KOS ELOKUU

Moi!
Meitä on lähdössä kuuden hengen porukka Kossille elokuussa. Olemme kaikki päälle parikymppisiä ja haluaisimme tietää yöelämästä. Olen lukenut, että sitä sieltä löytyy =) Voisiko joku kertoa hinta tasosta baareissa ja shoppailussa (vaatteet jne.)
Missä tämä kuuluisa baarikatu sijaitsee?
Meillä on hotelli Michele, onko kenelläkään kokemuksia?
Kiitti!
94152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Yöelämää Kosilla tunnetusti riittää. Itse vietin siellä railakkaan loman nelisen vuotta sitten. Hintataosta ei enää ole mitään muistikuvia, mutta ei siellä nyt mitenkään erityisen halpaa tainnut olla. Drinkit taisivat olla siinä 5-6 euron tietämillä. Baareissa on kuitenkin yleisesti ottaen paljon tarjouksia esim. kaksi yhden hinnalla/ilmainen shotti tms. ja etenkin baarikadulla sisäänheittäjät tarjoavat ilmaista juomista kunhan vaan siirtyy heidän baariinsa, eli halvallakin voi selvitä :)
Baarikatu sijaitsee sataman tietämillä, ihan helppo löytää. Hotelli Michelestä n. 1-2 km (muistaakseni). Hotelli Michelestä vielä: oli ainakin aikaisemmin erityisesti ruotsalaisten nuorten (18-20v) suosiossa ja meno oli sen mukaista. Hotellin alakerrassa oli ainaskin silloin baari, jossa järjestettiin jonkinmoisia bileitä. Sen kummempaa en hotellista tiedä kun en itse siellä majoittunut. Mukavaa matkaa!

Äänestä
  • Kiitos tiedoista! Näin hieman arvelinkin, että drinksujen hinta on samaa luokkaa kuin täällä.
    Matkaa odotellessa =)

    Äänestä

Itse olin viime elokuussa Kos:lla. Toivottavasti te olette lähdössä elokuun alussa koska me olimme auttamattomasti myöhässä juhlakaudesta kun lähdimme ennen elokuun puoltaväliä. Petyin Kos:n yöelämään, tosi tylsää verrattuna moniin muihin kohteisiin. Baarikatu sijaitsee aika lähellä satamaa, sitä voisi paremmin ehkä kutsua kujaksi. Baarikadulla baarit on tosi pieniä ja ihan samanlaisia kaikki. Yhteen baariin ei mahdu kuin muutamakymmentä ihmistä. Rannan baarit olivat aivan tyhjina iltaisin. Skandinaavi bileissä ihmisiä oli ehkä 20. Olimme hotellissa joka oli hotelli Michelen vieressä ja ainakin meidän hotellissa oli tosi paljon huoneita tyhjillään ja hotelli oli hiljainen, vaikka olikin "nuorisohotelli". Kos:lla on muutamia isoja clubeja, mutta ainakin viime kesänä liikkui huhuja ettei kaikki niistä ole auki kun ihmisiä on niin vähän. Hotellinne lähellä oleva Fashion club oli ainakin auki, ei kuitenkaan mikään kummoinen paikka. Elokuussa turistit ovat lähinnä Italiasta ja Hollannista, muutamat italialaiset olivat aika ahdistelevia. Sain vähän käsityksen että Kos ei ole enää entisensä ja tosiaan aika vähän siellä olikin ihmisiä. Matkojahan on esim. Ruotsin osalta rajoitettu ja paikkaa kai yritetään rauhoittaa. Teinä vaihtaisin kohdetta jos haluatte juhlia kunnolla! ;-)

Äänestä
  • Mä tulin just Kossilta ja haikeeta on, rakastuin siihen paikkaa!!! Juomien hinnat on samat kuin suomes drinksut ja oluet n 5e mut jos löydät itelles kanta paikan missä käyt joka ilta hinnat ehkä laskee 3 e:hen. Juup eli baari katu on täynnä pieniä baareja joihin mahtuu n 50 henkeä sisälle mut meno pn silti hyvä, ite tykkäsin. Baarikatu on lähellä satamaa teidän hotellilta noin 500m. Hotellista en tiedä kun majoituin viereisessä st Constantin hotellis joka oli ihana paikka. Hauskaa matkaa, oon kateellinen haluan takas kossille

    Äänestä

  • kossilta ja väsyttää kirjoitti:

    Mä tulin just Kossilta ja haikeeta on, rakastuin siihen paikkaa!!! Juomien hinnat on samat kuin suomes drinksut ja oluet n 5e mut jos löydät itelles kanta paikan missä käyt joka ilta hinnat ehkä laskee 3 e:hen. Juup eli baari katu on täynnä pieniä baareja joihin mahtuu n 50 henkeä sisälle mut meno pn silti hyvä, ite tykkäsin. Baarikatu on lähellä satamaa teidän hotellilta noin 500m. Hotellista en tiedä kun majoituin viereisessä st Constantin hotellis joka oli ihana paikka. Hauskaa matkaa, oon kateellinen haluan takas kossille

    heippa sinä just matkalta tullut...kerroppa kävitkö esim vesipuistoissa..kuumalla lähteellä..ja minkälaisia vaatekauppoja siel oli?? muistatko onko kyseisessä mestassa terranova vaatekauppaa. rodoksella se oli ja siellä oli kyl todella halpaa!!! kiitos jo etukäteen!

    Äänestä

moi,

meitä lähtee 8 heppua reissuun 31.7 kahdeksi viikoksi hotelli oscariin! mäkin oon yrittäny onkia tietoa kaikesta mahdollisesta kun kaikki kesät on vietetty rodoksella, turkissa jne. eli kossin reissu on kaikille ensimmäinen..me ollaan myös yli kakskymppisiä kaikki...:)

Äänestä
  • Joo, siis osa sanoo, etttä huippu paikka ja osa sanoo vähemmän huippu paikaksi.No niin monta mielipidettä kuin ihmistä.
    Kohtahan sen itse näkee!! Jippii! =)

    Äänestä

  • krista1984 kirjoitti:

    Joo, siis osa sanoo, etttä huippu paikka ja osa sanoo vähemmän huippu paikaksi.No niin monta mielipidettä kuin ihmistä.
    Kohtahan sen itse näkee!! Jippii! =)

    kenties siellä sitten jossain törmäämme...ootteko mistäpäin kotosuomee....me ollaan pääkaupunkiseudulta.

    Äänestä

  • tsambika kirjoitti:

    kenties siellä sitten jossain törmäämme...ootteko mistäpäin kotosuomee....me ollaan pääkaupunkiseudulta.

    Niin, eihän sitä koskaan tiedä.
    Me ollaan vähän ylempää Suomea. Sotkamosta/Vuokatista. Täällä on ollut niin surkee kesä, että todellakin haluaa äkkiä lämpimään!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Moi!
Meitä on lähdössä kuuden hengen porukka Kossille elokuussa. Olemme kaikki päälle parikymppisiä ja haluaisimme tietää yöelämästä. Olen lukenut, että sitä sieltä löytyy =) Voisiko joku kertoa hinta tasosta baareissa ja shoppailussa (vaatteet jne.)
Missä tämä kuuluisa baarikatu sijaitsee?
Meillä on hotelli Michele, onko kenelläkään kokemuksia?
Kiitti!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu