Rakennatko sillan
ajatustemme välille
kestävän ja pitävän
samankaltaisuuksien
idoiden itävän
mahdollisuuksien mukaan
tiedä ei kukaan
Välillemme sillan
ikuisen ja pysyvän
ajatustemme välille
kestävän ja pitävän
samankaltaisuuksien
idoiden itävän
mahdollisuuksien mukaan
tiedä ei kukaan
Välillemme sillan
ikuisen ja pysyvän
Vastaukset 4
Vanhimmat
Rakastan silta-aiheisia runoja, itsekkin
sellaisia joskus väkeltänyt, mutta eivät kyllä
yllä tasollesi, ei.
Aivan ihana " ikuisen ja pysyvän "
Laitanpa tähän noin vuoden vanhan oman runoni
" sielujen silta "
Olet poissa,
kuljet varjona rinnallain,
kuvajaisena silmissäni.
En ikävässäni
kylvä kyyneleitä -
piilotan suruni hunnun.
Kivusta tainnun,
rakkaudestasi herään
kosketuksistasi synnyn
uudelleen.
Palaa,
herätä kytevä tuleni.
Odotan sinua,
sielujemme sillan toisessa
päässä
avaa sylisi,
niin kävelen sinua vastaan.
Naurettavan onneton sanoisin, mutta saatan joskus
tehdä siitä kakkosversion.
Bye :)
ajatus pysyi kasassa
kaunis
piristi päivääni
kiitos sinulle
Silta rakkauden rakentamana, tunteen tiillistä mieleen muurattuna, kestävimpänä perustana ajan kulkea välillämme, rakkautena.
Rakastan Sua Nti K.
Mistä ajattelit rakentaa
kivestä vai puusta
vai hauen leukaluusta (hehe rimmas vaan hyvin..:)
Unelmista ja onnesta
kestävä tulee
Muilta silmät voi sulkea
vain meidän silta on kulkea :)
Vastustan riippusiltaa,,,;þ ♥ L&L♥