Vanha hamsteri

Moi.
Mulla on venäjän kääpiöhamsteri, joka täyttää kesän lopulla 2 vuotta. Sille on ilmestynyt vanhuuden merkkejä, laihtunut, karvan laatu muuttunut ja muuta. Mutta olen huolestunut siitä, kun hamsterin nenän päällä ei kasva enää ollenkaan, ja hamsterin häntä ja koko takapuoli näyttää erilaiselta, jotenkin suipolta ja märältä. Hamsterini juo nykyään melkein kokoajan ja on muutenkin kokoajan hereillä.
Joskus se ''kuupahtaa'' vinosti ja alkaa nukkua. Se vaikuttaa myös kokoajan väsyneeltä ja silmät eivät ole läheskään niin virkeät kuin ennen.
ajattelin vain kysyä että voiko hamsterillani oireita johonkin tautiin? Kiitos jos joku tietää jotain ja kertoo.
94731
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Hamsterisi on jo vanha.
Nuo taitavat olla juuri niitä vanhuuden merkkejä, jos hamsteri kaatuilee kyljelleen vähänväliä.
Oma hamsteirini rasvoittuu välillä, ja annan sen kieriä muutaman kerran viikossa chihchillan hiekassa ja siellä se tulee taas puhtaaksi. Voi olla, että tuo "märän" näköinen häntä voi olla juuri sitä rasvoitusta, kun ulosteet saattavat vähän rasvoittaa kaikkia paikkoja, jos hamsteri sotkee itsensä niillä.
Jos hamsterin häkki on pimeässä paikkaa, voi olla, että hamsusi haluaa silloin olla päivälläkin hereillä. Olisi parempi, jos siirtäisit häkin hieman valoisampaan paikkaan. Väärä yörytmikin saattaa olla haitaksi näin yöeläimelle.

Muistathan antaa hamsterillesi liikuntaa ja tuoreruokaa päivittäin? Omalla hamsterillani on semmoinen juoksupallo, ja on muuttunut paljon virkeämmäksi sen avulla. Tuoreruoaksi annan aina kurkkua, tomaattia, salaattia, voikukan lehtiä tai jotain muuta semmoista. Tietenkin annan myös sille joka viikko uuden näkkärin tai pajun oksan purtavaksi, jotta hampaat pysyvät terveenä. Näkkäri myös kaiken kukkuraksi helpottaa kaikkia vatsavaivoja hamstereilla, ja ehdottomasti sulattaa hyvin ruuansulatusta.

Äänestä
  • "Näkkäri myös kaiken kukkuraksi helpottaa kaikkia vatsavaivoja hamstereilla...."

    Miten ihmeessä sinä tuon voit tietää...?

    Äänestä

  • tiedät... kirjoitti:

    "Näkkäri myös kaiken kukkuraksi helpottaa kaikkia vatsavaivoja hamstereilla...."

    Miten ihmeessä sinä tuon voit tietää...?

    Hamsterillani on ollut vähän ongelmia ruuansulatuksen kanssa ja sillä oli vatsavaivoja, ja kävimme sen kanssa eläinlääkärillä.
    Ne ohjasivat mut sitten antamaan hamsterilleni näkkäriä, ja se huomattavasti auttoi. Käskivät minun tulla takaisin, jos ei helpota. Tämän jälkeen ei ole ollut mitään ongelmia.

    Äänestä

  • Läheskään kaikki hamsterit ei koe sitä miellyttäväksi liikunnan muodoksi, kaikkein parhain on järjestää turvallinen alue kotona, ellei ole turvallista huonetta, johon hamsterin voi laskea vapaksi ja noin vanha hamsteri tuskin enää edes haluaa liikkua kovinkaan paljoa, eikä varsinkaan juoksupallossa ellei ole siihen tottunut.

    Äänestä

  • pallossa kirjoitti:

    Läheskään kaikki hamsterit ei koe sitä miellyttäväksi liikunnan muodoksi, kaikkein parhain on järjestää turvallinen alue kotona, ellei ole turvallista huonetta, johon hamsterin voi laskea vapaksi ja noin vanha hamsteri tuskin enää edes haluaa liikkua kovinkaan paljoa, eikä varsinkaan juoksupallossa ellei ole siihen tottunut.

    En minäkään kyllä kehottaisi noin vanhaa hamsteria laittamaan juoksupalloon, ellei ole tottunut siihen. Kerroin vaan omasta hamsteristani, joka on vielä aika nuori, ja tykkää olla juoksupallossa. :)

    Tosiaan kannattaa vanhalle hamsterille hankkia kunnon alue, jossa saa olla vapaana.

    Äänestä

Nii jos sillä on märkä häntä ja jos karva on sen umpäriltä märkä ja ''outo'' niin sillä sun hamsulla voi ollla märkähäntä sairaus joka johtaa yleensä kuolemaan . mutta se on onni että sitä tavataan pää asiassa 3-8 kuukautisilla hamsuilla

toinen vaihtoehto on että hamsteri on vain tulossa vanhaksi ja on sitten tullut se aika.

>Mutt en oo varma ku en oo nähny sitä sun hamsuu .
Sorry.

Äänestä
  • Eilen yöllä kun katsoin hamsterini häkkiin, huomasin että Rokin sydän oli pysähtynyt. Ikävä on suuri. Luulen että Roki vain oli vanha ja hänen aikansa oli koittanut. :

    Äänestä

En oikein tiedä mikä ROTU mulla on, mutta sen jalka LINKUTTAA. en tiedä mistä se
johtuu. se vasta jäi päästään kiinni sen vanhaa häkkiin, mutta onneksi minun äitini auttoi.
minua vain pelottaa et se kuolee, kun sen veli on jo kuollut :( joten olisiko jollakulla mitään selitystä tähän?

Äänestä

Hei!Tiedän ettei tämä ole hamsteriaiheista, mutta gerbiilini laumatoverit hyökkäsivät hänen kimppuunsa keskellä yötä. Hoksasin vasta aamulla sen, kun sillä valui lonkasta verta ja sitä janotti. Otin sen pois sieltä ja onhan se jo yksivuotias, mutta lonkassa ei ole karvaa ja se on hirveän laiha vaikka syötän sille kauheasti kaikkea terveellistä. Eikä se ole päivällä yhtään hereillä ja se kammoaa ihmisen kättä.
Olisin ikionnellinen jos saisin tietää mikä sitä vaivaa. Auttakaa minua jos voitte!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hhhuolestunut kirjoitti:

Moi.
Mulla on venäjän kääpiöhamsteri, joka täyttää kesän lopulla 2 vuotta. Sille on ilmestynyt vanhuuden merkkejä, laihtunut, karvan laatu muuttunut ja muuta. Mutta olen huolestunut siitä, kun hamsterin nenän päällä ei kasva enää ollenkaan, ja hamsterin häntä ja koko takapuoli näyttää erilaiselta, jotenkin suipolta ja märältä. Hamsterini juo nykyään melkein kokoajan ja on muutenkin kokoajan hereillä.
Joskus se ''kuupahtaa'' vinosti ja alkaa nukkua. Se vaikuttaa myös kokoajan väsyneeltä ja silmät eivät ole läheskään niin virkeät kuin ennen.
ajattelin vain kysyä että voiko hamsterillani oireita johonkin tautiin? Kiitos jos joku tietää jotain ja kertoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu