Käännös

mars mars..Onkohan olemassa oikea ja vasen "jalkaisia" ihmisiä?kun kerta on oikea ja vasen "kätisiä"..meinaan kun se vasen käännös tahtoopi olla aina vaikeampi ..olenko silloin oikea jalkainen?Parempi kai sekin kuin ihan jalaton..
7981
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Voi olla, että on oikea- ja vasenjalkaisuuttakin, mutta

Oikea ja vasen käännöshän on myös teknisesti erilainen. Oikeassa käännöksessä toisella hitaalla aloitetun puolikkaan käännöksen pystyy viemään loppuun nopeilla, kun taas vasemmassa käännöksessä koko puolikas käännös tehdään hitailla ja nopeat otetaan taakse päin (mies). Juuri tuo, että oikean käännöksen (ensimmäisen puolikkaan) pystyy lopettamaan nopeilla, tekee siitä mielestäni helpomman. Oikean ensimmäiseen puolikkaaseen on siis käytettävissä kolme askelta (h-n-n; kun ensimmäistä aloittavaa hidasta ei lasketa), kun taas vasemman käännöksen ensimmäinen puolikas täytyy tehdä kahdella askeleella (h-h), siis yksi askel vähemmän.

Toinen seikka, joka saattaa vaikuttaa, on tanssiasento, joka ei ole suinkaan symmetrinen. Nainen on tanssiasennossa miehen keskilinjan oikella puolella, mikä voi lisätä sinne päin kääntymisen helppoutta. Sekin voi lisäksi vaikuttaa, että mies ottaa oikealle kääntävän askeleen naisen jalkojen väliin ja vasemmalle käännyttäessä puolestaan naisen ulkopuolelle.

Äänestä
  • "Oikea ja vasen käännöshän on myös teknisesti erilainen. Oikeassa käännöksessä toisella hitaalla aloitetun puolikkaan käännöksen pystyy viemään loppuun nopeilla, kun taas vasemmassa käännöksessä koko puolikas käännös tehdään hitailla ja nopeat otetaan taakse päin (mies). Juuri tuo, että oikean käännöksen (ensimmäisen puolikkaan) pystyy lopettamaan nopeilla, tekee siitä mielestäni helpomman. Oikean ensimmäiseen puolikkaaseen on siis käytettävissä kolme askelta (h-n-n; kun ensimmäistä aloittavaa hidasta ei lasketa), kun taas vasemman käännöksen ensimmäinen puolikas täytyy tehdä kahdella askeleella (h-h), siis yksi askel vähemmän"

    Mistä näitä HNN-guruja oikein sikiää. Eihän kysyjä edes maininnut mikä tanssi on kyseessä.

    Äänestä

  • HNN kirjoitti:

    "Oikea ja vasen käännöshän on myös teknisesti erilainen. Oikeassa käännöksessä toisella hitaalla aloitetun puolikkaan käännöksen pystyy viemään loppuun nopeilla, kun taas vasemmassa käännöksessä koko puolikas käännös tehdään hitailla ja nopeat otetaan taakse päin (mies). Juuri tuo, että oikean käännöksen (ensimmäisen puolikkaan) pystyy lopettamaan nopeilla, tekee siitä mielestäni helpomman. Oikean ensimmäiseen puolikkaaseen on siis käytettävissä kolme askelta (h-n-n; kun ensimmäistä aloittavaa hidasta ei lasketa), kun taas vasemman käännöksen ensimmäinen puolikas täytyy tehdä kahdella askeleella (h-h), siis yksi askel vähemmän"

    Siinä olet oikeassa, että kysyjä ei eritellyt tanssia. Minä ajattelin lähinnä foksia.

    Foksissahan sen lisäksi, että vasemman käännöksen ensimmäinen puolikas tehdään vain kahdella askeleella, täytyy noilla kahdella askeleella lisäksi kääntyä enemmän, jos haluaa ottaa nopeat taapäin tanssisuuntaan. Oikean käännöksen ensimmäisen puolikkaan voi jättää vajaaksi ja viedä sen loppuun seuraavilla askeleilla.

    Valssissa ei periaatteessa tällaista eroa ole. Siinä eroavaisuudeksi jää tuo eri kohtaan otettava kääntävä askel ja tanssiasennon epäsymmetrisyys.

    Asiassa voi siis olla osin kysymys erilaisesta tekniikasta, tanssiasennosta, mutta tuo oikea-vasenjalkaisuuskin voi olla jopa se perimmäinen asiaa vaikeuttava tekijä. Mene ja tiedä.

    Siihen, mistä "HNN-guruja" sikiää, ei minulla ole vastausta.

    Äänestä

  • HNN kirjoitti:

    "Oikea ja vasen käännöshän on myös teknisesti erilainen. Oikeassa käännöksessä toisella hitaalla aloitetun puolikkaan käännöksen pystyy viemään loppuun nopeilla, kun taas vasemmassa käännöksessä koko puolikas käännös tehdään hitailla ja nopeat otetaan taakse päin (mies). Juuri tuo, että oikean käännöksen (ensimmäisen puolikkaan) pystyy lopettamaan nopeilla, tekee siitä mielestäni helpomman. Oikean ensimmäiseen puolikkaaseen on siis käytettävissä kolme askelta (h-n-n; kun ensimmäistä aloittavaa hidasta ei lasketa), kun taas vasemman käännöksen ensimmäinen puolikas täytyy tehdä kahdella askeleella (h-h), siis yksi askel vähemmän"

    Mistä näitä HNN-guruja oikein sikiää. Eihän kysyjä edes maininnut mikä tanssi on kyseessä.

    "Eihän kysyjä edes maininnut mikä tanssi on kyseessä."

    >>"meinaan kun se vasen käännös tahtoopi olla aina vaikeampi"

    Taitaa tarkoittaa kaikkia tansseja. Oletuksena foksi on hyvä arvaus.

    "Mistä näitä HNN-guruja oikein sikiää."

    Katsos kun on oppinut ottamaan askeleita eri rytmityksellä niin se on siitä eteenpäin maailman tärkein ja oleellisin asia.

    Äänestä

  • HNN kirjoitti:

    "Oikea ja vasen käännöshän on myös teknisesti erilainen. Oikeassa käännöksessä toisella hitaalla aloitetun puolikkaan käännöksen pystyy viemään loppuun nopeilla, kun taas vasemmassa käännöksessä koko puolikas käännös tehdään hitailla ja nopeat otetaan taakse päin (mies). Juuri tuo, että oikean käännöksen (ensimmäisen puolikkaan) pystyy lopettamaan nopeilla, tekee siitä mielestäni helpomman. Oikean ensimmäiseen puolikkaaseen on siis käytettävissä kolme askelta (h-n-n; kun ensimmäistä aloittavaa hidasta ei lasketa), kun taas vasemman käännöksen ensimmäinen puolikas täytyy tehdä kahdella askeleella (h-h), siis yksi askel vähemmän"

    Mistä näitä HNN-guruja oikein sikiää. Eihän kysyjä edes maininnut mikä tanssi on kyseessä.

    Olen aina osannut mielestäni tanssia (yleisimpiä tansseja), käännökset oikealle ja vasemmalle sujuvat yhtä helposti.

    Tällä palstalla on puitu niin paljon tanssimisen hienouksia ja kuvioita, että noita juttuja lukiessani tuntuu, etten osaakaan tanssia ollenkaan!

    Sama juttu tanssikerhoissa. Vaikka jonkin tanssin on osannut jo vuosikausia, saa opettaja HNN -laskennallaan pään sekaisin...;)

    Monien tanssien monimutkaiset kuviot vaativat niiden suorittamiseksi tanssijan pysyvän tahdissa ja askeltavan määrätyt askeleet oikeassa järjestyksessä.

    Mutta jotta tanssi olisi edelleen hauskaa, eikä se tuntuisi suoritukselta, tuollaiset HNN -laskemiset saisi unohtaa.

    Eikö se tanssimisen alkuperäinen tarkoitus (yksi niistä ainakin) ollutkin vastakkaisen sukupuolen kanssa lähitaisteluetäisyydelle pääseminen...;)

    Äänestä

  • osaan ja en osaa... kirjoitti:

    " Monien tanssien monimutkaiset kuviot vaativat niiden suorittamiseksi tanssijan pysyvän tahdissa ja askeltavan määrätyt askeleet oikeassa järjestyksessä. "

    Mitähän tuo nyt tarkoittaa? Määrätyt askeleet oikeassa järjestyksessä?

    askeleiden järjestys on: vasen-oikea-vasen-oikea-vasen-oikea-vasen-oikea-vasen-oikea-vasen-oikea-vasen-oikea-vasen-oikea-vasen-oikea-vasen-oikea-vasen-oikea-vasen-oikea-vasen-oikea-vasen-oikea-vasen-oikea-vasen-oikea-vasen-oikea-vasen-oikea-vasen-oikea-vasen-oikea-vasen-oikea-vasen-oikea-vasen-oikea-vasen-oikea-vasen-oikea-vasen-oikea-vasen-oikea-vasen-oikea-vasen-oikea-vasen-oikea...

    Lähes kaikissa tansseissa. (poikkeuksena esim. shag, polkka, jenkka)

    Äänestä

  • osaan ja en osaa... kirjoitti:

    Olen aina osannut mielestäni tanssia (yleisimpiä tansseja), käännökset oikealle ja vasemmalle sujuvat yhtä helposti.

    Tällä palstalla on puitu niin paljon tanssimisen hienouksia ja kuvioita, että noita juttuja lukiessani tuntuu, etten osaakaan tanssia ollenkaan!

    Sama juttu tanssikerhoissa. Vaikka jonkin tanssin on osannut jo vuosikausia, saa opettaja HNN -laskennallaan pään sekaisin...;)

    Monien tanssien monimutkaiset kuviot vaativat niiden suorittamiseksi tanssijan pysyvän tahdissa ja askeltavan määrätyt askeleet oikeassa järjestyksessä.

    Mutta jotta tanssi olisi edelleen hauskaa, eikä se tuntuisi suoritukselta, tuollaiset HNN -laskemiset saisi unohtaa.

    Eikö se tanssimisen alkuperäinen tarkoitus (yksi niistä ainakin) ollutkin vastakkaisen sukupuolen kanssa lähitaisteluetäisyydelle pääseminen...;)

    "Mutta jotta tanssi olisi edelleen hauskaa, eikä se tuntuisi suoritukselta, tuollaiset HNN -laskemiset saisi unohtaa."

    Tuo tapa, jolla esim. foksin käännöksiä tuossa edellä kuvasin, on vain yksi tapa tanssia ne, ei suinkaan ainoa. Se on se yleisin tapa, jolla porukka niitä lavoilla tanssii ja jolla tavalla ne useimmiten perus/alkeiskursseilla opetetaan. Ne voi tanssia myös monella muulla tapaa.

    Luova tanssiminen on sinänsä siis erittäin okei.

    Huomattavasti laajempi ja aivan oma kysymyksensä on se, vaikuttaako kaavamainen kuvioiden opettelu tanssin hauskuuteen tai suorituskeskeisyyteen tai millaisessa roolissa luova tanssiminen pitäisi olla esim. tanssinopetuksessa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

vasempaan päin kirjoitti:

mars mars..Onkohan olemassa oikea ja vasen "jalkaisia" ihmisiä?kun kerta on oikea ja vasen "kätisiä"..meinaan kun se vasen käännös tahtoopi olla aina vaikeampi ..olenko silloin oikea jalkainen?Parempi kai sekin kuin ihan jalaton..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu