HELSINKI DAY SPA

pettynyt

Kävinpä hieronnassa Helsinki Day Spassa ja luulin meneväni parhaaseen mahdolliseen kauneus- ja terveyshoitolaan Suomessa, mutta toisinpa kävi. Tilatessani aikaa, pyysin tavallista urheiluhierontaa kipeytyneisiin harteisiin. Varauksen vastaanottanut virkailija kehotti keskustelemaan hierojan kanssa ongelmakohdista ja hieronta tyylistä, joka hänen mukaansa sovitetaan juuri asiakkaiden tarpeisiin. Kun pääsin hierontapenkkiin, jouduin useaan kertaan kehottamaan hierojaa kovempiin otteisiin ja lukuisia kertoja kertomaan hänelle, että yläselkä, hartiat ovat ne ongelmat, ei alaselkä, johon keskityttiin puolet ajasta. Lopuksi hieroja totesi, että ei se ole se voima vaan tekniikka, mutta että hän ei jaksa hieroa kovempaa??? Kovempaa??? Koko hieronta meni täydellisen kutittelun piikkiin. Olin erittäin pettynyt, kun 70 euroa meni täydellisesti hukkaan.

Annoin asiasta palautetta, sillä hoito ei auttanut ongelmiini yhtään eikä missään nimessä ollut kohtuullisen hintaista noin huonosta hieronnasta. Kaiken huippu oli Day Spasta saamani vastaus, joka on tässa:
Kiitän arvokkaasta palautteestanne. Olen todella pahoillani, että ette ollut
tyytyväinen hierontaan. Keskustelin teitä hoitaneen hierojan kanssa tilanteesta. Olemme aiemmin
saaneet hänen hoidoistaan erittäin positiivista palautetta. Ikävää, että
hänen hierontatyylinsä ei soveltunut teille. Jos esim. niska on kovin jumissa, suosittelemme fysioterapeutilla tai
lääkärillä käyntiä. He pystyvät paremmin hoitamaan kyseisiä oireita. Meillä
Spassa tarjotaan enemmänkin terveyttä ylläpitäviä hoitoja. Hierojamme ovat hyvin ammattitaitoisia ja pystyvät tekemään sekä kevyempää rentouttavaa
hierontaa kuin myös voimakkaampaa käsittelyä. Joskus kuitenkin lihakset ovat
niin jumissa, että paras apu saadaan esim. lihasjännityksiä laukaisevilla
lääkkeillä tai fysioterapian laitehoidoilla. Jatkossa kannattaa toivoa jo ajanvaraushetkellä "kovempaa käsittelyä".
Meillä on esim. hierojia, jotka käyttävät perinteisempiä
urheiluhierontatekniikoita. Myös mieshierojamme voisi olla teille soveltuva
vaihtoehto. Kiitän viestistänne. Toivon, että näemme teidän asiakkaanamme jatkossakin.

Käytännössä he vierittävät syyn niskoilleni, kehuivat minua hoitanutta hierojaa ja käskivät syömään lääkkeitä. Heistä oli siis muutaman päivän sisällä tullut myös lääkäreitä. Samalla he jättivät täysin huomioimatta sen seikan, että olin nimenomaa pyytänyt kunnon hierontaa jo tilausvaiheessa. (Tämän kyllä heille kerroin uudestaan jälkikäteen)

Kertakaikkiaan ala-arvoista palvelua ja asiakkaan älykkyyden aliarvioimista!!! En todellakaan voi suositella heidän palveluitaan kenellekkään (olen myös käynyt siellä kalliissa kasvohoidossa, eikä todellakaan ollut kummoinen!) Eli ÄLÄ TUHLAA RAHOJASI HELSINKI DAY SPAHAN!!!

23

30212

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 345

      Ymmärrän täysin pettymyksenne,mutta itselle ei tulisi mieleenkään mennä ns. hemmotteluhoitolaan niska-,hartia yms. kipujen takia.Tuollaisiin paikkoihin mennään terveenä rentoutumaan.Mutta joo,asiakaspalaute olisi voinut olla toisenlainen..

      • kokemuksia.

        Niihän siinä aina käy, että terveyttään hoidattava henkilö, potilas, sehän on se ongelmien aiheuttaja ja syyllinen kaikkiin mahd.hoidossa esiintyviin ongelmiin, vaikka hän reporankana makaa hierontapöydällä!

        Mutta tänään oli toisin!
        Käsittely ja toiminta oli todella osaavaa ja tehokasta.
        Hän tuntui olevan kiinnostunut aiheesta ja sen opiskelusta, sekä hoitonsa tehosta, samoin asiakkaankin hyvinvoinnista, muutenkin kuin vain maksuhetkellä!


    • Valaistunut hiljattain

      Nykyään kosmetologiopinnoissa opetetaan enenevästi hierontaa, ja hyvin usein hieronta spa- ja kauneushoitolatyyppisissä paikoissa onkin vain hivelyä ja hemmottelua.

      Kipeiden paikkojen kanssa kannattaa hakeutua ns. oikealle hierojalle, urheiluhierojalle tmv. Ilmeisesti nimikkeitä saa käyttää sekaisin, ja se sotkee kuluttajaa. Kuten näköjään myös vastaanottovirkailijoita. Spa-paikat on viisaampi siis kiertää kaukaa, jos haluaa muuta kuin hemmottelua.

      Itse olen myös joskus sivelyhierontaan pettynyt.

      • pettynyt

        Onhan asia noinkin, mutta kun ko. asiaa nimenomaa aikaa varatessani kysyin. Kerroin tarvitsevani hoitoa KIPEYTYNEISIIN hartioihin ja kysyin myös, että onhan tarjoamanne hieronta ihan normaalia urheiluhieronta tyyppistä. Hierojani oli myös omien sanojensa mukaan valmistunut Suomen hieronta-akatemiasta, joten ammattitaitoa olisi pitänyt löytyä ja tekniikkaa hieroa reilulla otteella. Mutta kun ei, niin ei.


      • hierojia valmistu
        pettynyt kirjoitti:

        Onhan asia noinkin, mutta kun ko. asiaa nimenomaa aikaa varatessani kysyin. Kerroin tarvitsevani hoitoa KIPEYTYNEISIIN hartioihin ja kysyin myös, että onhan tarjoamanne hieronta ihan normaalia urheiluhieronta tyyppistä. Hierojani oli myös omien sanojensa mukaan valmistunut Suomen hieronta-akatemiasta, joten ammattitaitoa olisi pitänyt löytyä ja tekniikkaa hieroa reilulla otteella. Mutta kun ei, niin ei.

        Suomen hieronta-akatemialla on komea nimi, mutta se ei edes valmista hierojia, heidän pikakouluttamat henkilöt ovat hierontaterapeutteja, joiden pitää vielä opiskella lisää ja suorittaa ammattitutkinto, ennen kuin he ovat koulutettuja hierojia.
        Nimen mielikuva on varmasti aiheuttanut paljon sekaannusta. Ko. koulu toimii kai jonkinlaisen koulutusbisneksen takia, sinne voi mennä kuka vaan opiskelemaan, tuntimäärät ovat pieniä ja hintaa saa maksaa silti paljon.


    • hierontaan!

      Salon Dioree
      Oulunkyläntie 1
      00600 Helsinki

      Olen koulutettu hieroja. Jos lähdet pettyneenä luotani, ei tarvitse maksaa.

      • tykkään

        Voin suositella Salon Dioreen hierontaa! Kävin viime keväänä kuumakivihieronnassa ja oli aivan upea kokemus sekä hyvät otteet!


    • lapinpoika....................

      kyllähän meillä on niin paskoja hierojia täällä ku olla vain voi, rahat vain otetaan pois ihmisiltä!perkele!! Lapinpoika sentään hieroo kunnolla, niin että varmasti lihas venyy!!

    • Jamppa6969

      Todella valitettavaa että näin on käynyt. Kuten tuossa muutama henkilö mainitsikin niin varsinaisten niska- ja hartiavaivojen varten DaySpa ei todellakaan ole. Toisaalta jo toiminta vastaanotossa oli törkeää. Yritys on nimenomaan tarkoitettu hemmotteluun, joten asia pitäisi myös asiakkaille tuoda selkeästi esille. Itselläni käy yksi hieroja juuri tuosta Helsingin Day Spa:sta. Hän itse toi asian minulle esille ettei moni muukaan (itsensä mukaanluettuna) kyseisessä paikassa osaa ns. urheiluhierontaa.
      Tiedutelin että eikö ole erittäin raskasta tehdä töitä samalla kaavalla jatkuvasti ilman että pyrkisi auttamaan asiakkaita.... Itse pitäisin ns. liukuhihna työtä erittäin tylsänä.
      Toivottavasti saat jostakin apua ongelmiisi!
      Hyvät kesänjatkot!

      • Pettynyt

        Helsinki Day Spa vaikuttaa todella luxus-hoitopaikalta ja ammattitaitoiselta hemmotelu keitaalta. Aivan hanurista koko paikka! Ei asiakaspalvelua lainkaan ja ylimielinen suhtautuminen asiakkaisiin! Rahastuksen meininkiä.


      • ihana :)
        Pettynyt kirjoitti:

        Helsinki Day Spa vaikuttaa todella luxus-hoitopaikalta ja ammattitaitoiselta hemmotelu keitaalta. Aivan hanurista koko paikka! Ei asiakaspalvelua lainkaan ja ylimielinen suhtautuminen asiakkaisiin! Rahastuksen meininkiä.

        minä kävin aromahieronnassa puolisen vuotta sitten day spassa ja aivan mahtava kokemus!!
        Taitaa hierojissa siellä olla eroja, koska minun hierojani hieroi kunnolla ja pyysi mainitsemaan jos haluan vielä kovemman, jos paikat jumissa.

        Kyllä suomen hieronta-akatemiasta valmistuu ihan urheiluhierojiakin, varmasti myös lyhyempiä, mutta älkää morkatko paikkaa ennen selvittämistä!

        Kosmetologien opiskelema hieronta on toki hierontaa mutta ei läheskään ammattihierojan koulutusta vastaavaa.

        Olen alkuper. kirjoittajan kanssa siitä samaa mieltä että olisi pitänyt joko hommata kunnon hieroja hänelle hierojaksi tai sitten jo varoitella että ko. hieroja ei hallitse urheiluhierontaa.


      • hohhoijakkaa
        Pettynyt kirjoitti:

        Helsinki Day Spa vaikuttaa todella luxus-hoitopaikalta ja ammattitaitoiselta hemmotelu keitaalta. Aivan hanurista koko paikka! Ei asiakaspalvelua lainkaan ja ylimielinen suhtautuminen asiakkaisiin! Rahastuksen meininkiä.

        Helsinki Day Spa on kyllä perseestä... Kävin tänään 129 euron kasvohoidossa ja huomasin sen jälkeen, että oli jäänyt kasvonaamiota nenänpieleen (tosi paha irrottaa jälkikäteen, oli kuin laastia) ja että ripsiväri oli ollut sitten silmissä koko hoitojen ajan. Eli olivat laittaneet kaikki voiteet siellä - sekoitettuna mun päivän vanhaan ripsiväriin. En mene enää ikinä enkä suosittele kellekään!


      • ei toista kertaa
        hohhoijakkaa kirjoitti:

        Helsinki Day Spa on kyllä perseestä... Kävin tänään 129 euron kasvohoidossa ja huomasin sen jälkeen, että oli jäänyt kasvonaamiota nenänpieleen (tosi paha irrottaa jälkikäteen, oli kuin laastia) ja että ripsiväri oli ollut sitten silmissä koko hoitojen ajan. Eli olivat laittaneet kaikki voiteet siellä - sekoitettuna mun päivän vanhaan ripsiväriin. En mene enää ikinä enkä suosittele kellekään!

        Varasin ajan Helsinki Day Spa'han kasvohoitoon. Katsoin heidän listastaan hoidon, joka vaikutti tehokkaalta.

        Vasta hoidon aikana, kun naamio oli kasvoillani, hoitaja kertoi, että yhdestä hoidosta ei oikeastaan ole mitään hyötyä, koska hoito on tarkoitettu otettavaksi sarjahoitona, vähintään 3 kertaa.

        Haloo? Olisiko voitu tämä kertoa jo aikaa varattaessa? Olisiko hoitaja voinut kertoa tämän ennen hoitoa.
        Todella raivostuttavaa.

        'Palvelu' muutenkin ylimielistä. mennessäni vastaanottotiskin tyttö puhui puhelimessa, eikä vilkaissutkaan. Hoitajalla oli niin kiire poistua hoidon jälkeen, että hädin tuskin ehti 'hein' sanoa. tympeätä.


      • laa
        ei toista kertaa kirjoitti:

        Varasin ajan Helsinki Day Spa'han kasvohoitoon. Katsoin heidän listastaan hoidon, joka vaikutti tehokkaalta.

        Vasta hoidon aikana, kun naamio oli kasvoillani, hoitaja kertoi, että yhdestä hoidosta ei oikeastaan ole mitään hyötyä, koska hoito on tarkoitettu otettavaksi sarjahoitona, vähintään 3 kertaa.

        Haloo? Olisiko voitu tämä kertoa jo aikaa varattaessa? Olisiko hoitaja voinut kertoa tämän ennen hoitoa.
        Todella raivostuttavaa.

        'Palvelu' muutenkin ylimielistä. mennessäni vastaanottotiskin tyttö puhui puhelimessa, eikä vilkaissutkaan. Hoitajalla oli niin kiire poistua hoidon jälkeen, että hädin tuskin ehti 'hein' sanoa. tympeätä.

        Ensimmäistä kertaa käydessäni odotin ihanan rentouttavaa kasvohierontaa jolloin saisin vain nauttia ja todella olla hemmoiteltavana. Sainkin tunnin verran kuunella tuoteselostuksia ja vastailla mitä ihmeellisimpiin kysymyksiin. Jäi stressaantunut olo ja kaiken lisäksi päätäni alkoi särkemään se tauotta jatkunut puhetulva. Pyydän seuraavan kerran jos sitä tulee mykän kosmetologin!


    • jou124

      Hölmöä mennä day-spahan hierontaan muuta kuin rentoutumaan. Kiputiloihin on ihan fysioterapeutit, kiropraktikot ja urheiluhierojat erikseen..

    • fyssari

      Ikävä kuulla että olet pettynyt saamaasi palautteeseesi. En tunne ko. paikkaa ja en tietenkään voi teidän väliseen vuorovaikutukseen kommentoida. Tärkeintähän on sinun tunteesi sitä ettei sinua kuunneltu. Minusta heidän vastaus vaikutti perinpohjaiselta ja sellaiseltä että he todella toivovat sinun löytävän apua itsellesi. Jos on paikat kovin jumissa niin eihän voi olettaa että yhden kerran käsittelyllä saadan ne auki. Minusta tekniikalla on enemmän merkitystä kuin voimalla ja tietenkin myös hoitajalla /hierojalla. Toivottavasti löydät mieleisen hierojan ja saat avun itsellesi. tai ehkä kannattaisi kokeilla esim. osteopaattia tai fysioterapeuttia.

    • nautilmautil

      Noista day spa -palveluista voi ylipäätään olla montaa mieltä. Tuo sun kokemus vaikuttaa ihan istuvan siihen vaikutlmeaan jonka minäkin olen saanut näistä. Tää Helsinki day spa, se on varmaan sinällään aika osaava ja muuta, mutta aika paljon saa pulittaa rahaa noista hoidoista. Ja pahin juttuhan on se, että asiakkaat kun ovat keski-ikäisiä naisia, tällainen urheilua harrastava äijä ei välttämättä just tuosta kutittelusta paljoa hyödy.

      Helsingissähän on jo ainakin kymmenen day spa -kylpylää: http://www.kotimaan-matkailu.org/day-spa-kylpylat/

      Hinnat on päiväkylpylöissä yleensä tosi korkeita, kun 20 minuutin hoidot maksaa 40 eurosta ylöspäin. Sillä rahalla odottaisi parempaa palvelua kuin mitä yllä on kuvattu. Puhumattakaan sitten jostain päälle sadan euron spesiaaliterapiasta, jostain lämpökivijutusta tai muusta. Olen kuullut niissäkin aika tympeästä palvelusta. Mistä näitä tyyppejä löydetään? Erään tuttavani puoliso oli marssinut terapiasta jopa ulos, kun hänen toiveitaan ei oltu kuunneltu tarpeeksi. Jos jokin ei tunnu hyvältä, niin hierojan pitäisi ottaa se heti huomioon. Kuten alkuperäisen kirjoittajan kohdalla oli, niin ei mitään asiakaspalvelun helmiä tuollaiset. Ja jälkeen päin pitäisi kyllä yrityksen ainakin ottaa asia vakavasti, antaa hyvityksiä ja muuta. Itse olen työskennellyt aikoinaan Stokkalla ja siellä on hyvä esimerkki siitä, että asiakkaat otetaan täysin huomioon. Aina hyvitetään, jos asiakkaan oma subjektiivinen kokemus on, että kaikki ei ole mennyt odotusten mukaisesti. Se on luksusta, jollaista odottaisi tuollaisista kalliista day spa paikoistakin löytävänsä. Ihme meininkiä.

    • Seuraavaksimuualle

      Kävin kyseisessä paikassa tänään ja sen verran pettynyt olin, että aloin googlata muiden kokemuksia. Aromahieronta oli tehotonta silittelyä ja mistään mainostetusta räätälöimisestä asiakkaiden tarpeisiin ei ollut mitään havaintoa. "Hieroja? ei kysynyt mitään toiveita, mutta luulen ettei hän olisi ehkä kovin napakasti jaksanutkaan hieroa. Otin myös spa-käsihoidon joka oli hyvin perussettiä, ei ansaitse spa-etuliitettä. Käsien hieronta oli hyvin lyhyt, voiteet vaan lähinnä leviteltiin iholle. Kynsilakkaa tuli neljä (!) kerrosta eikä kerrosten annettu kuivua välissä joten lakathan olivat välittömästi rutussa jo ökykallista laskua maksaessa. Hinnat Helsinki Day Spassa ylipäätään ovat aivan pöyristyttäviä.

      • Seuraavaksimuualle

        Palvelu oli kyllä minun tapauksessani ystävällistä, siinä ei mitään moitittavaa. Ehkä minullekaan ei ollut ihan selvää, että day spa -hieronta ei ole oikeaa hierontaa.


    • järkimukana

      menkää kipusiskot urheiluhierontaan

    • kovaakäsittelyämuualta

      Juuri niin: jo nimikin sanoo, että day spa on hemmottelua. Jos on kipeä, pitää mennä hierojahierojalle, osteopaatille, ym. kehoasiantuntijoille. Itse rakastan hemmottelua. Sekin auttaa moneen asiaan.
      Ja kyllä: hieronta on nimenomaan TEKNIIKKALAJI. Hieronnassa on tuhansia tekniikoita. Vaativa ala, jos/kun haluaa tehdä sen kunnolla.
      Silloin tällöin tulee vastaan ihmisiä, joiden lihakset kuin kovaa sementtiä. Ei niitä "kukaan" jaksa hieroa. Pitää tehdä kokonaisvaltaisesti työtä, että saa sellaisen betonikimpin rentoutumaan. Käyttää monia tekniikoita ja/tai monia ammattilaisia ja tietenkin omahuolto-ohjausta kysyä ja sitten sitä tehdä kanssa.
      Olen siis myös hierojan at:n käynyt ja ajoittain sitä työnäkin tehnyt, mutta kävin sen lähinnä muun terveystyön tueksi.
      Asiakaspalvelukouluttajan ominaisuudessa sanoisin, että spa:n antama vastaus oli täysin asiallinen.
      Sitä en sitten tiedä, kertoiko ap. SELVÄSTI haluavansa KOVAA käsittelyä.
      Listalla tällä hetkellä kaikki hieronnat ovat hemmottelevia ja hoitavia, terapeuttisia. Ainut tavallisemman eli klassisemman kuuloinen on Day Spa hieronta. Kuvaukseen ehkä kannattaisi laittaa, ettei ole urheiluhieronta tai ei ole kovin kova hieronta.
      Kun haluaa kovaa käsittelyä, kannattaa mennä muualle, kuin hemmottelupaikkoihin joka tapauksessa, vaikka tuossa Spahierontakuvauksessa räätälöinnistä puhutaankin.

    • Ruiskista

      Haluan onnellisen lopun.

    • Anonyymi

      Haistakaa vittu

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      111
      5785
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      3877
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3322
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2936
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      248
      1980
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      87
      1953
    7. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      141
      1758
    8. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1676
    9. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      38
      1665
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      86
      1513
    Aihe