Olen suunnitellut tekeväni Helsingin avoimen yliopiston ympäristöbiologian perusopinnot. Verkko-opinnot siis opiskelumuotona. Kaipailisin kokemuksia ko. opinnoista niitä suorittaneilta:)
Ympäristöbiologia?
6
2897
Vastaukset
- ---
aloitin itse viime syksynä kyseiset verkko-opinnot..perusopinnothan jatkuu sitten kaksi vuotta. eli jos suunnittelet esim sivuainetta ota huomioon.
muuten ollut ihan mukava opiskelumuoto. ja opiskelukaverit oikein asiantuntevia ja monenlaista sakkia.
tehtävät on olleet verkkotenteistä, monivalintatehtäviin, esseisiin ja keskustelutehtäviin (eli kirjotellaan viestijä nettiin, kuten täällä ja kommentoidaan muiden)
tehtävien suorittamiseen on ollut hyvin aikaa, niin että vaikka omia pääaineopintojakin on siunaantunut aika paljon olen hyvin ehtinyt tekemään.
todella antoisaa ollut. suosittelen.- kommenteista:)
Joo, sivuaineeksipa tosiaan tätä aion ja pidempi suoritusaika on otettu huomioon.
- simbab
Mun mielestäni parempi vaihtoehto lisi hakea maatalous-metsätieteelliseen lukemaan maaperä- ja ympäristötiedettä. Oppiaineen nimi on kaamee, mutta käytännössä kahlataan läpi kaikki ympäristöbilsan asiat. Ja sivuaineeksihan voi ottaa biotieteellisestä aineita, jotka kiinnostaa.
Ja mikä parasta, tuonne on helppoa päästä sisään! Ilmeisesti ihmiset ei vielä tunne ko. ainetta kovinkaan hyvin ja kakki surffailee vaan bilsassa, jonne on hillitön tunku.
Käy katsastamassa mm tdk:n sivut, siellä on varmaan lisätietoa: www.helsinki.fi/mmtdk/mmkem- suosittelisin
käymään bilsan perusopinnot (vaikka avoimessa) ja sitten jatkamaan ympäristöekologian puolelle. Bilsaan voi olla tunku kun kattoo prosentteja, mutta hakijat eivät ole mitenkään erityisen motivoituneita. (Verrattuna lääkis/oikislaisiin jne.) Aika helppo päästä sisään. (Helsinki tietty vaikein).
Ympäristöbiologiassa/ekologiassa työtilanne ei ole mikään paras, joten opinnot kannattaa suunnitella mahdollisimman hyvin. - Alkuperäinen kirjoittaja
suosittelisin kirjoitti:
käymään bilsan perusopinnot (vaikka avoimessa) ja sitten jatkamaan ympäristöekologian puolelle. Bilsaan voi olla tunku kun kattoo prosentteja, mutta hakijat eivät ole mitenkään erityisen motivoituneita. (Verrattuna lääkis/oikislaisiin jne.) Aika helppo päästä sisään. (Helsinki tietty vaikein).
Ympäristöbiologiassa/ekologiassa työtilanne ei ole mikään paras, joten opinnot kannattaa suunnitella mahdollisimman hyvin.Opiskelen jo yliopistolla, joten sisäänpääsyä en tässä kärky minnekään. Ja verkko-opintoja siis siksi, että Helsinki ei ole opiskelukaupunkini. Kiitos kuitenkin teillekin vinkeistä; ehkä niistä voi hyvinkin joku toinen täällä pähkäilevä hyötyä:)
Tarkoitus olis lähinnä saada humanistiseen, mutta hyvin ympäristöpainotteiseen tutkintoon biologishenkisiä opintoja. Uskoisin, että työllistymisen kannalta voisivat olla hyödyksi..? Geenipuoli ei innosta, joten siksi mietin tätä ympäristöbilsaa. Jospa sitten pääsisi vaikka valmistumisen jälkeen vielä täydentämään opintoja ympäristöbilsan aineopinnoilla..Onko tietoa muuten tästä, miten vaikea on saada erillisopinto-oikeutta, jos perusopinnot on jo suorittanut? - ei kyllä
Alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti:
Opiskelen jo yliopistolla, joten sisäänpääsyä en tässä kärky minnekään. Ja verkko-opintoja siis siksi, että Helsinki ei ole opiskelukaupunkini. Kiitos kuitenkin teillekin vinkeistä; ehkä niistä voi hyvinkin joku toinen täällä pähkäilevä hyötyä:)
Tarkoitus olis lähinnä saada humanistiseen, mutta hyvin ympäristöpainotteiseen tutkintoon biologishenkisiä opintoja. Uskoisin, että työllistymisen kannalta voisivat olla hyödyksi..? Geenipuoli ei innosta, joten siksi mietin tätä ympäristöbilsaa. Jospa sitten pääsisi vaikka valmistumisen jälkeen vielä täydentämään opintoja ympäristöbilsan aineopinnoilla..Onko tietoa muuten tästä, miten vaikea on saada erillisopinto-oikeutta, jos perusopinnot on jo suorittanut?yleisesti ole se sana joka auttaa saamaan töitä ;-) Ja ympäristöpuolella tilanne on kaikista pahin. Joten en usko, että opinnoista olisi kamalasti hyötyä??? Ainakaan nyt sen perusteella mitä kerroit (opiskelet humanistisessa tiedekunnassa?) Toisaalta ei tietenkään opiskelu ikinä hukkaan mene...Mutta oletko puhunut asiasta teidän laitoksen amanuenssin kanssa. Siltä voisi saada apua (tai ainakin henkilön nimen jolta tietoa voisi saada) opintojen suunnitteluun. Kaikki nuo muut jutut, esim. pääsy opiskelemaan aineopintoja toiseen tiedekuntaan jne. riippuu aina niin alasta ja paikasta. Biologiaan mun käsityksen mukaan aika iisiä päästä. Ystäväni esim. psykologian laitokselta on suorittanut helposti biologian opintoja. (muistaakseni perusopinnot kuitenkin vaadittiin ennen kuin pääsi muihin (neurobiologia) kiinnostaviin asioihin...
Toivottavasti tästä oli apua. Enkä nyt todellakaan halua masentaa millään työttömyysuhalla, mutta tosissaan, ympäristöpuolen työpaikat TODELLA vähissä. Ainakin tällä hetkellä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,1314665- 213460
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu303393Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt493230Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka513015Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222839Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod192594Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132325- 92239
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142135