Primera Air

Mitäs mieltä olette kyseisestä lentoyhtiöstä? Suomalainen miehistö? Olisi tarkoitus lentää sillä Bulgariaan parin viikon kuluttua.
5744871
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

lensin kyseisellä yhtiöllä parisen viikkoa sitten. koko miehistö oli suomalaista,lentäjät ja matkustamossa suomalaiset stuertit ja lentoemännät.palvelu oli erittäin tehokasta ja ystävällistä,en ole vastaavaa pitkään aikaan nähnyt tilauslennolla.....taisivat olla kaikki pitkään lentäneitä ammattilaisia...ainakaan miespuolinen purseri ei ollut mikään keltanokka,ikää näytti olevan jo sen verran,eli voin toivottaa sulle hyvää matkaa. meille jäi lentomatkasta hyvät muistot.PS. varsinkin lapsia kohtaan olivat tosi mukavia ja jaksoivat hymyillä ja jutella

Äänestä
  • reilu viikko sitten meni vähän mönkään, kun kone ei halunnut lähteä matkaan meidän kanssa.

    odottelua aamusta ilta 10 ja sitten hottelliin yöksi ja ei ihan mihen tahansa, vaan lahteen eli tavarat kantoon ja tunti bussimatkaa,, perillä nukkumaan ja aamulla 7 aikaan ylös ja pika-aamiainen kun bussi jo odotti edessä.

    kentällä sitten kaikki meni jo mukavasti eteenpäin paitsi kaikki tulo jutut uudestaan ja koneeseen päästiin mukavasti bussilla suoraan korjaamohalli viereen ja sitten lentoon...

    itse lento ja henkilökunta oli ihan asiallista ja koneisiin sulee vikoja onneksi tämä maassa.

    kone oli vanha ja pieni 82, mutta ilmeisesti samoksen kentälle ei kovin isoja menekkään.

    no nyt odotellaan miten matkanjärjestäjä hoitaa ja korvaa menenetetyn lomapäivän.

    työstähän se kävi kävellä ympäri halleja ja ihmetellä mitä tapahtuu vai tapahtuuko mitään.

    jos jollakulla tieto mitä yleensä on korvattu tai järkevä vaatia niin kirjotelkaa ketjun perään.

    ja muutkin kyseisellä matkalla olleet voisivat kirjoittaa niin nähdään onko korvaus käytäntö yhtenevä.

    Äänestä

  • cos cos kirjoitti:

    reilu viikko sitten meni vähän mönkään, kun kone ei halunnut lähteä matkaan meidän kanssa.

    Enemmän tuntuu Primera Airil olevan ongelmia kuin finnairilla...

    Äänestä

  • RHH kirjoitti:

    Enemmän tuntuu Primera Airil olevan ongelmia kuin finnairilla...

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/200706146236809_uu.shtml

    Ja ei Primeralla ole ollut kuin yksi merkittävä
    myöhästyminen. Finnairillahan viime talvenakin
    oli matkustajat jumissa Persianlahdella useita
    päiviä.

    Äänestä

  • lomasta kirjoitti:

    voiko muuta korvausta saada kuin se yhden päivän hinta,,,, korvaus on aika pieni jos siitä saa esim 80-120 euroa omaa rahaa takasin kun olet omaa aikaa eli lomaa tärvännyt lentoyhtiön takia.

    oikea korvaus olisi menetetty lomapäivastä maksettu maksu ja päivän palkka joka menetetään kun väijytään konetta,,, työstähän se käy...

    eli korvaus pitäisi olla 200 e päivälta plus muut kulut,,, kuljetuket, parkkimaksut yms

    Äänestä

  • myös ... kirjoitti:

    Moi,jos olet noin kova vaatimaan korvauksia ja korotettua korvausta jne. niin varmaankin noin fiksuna business asioissa,sinulla oli varmaan otettuna extra vakuutus joka korvaa aika hyvin ja paljon rahaa.....vakuutus kannattaa ottaa,eli se oma matkavakuutus vaikka koko vuodeksi,mulla sellainen on.

    Äänestä

  • tys tys tysi kirjoitti:

    olemaassa ja oikein ympärivuorinen kun tulee reissattua jonkin verran ja vakuutus on edullinen kuitenkin kaikenvaralle.

    muttaen siitä vakuutuksesta halua korvauksia vaan siltä ketä on vastuussa matkan viivästyksestä eli lentävää yhtiötä, tietysti se kiertää järjestäjän kautta ja siitä edelleen sopimuksien mukaan.

    tällä toimella kun haetaan korvauksia ja vastuuta niin suurin hyöty on muualla kin rahassa ja korvauksissa vaan laatu ja laaduntarkkailu voi ehkä hieman parantua a koneet pysyy ilmassa paremmin ja lähtee aikanaan, eli huolto toimii.

    tämähän on kaikkien lentävien etu ja hieman syö sijoittajien etua, mutta lopussa ehkä pälaa samaan taskuun...

    Äänestä

  • vakuutus kirjoitti:

    "Siltä ketä"?
    Jos opettelisit ensin suomea?

    Äänestä

  • cos cos kirjoitti:

    reilu viikko sitten meni vähän mönkään, kun kone ei halunnut lähteä matkaan meidän kanssa.

    odottelua aamusta ilta 10 ja sitten hottelliin yöksi ja ei ihan mihen tahansa, vaan lahteen eli tavarat kantoon ja tunti bussimatkaa,, perillä nukkumaan ja aamulla 7 aikaan ylös ja pika-aamiainen kun bussi jo odotti edessä.

    kentällä sitten kaikki meni jo mukavasti eteenpäin paitsi kaikki tulo jutut uudestaan ja koneeseen päästiin mukavasti bussilla suoraan korjaamohalli viereen ja sitten lentoon...

    itse lento ja henkilökunta oli ihan asiallista ja koneisiin sulee vikoja onneksi tämä maassa.

    kone oli vanha ja pieni 82, mutta ilmeisesti samoksen kentälle ei kovin isoja menekkään.

    no nyt odotellaan miten matkanjärjestäjä hoitaa ja korvaa menenetetyn lomapäivän.

    työstähän se kävi kävellä ympäri halleja ja ihmetellä mitä tapahtuu vai tapahtuuko mitään.

    jos jollakulla tieto mitä yleensä on korvattu tai järkevä vaatia niin kirjotelkaa ketjun perään.

    ja muutkin kyseisellä matkalla olleet voisivat kirjoittaa niin nähdään onko korvaus käytäntö yhtenevä.

    Piti lähtee 8.50 Bulgariaan primera air, mutta kone suostui lähteen klo 17, että sillee hyvä tuuri, ku ei tarttenna yöpyä. Olivat saaneet kahdeksan tunnin odotukselle oikein 6€;n ruokakortit. Onneksi oli matkakassa tuhlaamatta, että saivat ostettua itse juotavaa, lentomatkoilla pitää kovasti juoda, että ei pääse kuivumaan. Mutta totta, että lapset tahtoo hermostua ja väsyä. Tulee vähän takapakkia, kun valitsee mukamas lyhyen lentoaja, mutta odotuksilla ehtis lentää vaikka Thaimaahan, onko se oikein. Finnairilla sentään löytys (kait) paremmin kone tilalle?

    Äänestä

  • Lensin Primera Airilla Varnaan 30.8.07 ja palasin 6.9.07. Palvelu oli erinomaista ja kohteliasta ja ystävällistä sekä auttavaista. Kotimatkalla varsinkin miespuolinen purseri oli omaa luokkaansa, hänelle olen eräästä asiasta suuren kiitoksen velkaa.

    Äänestä

  • cos cos kirjoitti:

    reilu viikko sitten meni vähän mönkään, kun kone ei halunnut lähteä matkaan meidän kanssa.

    odottelua aamusta ilta 10 ja sitten hottelliin yöksi ja ei ihan mihen tahansa, vaan lahteen eli tavarat kantoon ja tunti bussimatkaa,, perillä nukkumaan ja aamulla 7 aikaan ylös ja pika-aamiainen kun bussi jo odotti edessä.

    kentällä sitten kaikki meni jo mukavasti eteenpäin paitsi kaikki tulo jutut uudestaan ja koneeseen päästiin mukavasti bussilla suoraan korjaamohalli viereen ja sitten lentoon...

    itse lento ja henkilökunta oli ihan asiallista ja koneisiin sulee vikoja onneksi tämä maassa.

    kone oli vanha ja pieni 82, mutta ilmeisesti samoksen kentälle ei kovin isoja menekkään.

    no nyt odotellaan miten matkanjärjestäjä hoitaa ja korvaa menenetetyn lomapäivän.

    työstähän se kävi kävellä ympäri halleja ja ihmetellä mitä tapahtuu vai tapahtuuko mitään.

    jos jollakulla tieto mitä yleensä on korvattu tai järkevä vaatia niin kirjotelkaa ketjun perään.

    ja muutkin kyseisellä matkalla olleet voisivat kirjoittaa niin nähdään onko korvaus käytäntö yhtenevä.

    22.5.2009 klo 08.30 Porista lähtö. No eipä ollut vaan klo 16.00 pyydettiin uudelleen kentäälle. Lähtöselvitykset tehtiin pois joten kamat meni koneeseen. Amsretdamista tulee varaosa. Ja sapuskat sekä tarvitseville hotellit korvataan. Me onneksi pääimme kotiin kun olemme paikkakunnalta. Klo 14.30 menimme kentälle ja lounastimme yhtiön piikkiin. Seuraava tiedotus tuli klo 16.00 että osa ei ollutkaan siinä koneesa kun piti ja klo 21.00 tulee mekaanikko joka vaihtaa pika pikaa osan joten saatamme päästä ilmaan klo 22.00. Samaisen ythiön kone seisoi lomakohteessa kentäällä taannoin ja matkustajat odottelivat koneen ilmaan pääsyä kuusi tuntia teknisen vian vuoksi. Totuus selvisi terminaalihenkilökunnalta. No money for gasolin. Saas nähdä lähdemmekö??. Tarina jakuu tästä kun asia selviää. Klo on nyt 17.00

    Äänestä

  • myös ... kirjoitti:

    voiko muuta korvausta saada kuin se yhden päivän hinta,,,, korvaus on aika pieni jos siitä saa esim 80-120 euroa omaa rahaa takasin kun olet omaa aikaa eli lomaa tärvännyt lentoyhtiön takia.

    oikea korvaus olisi menetetty lomapäivastä maksettu maksu ja päivän palkka joka menetetään kun väijytään konetta,,, työstähän se käy...

    eli korvaus pitäisi olla 200 e päivälta plus muut kulut,,, kuljetuket, parkkimaksut yms

    maksaa muutaman sataeuroa niin suhteessa korvaus yhdestä päivästä on asiallinen.

    On käsittämätöntä, että lentoyhtiöt perustaisivat jonkun hyvitysosaston, jossa jokaiselle maksettaisiin myöhästymisistä eri korvaus työttömästä johtajaan, jonne kuskattaisiin palkkanauhoja todisteeksi. Hohhoijjaaa.. Ajatus kuolee jo ennen syntymää.

    Äänestä

Onko ko. yhtiötä käyttäneillä tietoa, myydäänkö lennoilla kosmetiikkaa kuinka kattavasti? Lähinnä hajuvesiä olisin kiinnostunut ostamaan.

Äänestä
  • Katsoppas osoite:
    www.inflightservice.se/primera
    Sieltä löytyy tuoksut ja tuliaiset :)

    Äänestä

  • Myös Primeralla lentoon lähdös kirjoitti:

    Katsoppas osoite:
    www.inflightservice.se/primera
    Sieltä löytyy tuoksut ja tuliaiset :)

    Kiitos paljon! :)

    Äänestä

  • Myös Primeralla lentoon lähdös kirjoitti:

    Katsoppas osoite:
    www.inflightservice.se/primera
    Sieltä löytyy tuoksut ja tuliaiset :)

    Sitä vielä mietin, että minkälainen valikoima tuoksuja on koneessa saatavilla, eli jos tuotteita ei tilaa etukäteen (itsellä se ei ole tässä tapauksessa mahdollista), niin kuinka kattava valikoima on ns. kärrymyynnissä? Finskillä viime kesänä lentäessäni oli tarjolla vain muutamaa eri tuoksua/hajuvettä, näin vertailun vuoksi.

    Äänestä

  • tänään piti lähtee 04.05 tunisiaan kyseisen firman koneella,mutta ilmoitettiin että kone on rikki ja sillä ei voi mennä lähtö siirtyi kello 20.30 siitä mennään ranskaan sillon ja siellä istutaan pari tuntia ja sitten mennään sieltä tunisiaan aamuyöks,,,;D että sellasta..

    Äänestä

  • odottaja1234 kirjoitti:

    tänään piti lähtee 04.05 tunisiaan kyseisen firman koneella,mutta ilmoitettiin että kone on rikki ja sillä ei voi mennä lähtö siirtyi kello 20.30 siitä mennään ranskaan sillon ja siellä istutaan pari tuntia ja sitten mennään sieltä tunisiaan aamuyöks,,,;D että sellasta..

    Menette LatChartter-nimisen firman koneella, joka on kuulemma hommattu lentämään muutamaksi viikoksi nämä Primera Airin lennot.

    Tunisian lennoissa on jotain sotkua lentolupien kanssa...Sama hässäkkä viime viikolla Kuopiosta, oli juttua Savon Sanomissa.

    Äänestä

Millainen lentoyhtiö JetX on onko tarjoilu hyvä kuuluko ruoka hintaan??? Mistä saisin tiätää näitä JetX:in Aikatauluja

Äänestä
  • PrimeraAir on ruotsalainen lentoyhtiö (jolla ei ole välttämättä omaa lentolupaa) vaan se toimii islantilaisen JetXn luvilla. Primeran omistaa allianssi, johon kuuluu n. 10 pohjoismaista matkatoimistoa, Suomesta mm. Matka-Vekka eli Lomamatkat.

    Monet Finnairin lomalentoina eli Aurinkomatkojen ja Suomen matkatoimiston matkoina myydyt lennot hoitaa oikeasti latvialainen LatCharter, eli yhtiö joka vuokraa Airbus 320 ja Boeing 767 kalustoa tarvitseville. JetX omistaa ainakin 55% LatCharterista.

    Eli oikeesti, ei voi koskaan olla varma, kenen koneella oikeasti matkalle lähdetään ennenkuin istuu koneessa ja se on ilmassa...

    JetXn aikatauluja ei siis tietääkseni ole saatavana

    Äänestä

  • JanneJ kirjoitti:

    PrimeraAir on ruotsalainen lentoyhtiö (jolla ei ole välttämättä omaa lentolupaa) vaan se toimii islantilaisen JetXn luvilla. Primeran omistaa allianssi, johon kuuluu n. 10 pohjoismaista matkatoimistoa, Suomesta mm. Matka-Vekka eli Lomamatkat.

    Monet Finnairin lomalentoina eli Aurinkomatkojen ja Suomen matkatoimiston matkoina myydyt lennot hoitaa oikeasti latvialainen LatCharter, eli yhtiö joka vuokraa Airbus 320 ja Boeing 767 kalustoa tarvitseville. JetX omistaa ainakin 55% LatCharterista.

    Eli oikeesti, ei voi koskaan olla varma, kenen koneella oikeasti matkalle lähdetään ennenkuin istuu koneessa ja se on ilmassa...

    JetXn aikatauluja ei siis tietääkseni ole saatavana

    Hei,
    Primera Air on Islantilainen mutta vaihtoi nimensä Primeraksi vasta 2008!

    En kyllä pane päätäni pantiksi tästä tiedosta mutta wikipedia ja primeraairin nettisivut kertovat että se on islantilainen charter-yhtiö...

    Äänestä

Primera air on tosi hyvä yhtiö. Juuri eilen tulin sen koneella kreetalta. Olin todella tyytyväinen koneeseen ja sen henkilökuntaan. suuri kiitos!

Äänestä

Primera airin henkilökunta todellakin jaksoi jutella ja naurattaa ihmisiä omalla lennollani, ehkä syy oli sekin että he olivat nuoria mutta kokeneita. Oli oikein hauska matka, vaikka hieman myöhässä kone olikin. Sekään ei ollut primeran vika, vaan puolan lentoliikenteessä oli hieman sotkua!

Äänestä
  • taisin olla samalla lennolla kuin -nanna-
    kone oli vanha boeing md-82, ja siinä oli helsingissä vikana jokin elektroniikkavika jonka korjaamiseen meni aikaa tuntikaupalla. saavuimme Helsinkiin n. 2 tuntia myöhässä. Hanian päässä meitä viivytti vielä kreikan ilmatilan ruuhkaantuminen.

    Äänestä

  • kreetalla kirjoitti:

    taisin olla samalla lennolla kuin -nanna-
    kone oli vanha boeing md-82, ja siinä oli helsingissä vikana jokin elektroniikkavika jonka korjaamiseen meni aikaa tuntikaupalla. saavuimme Helsinkiin n. 2 tuntia myöhässä. Hanian päässä meitä viivytti vielä kreikan ilmatilan ruuhkaantuminen.

    Tänään primera airin kaksi konetta ovat todella myöhässä. Varnaan menijät ovat odottaneet n. 30 tuntia ja Haniaan menijät 12 tuntia. Hanialaiset lähtevät 23.20 jos hyvin käy. Primeralla ei ole varakoneita. Olisko kuitenkin varmempaa matkustaa Finnairilla.

    Äänestä

  • -maallikko- kirjoitti:

    Niin tai jos haluaa ottaa ihan varman päälle niin sitten ei lähde ollenkaan. Nimimerkillä toistavuorokautta jumissa Finnairin lomalennolla Intiassa!!!

    Äänestä

  • maallikolta kirjoitti:

    Niin tai jos haluaa ottaa ihan varman päälle niin sitten ei lähde ollenkaan. Nimimerkillä toistavuorokautta jumissa Finnairin lomalennolla Intiassa!!!

    Voi rakkaat lomailijat! KAIKKI koneet reistailee ja hajoaa (ikävä kertoa teille lentopelkoisillekin). Asia ei edes mene mitenkään niin että joku tietty yhtiö painii tämän asian kanssa ylivoimaisesti enemmän kuin toinen vaikka siltä se tuntuu joskus. Mielummin maassa kuin ilmassa. En ole vielä koskaan ymmärtänyt ihmisiä jotka huutaa ja valittaa kun näin käy! Jos heiltä kysyttäisiin, että haluaisivatko he mennä sillä rikkinäisellä koneella niin mikäköhän olisi vastaus? Koneet on aina koneita! Shit happens and then you die ...someday :)

    Äänestä

  • cc kirjoitti:

    Se on totta, että jokaisella yhtiöllä on omat ongelmansa ja myöhästymisiä on ollut myös Finnairilla ja huonolla tuurilla mikä tahansa kone tulee alas. Mutta mitä tuntemattomampi yhtiö, sen epävarmempi olo...Eli haluaisin itse kuulla tuon ko. yhtiön Eli Primeran käytöstä tuoreimpia kokemuksia eli mielellään tämän vuoden puolelta. Meillä Lomamatkat ilmoitti juuri, että alkuperäinen lentoyhtiö (Air Finland) on muuttunut Primeraksi. Onko se siis epäluotettavampi kuin esim. Air Finland? Uskaltaako matkustaa pienten lasten kanssa? Onko suurempi todennäköisyys, että lennot myöhästyvät kuin että eivät? Mahdollisuus on siis vielä perua matka peruutuskuluilla...

    Äänestä

  • kahden vaiheilla kirjoitti:

    Syksyllä käytiin etelässä Primeralla.Lennettiin joensuusta.
    Lentokone vaikutti uudelta ja siistiltä. Ruoka oli hyvää,erityisesti kahvi oli tosi hyvää.
    Tax free tuotteita sai tilata menolennolla jo paluulentoa varten,itse olin tilannut ne jo netin kautta menomatkalle ja siellä olivat valmiina penkillä kun mentiin koneeseen.
    Lennot ajallaan ja kotiin laskeuduttiin 40 min etuajassa.
    Stuertti ja lentoemännät olivat suomalaisia ja lentäjät tanskalaisia.
    Menisin toistekin samalla kyydillä.

    Äänestä

  • kahden vaiheilla kirjoitti:

    Se on totta, että jokaisella yhtiöllä on omat ongelmansa ja myöhästymisiä on ollut myös Finnairilla ja huonolla tuurilla mikä tahansa kone tulee alas. Mutta mitä tuntemattomampi yhtiö, sen epävarmempi olo...Eli haluaisin itse kuulla tuon ko. yhtiön Eli Primeran käytöstä tuoreimpia kokemuksia eli mielellään tämän vuoden puolelta. Meillä Lomamatkat ilmoitti juuri, että alkuperäinen lentoyhtiö (Air Finland) on muuttunut Primeraksi. Onko se siis epäluotettavampi kuin esim. Air Finland? Uskaltaako matkustaa pienten lasten kanssa? Onko suurempi todennäköisyys, että lennot myöhästyvät kuin että eivät? Mahdollisuus on siis vielä perua matka peruutuskuluilla...

    Molemmista lentoyhtiöistä kokemusta tämän vuoden puolella ja mennen tullen mielummin Primeralla. Koneet Air finlandilla nuhjuisia ja mm penkkini käsinoja oli korjattu ilmastointi teipillä?!? Primeran konekaan ei mikään upo uusi ollut, mutta ainakin päällisin puolin paremmassa kunnossa kuin Air Finlandin kone.

    Palvelu molemmilla yhtiöillä huippuluokkaa ja hakkaa mennen tullen esim finnairin lomalennot. Ei muuta kuin hyvää matkaa vaan!

    Äänestä

  • -maallikko- kirjoitti:

    Tänään primera airin kaksi konetta ovat todella myöhässä. Varnaan menijät ovat odottaneet n. 30 tuntia ja Haniaan menijät 12 tuntia. Hanialaiset lähtevät 23.20 jos hyvin käy. Primeralla ei ole varakoneita. Olisko kuitenkin varmempaa matkustaa Finnairilla.

    En usko,
    kyllä Finnairillakin on ilmennyt vikoja,
    joten jos minulta kysyttäisiin niin valitsisin kyllä Primera Airin.
    Minun lennollani Finnairin kanssa Ovdaan (Eilat, Israel) oli ´pahasti myöhässä mutta kyllä henkilökunta oli ystävällisiä koko lennon ajan.
    Primeralla taas kone oli n. 30min. myöhässä mutta kapteeni kyllä ampui kaiken mahdollisen tiedon meidän matkustajien korviin kuten "Tässä hetki menee vielä on jää ottanut kovin kiinne pintaan", "Huonoja ja Hyviä uutisia löytyy, no otetaan huonot ensin: Lastaus kestää vielä noin 3min. joten odottelemme tässä vielä hetkisen ja hyvät uutiset olivat ne että suomi sai pronssia jääkiekon MM sarjassa!"
    Minun tuttavani alkoi voida pahoin siinä riikan päällä ja kutsuimme lentoemännän siihen ja selitimme tilanteen, hän oli oikein ystävällinen ja mietti hetken ratkaisua ja sitten sanoi
    "Haen teille tuolta vähän lääketta, jos tämä sopii teille?"
    Ja kyllä maar se sopii! Olo koheni siinä valkovenäjän päällä huomattavasti.
    Israelin päässä oli kova myrsky (Matkaoppaan mukaan tämmöistä myrskyä ei ole koskaan ollut Israelissa) ja kone heittelehti niin että KOKO kone huusi pienet lapset nauroivat ja sanoivat yhteen ääneen "Täähän on parempi ku joku linnanmäki!", mutta aikuiset ja vähän järkevämmät lapset kyllä pelkäsivät mutta muuten en voi antaa mitään kritiikkiä primerasta...
    Mutta eihän lentoa periaatteessa voida laskea mukaan....
    Kone oli muuten Boeing B737-700.

    Äänestä

Lennot Primeralla takana ja enpä ole pitkään aikaan ollut yhtä miellyttävässä koneessa.Palvelu pelaa niin matkustamossa kuin ohjaamon puolelta.Perämies tykitti tietoja niin säästä kuin lentosuunnitelmasta sen minkä kerkesi.Kannattaa Finnairin ottaa mallia kuinka toimitaan.Nykyään koneet ovat 747 joten myöhästymiset ovat harvinaisia, pienempi 82 on poistettu käytöstä.

Äänestä

käytiin kyproksella 1.-8.10 kuopiosta pabokeen. menen tullen henkilökunta oli erittäin ammattitaitosta, kippari ja perämies hoiti homman hienosti ja huumorilla. kone oli ihan hyvä tietysti vähän ahdas, mutta 3-4 tuntia jaksaa istua ahtaassakin. t:rt

Äänestä

  • dsdsdsdsds kirjoitti:

    "Primeralla ei todellakaan ole 747 jumboja vaan 737 pikku-boiengeja.

    http://www.primeraair.com/content/view/18/53/" Jep, 737 heillä on. Varmaan tässä aiheessa tuolla 82:lla tarkoitetaan MD-82?

    Juu tarkoitin tuota 737,kuiteskii hyvin toimiva lento.

    Äänestä

  • Uudelleen heti ku ke kirjoitti:

    Juu tarkoitin tuota 737,kuiteskii hyvin toimiva lento.

    Tulimme juuri Madeiralta Primeralla ja mitään moittimista ei ollut. Oli suomalainen lentokapteeni ja ainaskin oli yksi suomalainen emäntä mukana. Pieni oli kone, mutta lento oli mitä tasaisin ja vieläpä etuajassa!

    Äänestä

  • tyytyväinen asiakas. kirjoitti:

    Tulimme juuri Madeiralta Primeralla ja mitään moittimista ei ollut. Oli suomalainen lentokapteeni ja ainaskin oli yksi suomalainen emäntä mukana. Pieni oli kone, mutta lento oli mitä tasaisin ja vieläpä etuajassa!

    Olen talven aikana lentänyt Primera Airilla Helsingin ja Kanarian väliä kolme kertaa ja todennut koneet, miehistön ja tarjoilut erinomaisiksi joka kerta. Mm. tarjoiltu lämmin ateria on ollut runsaampi ja maistuvampi kuin kilpailijoilla, samoin lämmitetyt sämpylät ja ruisleivät. Juomat ovat myös reilummat kuin, mitä olen kokenut muilla charterlennoilla. Henkilökunta pitää WC-tilat siisteinä ja ovat kaikille hyvin ystävällisiä. Suosittelen kokeilemaan Lomamatkoja ja Primera Airia. Koneet heillä ovat uuden sukupolven (NG) Boeing 737-800 ja -700 sarjaa varustettuina matkustusmukavilla nahkapenkeillä. Seuraava lomamatka on jo tilauksessa, ja tietenkin varmistan, että pääsen Primeralla lentämään!

    Äänestä

  • petranella kirjoitti:

    petranellalle:

    Juttusi haisee pahasti. Olet takuulla Primeralla hommissa.
    Aivan surkean pieni kone jolla nippanappa pääsee lentämään Kanarialle saakka mutta
    monesti matkan varrella Espanjassa välitankkaus (yhden pusähdyksen taktiikalla mennään ;)
    koska kone ei ole noin pitkille lennoille tarkoitttu.
    JA lentoaikakin on sikamainen kun Finnairin B757 pyyhältää jopa 5.5 tunnissa Kanarialle
    niin tuolla pikkukineerillä lennetään sinne yleensä yli 7 tuntia.

    Lennot myös usein peruttuja. Viime talvenakin lensimme Kanarialle Primerna
    pikkukoneella mutta onneksi paluulennolle oli Air Finlandin 757 kun Primeralla
    oli taas kaikki koneet remontissa.

    Tänä syksynä Primeran maakuntalennot Suomesta olleet todella pahasti myähässä ja
    4-5 tunnin odottelu ollut kentillä ihan tavallista.

    Hommatkaa kuule edes kunnon koneita.

    Äänestä

  • Maa Kunta kirjoitti:

    nyt siellä kirjoittaa katkera potkut saanut ex työntekijä joka nyt on töissä airprolla.....vai saitko jo sieltäkin kenkää..... muuuuuuaaaaaahhhhhhhaaaaaahhhhhhhaaaaaaaaa

    Äänestä

  • Maa Kunta kirjoitti:

    petranellalle:

    Juttusi haisee pahasti. Olet takuulla Primeralla hommissa.
    Aivan surkean pieni kone jolla nippanappa pääsee lentämään Kanarialle saakka mutta
    monesti matkan varrella Espanjassa välitankkaus (yhden pusähdyksen taktiikalla mennään ;)
    koska kone ei ole noin pitkille lennoille tarkoitttu.
    JA lentoaikakin on sikamainen kun Finnairin B757 pyyhältää jopa 5.5 tunnissa Kanarialle
    niin tuolla pikkukineerillä lennetään sinne yleensä yli 7 tuntia.

    Lennot myös usein peruttuja. Viime talvenakin lensimme Kanarialle Primerna
    pikkukoneella mutta onneksi paluulennolle oli Air Finlandin 757 kun Primeralla
    oli taas kaikki koneet remontissa.

    Tänä syksynä Primeran maakuntalennot Suomesta olleet todella pahasti myähässä ja
    4-5 tunnin odottelu ollut kentillä ihan tavallista.

    Hommatkaa kuule edes kunnon koneita.

    * Viime talvena käytiin tankilla tasan kerran...ja se oli Joensuusta Kanarialle...ei Helsingistä.
    * Jos yhtään tiedät mitään alasta niin B757 lentää 0,80 mach nopeutta - B737 mach 0,78...Laskeppa siitä paljonko ero oikeasti...URPO!
    * Laitappa vähän faktaa noista tämän syksyn todella pahoista myöhästymisistä...ai niin ei taida olla oikein mitään laittaa.

    Olet ilmeisesti se katkera URPO, jota ei hyväksytty Primeran stuerttikurssille :) - Zemppii kuitenkin!

    Äänestä

  • Jope_ kirjoitti:

    Primeran sivult katoin, wct vaan koneen takaosassa? Kiva kävelymatka niilt jotka istuu just eessä. Totta?

    Äänestä

  • Mievainn. kirjoitti:

    Primeran sivult katoin, wct vaan koneen takaosassa? Kiva kävelymatka niilt jotka istuu just eessä. Totta?

    jos siellä edes wc´t toimii. meidän lennolla sekä menomatkalla ja paluumatkalla oli osa vessoista rikki ja ne mitkä toimi olivat haisevat ja törkyiset,koko kone oli likainen ja matkustamo rikkinäinen:käsinojat,pöydät,selkänojat,tuolintaskut hajalla.

    Äänestä

  • sievain kirjoitti:

    tultiin kreetalta primera airin koneella. ei mitään valittamista. ei finnairin vastaaviin koneisiin mitään eroa. kaikki toimi ihan hyvin ja kone oli yhtä siisti kun finnairinkin koneet. ja matkustamo oli ehjä.

    Äänestä

  • hyvä lento kirjoitti:

    tultiin kreetalta primera airin koneella. ei mitään valittamista. ei finnairin vastaaviin koneisiin mitään eroa. kaikki toimi ihan hyvin ja kone oli yhtä siisti kun finnairinkin koneet. ja matkustamo oli ehjä.

    Samoin viikon kreetan matka takana ja primeran lennot. lennoista ei mitään valittamista oli ystävällinen suomalainen henkilökunta harvinaisen hyvät ateriat ja runsas juoma ja myyntivalikoima ja ennakkotilaus mahdollisuus hyvät elokuvat ja lapsille piirrettyjä. Sainkin selville että se on matkayhtiön oma lentoyhtiö ja kuusi konetta omistavat, hyvä vielä että lentoajat olivat molemmilla lennoilla arvioituja lyhempiä joten etuajassa perillä. voi suositella tätä yhtiötä.

    Äänestä

Näin tämä mustamaalaus toimii. Ensin pitkät rivit haukkumista jotka yliampuvina tietää valehteluksi.
Sitten nostetaan arkipäiväisillä, eli normaali toiminta kirjoituksilla ylös yhä
uudestaan ja uudestaan. Tämäkin ketju 2007v eli neljä vuotta vanha haukkuminen.
Kirjoittelun takana on paikka aurinkossa /Aurinkomatkojen ihminen

Äänestä

Meillä oli kesällä 2011 erittäin huono kokemus ko. lentoyhtiöstä, emmekä sen vuoksi varmasti koskaan enää käytä Lomamatkoja.

Kyseessä oli lento Kreetalle kesäkuussa 2010. Lennon piti lähteä aikaisin aamulla, illalla vielä tarkistin netistä ettei lähtöaikaan ollut tullut muutosta, sillä meiltä on Helsinki-Vantaalle kahden tunnin ajomatka.
Olimme paikalla 2 tuntia ennen koneen suunniteltua lähtöä ja heti terminaaliin tullessa huomasimme taululta, että lähtöaika oli siirtynyt kahdella tunnilla. Tiskillä sanottiin, että matkatavarat pitää silti tsekata sisään ja on siirryttävä turvatarkastuksen kautta lähtevien puolelle. Korvaukseksi odotuksesta saimme kahvikupongit á 6eur. Noin 1,5 tunnin kuluttua oli lähtöaikaa siirretty jälleen parilla tunnilla. Mitään kuulutusta tai selitystä ei myöhästymisen syystä saatu. Siinä vaiheessa soitin Lomamatkojen toimistoon, jossa eivät osanneet auttaa, mutta antoivat "lentokenttäoppaansa" numeron (missähän lie ko. opas sitten kentällä oli, ei näkynyt..). Tämä sitten osasi kertoa, että kone oli hajonnut ja nyt odoteltiin Primera Airin konetta, joka lennätettäisiin paikalle Tanskasta.

Loppujen lopuksi lähtö siis myöhästyi n. 8 tuntia, voitte vain kuvitella tilanteen, kun koneeseen pääsyä odotti lähinnä lapsiperheitä pientenkin lapsien kanssa.

Tilalle saapunut kone oli hirvittävässä kunnossa: kaikki rätisi ja natisi, kaapin ovia oli irronnut, televisiot eivät toimineet, joten elokuviakään ei ennakkolupauksista poiketen katseltu. Kun oli ruokailun aika, edessäni olevaan selkänojaan oli teipattu tarjotin maalarinteipillä kiinni, eli minulla ei ollut tarjotinta. Lentoemo tarjosi paikkaa eturivistä, mutta siinä ei ollut vieressä tilaa 3-v. lapselleni, joka tietenkin tarvitsi minua ruokailussa. Söimme siis vuorotellen miehen kanssa paikkaa vaihtaen.

Ainoa positiivinen mielikuva jäi henkilökunnasta, joka syyttömänä tapahtuneeseen yritti parhaansa luoda vielä hyvää lomatunnelmaa. Mielenkiintoista oli myös se, että he kertoivat lentäneensä Kroatiasta asti, kun lentokenttäopas oli nimenomaan sanonut koneen saapuvan Kööpenhaminasta.

Olimme perillä Kreetan lomakohteessamme vasta myöhään illalla, mikä harmitti erityisesti siksi, että olimme varta vasten valinneet Lomamatkojen lennon, koska sen piti olla tuntuvasti Finnmatkoja aiemmin perillä. Loman jälkeen lähetin reklamaation Lomamatkoille ja vaadin korvausta yhden lomapäivän menettämisestä. Noin kuukauden päästä heiltä tuli nuiva vastaus, ettei tuon pituinen myöhästyminen oikeuta vaatimaan korvauksia.

Toki on tärkeää, että jos koneessa on vika, sillä ei lennetä vaan hankitaan ehjä tilalle. Mutta jos kone lennätetään toiselta puolen Eurooppaa, niin se tietää päivän odotusta.. Tästä lähtien siis vain lentoyhtiö, jolla varakoneet kohtuullisen lähellä.

Käymme joka vuosi 2-3 kertaa ulkomaan matkalla, ja lentoyhtiöitä on tullut testattua vähän joka lähtöön. Tämä Primera Air oli ehdoton pohjanoteeraus. Parasta ykköslaatua on tähän mennessä ollut Lufthansa ja Austrian Airlines

Äänestä
  • Kun kyseessä on reittilento, ko lentoyhtiö on vastuussa mahdollisista ruokailuista lentokentällä lennon myöhästyessä.Tilauslennon myöhästyessä, mahdollisista tarjoiluista vastaa matkan järjestäjä tai sen edustaja. Tässä tapauksessa Lomamatkojen olisi pitänyt pitää matkustajat ajan tasalla. Toivottavasti laitoit palautetta sinne.

    Äänestä

Primera Air=Nissan jyrkänteeltä alas

Äänestä

samaa mieltä.....molemmat täysin hanurista

Äänestä

Voi, että sentään...Olitte oikein 8h myöhässä. Itselläni viime reissu myöhästyi vajaat 15h Finnmatkoilla ja varakone tuli jostakin Ruotsista. Sitä edellinen reissu myöhästyi 10h Air Finlandilla, joten kyllä ne koneet hajoo vähän kaikilla firmoilla välillä, jopa Finnairillakin. Ja kerroppas millä firmalla on varakoneita roikkumassa kentän laidalla vikatilanteita varten? Ei taida sellaista tilauslentofirmaa olla olemassakaan. Ja verrata jotakin pientä tilauslentofirmaa ja Lufthansaa/Austrian Airlinesia on aika lailla älytöntä puuhaa...Vähän sama kuin vertaisi Ladan ja Mersun ominaisuuksia.

Äänestä

Ei voi kun ihmetellä et matkustajat jää odottelemaan myöhästyneen lennon lähtöä porttialueelle moneksi tunniksi. Mulla matkavakuutus korvaa ylimääräsiä majoitus- ja ruokakuluja 200 euroon asti kun lento on myöhässä yli 4 tuntia. Tätä aikarajaa ei myöskään tarvi odottaa 4 tuntia, jos heti ilmotetaan et lento lähtee aikaisintaan 4 tunnin kuluttua. Mä menisin Hesan kentällä Hiltoniin tai Glo hoteliin lepäämään ja/tai syömään. Missään tapauksessa en suostu porttialueella aikaani kuluttumaan.

Äänestä

Tarkoitus ei ollut verrata ko. lentoyhtiötä muihin, vaan kertoa omasta kokemuksesta, joka meille ihan subjektiivisesti oli pohjanoteeraus. Siihen, että kokemus oli pohjanoteeraus, vaikuttivat kaikki mainitsemani asiat, ei ainoastaan 8 tunnin odotus kentällä. Kerran Finnairin lomalennolla matkustettaessa myös jouduttiin konetta vaihtamaan. Muistaakseni odotusta tuli pari-kolme tuntia, ja tilalle tullut kone oli hyvässä kunnossa. Myös Ryanairilla varakone tulee kohtuu ajassa, vaikkei tuo lentoyhtiö kaiketi koneiden "mersu" olekaan.
Jokaisella on toki omat mielipiteensä, sitä vartenhan nämä palstat ovat että niitä voi välittää. Oli sitten jonkun mielestä älytöntä tai ei.

Äänestä

varakone :D
onko sulla varaaivot tai varaperse itselläsi?

Äänestä

"varaaivot"? hmm..

Äänestä

No nyt te turkulaiset pääsette onneksi nauttimaan raikun priimapalveluista.

Äänestä

Eka kerran olin Primera airin lennolla - Porista Lanzarotelle ja takaisin. Siisti kone, lennot ajallaan ja vau - mikä henkilökunta, varsinkin kotimatkalla. Kivoja kuulutuksia menosta ja reitin varrella olevasta.Henkilökunta tosi ystävällistä ja leppoisaa. Finnairin "tärkeys" puuttui. Hyvä mieli koko lennon ajan - olisipa tällaista useammin!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tuomo786 kirjoitti:

Mitäs mieltä olette kyseisestä lentoyhtiöstä? Suomalainen miehistö? Olisi tarkoitus lentää sillä Bulgariaan parin viikon kuluttua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu