Mistä johtuu halu saada julkisuuteen omia kirjoituksiaan? Miten määrittelisitte oman kunnianhimonne?
Haluatteko itsellenne julkisuutta?
Kuka haluaa tänä päivänä olla julkisuuden henkilö?
Onko julkisuus tärkeämpää kuin rahan ansaitseminen vai päinvastoin?
Haluatteko itsellenne julkisuutta?
Kuka haluaa tänä päivänä olla julkisuuden henkilö?
Onko julkisuus tärkeämpää kuin rahan ansaitseminen vai päinvastoin?
Vastaukset 74
Vanhimmat
Viimeinenkin innostuminen kirjoittamaan justiin täällä.
Tarkoitatko tätä palstaa? (En ole juurikaan lukenut tätä.)
Joitain haukkumaviestejäkö? Oletko saanut sellaisia. Kaikki me saamme arvostelua, fiksu ottaa opikseen rakentavasta arvostelusta ja haistattaa pitkät haukkumisilla.
Kun tulin tälle palstalle kysyin ihan kohteliaasti asiaa jota en tiennyt ja sain todella typerän lyttäävän vastauksen jossa vastaaja haukkui minua tyhmäksi kun en ollut äidinmaidossa jo imenyt tietoa siitä miten lehteä toimitetaan. Tällä vastaajalla oli selkeästi joku ongelma mutta se on hänen ongelmansa. Ei minun.
Mutta jos ajattelisin että jotkut tylsät kommentit veisivät minulta halun kirjoittaa niin ei se kirjoittamisen halu sitten varmaan kovin iso olisi. Kun kerta noin pienestä kuolisi.
Kun kerran on annettu sanamäärä niin miksi helkkarissa alat kysellä palstoilla tarvitseeko sitä noudattaa?
Kun on käsketty ajaa oikealla puolella tietä niin kyseletkö silloinkin että ei kai säännöt nyt sentään MINUA, suurta ja luovaa kuskia kumminkaan koske...
Että kaada vaan itsellesi.
Noinko sen kysymyksen ihan oikeasti luit? Että minä olisin niin hieno ja suuri omasta mielestäni? No en :)
Entä mikä esti vastaamasta ihan asiallisesti? Siis että lehden tekoa sanelevat nämä ja nämä seikat, siksi sanamäärä on perusteltu.
En myönnä että kysymys olisi tyhmä. Vastaus sen sijaan oli tökerö.
selväksi!
Viviandee on oikeassa, sinulla on ongelma ja vain sinä tiedät mikä se on.
Älä vaivaa päätäsi onko minulla ongelmia?
vastaus olisi juuei! ;)
Kehuin Viviksen tekstiä omaan novellinpätkäavaukseensa, mutta SIINÄ ette ole kumpikaan minua kritisoineet.
Onko vika nyt siis MINUSSA, MIELIPITEISSÄNI vai TYYLISSÄNI?
Vivikseen kysymys oli niin itsekeskeisen ihmisen kysymys ettei mitään rajaa eikä määrää. Satanen vetoa niin juuri hän kyllä vielä ehtii ennen tuota ambulanssia ja juuri heidän perheestään mahtuu kevätjuhlaan enemmän kuin se sallittu 3 vierasta per perhe ja juuri hänen polkupyöränsä nyt kyllä saa hetken olla siinä kaupan edessä eihän se ikkuna nyt Viviksen fillarista voi rikki mennä.
-> Jos haluatte apua, viilatkaa asenne kuntoon.
Minä ainakin menen hyvinkin hattu kourassa yhteistyökumppanien pakeille, enkä suinkaan oleta että juuri minä voin olla noudattamatta annettuja ohjeita.
Ja se ei sinua omasta mielestäsi koske, niin etkö sinä silloin itsesi jonkinlaiseen erikoisryhmään nosta?
Etkö osaa lainkaan asettua taittajan, ilmoitumyyjän, päätoimittajan asemaan? Ai niin, heitähän ei varmaan ole sinulle olemassakaan. Sinulle koko lehti on tyhjää tilaa, joka odottaa tekstiäsi. Muu sitten muotoillaan sen mukaan, mikä tukee tekstiäsi parhaiten?
Tämä on kärjistys, mutta en todellakaan ymmärrä miten muuten voi lukea kysymyksen, jossa ilmaistaan haluttomuus noudattaa erittäin yksinkertaista ohjetta.
asetta enkä ambulanssia.
Mutta ole sinä nyt tarkkana!
Kenellä kaikilla täällä on nyt kuukautiset?
Ei minulla ainakaan ;)
(Saako tällaista kirjoittaa, menee poistoon varmaan?)
Kirjoitinko jossain kohti etten halua noudattaa ohjetta?
En. Kysyin miksi se on olemassa. Koen ehkä hankalana lisätä ehjältä tuntuvaan tarinaan jotain lisää väkisin, totta, mutta ei se tarkoita sitä etten noudattaisi annettuja ohjeita. Tai että kuvittelisin etteivät ohjeet koske minua. Jos niin kuvittelisin niin miksi vaivautuisin kysymään mitään? Sen kun vain säheltäisin niin pitkiä ja lyhyitä juttuja kuin haluaisin ja ihmettelisin mikseivät kelpaa.
Tuo että en halua noudattaa sääntöjä tai en ajattele taittajia ym. mainitsemiasi ihmisiä tuli kyllä anteeksi vain sinun korviesi välistä. Jos on sääntöjä jotka on annettu, ne koskevat kaikkia.
Mutta perusteet haluan tietää. Onko se tyhmyyttä?
Kun kai ovat miespuolisia.
Ei kai me eritekertomuksia ruveta tänne vetämään?
Tai no, mikäs ettei:
"Festarialueen edustalla oli jo melkoinen väenpaljous. Rotevan sireenin liepeillä rehottavien horsmien kärjet havisivat kevyesti. Kuulin epämääräistä tuhinaa ja päättelin siiliemon löytäneen tiensä jonkun makkaranjämien luo.
Viritin kameran valmiustilaan ja kyykistyin pöheikön viereen. Raotin horsmia, hitaasti ja varoen säikyttämästä mahdollista ruokailijaa.
No, mutta. Juttahan se siellä omassa puskassaan ja paskassaan tyytyväisenä piehtaroi. Laput silmillä, kaksin käsin eilisiä eväitään ihoonsa hieroen. Näytti olleen keskiruskeaa, melko kiinteää ja volyymiltään ilahduttavan runsasta Jutan anti."
Mutta jos oikein muistan, niin etkös sinä kysellyt, että onko se nyt niin tarkkaa sen sanamäärän kanssa. Taisi olla niin, että sinulla oli vähemmän kuin mitä ohjeissa oli pituudesta määrätty?
Mitä hittoa sinä sillä syyllä teet?
Miksi Suomessa ajetaan oikealle puolella? Tiedätkö? Vai ajatko vasemmalla?
...ja on muuten aika avutonta rinnastaa liikennesääntöihin tuota kysymystäni.
Mutta mitäpä siitä. Saat jotain kicksejä selvästikin kun ajattelet että olen joku isoegoinen hemmoteltu oman kelin hiihtäjä. Kaikin mokomin suon ne sinulle. Et kerro näissä viesteissäsi mitään minusta. Itsestäsi valitettavan paljon
Ja mitä sinä kerrot haukkumalla minut sinua kritisoivista vieteistä ja reagoimalla vaikenemalla tekstiäsi kehuvaan viestiini?
Et sinä ole hemmoteltu ihminen.
Olet vain äiti, joka ei aina muista, että täällä kodin seinien ulkopuolella olevia ei voi hiljentää kuten omia lapsukaisiaan.
Olen kulkija joka kulkee vaikka koirat haukkuvat.
Lisäksi olen ihminen joka haluaa tietää mistä säännöt saavat alkunsa. Jollei kukaan haluaisi, ei mikään koskaan muuttuisi.
Ja muuten. Jollet käytä mitään nimimerkkiä niin mistä voisin tietää että juuri sinä kiitit tekstiäni? Mukavaa jos pidit siitä, vielä mukavampaa olisi jollet vetäisi hätiköityjä johtopäätöksiä.
Vielä - en minä sinua yritä hiljentää. Sinulla on oikeus ajatella minusta juuri sitä skeidaa mitä haluat. Jos se kerran saa sinut tuntemaan itsesi paremmaksi, fiksummaksi, sääntöjä noudattavammaksi, jne.
niitä kirjoittajia, jotka eivät ole tismalleen kannallasi.
Et tietenkään voi tietää, mitkä viestit ovat yhden ja saman kirjoittajan kirjoittamia. Juuri tämän takia paljastuukin se, että olet aikas paljon tarkempana silloin kun kirjoittaja on eri mieltä kanssasi.
Avaanpa muuten ihan oman ketjun kaltaisillesi perustelujen kaipaajille.
puskassa kivaa?
Taidat muuten olla aika hauska veikkonen, mutta kirjoittaahan sinäkään et osaa yhtään, paskaa jauhaa vain, mutta sitähän ihminen tekee mitä parhaiten osaa.
Minä wittuilen ja sinä jauhat "jotain keskiruskeaa".
Kas kummaa, kun tuollaisesta tule valittamisen aihetta, jos kirjoittaa väärin.
kuuluvat sellaiset rutiinimaiset asiat kuin sanamäärän kontrollointi ja oikeinkirjoitus. Olet varmaan huomannut lehdissä, miten tietty kolumni on aina tietyn pituinen? Jos kirjoittaja äkkiä suoltaakin tekstiä liian pitkälti, toimittaja joutuu käyttämään aikaa löytääkseen ne kohdat, joista voi karsia. Jos kirjoittaja on vaivautunut tekemään tiivistyksen itse, on paremmat julkaisumahdollisuudet. Lisäksi juttu saatetaan julkaista sellaisena kuin kirjoittaja sen halusi, eikä toimittaja poista jotain sellaista, joka oli kirjoittajalle merkityksellinen.
Tiivistämistä en ole kokenut vaikeaksi. Lähinnä se tilanne mikä sai minut heittämään tämän onnettoman alkuperäisen kysymyksen, oli päinvastainen. Olisi pitänyt lisätä tekstiä valmiiseen tarinaan.Sen koin hankalalta. Jätin sitten lähettämättä, jos jotakuta kiinnostaa.
Ja jos nyt jollekin vielä jäi epäselväksi - en jätä ohjeita noudattamatta ylimielisyyttäni. Ammattilainen en ole, harrastelija vain. En tiedä kaikkia lehdentekemisen yksityiskohtia ja niihin vaikuttavia seikkoja. Mitä en tiedä, kysyn yleensä. Olen aina kuvitellut että kysyä voi ilman että toinen alkaa tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä persoonasta. Täällä ei taida voida.
Taivutat sijapäätteillä oman niccisi?
vaikeaa olla lehden tekijöille, kuinka pitkä tai lyhyt teksti on, sillä on kuitenkin lehtiä, joissa ei kovinkaan tarkasti määritellä testin pituutta, tai sanamäärää ja silti tekevät lehteä, johon saa lähettää juttuja.
Ja onhan siinä juuri tuokin puoli, jota Viviandee puolustaa. Teksti menee pilalle, jos sitä pitää "hampaat irvessä" pidentää tai lyhentää just niin pitkäksi kuin "lehti "haluaa.
Ja kysyhän ei täällä saa, aina tulee mutaa naamalle ja leimautuu tyhmäksi.
Kun vastaajat ovat niin viisaita ? ;)
Niih, että tämä on vain nimimerkki.
...niin eikö silloin ole?
Toisaalta, kirjoittajalle pitäisi tällaisilla seikoilla olla väliä. Joskus tuntuu että kun ihmiset arvostelevat sinun tekstejäsi niin nimenomaan kielioppi- ja kirjoitusasiat ovat niitä joita sinä vähättelet. Ei niitä ole keksitty kenenkään kiusaksi vaan siksi että olisi helpompi saada selvää siitä mitä luetaan. Se joka tuomitsee kieliopin ja oikeinkirjoituksen turhan nipotukseksi, kieltää itseään kehittymästä.
Pitääkö muka vaihtaa, niin kaikki arvoiset kirjoittelijat olisivat täysin tyytyväisiä?
Sorry, but i don`t changed this name.
Hmm...Don`t always undermistake others.
Mä tykkään että sä oot 13-vuotias ihmisentaimi, korkeintaan vuoden vanhempi tai nuorempi. Asennetta piisaa silti, älä kadota sitä kun viisastut.
t: My couldn't even telled that this was afterwall your native language
Vittuillua on yhtä paljon.
Ootko mitannut? Mä en, mutta uskallan väittää että tänään sitä on enemmän.
Missä?
Kertokaa muillekin!
Ei erityisesti "imponoi" tuo kielenkäyttösi sen paremmin suomeksi kuin englanniksi. Kertakaikkisen surkeaa.
Niin ja hyvin pystyy saamaan SIIS IHAN OIKEASTI selvää, että kuka on missäkin hyvä.
Jos tarkoitit minua, niin olisi vain kerta kaikkiaan hiljaa. Varsinkin, kun ei tunne koko henkilöä! Niin, eihän sinulla ole nimimerkkiä, joten helppo sitä on ärsyttää.
Kirjoitas ite jonkinlaisen tänne. Ihan sama onko Suomeksi, Englanniksi jne...
Do you understand?
...olisi pystyä kirjoittamaan sen verran julkaisukelpoisesti että voisin edes pienen osan toimeentulostani riipiä kirjoittamalla. Mieluiten tietysti vähän isomman.
Julkisuus? No, jos sitä isompaa osuutta olisi tiedossa niin kai minä sitä tietyssä määrin sietäisin. Mutta ei minulle ole missään nimessä tärkeää että Kaikki Tuntevat Minut! Mieluummin olen täysin tuntematon kuin kyseenalainen julkkis.
Olen vähän huono tavallisen työn tekijä. Tai siis, silloin kun minulla on töitä, hoidan hommani kunnolla. Mutta teen niitä pätkätöitä vain ja ainoastaan toimeentulon vuoksi. Kirjoittaminen on se mistä nautin. Unelmaa olisi yhdistää nautinto ja toimeentulo - kenelläpä ei.
Mutta kiitos hyvästä keskustelunavauksesta.
suureen julkisuuteen?
Vastaukseni kysymykseesi:
¤
Teksti ei nouse lentoon, eikä tempaa mukaansa
Mitä sä vielä odotat?
- Odotan, että inspiraatio vapauttaa kynän kohmeesta.
- Kuule! Tiedäthän sinäkin, että inspiraatiota on taiteessa 10 % ja työtä 90 %, joten ala nyt vaan kirjoittamaan sitä tekstiä, että saat jotain valmiiksikin määräaikaan mennessä.
- Ai, sä tarkoitat dead-linea?
- Mitäpä muutakaan. Mitäpä muutakaan.
Tää tyyppikö on mun ystäväni? Varsinainen päällepäsmäri!
Illalla sitten huoneessani kirjoituspöydän ääressä avasin viimein tietsikkani. Kasasin mielikuvani uuden näytelmäni olosuhteista, tilanteista ja henkilöistä.
Yllätys! Yllätys!
Päähenkilö alkoi heti käyttäytyä minulle odottamattomalla tavalla, hänen ulkonäkönsäkin oli yksi kauneimpia naisia, jotka maan päällä ovat koskaan sulostuttaneet olemuksellaan, oikea ilontuoja, joka jaksoi aina ällistyttää tuoreudellaan. Hän pukeutui rooliasuihin lisätäkseen ajan henkeen sopivaa tunnelmaa, ja alkoi täyttää tyhjiä sivuja hänelle niin tyypillisillä tulikivenkatkuisilla puheillaan. Kaiken kukkuraksi tämä nainen osasi tehdä sen niin taitavasti, että kukaan ei tulisi koskaan edes ajatelleeksi, että hän taisi elämässään olla sittenkin siellä nyrjähtäneellä puolella.
Onko tässä nyt laitaa… kuka kumma ylipäätään suostuisi tulemaan hänen vastanäyttelijäkseen…
Tule apuun inspiraatio! Mitä sä vielä odotat?
¤
hän itse olla oma vastanäyttelijänsä?
se, että ehkä joku nauttisi tekstistäni ja saisi esim. iloa elämäänsä.
Olen itse nauttinut niin monen kirjan lukemisesta.
Valitettavasti minulla ei ole kirjallisia lahjoja.
Raha on ainut autuaaksi tekevä asia, joten haluan tarinoita julki vain jotta tili laulaisi iloista sikermää.
ole ihan vakuuttunut sanoistasi...
vaan siitä, että jos onnistuu kirjoittamaan hyvän tekstin, sen haluaa julkaista. Kuten jos joku muutenkin tekee hyvää työtä jossain, hän haluaa ehkä esitellä sitä, esim. entistää auton tms. Kirjoittaminen on minulle "käsityötä", olen harrastaja ja pyrin saamaan aikaan aina vaan parempaa jälkeä.
se, että tietää tekstin olevan "ainutlaatuista" ainakin omasta mielestä.
Ja julkaisemisen yritys tarkoittaa sitä, että haluaa jakaa kokemuksensa ja tarinansa muiden kanssa!
Kai jokainen meistä tykkää siitä että joku tykkää tuotoksesta jonka esille laittoi. Kyllä tuo lapsellisen aito hyvä olo joka nostaa punan poskille, on se syy että tekstilapsensa tahtoo julki tuoda.
Jos kehut vaihtuvat ivaan, on puna poskilla syvempi ja sydän kylmempi mutta yhtä kaikki noinkin saa palautetta inhimillisimmälle puolelleen.
Luultavasti tästä samasta on kyse kaikessa taiteen teossa. Toivosta että joku pitäisi siitä mistä minä pidän.
sen onnellisempi, mitä useampi hänen tuotoksensa lukee vai mieluummin niin, että lukijakunta olisi valikoitunut?
että tekstistä on pidetty.
Toimii se myös toisinkin päin, jos kritiikki on asiallista, voi yrittää muuttaa tyyliä ja saada tekstistä parempaa.
haluaako kirjailija valita lukijakuntansa?
hoitaisi?
Ase ohimolle ja lue?
Esimerkiksi, jos tykkää lukea draamaa?
melkein tapoit minut nauruun...
Lähinnä ajattelin päinvastaista. Haluaisi osoittaa kirjansa vain tietylle lukijakunnalle?
Kirjoittaa mahdollisimman paljon erilaisia genrejä, eikä lokeroitua tiettyyn tyyliin. Saa sitten myös monipuolisen lukijakunnan.
Kesäloma, kun aivot melkein narikassa roikkumassa. Juuh!
Näet siis hyvänä sen, että on monipuolinen lukijakunta. Miksi?
Eiköhän se riipu ihan kirjailijasta? Jos esimerkiksi itse kirjailija haluaa kirjoittaa monipuolisesti ja ajattelee kuin lukija.
Siitähän voi syntyä, vaikka mitä.
ööö..jos joku haluasi tulla tunnetuksi, niin monipuolisuudella saa lisää faneja, tulee tunnetuksi ja rahaa virtaa.
1. Raha. Haluan kirjastani maailmanlaajuisesti myydyn ja rakastetun kirjan, jota ostetaan lahjaksi toisillekin, ja suositellaan ystäville. Haluan kirjani tekevän lopun penninvenyttämiselleni. Haluan olla lopultakin asemassa, jossa voin auttaa sukulaisianikin, matkustella, ostaa oman talon, syödä hyvin, ajaa uudella autolla, antaa rahaa hyväntekeväisyyteen, lakata paiskimasta töitä seitsemän päivää viikossa. Haluan sisarillani olevan jotain riideltävää kuoltuani - omia lapsia kun ei ole.
2. Haluan parantaa maailmaa. Kirjani, jota nyt kirjoitan, on aika tavallisesta perheestä, jossa riita repii ja tuhoaa monella tavalla. Haluan ainakin kirjassani selvittää vihan vyyhdin, ja osoittaa, että kaikki voi päättyä hyvin, sovussa voi elää. On jo liikaa kirjoja, jotka pilkkaavat, tuhoavat, masentavat. Haluan kirjoituksellani inspiroida, lohduttaa, antaa toivoa.
Mainetta en halua. Kirjoitan nimimerkillä. En kyllä tiedä, onko salaisuuden säilyttäminen mahdollista. Miten palkkioni maksetaan, jos kustantaja ei tiedä nimeäni? Tarkoitukseni on käyttää agenttia (ystävä). Mutta moni tietää ystävyydestämme, ja hän ei ole julkisuutta karttelevaa sorttia..
Mielenkiintoinen vyyhti menestystä edeltävää nöyristelyä, suuruudenhulluutta, talouskiimaa, spiritualismina esiintyvää optimismia keskeltä savuavia ihmissuhderaunioita ja puuduttavaa tavallisuuden ihailua höystettynä aimo annoksella aikuisen ihmisen naiviutta.
Mä luulen että sun "agenttis" kyllä putsaa taskusi vielä pahemmini kuin exäsi ja sitten on taas jotain kirjoitettavaa.
Ihan hyvällä, kait.
on yleensä tyhmää puhua siitä, mitä on kirjoittamassa. Parempi antaa lukijoiden odottaa, kunnes kirja on valmis.
Juuri tuollaista kyynistä asennetta toivon omalla sinisilmäisyydelläni ravistella. Elämää voi katsella kauniistikin.
Agenttini on ystäväni, ja ehdottoman eettinen, ja on osoittanut kykynsä dollareina USA:ssa, kääntäen myyntikäyrän nousuun kirjoilta, jotka muuten olisivat unohtuneet kirjapaljouden mereen.
Vähemmän kyynistä tulevaisuutta sinullekin:)
ihmissuhteista putkahtanut, epätavallisuutta ihannoiva, pienuutta tavoitteleva, pessimistinen, taloudellista hyötyä tavoittelematon, nuorekkaasti kyyninen ihminen mahtuukaan noin pieneen mieleen?
Se vaatii olematonta ponnistelua ja syyllisyyden tuntoihin taipuvaista luonnetta yhdistettynä piittaamattomuuteen.
Vaan kuules veikkonen, se kolahtaa ja vähän sattuukin kun vanhempi valtiomies yrittää kovasti, mutta karahtaa kiville jo kuvaillessaan käynnissäolevaa kirjoitustyötä. Ethän sä voi olla samaan aikaan nöyrä realisti ja jutustella kansainvälisestä menestyksestä ilman että kuulostat siltä että a.) sula ei ole jalat maassa tai b.) et kykene ilmaisemaan asiaasi siten ettei se kuulostaisi siltä.
Ei omaelämäkerrallisissa töissä mitään vikaa ole, kunhan eivät verso eläkeläisen narsismista, jossa kuvitellaan että edes sukulaisia kiinnostaa, tai nuoruuden traumojen setvimisestä otteella, jonka sinisilmäisyys ei välity optimismina vaan traumojen syntyä selittävänä tekijänä, joka kukkii lukijan aivoituksissa jossain säälin ja närkästyksen välimaastossa.
Mene ja tiedä, tältä se tästä vinkkelistäni näyttää.
edes yrittää olla täydellinen?
tai lopultakin uskomaan, ettei tosiaan ole viisasta puhua jostain, mitä aikoo kirjoittaa tai on kirjoittamassa. Se on naiivia, säälittävällä tavalla.
Ja tiedän senkin, että suurin osa esikoisista on omaelämäkertoja, ja suurin osa niistä vain sukulaisia ja naapureita kiinnostavia, jos heitäkään. Uskon, ettei minun (vielä valmistumaton) kirjaseni joudu siihen luokkaan. Mutta kirjoitustyylini on yksinkertaista, ja ideani on oltava siis yksinkertaisuudessaan hyviä - muuten menee mönkään. Ja myyntityön joudun jättämään niille, jotka sen osaavat. Itse puurran sen tekstin kanssa vuoden tai pari, ja sitten jatkan puurtamista, kunnes siitä kehkeytyy tekele, johon olen tyytyväinen.
Sinun naseva, pureva, viiltävä sanankäyttösi osoittaa oivallisia sananlahjoja. Kukin sitten käyttää lahjojaan ihanteidensa mukaiseen toimintaan. Kirjoittaminen on yksinäistä työtä. Minun pitää se vielä oppia, ennenkuin minusta tulee oikea kirjoittaja. Täytyy oppia työstämään ajatuksiaan yksin tykönänsä, eikä levitellä enrgiaansa ja väljähdyttää luovan työnsä tunnelatausta. Toisille esittelyn aika tulee sitten, joskus, toivon..
Joo, pahuus nimittäin viehättää mua. Kohtelen kernaasti kaltoin verkkopersoonaasi. Se tuottaa minulle suunnatonta iloa. Jos joskus iskee sellainen kutina että kaipaisit osaksesi annoksen kohtuutonta ivaa tai pahaa tahtoa, niin olen käytettävissäsi. Maksuksi kelpaa mikä tahansa minkä hinta on suurempi kuin sen arvo.
takana:)
Toistaiseksi kyllä oma perhe tarjoaa sitä yli oman tarpeen. Arvostele sitten aikanaan kirjaani.
Kirjoitat paremmin kuin minä, mutta olen mieluummin optimistinen naivisti kuin kyynikko.
Haluaisin kirjoittaa hyvistä asioista, mutta olen pakotettu antamaan julki joidenkin ihmisten varjopuolia, koska heidän teoistaan johtuen eteeni asettui näkökulma varjon ja pimeyden vuorottelusta.
Ja jos aistieni tuomat vaikutelmat hermostooni, siitä käsin suuntautuminen ja siitä aiheesta kirjoittamisen opetteleminen eivät olisi arvokasta, niin mikä sitten?
Kirjoittamalla haluan puhua sydämen kyllyydestä. Paljosta vastaanottamisesta kylläiseksi tultuaan on hyvä toimia välillä, ettei liikakylläisyys ei veisi henkeä.
Mitä ajattelet, se määrää kohtalosi, sanotaan.
Annan kohtaloni huomaan koko loppuelämäni, joka tosin saattaa jäädä hyvinkin lyhyeksi - tällaisena aikana, jolloin ...
Heititpä pahan, kun mainitsit kohtalon.
Sillä on paha tapa sotkea ihmisen elämää ja sitten kadota,kuin ei olisi paikalla ollutkaan ja kohtalonkourima jää paikalle, joko keräämään sirpaleita tai julistamaan, että "peliin puuttui kohtalo"
Vielä hetki sitten uskoin "kohtaloon", nyt uskon
ettei sitä kuitenkaan ole, se on valhetta.
minulle on sama kuin pakko sen jälkeen kun olen ensin harannut vastaan, uupunut ja hävinnyt. Olen jo silloin tällöin miettinyt mitä tehdä kun asia näyttää olevan liian vaikea minun kykyihini nähden.
onneton luulin, että kohtalo on annettu meille parantamaan elämänlaatua,
antamaan voimaa ja
herättämään: "Katso,tällaista on tarjolla, ota."
Mutta olet oikeassa, ei se niin mene.
Kohtalo näyttää, että tällaista on,
mutta ei sinulle.
Kovan, kovan hinnan saa maksaa ihmispolo.
Mutta niinhän joku viisas on
jo sanonut: Artisti maksaa.
Pitää paikkansa.
ole keksinyt minulle enää muuta näytettävää kuin tämän vanhan ja siihen jatkoa, sillä vietän aikaani paljolti kirjoittaen yksinäisyydessä.
Se näytti jo lapsena ollessa näköalan, jollainen on jokaiselle muullekin levitetty katseltavaksi. Siitä vaikutteita saatuani hankin aikuistuttuani otolliset olosuhteet tehdäkseni samat virheet kuin vanhempanikin.
Kun tästä on poikkeamia, joka tulivat yllätyksenä puolison suvusta, niistä tuli ongelmia. Niitä katsoin, kuten tapana on, vanhempieni antamien lasien läpi jolloin en näe niitä oikein ja niitä on vaikeaa ymmärtää.
Siitä syystä olen yksin ja kirjoitan kauheita asioita. On pakko.
Tuorein ongelman ilmentymä on eilinen:
Tyttäreni hylkäsi ajatuksenkin siitä, että hän voisi pitää minua edes minkään arvoisena, saati että haluaisi normalisoida suhteitamme. Hän tuomitsi minut.
- Tuollaisen erakon kanssako pitäisi sitten keskustella, hän tuiskahti kuin inhoten ajatustakin ryhtyä selvittämään tapahtuneita. Hän ei vaivaa päätään sillä mitkä ovat syitä ja seurauksia, joita minä puolestani olen yrittänyt selvittää.
Minusta näyttää, että hän on ongelmassa muutenkin sen sisäpuolella, eikä siitä käsin näe ongelmaa.
Häneen on asennettu monimutkainen ohjelmisto, jossa syyt ja seuraukset ovat paikasta toiseen liikuteltavia pelinappuloita kuten kaikki muukin (niinhän on myös historiankirjoituksessa). Niistä tyttäreni asennuksista tiedän kyllä hyvinkin paljon ulkokohtaisesti, mutta ensi kertaa jokaisen uuden käänteen ilmestyttyä hämmästelen niiden voimaa ja pysyvyyttä (ja samaahan saa ihmetellä maailman tai Suomen historian tulkinnassa)
… vaikka johan hänen isänsä oli sellainen. (ja yleisemmälläkin tasolla taivaan isä p)
Tämä koneisto tuottaa paljon vihaa, mutta hän ei huomaa sitä, vaikka hänen molemmat lapsensa tarvitsevat jo ulkopuolisen apua.
Olisi ihanaa jos siihen voisi vaikuttaa..
Ja sellaisen harhaluulon vallassa olinkin, huomattuani, että risteävät, toisiaan kolhivat kohtalot, nappaavat aina osan pois omastani, enkä voikaan vaikuttaa siihen.
Lasten kohdalla asia on niin, että heillä on omat kohtalonsa, enkä niihin edes yritä vaikuttaa.
Se on kuin istuisi kaktuksen päälle.
Piikki pistää, sillä lapsi on aina fiksumpi kuin vanhempansa( ei kerrota niille, ettei se ole totta)ja he tekevät samat virheet kuin aikaisemmat esiäitinsä ja isänsä.
Ja vielä omat virheet päälle.
Erakko?
Kuulostaa hyvältä ja ei kuulosta.
Riippuu mistä vinkkelistä asiaa katsoo.
Itsekin olen valinnut yksinäisyyden, vaikka perhettä pyörii ympärillä.
Enkä vaihtaisi tätä mihinkään.
Päinvastoin, oikein pelkään,että tyhmä kohtalo tekee taas kepposet ja sotkee kuvioni, enkä enää voisikaan kirjoittaa ja siihen tarvitsen yksinäisyyttäni.
Myös minun kirjoittamani asiat ovat kauheita, mutta eivät ehkä kenellekään muulle, kuin itselleni, mutta se riittää.
Se on kaikki mitä tarvitsen nyt.
Myöhemmin ehkä jotain muuta.
Kuka tätä elämää käsikirjoittaa,pitää salaisuutensa, mitä sinulle ja minulle on kirjoitettu, selviää meille matosille AINA liian myöhään.
Vasta sitten selviää, minkä asteinen virhe tuli taas tehtyä, tai millaisesta jupasta tuli selvittyä.
”että risteävät, toisiaan kolhivat kohtalot, nappaavat aina osan pois omastani, enkä voikaan vaikuttaa siihen”
- ja kun virhe on tehty jo perustuksia valettaessa, sitä varmemmin talo rakentuu huojuvaksi.
”Lasten kohdalla asia on niin, että heillä on omat kohtalonsa, enkä niihin edes yritä vaikuttaa.”
- minä käännyin lastensuojeluviranomaisten puoleen.
” ja he tekevät samat virheet kuin aikaisemmat esiäitinsä ja isänsä.
Ja vielä omat virheet päälle.”
- toivoni on siinä, että tiedostettuaan ensin, voi virheellisiä malleja yrittää katkaista.
”Erakko?
Kuulostaa hyvältä ja ei kuulosta.
Riippuu mistä vinkkelistä asiaa katsoo.”
- katson siitä vinkkelistä, josta edellä tarkoittamani asiat mielestäni valottuvat parhaiten.
”Itsekin olen valinnut yksinäisyyden, vaikka perhettä pyörii ympärillä.
Enkä vaihtaisi tätä mihinkään.”
- täällä sataa vettä niin, että ei eteensä näe ja välillä jäätyy jopa kolmeksi vuodeksi kerrallaan, eikä kukaan pyöri ympärilläni. Työ onkin ainoa lämmittäjä näissä olosuhteissa.
”Päinvastoin, oikein pelkään,että tyhmä kohtalo tekee taas kepposet ja sotkee kuvioni, enkä enää voisikaan kirjoittaa ja siihen tarvitsen yksinäisyyttäni.”
- :D
”Myös minun kirjoittamani asiat ovat kauheita, mutta eivät ehkä kenellekään muulle, kuin itselleni, mutta se riittää.
Se on kaikki mitä tarvitsen nyt.”
- minun kirjoittamani asiat koskevat minun tärkeimpiä ihmisiäni ja heidän kokemaansa, jonka he ovat torjuneet tiedostamattomaan ja samalla kadottaneet paljon muuta. Minä en tarvitse näitä asioita, mutta ne vain ovat.
”Myöhemmin ehkä jotain muuta.”
- Samaa toivon minäkin.
”Kuka tätä elämää käsikirjoittaa,pitää salaisuutensa, mitä sinulle ja minulle on kirjoitettu, selviää meille matosille AINA liian myöhään.
Vasta sitten selviää, minkä asteinen virhe tuli taas tehtyä, tai millaisesta jupasta tuli selvittyä.”
- minä en tyydy siihen. Minä revin niitä salaisuuksia auki jo nyt. Niitä on paljon ja niitä on pidetty hengenmenolla uhkailemalla voimassa.
Jätän madoille vain tämän aineellisen ruumiini selvitettäväksi.
jos uskaltaisin, että olet
ihminen minun mieleeni,
mutta todennäköisiin syihin ja
laittomuuksiin vedoten,
joku ilmoittaa jollakin viranomaiselle,
niin enpäs sanokaan.
Terveisiä madoille,
maailma on niitten!
;B
ei pelkästään todennäköisiin.
Seuraukset olivat, että muutos parempaan tuli, mutta minun läheiseni etsi toisen samantyyppisen, jotta hän voisi jatkaa siitä mikä edellisen kohdalla oli keskeytynyt.
Historiaa edelliselle. Mahdollistajan osa on minun suvussa ja tekijät puolisoni suvusta, enkä huomannut sitä ajoissa. (minun suvussani näkökyky kehittyy vasta myöhemmin)
että joissain suvuissa edes joku aisti kehittyy, omassani on niin , että osa porukasta haahuilee edelleen omassa aitauksessaan, eikä osaa ulos, ei näkö, kuulo, eikä edes tuntoaistilla.
Mutta olkoon miten on, mitään tehtyä emme voi enää muuttaa,vaikka se tekisi kuinka kipeää, (kuten on tehnytkin)
mutta vaikka kohtalonperskules välillä potkiikin, niin tulevaisuuteen yritän tarttua napakammin.
Hyvää jatkoa sinulle :)
jättämisellä on yhtä pahat seuraukset, vaikka se johtuisikin siitä, ettei ole huomannut.
Mutta ainahan voi korjailla sen mikä on korjattavissa.
Jos kirjailija kirjoittaa hyvän/loistavan kirjan ja julkaisee sen. Odottaa pari kuukautta ja jos edelleen pärjää myynnissä hyvin.
Jos ihmiset pitävät ja saa tarpeeksi "faneja" ja rahaa virtaa, kriitikot myös pitävät siitä.
Niin eiköhän julkisuuden "valokeila" tule väistämättä vastaan, vaikka itse kirjoittaja ei haluaisi kummoista julkisuutta?
Eikä enää siinä vaiheessa voi sanoa, että kirjoittaa vain omaksi ilokseen, eikä halua näyttäytyä julkisuudessa.
vähemmän kuin maailman kuvitteleminen sellaisena kuin se voisi olla, ja kirjoittamalla ajatuksensa toistenkin luettavaksi. Jos maailma ei vielä ole täydellinen, se johtuu siitä, että keskitymme liikaa pahaan, huonoon ja rumaan.
Olen ollut huomaavinani viime vuosina hapuilevaa paluuta, maailmanlaajuisesti, eettisempään elämään. Kirjailijoilla voi siinä olla tärkeä tehtävänsä.