Mun mielestä ei kannata elätellä yhtään haaveita tai unelmia joidenka haluais olevan totta jos syvällä sisimmässäs et oo tarpeeksi rohkee tekemään asian eteen jotain (siis tapauksissa, joissa SÄ olet avainasemassa ja se riippuu SUSTA).
Ei mitään tule tapahtumaan, jos yksinäisyydessäsi istut huoneessasi vaan musiikkia kuunnellen ja joka kerta itket itsesi uneen tämän jonkun takia, kiroat vain itseäsi ja alat näkemään asiat vääristyneinä.
Ei kannata.
Jos sulla on jokin realistinen unelma, tee jotain mikä edesauttaa sen toteutumista, edes vähän.
Niin mäkin tein.
Rohkeutta se vaatii ja julmaltahan se kuulostaa, mutta on aivan totta.
Mitään ei tapahdu itsestään, tai aika vähän loppujen lopuksi.
Itse huomasin sen, tee jotain, tee edes jotain pientä, jotain sun mielestäsi aivan "merkityksetöntä" mutta älä ole yksin himassa ja tekemättä mitään.
Mä haikailin joskus yhden perään 5 kk ja niin kauan meni ennen kuin ymmärsin että eihän tästä mitään tule kun itsekseni kiroan (vaikken aina himassa ollutkaan).
Kaikki oli koko ajan vain lauseen parin päässä.. tein sitten vihdoin jotain:
Kutsuin tämän juhlimaan kanssani ja siitä hetkestä lähtien olemme olleet tosi ystäviä.
Vain ystäviä ja kaverisuhteella joka tiivistyy koko ajan (joo, siis olemme vastakkaisia sukupuolia ettei kukaan luule nyt mitään).
Mutta se on jo jotain, vaikkei miltään kuulostakaan, se on mulle todella paljon.
Kannattaa suhtautua ihmisiin ystävyydellä ja olla iloinen siitä mitä on, jos haaveilet enemmän, ole valmis tekemään sen eteen jotain turhan tuskan välttämiseksi ja varaudu siihen että elämä ON vuoristorataa, joskus se potkaisee päähän oikein lujaa ja silloin on vain kestettävä.
Mutta ystävyys kuolee harvemmin kuin rakkaus. Sille pohjalle mä nyt ainakin rakennan kaikki suhteeni ja aika näyttää tuottaako mikään niistä "syvempää" hedelmää.. mä jaksan kyllä odottaa, sinkkuus on ihan hienoa kun osaat ajatella "oikein".
Tällä hetkellä on todella paljon ystäviä ja näin vaan on hieno elää. Vaikka sitten sinkkuna. On niitä tyttöjä sekä poikia kaveripiirissä lähes yhtä paljon.
Ja sitten tää:
ITSEMURHApuheet ja/tai -ajatukset ovat varmasti jokaista meitä "piinanneet" mutta se nyt ei ainakaan ratkaise mitään.
Ajattelet tietenkin: "Jääköhän mua kukaan kaipaamaan?", "Itkeeköhän perääni kukaan?", lohduttavaa olisi ajatus tai mieluummin tieto että näin kävisi mutta sen takia ei täältä kannata lähteä.
Turha kuvitella, että juuri SINUN perääsi lopunelämäänsä ihmiset itkevät.
Elämä katsos jatkuu.
Ihmisiä syntyy, ihmisiä kuolee, koko ajan. Mun mielestä luonto saa hoitaa tän asian aikanaan.
Elämä menee eteenpäin vaikka yks meistä ei jaksaiskaan pysytellä kyydissä.
Julmaa, mutta maailma on mitä on, jokainen päivä on askel kauemmaksi menneisyydestä ja kaikki uudistuu, taakse ei katsota niin hartaasti kuin eteen.
Kevättä on ilmassa.. pistäkää kone kiinni ja menkää ulos ja tehkää aloite niille haaveillenne!!
Pyydän tietty anteeksi jos loukkasin tällä tekstilläni jotakuta.. sitäpaitsi myönnän etten edes ole ajatellut loppuun asti kaikkea mitä kirjoitin joten asioihin on muitakin näkökulmia.. kunhan kirjoitin "JOTAIN VAAN".
Ei mitään tule tapahtumaan, jos yksinäisyydessäsi istut huoneessasi vaan musiikkia kuunnellen ja joka kerta itket itsesi uneen tämän jonkun takia, kiroat vain itseäsi ja alat näkemään asiat vääristyneinä.
Ei kannata.
Jos sulla on jokin realistinen unelma, tee jotain mikä edesauttaa sen toteutumista, edes vähän.
Niin mäkin tein.
Rohkeutta se vaatii ja julmaltahan se kuulostaa, mutta on aivan totta.
Mitään ei tapahdu itsestään, tai aika vähän loppujen lopuksi.
Itse huomasin sen, tee jotain, tee edes jotain pientä, jotain sun mielestäsi aivan "merkityksetöntä" mutta älä ole yksin himassa ja tekemättä mitään.
Mä haikailin joskus yhden perään 5 kk ja niin kauan meni ennen kuin ymmärsin että eihän tästä mitään tule kun itsekseni kiroan (vaikken aina himassa ollutkaan).
Kaikki oli koko ajan vain lauseen parin päässä.. tein sitten vihdoin jotain:
Kutsuin tämän juhlimaan kanssani ja siitä hetkestä lähtien olemme olleet tosi ystäviä.
Vain ystäviä ja kaverisuhteella joka tiivistyy koko ajan (joo, siis olemme vastakkaisia sukupuolia ettei kukaan luule nyt mitään).
Mutta se on jo jotain, vaikkei miltään kuulostakaan, se on mulle todella paljon.
Kannattaa suhtautua ihmisiin ystävyydellä ja olla iloinen siitä mitä on, jos haaveilet enemmän, ole valmis tekemään sen eteen jotain turhan tuskan välttämiseksi ja varaudu siihen että elämä ON vuoristorataa, joskus se potkaisee päähän oikein lujaa ja silloin on vain kestettävä.
Mutta ystävyys kuolee harvemmin kuin rakkaus. Sille pohjalle mä nyt ainakin rakennan kaikki suhteeni ja aika näyttää tuottaako mikään niistä "syvempää" hedelmää.. mä jaksan kyllä odottaa, sinkkuus on ihan hienoa kun osaat ajatella "oikein".
Tällä hetkellä on todella paljon ystäviä ja näin vaan on hieno elää. Vaikka sitten sinkkuna. On niitä tyttöjä sekä poikia kaveripiirissä lähes yhtä paljon.
Ja sitten tää:
ITSEMURHApuheet ja/tai -ajatukset ovat varmasti jokaista meitä "piinanneet" mutta se nyt ei ainakaan ratkaise mitään.
Ajattelet tietenkin: "Jääköhän mua kukaan kaipaamaan?", "Itkeeköhän perääni kukaan?", lohduttavaa olisi ajatus tai mieluummin tieto että näin kävisi mutta sen takia ei täältä kannata lähteä.
Turha kuvitella, että juuri SINUN perääsi lopunelämäänsä ihmiset itkevät.
Elämä katsos jatkuu.
Ihmisiä syntyy, ihmisiä kuolee, koko ajan. Mun mielestä luonto saa hoitaa tän asian aikanaan.
Elämä menee eteenpäin vaikka yks meistä ei jaksaiskaan pysytellä kyydissä.
Julmaa, mutta maailma on mitä on, jokainen päivä on askel kauemmaksi menneisyydestä ja kaikki uudistuu, taakse ei katsota niin hartaasti kuin eteen.
Kevättä on ilmassa.. pistäkää kone kiinni ja menkää ulos ja tehkää aloite niille haaveillenne!!
Pyydän tietty anteeksi jos loukkasin tällä tekstilläni jotakuta.. sitäpaitsi myönnän etten edes ole ajatellut loppuun asti kaikkea mitä kirjoitin joten asioihin on muitakin näkökulmia.. kunhan kirjoitin "JOTAIN VAAN".
Vastaukset 2
Vanhimmat
..unelmistaan elää vain, aikaa parempaa odottaen. Kunhan saa mitä haluaa, silloin elämän voi aloittaa"
Täyttä asiaa sepustit. =)
olen kanssasi samaa mieltä ja yhdyn samaan , että kaveri pohjalta suhteesta tulee vahvempi ja kumpikin osa puoli on tuttu ja turvallinen.
Olen kaksi kertaa seurustellut vakavasti ja toinen näistä jatkuu edelleen..
Kummankin jätkän kanssa olen ollut kaveri ensin. Tämän nykyisen kanssa tunnettiin reilu kolme vuotta ennenkuin löydettiin toisemme ja hyvin tähän asti on mennyt!
Jos hyppää suinpäin suhteeseen voi tulla yllätyksiä matkan varrella mutta jos tuntee paremmin toisensa voi säästyä suurilta sydän suruilta!
Muutenkin puhuit järkevästi siitä miten elämä kannattaa ottaa vastaan..
Itselläni oli paha masennus ja itkin vaan iltaisin ja mietin elämääni ja kuinka turhaa kaikki on..
Sitten otin itseäni niskasta kiinni ja lähdin ulos kavereiden mukaan.. samalla kävin psykologilla!!
Siitä se sitten lähti, Elämähän voittaa aina!
Sitten tämän jälkeen alkoi seurustelu tosin pitkien keskustelujen ja miettimisien jälkeen..
Ja hyvin tähän asti on mennyt!!
Hyviä jatkoja sinulle ja kyllä se ystävyys suhteenne vahvenee lopulta jos niin on tarkoitettu, eivaan pidaä kiirehtiä vaan antaa ajan hoitaa hommat.. kyllä se siitä!!