KUVAN

Niille joilla ei ollut vielä koulussa tietotekniikkaa ovat joutuneet opiskelemaan lyhytkursseilla.Hämmästyttävän vähän kuitenkin ollaan kiinnostuneita kuvankäsittelystä.Vaikuttaa siltä että näitä oppeja halutaan opettaa vain tietyille tahoille joihin ei kuulu esim.taideaineita opiskelleet ei sisäpiirissä olevat.
4348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyllä kursseja on enemmänkin mm Helsingissä. Ne vaan on älyttömän kalliita ja opetuksesta saattaa olla yli puolet turhaa (liian alkeita tms).

Itse olen ollut vaikka millä kursseilla ja jostain 1000 euron kussista saattaa jäädä käteen vain vähäisiä uusia tietoja ja samalla menee pari-kolme päivää työaikaa hukkaan.

Erityisesti aloittelijan kannattaa ostaa kirjoja, joita saa jopa suomenkielisinä. Niissä olevilla harjoituksilla oppii kaikkein parhaiten. Sitten vaan plajon harjoitusta. Ei opi muuten kuin harjoittelemalla.

Äänestä
  • mitä.

    Äänestä

mulla on kyllä ollut koulussa tietotekniikkaa, niin yläasteella, kuin amiksessakin, vaan eipä siellä ole opetettu kuvänkäsittelyä tai muutakaan sellaista josta olisi ollut mulle todella hyötyä..Ite olen kuvankäsittelyssä todella tumpelo ja haluaisin sitä oppia mutta en missään kursseilla tai kirjoista vaan netissä mutta se taitaakin olla täysin mahdotonta jos ei osaa edes alkeita.. :(

Äänestä

Kuvankäsittely ja valokuvausala ovat vaikeita, jos niitä työkseen tekee. Jokaista ammattilaista kohti on 10 (monesti puoliammattilaisen veroista) harrastajaa jotka tekevät työtehtäviä murto-osalla ammattilaisen hinnoista, ja ammattilaisen täytyy päihittää selkeästi heidät kaikki jos haluaa voita leipänsä päälle. Ehkä siksi kuvankäsittelyn monet yksinkertaisetkin kikat halutaan säilyttää "sisäpiirin" tietona ja jos haluat tietää miten joku kloonaustyökalu toimii, niin täytyy maksaa 300 € siitä ilosta. Eikä niistä lyhytkursseista mitään iloa ole, siitä että tiedät miten maskit tai layerit toimivat teknisesti on pitkä matka siihen, että saat niillä tehtyä jotain hyödyllistäkin.

Itse toimin tietotekniikan kouluttajana ja täytyy myöntää että kyllä minua ainakin suunnattomasti ärsyttäisi jos ihmiset harrastaisivat Wordia ja Exceliä samalla innolla ja vapaaehtoisuudella kuin kuvankäsittelyä ja nakertaisivat näin leipääni. Onneksi sarkaimet ja Excel-taulukot eivät ole yhtä seksikkäitä kuin irc-galleriaharrastukset:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KÄSITTELY kirjoitti:

Niille joilla ei ollut vielä koulussa tietotekniikkaa ovat joutuneet opiskelemaan lyhytkursseilla.Hämmästyttävän vähän kuitenkin ollaan kiinnostuneita kuvankäsittelystä.Vaikuttaa siltä että näitä oppeja halutaan opettaa vain tietyille tahoille joihin ei kuulu esim.taideaineita opiskelleet ei sisäpiirissä olevat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu