miksi

miksi naiset pettävät miehiään?onko siinä jotain kiinnijäämisen jännitystä vai mikä ajaa naisia muiden sänkyihin,vaikka kotona saisi niin paljon kun haluaa.pettäminen on mielestäni pahimman laatuista henkistä väkivaltaa ja se sattuu tosi lujaa.
3767
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

todella kamlaa ja en varmaan pääsisi siitä ikinä yli jos joutuisin petetyksi. Mutta ei sentään seksuaallista väkivaltaa?
Olen itse pettänyt ja en ole siitä todellakaan ylpeä. Tämä tapahtui suhteeni alkuvaiheessa ja luulen että se johtui siitä, että minulle on kehittynyt tapa hankkia aina seksiä baarista ja näin siis kävi. Olin todella kännissä, mutta eihän se mikään perustelu tietenkään ole.
Kerroin tämän miehelleni ja erosimme.. en voi syyttää häntä.

Äänestä

Mitä jos kotona ei saakaan niin paljon kuin haluaa?

Äänestä

Mies petti mua monen vuoden ajan monien naisten kanssa. Tunnusti ja retosteli tekosillaan, koska halusi murskata minut, saada itsetuntoni nollaan. Seksiä ei välillä ollut pitkiin aikoihin meidän välillä.

Mies syytti mua jatkuvasti pettämisestä ja rankaisi mua kuvittelemastaan pettämisestä sillä, ettei halunnut seksiä mun kans ja teki sitä milloin minkäkin baarituttavan, yhteisten tuttavien jne. kanssa.

Lopulta, vuosien kärsimisen jälkeen ajauduin ystäväni sänkyyn. Kaipasin ensinnäkin seksiä, koska kotona sitä ei saanut. Toiseksi minua syytettiin siitä, vaikka en aluksi (vuosiin) pettänytkään.. Ajattelin että ihan sama pettää, koska mua siitä syytettiin jatkuvasti, olin syyllistynyt siihen tai en. Kolmanneksi, itsetunto oli aivan nollassa, edes oma mies ei halua mua enää, ja kaikki muut naiset ovat haluttavampia ja tiskaaminenkin mielenkiintoisempaa puuhaa kotona kun mun kans sänkyyn meneminen. Tuntui niin hyvältä, kun joku halusi minua, kertoi että olen kaunis ja seksikäs- ja haluttava. Osittain siihen kuului vielä se, että kaipasin kauheasti lohtua ja läheisyyttä kun oma suhteeni oli hyvin kylmä. Ja rohkaisua, että viimein sain jätettyä minua terrorsoineen miehen.

Ketään muuta kumppaniani en ole pettänyt, tätäkin yhtä monien vuosien aikana vain muutaman kerran, tämän yhden miehen kanssa. Minä syytän ex- miestäni siitä, että petin häntä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


petetty kirjoitti:

miksi naiset pettävät miehiään?onko siinä jotain kiinnijäämisen jännitystä vai mikä ajaa naisia muiden sänkyihin,vaikka kotona saisi niin paljon kun haluaa.pettäminen on mielestäni pahimman laatuista henkistä väkivaltaa ja se sattuu tosi lujaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu