Vanhemmillani on keskinäinen omistusoikeustestamentti. Nyt toinen on kuollut ja hänellä oli omaisuutta vain puolet yhteisestä asunosta. Jälkeen jääneellä on varoja tuplaten asunnon arvo. Jos vaadimme lakiosiamme, onko lesken pakko antaa osuutemme noista muista varoista, koska yhteistä kotiahan ei tarvitse jakaa?
Nyt näyttää kuitenkin siltä, ettei leski jää asumaan yhteiseen asuntoon. Kuinka se muuttaa mahdollisuutta saada lakiosamme, eikä vain veroja siitä?
Nyt näyttää kuitenkin siltä, ettei leski jää asumaan yhteiseen asuntoon. Kuinka se muuttaa mahdollisuutta saada lakiosamme, eikä vain veroja siitä?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jos kaikki omaisuus olisi ollut vainajan nimissä, olisi leski saanut tasinkona puolet vainajan omaisuudesta ja loput perinnönsaajille. Näin ilman testamentteja tai avioehtoa.
...ei vaan sopinut kysyttyyn kysymykseen.
Kyllä se saamasi vastaus sopi kysyttyyn kysymykseen. Kysyit, voitteko saada lakiosianne lesken varoista. Vastaus oli, että ette voi. Näin asia on. Leski kun voi hänen ja puolisovainajansa välisessä omaisuuden osituksessa kieltäytyä tasingon antamisesta vainajan perillisille.
Silti teidän kannattaa esittää leskelle lakiosavaatimus (tehtävä todisteellisesti 6 kk:ssa testamentin tiedoksiannosta). Lakiosaomaisuutenne jää tällöinkin lesken hallintaan, koska perittävällä ei muuta omaisuutta ollut kuin osuus yhteiseen asuntoon. Jos lakiosavaatimuksia ei tehdä, leski testamentin mukaan saa omistusoikeuden koko asuntoon, jolloin hän voi siitä vapaasti määrätä (myydä, testamentata) teitä kuulematta. Lesken kuoltua saatte ensiksi kuolleen vanhemman jälkeen vaaditut lakiosanne sekä lesken pesästä sen, mitä teille lain tai lesken testamentin mukaan siitä kuuluu.
Jos lakiosanne vaaditte, voitte leskeä tyynnytellä, ettei se vaikuta hänen oikeuteensa hallita yhteistä asuntoa elinaikansa.
Ei ole.
Leski voi toki HALUTESSAAN maksaa lakiosavaateen 'pois häiritsemästä' omistakin varoistaan, mutta ei ole pakko, sillä lakiosavaateenne koskee kuolleen puolison perunkirjaan kirjattua omaisuutta. Mikäli leski ei siihen halua kajota, jäätte odottamaan lakiosaanne siihen asti kunnes hän aikanaan asunnon realisoi.
Ette mitenkää saa rahoja siis ulos. Mutta lakiosaa vaatiessanne maksatte kyllä perintöverot. Suomalaisen perimyslain ihanuuksia ;) minusta laki on aikansa elänyt ja koko lakiosa pitäisi kumota: testamentin tulee mennä edelle. Paitsi puolison ja alaikäisten osalta: heille ensisijainen perimysoikeus... no joo, meni asiasta hieman toiseen jo tässä lopussa ;)
Asianajajan pakeilla käytyäni selvisi, että verot saan maksettavaksi vaadin lakiosaa tai en. Rahaa en ilman lesken suostumusta saa, vaikka ko. asunto myytäisiin.
Verojen lisäksi ilonani oli sairausloma ja lisäksi palkattomia asiointivapaita sekä kulut näistä juoksuista.
Voiko tuo edes olla mahdollista? Et peri mitään, mutta maksat veroja? Jos oikein ymmärsin, niin asunnto on jätetty leskelle testamentilla - siis omistusoikeus.
Jos leski käyttäisi asuntoon lesken asumisoikeutta tai olisi saanut hallintaoikeuden jäämistöön, niin silloin perisit ja maksaisit myös perintöveron.
>>Asianajajan pakeilla käytyäni selvisi, että verot saan maksettavaksi vaadin lakiosaa tai en.>Rahaa en ilman lesken suostumusta saa, vaikka ko. asunto myytäisiin.
tapa varmistaa että jokainen perillinen saa edes jotakin.
Näyttää kuitenkin monessa perheessä aina olevan se yksi, joka ahnehtii enemmän tavaraa kuin omantunnon rauhaa ja lähimmäisten hyvää tahtoa, ja saa keploteltua vanhempien omaisuudesta enemmän kuin reilun osansa.
Testamentti on välttämätön, jos ei ole rintaperilisiä, ja lapsetonhan saa määrätä testamentillaan omaisuudestaan kokonaisuudessaan. Eikö?