Onko täällä ketään joka on harrastanut taaperoimetystä? Olisi mukava kuulla kokemuksia ja esim. miten imetit töihinpaluun jälkeen? Itse ajattelisin imettää jonnekin 1,5-2v, mutta työt jatkuu jo ennen sitä. Mitä mieltä olette siitä annan vaan aamu- ja iltatissin ja päivällisen jälkeen vois olla kolmas kerta. Viikonloppuisin voisin tietysti imettää 4krt päivässä... No mutta minä vasta suunnittelen tätä ja juuri siksi haluaisinkin kuulla kokemuksia, että miten onnistuu hyvin.
taaperoista :)
sarafina
152033
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Moikka:)
Minä imetin tytärtämme 1v 9 kk. Tyttö lopetteli sitten itse tissittelyn.Yleensä tissittelyä oli aamuisin ja iltaisin.
Itse imetän 1v ja 7kk ikäistä taaperoa. Töissä olen ollut jo jonkin aikaa, eikä se tunnu haittaavan tahtia. Yötissittelyn jätin pois jo aikoja sitten ja tällä viikolla lopetin aamutissinkin tavoitteena saada lapsi nukkumaan aamuisin pitempään, koska isä menee myöhemmin töihin, joten lapsilla ei ole kiire herätä. Sitten töiden jälkeen tissitellään pitkin iltaa ja viikonloppuisin aina tarpeen tullen. Helposti tuo tuntuu onnistuvan ja jatkan imetystä niin kauan kun se minun ja lapsen mielestä on kivaa. Katsotaan kumpi aikaisemmin kyllästyy.
"Helposti tuo tuntuu onnistuvan ja jatkan imetystä niin kauan kun se minun ja lapsen mielestä on kivaa. Katsotaan kumpi aikaisemmin kyllästyy."
Ei se ihan noin mene. Esim 4 tai 5 vuotiaan imettämisen ei katsota olevan enää lapsen edun muikaista vaan se katsotaan jo lapsen seksuaaliseksi hyväksikäytöksi.
näkee nelivuotiaan imetyksen seksuaalisena hyväksikäyttönä.
Ja koska Jueela ei vaikuta pipille, niin ongelmaa ei siis todennäköisesti ole.
imettäminen on seksuaalista hyväksikäyttöä vain sillon kun äiti imettää sen takia että saa siitä seksuaalista mielihyvää. En usko että kukaan äiti sen takia imettää vaan sen takia että sen tuntuu hyvältä sekä äidistä ETTÄ lapsesta. Jos lapsi ei pitäisi imemisestä vaan pakotettaisiin imemään niin silloinhan kyseessä olisi hyväksikäyttö. Tähän vastanneet ihmiset ovat sanoneet että lapsi saa lopettaa silloin kuin haluaa ei siis silloin kun äiti haluaa. Jueelakin sanoo: niin kauan kuin se on lapsen mielestä kivaa.
"Lapsen mielestä kivaa?"-jotenki outo syy imettää...imetyshän on ravinnon antamista,ei mikään huvipuisto.;o)
Itse kävin eilen vajaa 10kuiseni kanssa neuvolassa,jossa th sitte kyseli kauanko olen ajatellut vielä imettää.Sanoin että jos kaikki menee hyvin,niin syksyyn ja sitte lopetan.Itse kun en näe syytä miksi imettää lasta joka syö ja juo kuten me muutkin.Mutta se on MUN mielipiteeni vaan.Mutta siihen th sanoi että viimesimmässä imetyskoulutuksessa oli sanottu ettei lapsi tarvitse rintamaitoa enää yli vuoden ikäisenä.Että se on sitte jotain ihan muuta kuin lapselle ravinnon antamista.Mutta....mene ja tiedä.:o)
Itse imetän 1v 5kk lasta ja olen menossa parin kuukauden päästä töihin. En usko että töihinpaluun ja imetyksen yhdistämisestä tulee mitään ongelmaa, se onnistui hyvin (ja ilman korvikkeita) jo silloin kun kävin 4 viikkoa töissä lapsen ollessa 9kk.
Todennäköisesti imetän työpaivinä töiden jälkeen ja nukkumaan mennessä, viikonloppuna sitten useammin. Ei lapsi muutenkaan ole rintaa kaivannut silloin kun en ole paikalla, joten hoitopäivä menee varmasti ihan hyvin.
Ja kun nyt tähänkin keskusteluun saatiin vedettyä tuo taaperoimetyksen ihmettely, niin sanotaan nyt taas kerran että WHO:n ja Unicefin suositus imetyksen kestoksi on vähintään kahteen vuoteen asti, ja jos se äidille ja lapselle sopii, mielellään pidempäänkin.
Mä olen käsittänyt jostain että toi suositus josta mainitsit, niin on lähinnä sitä varten koska tuolla köyhissä maissa ei ole tarjolla puhdasta vettä, maitoa, korvikkeita taikka muutakaan juotavaa, mutta näissä "rikkaimmissa maissa" se kahden vuoden imetys suositus ei niinkään päde tai ei ole välttämättä niin tarpeellista...
Tällanen on vain jostain jäänny mun mieleen, en tosiaan asiasta mitään tiedä ja itsekkin kuopuksen imettämisen lopettaneena hänen ollessaan 6,5kk, niin en oikein keskusteluun voi ottaa osaa ;)
Kiinnostuksella silti luen teidän juttuja pitkästä imetysajasta......
Lyönpä lusikkani soppaan. Urbaanilegendana kiertää, että WHO:n imetyssuositus koskisi vain kehitysmaita. Kyllä se on aivan maailmanlaajuinen. (Suomen lastenlääkäriliitto sen sijaan päätyi suosittelemaan vähintään vuoden imetystä, lähinnä välttääkseen imetyspaineita ja sitä kuuluisaa "syyllistämistä".) Tietysti kehittyneemmissä maissa lapsi pärjää paremmin ilman rintamaitoakin, mutta parasta ravintoa se silti edelleen on. Myös taaperoimetyksen edut ovat kiistattomat; niin fyysiset kuin psyykkisetkin. Näistä tämä jälkimmäinen tahtoo ikävä kyllä unohtua terveydenhuollon ammattilaisiltakin.
Omakohtainen kokemukseni on, että imettäminen luo äidin ja lapsen välille aivan ainutlaatuisen suhteen. Enkä todellakaan nyt sano, että tisuttaminen olisi millään tavalla maailman helpoin asia. Yksi maailman ihanimmista ainoastaan.
Itse imetin esikoista about 1,5 vuotta. Taapero oli silloin vielä tosi allerginen ja kun itse olin samalla dieetillä, niin paino putosi vähän liikaa. Tuossa puolentoista vuoden iässä päätin sitten lopettaa kokonaan. Itse lopettamisele annoin aikaa tosi pitkään, niin ettei muksun tarvinnut koskaan itkeä tisun perään.
Tokan kanssa imettäisin ainakin yhtä pitkään. Mutta nämä ruoka-aineallergiat!! Pikku tyyppi on nyt vuoden ja tekee NIIN pahaa mielestäni vähän väkisin lopettaa imetys. Tahtoisin antaa imetyksen loppua, en haluaisi sitä aikuislähtöisesti lopettaa.
Ja vielä tuohon ravintokeskusteluun. Imetys on PALJON muutakin kuin ravinnon antamista. Se on syvää läheisyyden tunnetta, "minä pidän sinusta huolen"-tunnetta. Ihan jopa primitiivisesti jotain "minä pidän sinut hengissä"-tunnetta. Sanotaan, että saahan sitä läheisyyttä muutenkin, mutta olen ehkä minäkin imetysfriikki monen mielestä kun sanon, että eipä se olekaan sama asia kuin tavallinen hali- ja silittelyläheisyys. Kenellepä taaperolle ei tekisi hyvää niin syvä läheisyyden ja estottomuuden tunne kuin mitä imettämisessä saadaan?
Ehkäpä kaikki imettäneetkään äidit eivät koe näin, mutta ne jotka kokevat, ovat taatusti sitä mieltä, että on vain hienoa, jos jatkat imetystä vielä työt aloitettuasi!
Mukavia hetkiä teille, ihan niin pitkään kuin teistä tuntuu hyvälle!
olet oikeassa, imettäminen on ihanaa :) se on ihan oma tunteensa, se on rakkautta puolin ja toisin! Miksi lopettaisin, jos lapsikaan ei halua? Puhumattakaan siitä että lämmin välipala on aina saatavilla. Sanokoot muut mitä tahansa, minä imetän missä vain :)
Se on toisten ongelma, jos asiasta häkeltyvät! :o)
voihan sitä imettää sillon kun on kotona. taaperon kanssa imetys ei ole enää sitovaa, kun lapsi voi syödä muutakin eikä imetys hetket kestä pitkiä aikoja. töissä käydessä imetys voi olla ihana yhteinen hetki kun ollaan päivällä erossa.
Itse palasin töihin, kun tyttö oli n. 10 kk ikäinen ja isi jäi kotiin. Ajattelin lopettaa imetyksen silloin pikkuhiljaa, mutta imetän edelleen (tyttö nyt 1 v 2 kk). Päiväimetyksen lopetus meni kivuttomasti eli nykyisin tyttö syö aamuisin ennen töihin lähtöä ja iltaisin klo 17 jälkeen ja öisin (huono tapa ;o)). Maitoa tulee hyvin ja tyttö ei ole osoittanut merkkiäkään, että itse olisi luopumassa tissistä. Yösyötöt vaan on aika rankkoja ja välillä silmät on ristissä, kun pitäisi töitä tehdä. Yösyötöt ainakin suosittelen jättämään ennen töihin lähtöä. Toinen ongelma työelämässä on työmatkat (jos joutuu matkustamaan), koska työnantaja ei välttämättä tule vastaan imetyksen takia.
Hei.
Kuullostaa ihan hyvältä nuo sinun imetyssuunnitelmasi. Tiedän paljonkin äitejä, jotka imettävät työhön paluustaan huolimatta.
Itse olen yhä kotiäiti ja imetän 2,5 vuotiastani.
Lapsi käy rinnalla vielä paljonkin, mutta pikku hiljaa olen yrittänyt vähentää julkista imetystä. en sen takia että se olisi jotenkin hävettävää vaan ihan käytännön syistä. Haluaisin jo käyttää muitakin kuin imetysliivejä ja samoin olisiki kiva pukeutua niin ettei tarvitse miettiä saanko tissin kaivettua kätevästi esiin.
WHO:n imetyssuositus koskee ihan kaikkia maita. Suomessa ollaan vain niin häveliäitä ja kohteliaita ettei lääkäriliittokaan uskaltanut yleisen mielipahan pelossa laittaa uositustaan samanmukaisesti. Yleensäkin Suomessa lääkärit eivät imetyksestä tiedä paljonkaan enempää kuin omat kokemuksensa.
Mukavia imetyshetkiä.