Miten eroon turkiskuoriaisista?

-kyllästynyt

Nyt kaipaisin apua teiltä, jotka ootte voittaneet sodan turkiskuoriaisia vastaan. Itse törmäsin ensimmäisen kerran näihin ällöttäviin otuksiin -05 yksiössäni, silloin asunnosta löysin kaksi turkiskuoriaisen toukkaa. Silloin muuton yhteydessä saunotin kaikki vaatteet, ja huonekalut puhdistettiin kunnolla. Nyt asunnossa, jossa olen asunut jo yli vuoden, törmäsin keittiössä kävelevään turkiskuoriaiseen (siis aikuiseen) tai siltä se minusta ainakin näytti, en tiedä mikä muukaan se voisi olla. Toukkia en ole vielä nähnyt (pitää kopuuttaa puuta). En usko, että nuo elikot ovat kulkeutuneet edellisestä kämpästä, koska en ole aiemmin niitä nähnyt, vaan luulen, että niitä asustaa tässä vanhassa kerrostalossa muualla.

Nyt kuitenkin muutto on edessä elokuussa, ja en todellakaan haluaisi niitä mukaan. Mikä on paras keino päästä niistä eroon?? Pakkasta tuolloin ei ole, mutta sauna löytyy, eli riittääkö jos kaikki petivaatteet ja vaatteet saunottaa pari tuntia? Pitääkö huonekaluille tehdä jotain? Entä kaikki muut tavarat? Myrkytystä en tähän vuokra-asuntoon oikein viitsi tilata, sillä menin liiskaamaan tuon ötökän, koska en edes ajatellut että se olisi turkiskuoriainen, joten minulla ei ole mitään mitä näyttää isännöitsijälle. Onko mikään suuroperaatio edes tarpeen, koska olen nähnyt vain yhden (aiemmin keväällä tosin oli joku samantapainen ötökkä keittiössä) turkiskuoriaisen? Itse tosin mieluummin pelaan varman päälle, kuin, että otan taas ne mukaani.

Alan tulla jo vainoharhaiseksi...niin ja joissakin vaatteissani on pieniä reikiä(rosoinen epätasainen reuna), tosin yleensä vain yksi, en tiedä ovatko tulleet käytössä vai jo edellisessä kämpässä kenties.
Kaikki niksit olis jo tarpeen...nimenomaan niiltä, jotka ovat ötököistä päässeet eroon.

1

1426

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sjsyj

      En tahdo kuulostaa negatiiviselta, mutta itellä niitä on ollut kolmessa asunnossa, vaika olenmuuttojen välissä saunottanut ja pakastanut vaatteet ja hävittänyt kaikki pehmeät huonekalut (niitä ei nyt ole edes kovin ollut) Tai voihan olla, että niitä on vaan sattunut olemaan jo kaikkialla.. mutta olen luovuttanut. Olokoot.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      280
      4733
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3056
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      49
      2939
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1531
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1232
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1179
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      986
    8. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      971
    9. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      959
    10. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      941
    Aihe