TÄRKEIMMÄT ASIAT, JOTKA TULEE OTTAA ESILLE MANNE-TV:TÄ : tarkastellessa
-Lapset, koulukiusaaminen.
Nuoren ikäpolven lapset ovat jääneet vähemmälle koulukiusaamiselle koska maahanmuuttajat ovat värittäneet koulumaailmaa, nyt lasten kiusaaaminen taas alkaa.
-Väkivaltasuuksien lisääntyminen.
Esim. Ravintolailloissa valtaväestön mannevitsien heittäminen saattaa aiheuttaa ikäviä välikohtauksia puolin ja toisin. Valtaväestö luulee että koska romanit itse heittäävät tämänkaltaista huumoria vieläpä tv:ssä, niin mikseivät hekin voi laskea mannehuumoria, romanit eivät tätä hyväksy. Yllyke riitoihin.
-Ylellä monikulttuurisuuden edistämishanke meneillään; tämä ei edistä millään lailla ennakkoluuloja, päinvastoin. Yleltä pyydetty useasti romaneille omaa hyödyllistä viikottaista ohjelma-aikaa, eikä ole löytynyt resursseja, mutta tämänkaltaiseen löytyi. Vielä kertaakaan ei ole ollut positiivista näkökulmaa romaneista tähän mennessä, ainoastaan negatiivista.
-Työpaikka kiusaaminen,
Ohjelmassa kuvattu "huumorin avulla " kuinka romanit pitävät valtaväestöä tyhmänä ja tekevät vilppiä heitä kohtaan jatkuvasti jäämättä kiinni. Tämä voi nostaa vihamielisiä tunteita uudelleen valtaväestössä romaneita kohtaan, esim. kansallismieliset.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Se miten sarjassa esitetääm romanien työvieroksunta, räkäistään työsanan kohdalla olan yli, ei ainakaan auta työnantajien näkemystä romaneista. "Jatkuva loma josta maksetaan" heittää taas takapakkia ja tällöin palataan taas lähtöruutuun. Ohjelma vaikuttaa täysin päinvastoin mitä tekijä sanoo.
"Ylellä monikulttuurisuuden edistämishanke meneillään; tämä ei edistä millään lailla ennakkoluuloja, päinvastoin. Yleltä pyydetty useasti romaneille omaa hyödyllistä viikottaista ohjelma-aikaa, eikä ole löytynyt resursseja, mutta tämänkaltaiseen löytyi. Vielä kertaakaan ei ole ollut positiivista näkökulmaa romaneista tähän mennessä, ainoastaan negatiivista. "
"Ohjelmassa kuvattu "huumorin avulla " kuinka romanit pitävät valtaväestöä tyhmänä ja tekevät vilppiä heitä kohtaan jatkuvasti jäämättä kiinni. Tämä voi nostaa vihamielisiä tunteita uudelleen valtaväestössä romaneita kohtaan, esim. kansallismieliset."
Lopettakaa kaaleet sitte tekemästä sitä vilppiä niin mainekin kariutuu parissa sukupolvessa..
Hyviä kommentteja lähti,miksi?!
poistin yhe viestin missä manneteltiin,vaikka se on toi shown nimi mannetv ei meinaa että ois hyväksyttävä manneteluita,siinä meni sitten ne siihen vastanneetki viestit
Oisin halunnu ne laulun sanat,ne englanninkieliset.
"-Lapset, koulukiusaaminen.
Nuoren ikäpolven lapset ovat jääneet vähemmälle koulukiusaamiselle koska maahanmuuttajat ovat värittäneet koulumaailmaa, nyt lasten kiusaaaminen taas alkaa."
Sinä nyt sitten menet ennustamaan että manne- tv:n seuraus on automaattisesti romanien koulukiusaamisen lisääntyminen?
Aliarvioit pahasti suurta yleisöä. Suuri yleisö, etniseen ryhmään katsomatta, EI OLE NIIN TYHMÄÄ, että yksi typerä tv- ohjelma saisi aikaan jonkun romanien kollektiivisen vainon tässä yhteiskunnassa.
KUKAAN ei ota kyseistä tv- sarjaa vakavasti! Ainakaan kukaan muu kuin romanien kansallissosialismia edustavat romanit itse.
Manne- tv on pelkkä viaton, huonosti toteutettu (romanien itsensä??) yritys nauraa itselleen, ja yhteentörmäyksille valtaväestön kanssa. En usko hetkeäkään että manne- tv:n tarkoitus on paha ja riitaa haastava. Pitäisin sitä tv- ohjelmaa pikemminkin jonkinlaisena testinä jolla testataan nyky- yhteiskunnan sietokykyä ja kokeillaan kuinka pitkälle huumoria riittää puolin ja toisin. Ja huumoria ei näytä riittävän vielä 2007- luvullakaan.
Ikävä kyllä.
---
Minä pidin todella paljon Rainer Frimanin rehellisyydestä ja puolueettomuudesta jolla hän osallistui keskusteluun.
Joillakin romaneilla on selvästi hyvin voimakas oman kulttuurinsa glorifioimisen tarve ihan samaan tapaan kuin vaikkapa sitten joillakin suomalaisilla valkolaisilla kansallissosialisteilla on suomalaisuuden/valkolaisuuden glorifioimisen tarve. Kumpikin haluaa nähdä oman kulttuurinsa ja oman ryhmänsä täysin viattomana, tai ainakin viattomampana kuin sen "vihollis"ryhmän kulttuurin.
"Ei ne romaninuorten ongelmat tulleet romanikulttuurin sisältä vaan jostain muualta"
Hmmmm. Monen Unelman kommentin perusteella voisi kuvitella Unelman edustavan romanien kansallissosialismia.
Onneks meillä on Raikku. Niin meillä romaneilla kuin meillä valkolaisillakin. ;-)