Vasta muutama viikko kesää takana, ja jo nyt on ravintolamme henkilökunta ihan puhki. Hyvät ilmat tekee sen että kansa liikkuu ja syö ja etenkin JUO, ja ravintolahenksulle se tarkoittaa päivästä toiseen tuplavuoroja, venymistä ja joustamista, sitä ettei taukoja ehdi pitää sitäkään vähää kuin yleensä... Keltanokat kesätyöntekijät lähtee yksi toisensa jälkeen kun alan raaka todellisuus iskee naamalle. Porukalla on pinna kireenä, osansa saavat kollegat ja toisinaan asiakkaatkin.
Miten kukaan voi vapaaehtoisesti ja omasta tahdostaan jäädä vuosikymmeniksi tälle alalle rappaamaan? Itsellä vasta muutama vuosi lasissa ja jo nyt tuntuu että alkaa riittää.
Miten kukaan voi vapaaehtoisesti ja omasta tahdostaan jäädä vuosikymmeniksi tälle alalle rappaamaan? Itsellä vasta muutama vuosi lasissa ja jo nyt tuntuu että alkaa riittää.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Työnantajat eivät ole sisäistäneet sitä, että henkilökuntaan satsaaminen (kunnon palkka, tarpeeksi työvoimaa) takaa jatkuvuuden. Nyt säästetään sieltä mistä on lyhytnäköisesti helpointa, eli henkilökunnasta (eli mennään sieltä, missä aita on matalin).
Ainakin pääkaupunkiseudulla tämä näkyy jo siinä, että nyt ravintoloitsijat ihmettelevät, miksei ammattitaitoista työvoimaa ole saatavilla. No ei kai ole, kun osa kypsyy oloihin ja vaihtaa alaa, jäljelle jääneet hakeutuvat niihin harvoihin paikkoihin, joissa työntekijän arvo vielä ymmärretään (henkilökunnan juottaminen känniin pari kertaa vuodessa ei riitä).
Tästä seuraa väistämättä se, että henkilökunta koostuu opiskelijoista ja muista ei niin motivoituneista ja ammattitaitoisista "läpikulkijoista", mikä taas heijastuu väistämättä palveluun ja tätä kautta bisnekseen (samoin kuin henkilökunnan ajaminen jaksamisen äärirajoille). Tämä takaa myös jatkuvan vaihtuvuuden.
Ei tarvitse kuin käydä katsomassa työvoimatoimiston avoimia ravintola-alan työpaikkoja, niin näkee alan nykyisen ja tulevan trendin eli valtavan työvoimapulan.
Miksi tosiaan kiduttaa itseään, kun saman rahan saa niin paljon helpommalla muissa hommissa?
Toinen puoli asiassa on että ne vanhemmat, oikeasti ammattilaiset joutuvat korjaamaan nuorten tekemättä jättämät duunit.
Nuoria olisi mukava opettaa ja opastaa työn nikseihin ja kikkoihin mitä ei kouluissa edes oppia, mutta nykyään ei ole aikaa eikä mahdollisuutta moiseen.
Ja kaikki alalle tulevat eivät edes halua oppia, koska he "osaavat kaiken ja mikään vanha pieru ei mulle voi mitään opettaa".
Siihen päälle oman esimiehen kommentti että työt pitää olla tehty, huolimatta siitä kuka ne tekee.
Aikansa sitä jaksaa mutta sitten ei enään.
Tänäpäivänä ainavaan useampi vanhempi tekijä siirtyy muihin hommiin mutta yhtiöiden johdossa tuumataan että "menköön, aina tulee uusia",
vaan paljonko menetetään aitoa ammattitaitoa?
Ja kun se taito on mennyt ei sitä millään koulutuksella saada takaisin.
Mutta johtoryhmä katsoo kvarttaalin tuottoa ja on tyytyväistä, se kai on tärkeintä?
Kauanko asiakkaat sen hyväksyvät mukisematta?
Kvarttaalin vai kaksi?
On todella uuvuttavaa kuulua näihin työpaikan "vanhoihin", kun uudet tulokkaat ja extrat ovat usein tasolla, jolla perusasiat ovat täysin hakusessa. Toki tekemällä ja kysymällä oppii, mutta kun työn tahti on mitä on, vie asioiden kädestä pitäen opettaminen todella paljon voimavaroja (kun ne duunit pitäisi hoitaa ja vieläpä vauhdilla siinä sivussa).
Toinen ääripää ovat sitten nämä kaikkitietävät vastavalmistuneet, jotka eivät ole vielä sisäistäneet alan todellista luonnetta (no ei kai, kun koulussa opetetaan sitä, mitä alan PITÄISI olla). Ymmärrettävää toki on, että mutkien suoraksi oikominen tuntuu kaiken sen jälkeen vaikealta (-> tahti on usein vähintään verkkainen, jolloin työtaakka kaatuu muiden niskaan).
On myös väsyttävää vastata tuohtuneeseen asiakaspalautteeseen paikkaillen muiden tekemisiä (ei siinä, etteikö omienkin hermojen jatkuva kiristyminen välillä aiheuttaisi konflikteja), kun asiakkailla ei luonnollisesti ole aavistustakaan ravintoloiden nykymenosta. Tästä käy hyvänä esimerkkinä esim. taannoin Hesarissa ollut mielipidekirjoitus ravintoloiden palvelusta.
Ehkäpä ravintoloitsijoiden tarkoitus onkin tehdä nopeaa voittoa, eikä luoda pitkäjänteistä, menestyvää bisnestä. Sedu Koskinen näyttää mallia tästä. Harmi vaan, etteivät he ymmärrä, että jonkun tosiaan olisi tarkoitus tehdä elantonsa ja vieläpä säilyttää mielenterveytensä siinä sivussa.
Niinpä!
Ottakoon muiden selkänahasta palkka-alensa.
Mä menen sinne, missä vielä saa rahaa kotona makaamisestakin, eli laivalle, jos puhutaan palvelualasta.
Mainitsemastasi esimerkistä on livenä Fazer-Amican Messukeskus. Hyvä, jos kukaan puhuu edes suomea, kun halvemmalla saa jonkun firman kautta näitä venakoita/vinkuintiaaneja. Eihän palveluala korkeakoulutetuille finskiämmille/kundeille kelpaa!
Kiireen vilkkaa muualle. Parin vuoden päästä tässä maassa ei todellakaan saa ravintolassa muuta, kuin sitä tikka masalaa - ja intiaksi tilattuna!
Kiitos hyvästä kommentistasi. Itse olin toistakymmentä vuotta Helsingin keskustan rysämestassa töissä. Alkoi nyppiä se jokakeväinen työhönopastus, mistä ei edes maksettu mitään.
Muutenkin nuppi kärähti näihin neiteihin, jotka 18-vuotiaana tiesivät liki kaiken alasta.
En työskentele enää rafla-alalla
Olen itse ihan toiselta alalta, mutta tilanne henkilöstön suhteen kuulostaa aivan samalta siellä ravintolapuolella. Mutta sellainen taitaa olla yleinen ajan henki..
Kaksi kuukautta ravintola-alalla takana. Voimat on loppu. Toiset kaksi kuukautta pitää vielä venyä ennen opintojen jatkumista.
Pomo vaanii alituisesti selän takana ja pyytää olemaan nopeampi. Asiakkaille pitää hymyillä ja olla tyylikäs, muttei jaksa enää kiinnostaa.
Mahdotonta työskennellä asiakaslähtöisesti. Töitä on tehtävä kuin kone. Vain nopeudella on väliä. En enää koskaan tarjoile.