Toinen mies ja toinen nainen.
Janne oli asunut naapurissani kymmenen vuotta ennen kuin katsoin miestä silmiin ensimmäisen kerran. Tapetoin lastenhuonetta kun mies astui takaovesta sisään kuin kotiinsa.
Mies käveli lastenhuoneeseen, seisoin keittiöjakkaralla ja nostin tapettivuodan seinään. Tunsin sydämeni hakkaavan pajavasaran lailla ja vältin miehen katsetta.
Janne näytti tavalliselta, tukeva, pitkä, tuuheat hiukset, siniset silmät. Tunsin miten puna kohosi poskilleni kun kohtasin silmien katseen. Yritin hallita ääneni, ei Jannessa ollut mitään, mihin pitäisi reagoida, paitsi katse, joka oli intensiivisempi, tutkivampi kuin aiemmin silmiini eksyneet katseet.
Laskeuduin viimein jakkaralta, Janne pyysi tapetoimaan makuuhuoneensa. Kieltäydyin vastaamatta katseeseen. Elämäni oli kummallinen väliin jättöjen hetteikkö, en luvannut kenellekään mitään, koska pelkäsin, etten voisi pitää lupauksiani.
Lapset juoksivat huoneeseen pelastaen minut kiusallisesta tilanteesta. Selittivät jotain ja takoivat Jannea tämän kiusatessa, mies tuli toimeen lasten kanssa, omiensa ja toisten. Lasten villiintyessä Janne lähti, palatakseen myöhemmin. En tiedä laskelmoiko mies vai tapahtuiko kaikki sattumalta. Tuona iltana join vähemmän kuin Arto. Armas aviomieheni sammui iltakymmeneltä, lasten nukahdettua. Jäin jatkamaan iltaa Jannen kanssa.
Kuinka monesti olin flirttaillut humalassa, toivonut ovien avautuvan ja painajaisen jossa elin muuttuvan unelmaelämäksi. Aamut olivat pahimpia, sen lisäksi että krapula vaivasi, kärsin häpeästä, elin vailla itsetuntoa ja Arto maksatti kaiken raskaimman mukaan. Olin orja omassa kodissani.
Selvisin tuosta yöstä seuraavaan viikkoon, työttömänä päiväni täyttyivät kodinhoidosta ja lapsista. muksujen ollessa keskiviikkokerhossa kuulin kuinka ovi kävi. Inhottava olo humahti ylitseni, en inhonnut mitään enempää kuin yllätysvieraita. En halunnut nähdä ketään, en jutella, en hymyillä. En jaksanut esittää.
Poimin sanomalehden lattialta ja viikkasin sen huolellisesti ennen kuin nostin katseeni tulijaan. Jannen astuessa olohuoneeseen tunsin ahdistuksen nostavan punan kasvoilleni. Ajatukset kiersivät aivoissa, olin suudellut miestä, puhunut outoja, koskettanut, kerjännyt läheisyyttä. Kuvittelin että mies ohittaisi asian kuten ne kymmenet aiemmat joita olin eläissäni suudellut.
- Mitä se oli? Janne kysyi jääden keskelle olohuonetta.
- Mikä? tupisin punastuen, täysin tietoisena siitä mitä mies tarkoitti.
- En minä yleensä noin toimi, mies totesi.
- En minäkään, valehtelin sujuvasti. Ainut mikä ei ollut kuten ennen, oli se että Janne seisoi edessäni selvänä ja halusi selvittää tilanteen.
- Olin humalassa, mutten niin humalassa, Janne totesi.
- Mitä haluat että sanon? mutisin.
- Mitä haluat sanoa?
- Se tuntui hyvältä, virnistin vastaten miehen katseeseen.
- Miksi koet olevasi niin paljon huonompi kuin muut? mies iski sanoilla jalat altani.
Istuin sohvalle ja vedin lehden rintaani vasten suojatakseni itseni. Yritin naurahtaa. – Enhän.
- Kuvittelet olevasi velkaa jotain? Janne jatkoi.
- En kuvittele, olin humalassa, se oli kivaa, mutta tarvitseeko siitä numeroa tehdä?
- En ole koskaan mennyt niin pitkälle kuin menin, Janne kuiskasi pitäen katseensa silmissäni.
- Miten tästä?
- En tiedä, Janne mutisi.
Mies oli hämillään, se että tämä oli tullut selvittämään tilannetta, tietäessään että olin yksin, tuntui huimalta. Kukaan ei ollut koskaan tehnyt mitään vastaavaa vuokseni.
Janne oli asunut naapurissani kymmenen vuotta ennen kuin katsoin miestä silmiin ensimmäisen kerran. Tapetoin lastenhuonetta kun mies astui takaovesta sisään kuin kotiinsa.
Mies käveli lastenhuoneeseen, seisoin keittiöjakkaralla ja nostin tapettivuodan seinään. Tunsin sydämeni hakkaavan pajavasaran lailla ja vältin miehen katsetta.
Janne näytti tavalliselta, tukeva, pitkä, tuuheat hiukset, siniset silmät. Tunsin miten puna kohosi poskilleni kun kohtasin silmien katseen. Yritin hallita ääneni, ei Jannessa ollut mitään, mihin pitäisi reagoida, paitsi katse, joka oli intensiivisempi, tutkivampi kuin aiemmin silmiini eksyneet katseet.
Laskeuduin viimein jakkaralta, Janne pyysi tapetoimaan makuuhuoneensa. Kieltäydyin vastaamatta katseeseen. Elämäni oli kummallinen väliin jättöjen hetteikkö, en luvannut kenellekään mitään, koska pelkäsin, etten voisi pitää lupauksiani.
Lapset juoksivat huoneeseen pelastaen minut kiusallisesta tilanteesta. Selittivät jotain ja takoivat Jannea tämän kiusatessa, mies tuli toimeen lasten kanssa, omiensa ja toisten. Lasten villiintyessä Janne lähti, palatakseen myöhemmin. En tiedä laskelmoiko mies vai tapahtuiko kaikki sattumalta. Tuona iltana join vähemmän kuin Arto. Armas aviomieheni sammui iltakymmeneltä, lasten nukahdettua. Jäin jatkamaan iltaa Jannen kanssa.
Kuinka monesti olin flirttaillut humalassa, toivonut ovien avautuvan ja painajaisen jossa elin muuttuvan unelmaelämäksi. Aamut olivat pahimpia, sen lisäksi että krapula vaivasi, kärsin häpeästä, elin vailla itsetuntoa ja Arto maksatti kaiken raskaimman mukaan. Olin orja omassa kodissani.
Selvisin tuosta yöstä seuraavaan viikkoon, työttömänä päiväni täyttyivät kodinhoidosta ja lapsista. muksujen ollessa keskiviikkokerhossa kuulin kuinka ovi kävi. Inhottava olo humahti ylitseni, en inhonnut mitään enempää kuin yllätysvieraita. En halunnut nähdä ketään, en jutella, en hymyillä. En jaksanut esittää.
Poimin sanomalehden lattialta ja viikkasin sen huolellisesti ennen kuin nostin katseeni tulijaan. Jannen astuessa olohuoneeseen tunsin ahdistuksen nostavan punan kasvoilleni. Ajatukset kiersivät aivoissa, olin suudellut miestä, puhunut outoja, koskettanut, kerjännyt läheisyyttä. Kuvittelin että mies ohittaisi asian kuten ne kymmenet aiemmat joita olin eläissäni suudellut.
- Mitä se oli? Janne kysyi jääden keskelle olohuonetta.
- Mikä? tupisin punastuen, täysin tietoisena siitä mitä mies tarkoitti.
- En minä yleensä noin toimi, mies totesi.
- En minäkään, valehtelin sujuvasti. Ainut mikä ei ollut kuten ennen, oli se että Janne seisoi edessäni selvänä ja halusi selvittää tilanteen.
- Olin humalassa, mutten niin humalassa, Janne totesi.
- Mitä haluat että sanon? mutisin.
- Mitä haluat sanoa?
- Se tuntui hyvältä, virnistin vastaten miehen katseeseen.
- Miksi koet olevasi niin paljon huonompi kuin muut? mies iski sanoilla jalat altani.
Istuin sohvalle ja vedin lehden rintaani vasten suojatakseni itseni. Yritin naurahtaa. – Enhän.
- Kuvittelet olevasi velkaa jotain? Janne jatkoi.
- En kuvittele, olin humalassa, se oli kivaa, mutta tarvitseeko siitä numeroa tehdä?
- En ole koskaan mennyt niin pitkälle kuin menin, Janne kuiskasi pitäen katseensa silmissäni.
- Miten tästä?
- En tiedä, Janne mutisi.
Mies oli hämillään, se että tämä oli tullut selvittämään tilannetta, tietäessään että olin yksin, tuntui huimalta. Kukaan ei ollut koskaan tehnyt mitään vastaavaa vuokseni.
Vastaukset 1
Vanhimmat
hyvin eläytyä tarinaan.
Hyvin kerrottua juttua lukee mielellään.
Tämmöiset juttut ovat vähän kuin "tirkistelyä", mutta mukavaa sellaista.