tietää lapsesi puolison uskottomuudesta, miten suhtaudut asiaan?
Kuinka neuvot/autat poikaasi/tyttöäsi?
Kuinka neuvot/autat poikaasi/tyttöäsi?
Jos saat
Leena.
291410
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
minulle!
myöskään,milloin lapsia tulee jos on tullakseen.
Totta kai se koskee,mutta siihen soppaan ei tarvii ylimääräisiä kauhoja.
ja nokkasi erossa asiasta.
joita kannattaa noudattaa!
Kukin aikuinen sekoittaakoon omat puuronsa ja keitoksensa.
Kuule tuo oli semmonen kyssäri että oon samaa mieltä kuten muutkin,ÄLÄ SEKAANNU!!!Mitä se sulle kuuluu,sekaantuko sun vanhemmat sun avioon/avoon??Anna lapsesi hoitaa suhteet itse
Jos lapsella ja vanhemmalla on hyvät välit keskenään, voi aikuinen lapsikin uskaltaa puhua ongelmistaan myös vanhempiensa kanssa. Ei kaikilla ole ihan helppo puhua vaikeuksista - varsinkaan vanhempiensa kanssa.
Mitä tuo vanhempi sanoo, jos nuori kysyy?
Sehän oli alkuperäinen aloittajan kysymys.
sinä et voi puolueettomasti neuvoa, lapsi on sinun.
Koska se on sinun olet aina puolueellinen ja vedät kotiinpäin.
Jäävää itsesi sovinnolla ja unohda noi kauniit teoriat, jotka varmaan tehoaa seminaareissa.
Elävässä elämässä ne ovat vieraita.
En tietenkään asetu lapseni puolelle jos hän on väärässä.
Kun poikani oli koulussa, hän tappeli joskus niinkuin monet muutkin lapset. Kun opettaja soitti kotiin ja kertoi mitä on tapahtunut, suhtauduin asiallisesti. Opettaja sanoi pelkäävänsä aina kotiin soittamista, kun jotkut vanemmat heti haukkuvat opettajan pataluhaksi ja väittävät että "EIHÄN MEIDÄN LAPSI VAAN NE NAAPURIN KAKARAT". Jos lapseni oli tehnyt väärin, keskustelin siitä tietenkin ja kiitin opettajaa ilmoituksesta.
Naapurin lapset ja omat lapseni saattoivat erehtyä. Uskoisin antaneeni lapsilleni oikeudentajua kasvatuksessani. Kaikista asioista pitää voida keskustella ja nyrkit eivät saa heilua.
Hyvinhän nuo on kasvatettu. Siinä 190 cm korkeudella pää kummallakin.
Onnistunut kasvatus :0)
on kysymys; poikamme kertoi vaimonsa uskottomuudesta, jonka hän oli saanut tietää n. puoli vuotta sitten.
Hän alkoi kertoa kuinka heidän liitossa on nyt vaikeaa, ja hän ei löydä tilanteesta ulospääsyä.
Poikamme syyttää itseään,hän on ollut paljon töissä ulkomailla ja kiertänyt pitkin kotimaatakin, ja niinollen ei ole voinut irrottaa tarpeeksi aikaa perheelleen.
Tiedän, että poikamme on herkkä ja hän kertoikin nyt pelkäävänsä että masentuu tämän taakan alla, koska asiat vain pyörivät päässä, eikä hän löydä ulospääsyä tilanteesta.
Hän sanoi että häntä hävettää.
Yritän olla puolueeton, mutta pelkään että, jos en ainakin tue häntä hänen ratkaisuissaan, hänen tilanteensa vain pahenee.
Oikeastaan hän ei kysynyt meiltä mitään, kertoi vain ja sitten yritimme keskustella rauhassa eri mahdollisuuksista, ja kyselin mitä hän on aikonut tehdä; on se vaikeaa - onneksi hän sai itkeä rauhassa.
vaikeuksissa pitää olla. Vastaavassa tilanteessa kuuntelin yökausia itkevän tyttäreni tuskaa puhelimessa. Hän asui ja asuu edelleen kaukana toisella paikkakunnalla. Olisin mennyt hänen luokseen, jos olisi tarvinnut. Riitti, että kuuntelin ja sanoin tukevani häntä, oli hänen ratkaisunsa sitten mikä tahansa. Oman tuskani pidin sisälläni ja varoin sekaantumasta hänen päätökseensä. Tapauksesta on jo muutama vuosi.
Aika paransi myös äidin haavat.
jos pituus tai ulkonäkö on ensimmäinen mittari,
leikinmielessäkin lasten onnistuneesta kasvatuksesta, se on voi voi.
Ja samassa kirjeessä kerroit tappeluista,
ei opettaja joudu monenkaan tappeluista soittamaan kotiin.
Olisit vaikka kertonut, opiskelumenestyksestä
ja jos ovat jo töissä onko päivätyö ja lyhyt työmatka,
nuo ovat olleet meidän tavoitteemme.
Ystävät käyttävät vitsinä lapsistani sitä "hyvin kasvatettu", kun pojat ovat niin pitkiä miehiä. Kun ostin pojalleni 48 numeron laskettelulauta kengät, niin naapuri vitsaili, että tarvinneeko tuo enää sitä lautaa ostaakaan :0)
Ei sen opettajan nyt joka päivä tarvinnut soittaa koulutappelusta ja nyt siitä entisestä koulutappelijasta tulee itsestään opettaja. Toisellakin pojalla on jo ammatti ja mieluinen työpaikka - asunnonkin osti 20 vuotiaana. Hän ei tapellut koulussa, eikä opettaja soittanut hänestä kotiin - jos se sinua huolestuttaa.
Toivotan sinulle ja lapsillesi onnellista kesää ja menestystä elämässä.
Kyllä opetajaksi lukeva pystyisi moneen muuhunkin ammattiin,
saisivat tonnin, pari enemmän euroja muulla alalla, eikä tarvitstis tuoda töitä kotiin.
Ainoat edut opella on pitkä kesäloma ja mahdolisuus saada lyhyt työmatka.
luen aina mielelläni tarinoita elävästä elämästä.
Sinä olet tosiaan kummallinen äiti, kun et ole osannut tehdä parempia päätöksiä lastesi puolesta. Terveet pojat ovat joskus tapelleetkin. Todella kamalaa.
Tosiasiassa minäKIN taidan salaa vähän kadehtia sinua, kun olisin ihan mielelläni "kasvattanut" vaikka useampiakin poikalapsia isoiksi.;)) (Vaikka ovat tytötkin ihania.) En kuitenkaan missään nimessä haluaisi sinulta mitään pois, vaikka sanoin kadehtivani.
hyvä soittamaan, musikaalinen, rakastaa soittamista ja pääsi opiskelemaan Konservatorion opettajaksi?
Harrastus ja työ samassa paketissa ja itse hän halusi ja pääsi tuonne koulutukseen. Sinne ei "mennä" vaan PÄÄSTÄÄN.
Kyllä hän sai ihan itse päättää. Ehti hän käydä kauppaopistoakin, mutta se ei kiinnostanut.
ja toisen alistaminen, sekö täällä on tärkeintä.
Eikö mailmassa ole mitään asiaa joka menisi uskottomuuden yli?
Murhat,väädyyret,henkiset julmuudet ym jokapäiväinen sorto ja alistus.
Se ei merkitse näille makuhuone poliiseille mitään,pääasia on se että toinen on tiukasti kontrollissa.
Pillupoliisit on pikkusieluja joiden ajatusmailma on navan alla,silmillä on ravihevosten laput.
Mailman tärkein asia on ,kuka on kenenkin kanssa.
"Mailman tärkein asia on ,kuka on kenenkin kanssa."
Meille on kyllä se tärkein asia,
vaikeuksia oli alussa, mutta nyt 38 vuotta yhdessä olleena,
muistellaan kuinka tyhmiä olimme,
onneksi niin tyhmiä että emme osanneet erota.
Onneksi myös lapsemme on saaneet puolisonsa kodista, joissa on ehjä avioliitto,
kyllä minusta se on yksi tärkeä tapa "jalostaa" ja pitää suku hyväntapaisena.
Hevosia ja koiria jalostetaan, ei heistäkään tehdä enää sekarotuisia,
miksi ei ihmisissäkin hieman katsoisi taustoja
Asetit todella 'kinkkisen' kysymyksen, jota pitääkin miettiä tarkaan.
Me aikuisethan osaamme keskustella 'vaikeistakin' asioista. Keskustelisin nuorten kanssa ja neuvoisin ottamaan rohkeasti yhteyttä perheneuvolaan.
Pyytäisin heitä punnitsemaan tarkaan avioliittonsa hyvät ja huonot puolet ja sen MIKSI toisen osapuolen piti lähteä muualle.
Ihminen on fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja henkiseksistentiaalinen KOKONAISUUS. Jos nuo kaikki osa-alueet ovat tasapainossa myös parisuhteessa niin suhde toimii.
Esim. fyysinen osa-alue: Jos toinen osapuoli haluaa hellyyttä ja läheisyyttä ja toinen vain pikaseksiä, jää hellyyden ja läheisyyden tarvitsija aivan yksin avioliitossaan.
Esim. psyykkinen osa-alue: Jos toinen haluaa keskustella ja toinen kaljotella tai vain lukea tai katsoa telkkaria, jää toinen osapuoli taas yksin (muitakin esimerkkejä tietenkin on 'pilvin pimein').
Esim. sosiaalinen osa-alue: Jos toisella osapuolella on paljon ystäviä ja iso suku, joiden kanssa hän haluaa viettää myös aikaa ja toinen osapuoli on sairaalloisen mustasukkainen tai 'ei-ihmisrakas' niin varmasti tulee vaikeuksia.
Esim. henkiseksistentialistinen osa-alue: Toinen on syvästi ateisti (tai eri uskonnon edustaja) ja toinen haluaa käydä seurakunnassaan ja toinen osapuoli ei ymmärrä toisen hengellisiä tarpeita, tulee riitoja. Joillakin ystävilläni on käynyt niin, että toinen osapuoli avioliitossa tuleekin uskoon ja puoliso panee valitsemaan 'joko se uskontosi tai minä'. Kun tämä uskoontullut (tunnen miehiä ja naisia) ei luovu uskostaan, toinen osapuoli ottaa avioeron.
Ihan jokaisella ihmisellä on se hengellinen puoli - myös ateisteilla - heidän on jatkuvasti kiellettävä ettei 'sitä jotain' ole olemassa. Yhdellä ystävälläni oli muka-sen-ainoan-oikean uskonnon edustaja perheen ateistipuoliso aviopuolisona. Ystäväni oli ateisti naimisiin mennessään. Kun ystäväni tuli uskoon, sanoi mies, että 'hän on mennyt ateistin kanssa avioliittoon ja haluaakin olla ateistin kanssa naimisissa, nyt valitset minä tai se Jeesus'. Erohan siinä tuli, kun mies ei hyväksynyt yhtään puhetta uskon asioista ja nainen halusi jakaa myös tuon hengellisen puolensa puolison kanssa.
En oikein osaa kuvitellakaan, että rakkaat lapseni pettäisivät puolisoitaan. En osaisi kuvitellakaan, että rakastuneet puolisot hakisivat jotain 'parempaa jostain muualta'. On niin ihana katsoa sivusta, kun nuorillani menee hyvin.
Annoin nuorelleparille häälahjaksi Wanhan Biblian ja korttiin laitoin lauseen: "Toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne" (Room. 12:10). Toivon heidän joskus elämässään alkavan miettimään tuota lausetta. He eivät ole (vielä) uskossa ja he saavat valita ihan itse oman kantansa.
Minun isäni oli ateisti. Minä en ole.
ja arkoja asioita.Kuitenkin tasoittaisin mieleni ensin ja yrittäisin kai välttää suurien tunteiden nostatusta.Niin hullua kuin se onkin, niin asioilla on usein aika järkeviä perusteita.
Itse olen vähän liian tunnepitoinen auttaja.
Lukisin varmaan asiasta jostain.Olen huono näissä asioissa, liian tunnesielu.
En osaa sanoa.
Jossain tapuksessa voisi olla parempi että ei puutu.
Mutta jos lapseni tietää ja haluaa puhua niin annan kaiken tukeni minkä ikinä pystyn.
että voisin päästä sellaista tilannetta todistamaan. Huhuihin tai pahantahtoisiin puheisiin en uskoisi, ja ehdottaisin lapsellenikin sellaisten jättämistä omaan arvoonsa. Jos kumppaninsa itse kertoisi tapahtuneesta, pitäisi ensin määritellä, minkälaisesta uskottomuudesta on kyse ja mitä se heidän suhteessaan merkitsee. Olisiko kyse hetken harkitsemattomasta hairahduksesta vai todellisesta pitempiaikaisesta suhteesta.
En osaisi neuvoa, mutta yrittäisin olla hyvä ja empaattinen kuuntelija. Luottaisin, että elämä kantaa ja älykkäät ihmiset tietävät itse parhaiten miten heidän tulee toimia. Jos/kun kyseessä olisi hyvä pitkäaikainen parisuhde, toivoisin heidän harkitsevan, keskustelevan sekä miettivän yksin ja yhdessä, mitä he itse suhteeltaan haluaisivat ja mitä ovat valmiita suhteen parantamiseksi tekemään. Muistuttaisin, että parisuhteen eteen kannattaa tehdä töitä ja molempien niin halutessa onnistuminen on todennäköisempää tutun kumppanin kanssa kuin uuden vieraan. Toivoisin, etteivät tekisi äkkipikaisia ratkaisuja tunnekuohun vallassa, vaan miettisivät tosissaan, mitä tulevaisuudelta haluavat ja voisiko se edelleenkin onnistua yhdessä - jos molemmat haluavat.
Toivottavasti asia ei ole ajankohtainen sinulle. Hyvää kesää kuitenkin.;)
Ei täällä ole tapana hyväksyä anteeksiantamista. Kovasti on kaikilla elämänkokemusta ja -viisautta, mutta kun pettämisestä tulee kyse, asenne on kuin murrosikäisillä. Kuorossa kehotetaan petettyjä kääntämään kantapäät vastakkain pettäjien kanssa, eivätkä pettäjät ole ihmisiä lainkaan, vaan sikoja.
Millaisessa lasipalatsissa nämä ihmiset ovat tähän ikään eläneet, kun näyttää, ettei tosielämä ole heitä millään tavalla koskettanut?
olekaan ihan tuore, siitä on yli puoli vuotta.
Vaakakupissa on nyt pelottavan suuret asiat; kokonaisen perheen hajoaminen, ja poikamme mielenterveys.
Haluaisin olla nyt viisas.
ei välttämättä ole pahin mahdollinen asia. Poikasi mielenterveys on sitä tärkeämpi.
Omassa avioliitossani kävi juuri näin, kesti useita vuosia. No, syytä oli niin sysissä kuin sepissäkin, kuten sanonta sanoo. Puheeksi otettiin ja yritettiin sopia ja sovitella ja elää yhdessä. Yhteiselämä ei kuitenkaan enää onnistunut, minun puoleltani. Me ihmiset olemme niin erilaisia, se mikä on yhdelle selvä asia, niin toiselle se ei niin ole. Olkoon sitten kysymyksessä mies tai nainen, niin jostakin syystä veri vetää niin sanotusti vieraisiin, Eikä sille mahda mitään, näin sen olen kokenut.
Toisaalta olisi ehkä ollut parempi, kun sitä ei olisi kukaan "soitellut" ilmottaakseen "ystävällisesti" miehestäni. Toki sen olin aavistanut jo kauan, mutta, kun ei "tiedä" varmasti, se ei haittaakaan, tieto lisää tuskaa. Tämä oli tällainen tarina, en vihaa enkä kanna minkäänlaista kaunaa. En hauku tai moiti, siitä nyt ei ole mitään hyötyä, ainoastaan vahinkoa itselle.
Koskikin lasten avioliittoa. No, olisi pitänyt lukea alotus paremmin. Asia on uitenkin aivan sama.
Toivottavasti saisit heidät etsimään apua ammattilaisilta, parisuhdeterapiaa tms.
Tosi surullista ja varmaan pelottavaakin. Yritä uskoa, että elämä kuitenkin lopulta kansaa ja
kaikki koettelemukset voivat johtaa johonkin entistä parempaan joko liiton jatkumisen tai sitten sen purkautumisen kautta.
Voimia, jaksamista ja onnea sinulle, lapsellesi sekä hänen perheelleen. "Pienin askelin parempaan huomiseen", voisi olla hyvä motto teille (meille) kaikille.
On siitä aikaa puoli vuotta,tai puoli tuntia,niin en kertoisi.Joskaan,en koskaan haluaisi tietääkään...
kerrasta poikki kun luottamus on mennyt. Mutta se jälkikasvulle asiasta puhuminen on hieman pidempi juttu.