Junarata

Sivukorvalla satuin kuulemaan että toisen junaraiteen rakentamisen yhteydessä ei rakennetakaan ali/ylikulkua vessiin eikä myöskään kirilahteen. Tarkoittaako tämä siis sitä että tie päättyy junaradan kohdalle?? Eli toisin sanoen lapsi joka käy joko Vitsarin tai Jokilaakson koulua ja asuu toisella puolella junarataa, joutuu kiertämään kaustarin kautta päästääkseen kouluun. Vai käyvätkö vessiläiset tästä lähin joko Torkinmäen tai Villan koulua??
Voisin kuvitella että liikenne lisääntyy ainakin lappilanmäellä, kun sitä kautta ajetaan vanhan ouluntien sijaan. Mitenkähän ne maanviljelijät joilla on peltoja junaradan toisella puolella, nekin sitten varmasti joutuvat kiertämään vehkeineen lappilanmäen kautta. Mitenkähän lappilanmäkeläiset tähän suhtautuvat?? Isot traktorit vekottimineen ja lannoitteineen ajelevat tiheästi asutetun alueen läpi.
71060
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tule oma koulu, sinne ne lapset menee.
Ja miksi ei voisi olla tasoristeys, niinkuin nytkin?
Miksi pitää olla ali tai yli?

Äänestä
  • Kokkolan kaupungin sivujen kysymystorille. Saisivat pääkallopaikalla istuvat selvittää pähkinän.


    Sinällään ihan mielenkiintoinen argumentti mahdollisista epäkohdista yhteiskunnassamme.

    Äänestä

  • laittamaan kysymyksesi kirjoitti:

    Kokkolan kaupungin sivujen kysymystorille. Saisivat pääkallopaikalla istuvat selvittää pähkinän.


    Sinällään ihan mielenkiintoinen argumentti mahdollisista epäkohdista yhteiskunnassamme.

    Ratahallintokeskuksen tavoite päästä tasoristeyksistä eroon. Ihme ja kumma, ettei runkoradan muutostöiden yhteydessä löydy rahoituksessa riittävästi pelimerkkiä kyseisen tavoitteen täyttämiseksi.

    Äänestä

  • taisi olla kirjoitti:

    Ratahallintokeskuksen tavoite päästä tasoristeyksistä eroon. Ihme ja kumma, ettei runkoradan muutostöiden yhteydessä löydy rahoituksessa riittävästi pelimerkkiä kyseisen tavoitteen täyttämiseksi.

    Sillä niistä eroon päästään,kun poistetaan kaikki tasoylikäytävät.Kiertoteitä ja siltoja on Suomessa vaikka kuinka.Yksinkertainen ratkaisu.Tie poikki ja parrut eteen.

    Äänestä

Kyllä alikulut rakennetaan. Asiasta on kokous huomenna. Lisää voi lukea Kokkolan kaupungin virallisista ilmoituksista
Aika: Torstai 14. päivä kesäkuuta 2007, klo 9.00
Paikka: Kokkolan kaupungintalo
Kaarlelasali
Kauppatori 5, Kokkola

Äänestä
  • Eikös maanantain keskipohjanmaassa ollut juttu jonka mukaan alikulkuja ei tule?

    Äänestä


Kommentoi aloitusta


VR junailee kirjoitti:

Sivukorvalla satuin kuulemaan että toisen junaraiteen rakentamisen yhteydessä ei rakennetakaan ali/ylikulkua vessiin eikä myöskään kirilahteen. Tarkoittaako tämä siis sitä että tie päättyy junaradan kohdalle?? Eli toisin sanoen lapsi joka käy joko Vitsarin tai Jokilaakson koulua ja asuu toisella puolella junarataa, joutuu kiertämään kaustarin kautta päästääkseen kouluun. Vai käyvätkö vessiläiset tästä lähin joko Torkinmäen tai Villan koulua??
Voisin kuvitella että liikenne lisääntyy ainakin lappilanmäellä, kun sitä kautta ajetaan vanhan ouluntien sijaan. Mitenkähän ne maanviljelijät joilla on peltoja junaradan toisella puolella, nekin sitten varmasti joutuvat kiertämään vehkeineen lappilanmäen kautta. Mitenkähän lappilanmäkeläiset tähän suhtautuvat?? Isot traktorit vekottimineen ja lannoitteineen ajelevat tiheästi asutetun alueen läpi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu