asiassa, piikittelin parhaani mukaan.
- Jos Pepe ei pysty maksamaan velkojaan, niin Olli hukkuu samaan lampeen, tunsin olevani vahvoilla.
Oli ilo sanoa jotain sellaista, mitä anoppi ei ollut vielä tajunnut.
Anoppi nappasi suunsa kiinni.
Katseeni kiersi huonetta.
Täälläkö minun pitäisi elää kolmen lapseni kanssa?
Jos nyt lähtisin karkuun, olisinko huomenna jo kuinka pitkällä?
Vastaukset 1
Vanhimmat
tämäkin.