FF-historianne (^_^)

Ok. Kun täällä ei ole vähään aikaan ollut kunnollista FF-aiheista tekstiä (novelleja lukuun ottamatta), niin kysytään nyt seuraavaa: Miten ensi kerran tutustuit Finaleihin? Tapahtuiko se yksin, synkkänä syysiltana säkkituolissa, vai kaverin kanssa ujosti kokeillen?

Minun tarinani: Joskus -90 -luvun loppupuolella kaverini hommattua pleikkarin, kävin usein hänen luonaan "pelaamassa" pelejä kimpassa. Eli pelaaminen tarkoitti minun tapauksessani sitä, että kaverini ohjaili hahmoa, ja minä ratkoin ongelmat. Tällä tavoi läpäisimme Silent Hillit, Tomb Raiderit, Resident Evilit jne. Sitten näin hänen pelaavan FF7:aa, joka vaikutti mielenkiintoiselta. Minulla oli jo runsaasti kokemusta varsinaisista roolipeleistä (D&D, AD&D jne), ja naureskelin niille tuhansille damagepisteille, mitä tuossa pelissä tuotettiin (tutustukaa D&D-pelisääntöihin, niin tajuatte). Vasta n. vuotta myöhemmin tutustuin paremmin Seiskaan (ostettuani oman konsolin), ja huomasin sen tunnelmaltaan ylivertaiseksi muihin pelaamiini PS-peleihin nähden. Oikeista roolipeleistä tutut epälineaariset toimintamallit myös kiinnostivat, ja musikaalisena ihmisenä tietty musiikit pistivät korvaan. Ej paluuta sen jälkeen.
231408
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Muistan kun eräänä sateisena iltana isoveljeni toi FFX platinum version. Olin lukenut pelistä paljon, ja tiesin sen laadun vastaavan odotuksiani. Isoveljeni alusti pelaamiseni juoni-referaatilla, josta hän jätti peli-ilon takaamiseksi välttämättömimmät juonenkäänteet kertomatta. Ennen pelin ahmimista kävin erilaisilla internet-sivustoilla etsimässä tietoa ja keskustelemassa sarjan ystävien kanssa. Lueskelin myös historiaa hahmojen elämänkäänteistä. Analysoin mielessäni ja paperilla pelisarjan musiikillisia vivahteita. Pohdiskelin mielessäni polygoni- ja sprite-grafiikoiden keskinäistä paremmuutta tunnelman tuojana.

Asetin DVD:n Playstation kaksi -pelikonsoliini, otin hyvän asennon ja asetin baskerin päähäni. Peli oli erittäin intensiivinen ja munaansa tempaava. Huomasin alotuksen jälkeen aineksia joita osasin odottaa jo ennen aloittamistani, kuten loppuratkaisun, jonka olin päätellyt jo ennen kuin olin edes kuullut pelisarjasta. Pelasin ilman taukoja intensiivisesti, kunnes noin 12,4 pelitunnin minut herätti todellisuuteen syliini pudonnut piippuni. Panin sen takaisin suuhuni, ja käänsin monokkelini asentoa 34 astetta. Otin kulauksen lähdevettä, hieraisin leukaani ja antauduin jälleen pelimaailma syövereihin.

Toinen keskeytys tapahui klo 05:39 aamulla, kun äitini soitti minulle ja kysyi miten menee. Sanoin pelaavani, ja kysyin millainen sää äitini kartanon liepeillä Etelä-Ranskassa oikein on. Keli oli kuulemma maan mainio. Taivas oli kirkas, ja aurinko paistoi, mutta onneksi lievä lounaistuuli esti piinaavan helteen synnyn.

Tunnin pelattuani kaikki hahmot kehistystasoiltaan olivat 99. Pelasin pelin tunnissa ja 23 minuutissa läpi, menettämättä yhtään terveyspistettä ja ratkaisten pelin vaikeimmatkin salaisuudet. Peli ei vastannut kriiteerejäni, jotka vain Monkey Hero, Muppet Rally, Asterix ja Obelix XXL2, Ace Combat osat 1 ja 2, Mickeys Wild Adventure, Point Plank, Crock: Legend on gobbos ja Army men: Sarges heroes ovat pystyneet täyttämään.

Saint killer on mielestäni paras elokuva koko maailmassa. :

Äänestä
  • Olisin odottanut kahden sanan lausetta, jonka toinen sana olisi ollut "haista", ja toinen "vittu".

    Äänestä

  • Goth-Mog kirjoitti:

    Olisin odottanut kahden sanan lausetta, jonka toinen sana olisi ollut "haista", ja toinen "vittu".

    Koska jos yrität, et onnistunut satuttamaan minua.

    Äänestä

Joskus vuonna 96-97 olin kavreilla porukalla pelaamssa Nintendo 64 kunnes sitten alotettiin pelaa pleikkaa.
Noh koska ei jaksettu pelata porce challengea niin kaveri alotti sitten pelaa FF7 ja me muut sen tietokoneella Age of Empires 2.

No sitten sain 99 oman pleikkarin ja en tiennyt pelin nimeä muuta kuin että Final Fantasy eli tietenkin siihen aikaan ei kaupoissa ollut kuin FF7.

Joten siitä se lähti sitten puolistoista vuotta sen jälkeen ilmestyi 8 joten niitä hommattiin aina ilmestymis vuosina. FF10 kyllä myöhästyi koska olin liian laiska sen suhteen silloin (vasta 03 hankittu)

Äänestä

Minä tutustuin kyseiseen pelisarjaan 12-vuotiaana asuessani lastenkodissa. \o/
Ensimmäinen sarjan peli oli totta kai VII. En muista, miksi pyysin faijaani ostamaan pelin minulle lahjaksi. Olin ehkä nähnyt jonkun pelaavan sitä aiemmin ja halusin oman.
Hakkasin peliä aina, kun minulla oli pelivuoro ja addiktoiduin lievästi. x)
FF VII:ä hakkasin innoissani parikin vuotta. Pelasimme peliä yhdessä Jonin tai Karin (nykyinen melkein-veriviholliseni) kanssa. Myöhemmin, kun asuin jo muualla, isukki osti minulle kasin, jonka jälkeen äipän listalle tuli kutonen. Sitten aloinkin jo olla sen ikäinen, että aloin ostaa pelini itse. Sittemmin ostin siis kympin, originsin (I ja II) sekä ysin. Kyllä isä vielä viime jouluna sai ostaa minulle Dirge of Cerberuksen. Kihlattuni bongasi XI:n kaupasta ja osti puolestaan sen minulle. x) Pakko saada kaikki!
Tämän pelisarjan tahkoaminen ei minun osaltani tule ikinä loppumaan! Vaikka WOW on oikein mukavaa ajanvietettä ja ihan antoisakin peli, ei se voita Finaleiden taianomaista tunnelmaa, koskettavia kohtaloita ja kekseliästä tarinankerrontaa. Addikted.

Äänestä
  • Tokiinsa sitä tuli vielä isä pussista hankittua molemmat KH:t, joista jälkimmäinen vielä kesken.
    Tällä hetkellä läpipeluulistalla ovat I, II, IV, X ja KH2. XI:a en ole vielä kokeillutkaan. Kun on aikaa, eikä WOW enää kiinnosta, voisin testata tämänkin.

    Äänestä

  • On varmasti, sillä tykkäät kertoa itsestäsi. Tykkäät keskustella itsestäsi. Kaikki käy, kunhan aiheena olet sinä. Arvaatko mitä? Itsesi tyyppisille ihmisille on vain yksi sana: Itsekeskeinen. En pidä itsekeskeisistä ihmisistä. Uskon ettei kukaan muukaan.

    Olen erittäin vihainen.

    Äänestä

  • MyKey kirjoitti:

    On varmasti, sillä tykkäät kertoa itsestäsi. Tykkäät keskustella itsestäsi. Kaikki käy, kunhan aiheena olet sinä. Arvaatko mitä? Itsesi tyyppisille ihmisille on vain yksi sana: Itsekeskeinen. En pidä itsekeskeisistä ihmisistä. Uskon ettei kukaan muukaan.

    Olen erittäin vihainen.

    Jokainen tykkää kertoa itsestään. Myönnä pois, sinäkin. Ja kieltämättä, olen toisinaan melko itsekeskeinen, koska jos olisin jokunen vuosi sitten ajatellut ketään muuta, kuin itseäni, en olisi jaksanut kahlata eteen päin.
    Sitä paitsi on kivaa olla vähän itsekäs. x)
    Me, myself and I!

    Äänestä

  • BubbleGirl kirjoitti:

    Jokainen tykkää kertoa itsestään. Myönnä pois, sinäkin. Ja kieltämättä, olen toisinaan melko itsekeskeinen, koska jos olisin jokunen vuosi sitten ajatellut ketään muuta, kuin itseäni, en olisi jaksanut kahlata eteen päin.
    Sitä paitsi on kivaa olla vähän itsekäs. x)
    Me, myself and I!

    Mieluummin nyljen koirani elävältä ja pieksen sen kuoliaaksi, kuin puhun itsestäni. Mieluummin kuolen kuin puhun itsestäni.

    Äänestä

  • MyKey kirjoitti:

    Mieluummin nyljen koirani elävältä ja pieksen sen kuoliaaksi, kuin puhun itsestäni. Mieluummin kuolen kuin puhun itsestäni.

    *vilkaisee ketjun toista viestiä* Joo-o, joo-o. Niin taidat tehdä.

    Äänestä

Oma FF-kokemus juontaa ja tolle 90-luvun lopulle, jolloin pleikka saapui kotiimme, syrjäyttäen supernintendon...Aluksi muutaman vuoden nuorempien veljieni kanssa pelasimme Resident eviä, joka tarkoitti sitä että veljeni kiljuivat ja menivät sohvan taakse piiloon kun minä panikoin ja "pikkasen" eläydyin Jillin rooliin...Noh sitten veljeni lainasivat kaveriltaan FFVII ja olivat ihan fiiliksissään.Silloin ei ollut minulla mitään roolipelitaustaa ja peli vei minut mukanaan ja hakkaan sitä toisinaan vielä tänä päivänäkin (>

Äänestä

Hortoilin Los Angelesin pimeillä kujilla täydessä kaasussa. Jäin makaamaan parin roskatynnyrin väliin, kunnes taivaalta laskeutui mystinen mies ojentaen kämmenelle mahtuvan kasetin, jossa luki Final Fantasy ja perässä roomalainen numero 2. Mystinen mies sanoi sen olevan parempaa kuin heroiini. Vaivun takasin unten maille.

Herätessäni kädestäni lyötyikin tuo sama kasetti, se ei siis ollutkaan unta, ihmettelin. Jatkoin hortoilemista aamuruuhkantäytteisessä LA:n keskustassa. Eteeni sattui kaksi käkkäräpäistä, nelisilmäistä, tikkuvartista nuorta. He huomasivat kourassani olevan kasetin ja ponnahtivat kiihkeissään ilmaan "dude dats liek teh most awesomest ding evar!" kysyin "mikä se on?" he vastasivat "daahh dats teh Final Fantasy!" "mihin se käy?" tiedustelin. "Sneeessh!!" Kummallista oli, että he ymmärsivät täydellisesti suomeani. Päivä oli ollut muutenkin kummallinen. Ehkä ne olivatkin jumalan lähettämiä enkeleitä.Nämä kaksi enkeliä tai nyhveröä, mitä sitten olivatkin, sanoivat, että heiltä lyötyy tämä Super Nintendo Entertainment System. Matkasimme siis heille.

Siellä asensimme kasetin ihmemasiinaan. Seurasin pari tuntia kyseistä peliä, ja päätin että minun on saatava tuo masiina. Tarrauduin seinän vierustalla olevaan golfmailaan. Valmistin swingiäni ja löin toisen nyhvön pään tohjoksi. Hän lyhistyi maahan. Toinen heistä tarttui pöydällä olevaan tyhjään lasiseen Coka Cola pulloon, hajotti sen pohjan pöytää vasten. Tarkkailin vihollistani odottaen hetkeä, jolloin hän iski. Väistin oikealle ja potkaisin polvellani hänen vatsaan, tämä kaatoi hänet kontilleen lattialle. Iskin golfmailan varren tämän niskaan.

Kiskoin Snesin pois seinästä ja palasin takaisin murjuuni. Pelasin yötäpäivää ties kuinka kauan. Ja nyt olen suuren elektroniikka yhtiön johtaja. Final Fantasy pelasti minut huumeriippuvaisuudestani ja teki minusta miljönäärin. Öisin näen kuitenkin yhä painajaisia näistä kahdesta huutavasta nuoresta. Valaistuakseni minun on siis tunnustettava murhani.

Äänestä

ostin Final Fantasy 8. en ollut tiennyt tai kuullut pelistä vielä mitään. ostin koska tuntui niin hyvältä takakannesta päätellen luettuani sen.
no menin sitten kämpille ja heti rakastuin jäin koukkuun ja pelasin yli vuorukauden putkeen. peli on menty läpi 4kertaa ja vieläkin rakastan peliä aivan älyttömästi. upea peli. nyt olen menemässä FF ix läpi ekaa kertaa ja rakastan tätä jopa enemmän kuin kasia! mutta 8 ja ix on parhaat pelit mitä ikinä on tehty. muistan kuinka minun piti saada Zellin vaatteet yms. halusin olla ihan kuin se. Final Fantasy 8 and Ix is my life.

Äänestä

En jaksanut lukea yhtäkään.

Äänestä
  • Tarkoittaa että perse kasvaa kasvoissani.

    Äänestä

  • MyKey kirjoitti:

    Tarkoittaa että perse kasvaa kasvoissani.

    Onko joku käynt kaatamassa jotain sellaista korvastasi sisään, jota ei sinne kuulu kaataa?

    Äänestä

  • Varmasti jaksoit. Et vaan kehtaa myöntää, että oot tirkistelijä.

    Äänestä

Tuolloin olin vielä nuori ja elossa. New Orleans oli tuolloin kaiken rappion kehto. Paikka, tuona netittömänä aikana, jossa sivistys ja rappio kohtasivat ainoana maailmassa siinä mittakaavassa. Taisin olla punaisten lyhtyjen kadulla.

Tuona iltana tanssimme kuunvalossa jokilaivan kannella. Musiikki oli Argentiiasta vierailemaan tulleen Tango-orkesterin käsialaa. Daamini oli kuin tulta pyöriessään tangon tahdissa ympäri kehoani. Tuona iltana elämä oli täydelistä. Koko maailmassa ei ollut pahuutta.

Mutta sitten se tapahtui. Daamini isä, rikas tilanomistaja, ei halunnut tyttärensä seuustelevan kaltaiseni taivaanrannanmaalarin ja bohemistin kanssa. Hän oli palkannut kaljun tappajan pääni menoksi. Olisin kuollut, jollen refleksin omaisesti olisi annut käsiäni kaulani ja pianonkielen väliin. Löin kyynärpäälläni tappajaa kylkeen, ja otin naiseni syliini. Tyttöni katsoi minua silmiini, kun molempien läpi lensi 9 luotia. Tappaja oli tehnyt työnantajansa tyttärestä ylimääräisen uhrin.

Tyttöni ja minun hautajaiset pidettiin viikon päästä. Tyttöni isä oli paikalla, tyttöni makasi viereisessä arkussa. Ihmiset auloivat Ave Mariaa, kukaan ei minun kunniakseni. Silloin olin jo noussut helvetin seinämiä pitkin takaiin ruumiiseeni. Ihiset huusivat kauhusta kun nousin istumaan. Seuraavat hetket ovat jääneet mieleeni epäselvinä. Verta seinillä, miesten, lasten ja naisten huutoja, pappi hirtettynä omaan kaukseensa... Puhtaiten muistan miten morsiameni isä yritii rahalla lahjoa minua olemaan koskematta itseensä. Pian sen jälkeen hän hänen verensa valui maahan samaan matkaa kyynelieni kanssa. Aika hidastui. Enkelit hakivat hautajaisvieraiden viattomia sieluja tuonpuoleiseen. Osa sieluista kirkui palaessaan maan läpi helvettiin, paremmin eläneet taas iloitsivat näkiessään valkoisen portin aukeavan edessään. Itse seisoin paikallani morsiameni isän roikkuessaan kaulastaan käsissäni.

Sitten laskin morsiameni tulivuoreen. Maassa makasi FF VI. Aattelin pelailla ja tykkäsin.

Äänestä
  • Paljon oot ehtiny muutaman vuoden ikäisenä touhuamaan.

    Melkein voisin vannoa kuolemansairaan isäni kautta, että tuo tarinasi juoni on jostain muusta kuin omasta kieroutuneesta vuohenpäästäsi..

    Äänestä

  • Goth-Mog kirjoitti:

    Paljon oot ehtiny muutaman vuoden ikäisenä touhuamaan.

    Melkein voisin vannoa kuolemansairaan isäni kautta, että tuo tarinasi juoni on jostain muusta kuin omasta kieroutuneesta vuohenpäästäsi..

    Omasta päästä siis sinänsä otin, etten suoraan lainannut juonta mistään elokuvasta tai kirjasta tai sarjakuvasta. Sen sijaan huijasin ottamalla aineksia monista pop-kulttuurin tuotteista.

    -Tilanomistajan tytär on vitunmoinen klisee.
    -Tango tuli taustalle koska kuuntelin tangoa kirjoitushetkellä.
    -Tyttöystävän kanssa tapettu mies herää henkiin: Crow
    -Mies nousee hautajaisista kuolleista Ave Marian soidessa taustalla: Hitman Blood money. Spoilasin, mutta vitun sama.

    Loput olivatkin omia visioitani.

    Äänestä

Alkaa jo lapsena kun ostin adapterin ja FF6:sen (3 vielä silloin) Ja sitä pelasin. enhän siitä aluksi mitään ymmärtänyt/tajunnut. Sitten myöhemmin kaverilta lainasin pleikkaria ja FF7:an jonka sitten rusikoin läpi. NO FF6:sta pelaan vieläkin. Ehdottomasti paras FF ja RPG Ikinä.

Äänestä

ostin ff8 kaveri sano että joo ja se hyvä oli ja ostin ysi ja seiska ja emulaattori vanhat

Äänestä

muutama romaani näköjään tullu.
ihmiset osaa olla hyvämuistisia...

FF-historia:
kolmisen vuotta sitten FFX-2 tarttui kummasti mukaan kaupasta ja pelasin sitä viikon maratonina.loppuun asti en ollu vielä ehtiny,
ku hommasin X:n. ku se oli pelattu tein X-2:n läpi. sitten tuli VIII. en muista mistä, ja millon. sitten VII netistä ja lopulta IX netistä. ja nyt on tietenki XII.

ja tällä hetkellä:
VII: läpi. weaponit, kultanen chocobo ja muuta.
VIII: täysin läpi. aikalailla. pitäis olla.
IX: loppari on vielä jäljellä lisäbossien lisäksi. ja muutama pikkujuttu.
X: lapi. Dark aeoneja, areena ja kehitys kesken.
X-2: läpi 94%. vai oliko 96%...
XII: level 24-25 menossa. noin pelin puolivälissä. ja paljon sekalaista tekemättä.
KH: läpi. aave voittamatta. edelleen.....
KH2: läpi. syntetisointi ja minipelit. ja formit.

shiinä. mystistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Goth-Mog kirjoitti:

Ok. Kun täällä ei ole vähään aikaan ollut kunnollista FF-aiheista tekstiä (novelleja lukuun ottamatta), niin kysytään nyt seuraavaa: Miten ensi kerran tutustuit Finaleihin? Tapahtuiko se yksin, synkkänä syysiltana säkkituolissa, vai kaverin kanssa ujosti kokeillen?

Minun tarinani: Joskus -90 -luvun loppupuolella kaverini hommattua pleikkarin, kävin usein hänen luonaan "pelaamassa" pelejä kimpassa. Eli pelaaminen tarkoitti minun tapauksessani sitä, että kaverini ohjaili hahmoa, ja minä ratkoin ongelmat. Tällä tavoi läpäisimme Silent Hillit, Tomb Raiderit, Resident Evilit jne. Sitten näin hänen pelaavan FF7:aa, joka vaikutti mielenkiintoiselta. Minulla oli jo runsaasti kokemusta varsinaisista roolipeleistä (D&D, AD&D jne), ja naureskelin niille tuhansille damagepisteille, mitä tuossa pelissä tuotettiin (tutustukaa D&D-pelisääntöihin, niin tajuatte). Vasta n. vuotta myöhemmin tutustuin paremmin Seiskaan (ostettuani oman konsolin), ja huomasin sen tunnelmaltaan ylivertaiseksi muihin pelaamiini PS-peleihin nähden. Oikeista roolipeleistä tutut epälineaariset toimintamallit myös kiinnostivat, ja musikaalisena ihmisenä tietty musiikit pistivät korvaan. Ej paluuta sen jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu