Selkäkipujako??

Eilen lenkille lähtiessä koirani tuntui jotenkin oudolta ja kävely oli hiukan vaikean tuntuista, ikäänkuin ontui toista jalkaansa. Nokat kohti kotia ja kotona varovasti tutkin jalkoja; hiukan venyttelin, koukistelin, taivuttelin yms. Ei aristanut jalkojaan, eikä jalkoihin tuntunut tutkittaessa sattuvan.
Muutoin koira oli ihan rauhallinen, söi, lepäili/nukkui illan ja yön ihan normaalisti, eli ei ainakaaan kovin tuskaiselta vaikuttanut. Tuli vain mieleeni, että olisko selkä kipeä/kipeytynyt. Löytyiskö jostain netistä ohjeita koiran perus selkähierontaan, josko vaikka se auttais.
1100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sinun kannattaisi palpoilla selkä niin saat tarkemmin tietoa olisiko selkä kipeä/löytäisit kipukohdan.

Jos haluat täysin perushierontaa tehdä niin lämmitä kuumavesipullo ja sen ja pyyhkeen avulla lämmitä selän ja lonkan lihakset. Sitten hiero hellästi selkärangan molemmilta puolilta. Voit samalla myös liikutella jalkoja eteen ja taakse, ylös ja alas (vain sen verran mitä oikeasti koiran jalka liikkuu normaalisti). Tämä on niin sanottu perushieronta/jumppa kotikonstein selälle ja lonkanlihaksille. Muista vain lämmittää lihakset kuumavesipullolla ja hieroa hellästi.

Jos koira vaikuttaa vähänkin siltä, että sitä saattaisi sattua tämä toimempide tai palpointi niin voisit kääntyä kiropraktikon puoleen ja käyttää koiran siellä ja kysyä perushierontaohjeita mitkä ovat sopivimmat omalle koirallesi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


No pain kirjoitti:

Eilen lenkille lähtiessä koirani tuntui jotenkin oudolta ja kävely oli hiukan vaikean tuntuista, ikäänkuin ontui toista jalkaansa. Nokat kohti kotia ja kotona varovasti tutkin jalkoja; hiukan venyttelin, koukistelin, taivuttelin yms. Ei aristanut jalkojaan, eikä jalkoihin tuntunut tutkittaessa sattuvan.
Muutoin koira oli ihan rauhallinen, söi, lepäili/nukkui illan ja yön ihan normaalisti, eli ei ainakaaan kovin tuskaiselta vaikuttanut. Tuli vain mieleeni, että olisko selkä kipeä/kipeytynyt. Löytyiskö jostain netistä ohjeita koiran perus selkähierontaan, josko vaikka se auttais.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu