heissan. onko täällä ketään joka on lentänyt koirat mukana?
olen luullut että kovamuovinen lentoboxi on pakollinen mutta nyt luin että suositellaan pehmoista lentolaukkua joka menee paremmin penkin alle. koirat siis tulee matkustajapuolelle.
matkaan tulee kaksi Chihua jotka saavat jakaa boxin. lento ruotsista-suomeen.
mitä boxia olette käyttäneet ja kuin muuten lennot on sujunut koirien kanssa?
olen luullut että kovamuovinen lentoboxi on pakollinen mutta nyt luin että suositellaan pehmoista lentolaukkua joka menee paremmin penkin alle. koirat siis tulee matkustajapuolelle.
matkaan tulee kaksi Chihua jotka saavat jakaa boxin. lento ruotsista-suomeen.
mitä boxia olette käyttäneet ja kuin muuten lennot on sujunut koirien kanssa?
Vastaukset 11
Vanhimmat
kesänä hain pennun lentämällä.
Itsekin kuvittelin että myös matkustamossa pitää olla boxi, mutten löytänyt yhtään niin pientä (korkeudeltaan) että olisi mahtunut istuimen alle, muistaakseni max.korkeus oli 21,5cm.
Boxiksi kelpaa siis myös kassi, mutta sen tulee olla suljettavaa mallia että koira pysyy siellä. Kassissa tulee olla myös ilma-aukot ja muovitettu pohja (hädän varalta).
Linkissä malleja kasseista, joista ylin samanlainen mitä itse käytin. Vaikka korkeus onkin suurempi kuin sallittu 21,5 se mahtui hyvin penkin alle kun reunat antavat myöden. http://www.marimal.fi/product_catalog.php?c=135
Ajattelin että pennun on kivempi olla matkan ajan sylissä, mutta se ei ole sallittua elikkä koirien tulee olla koko matkan ajan laukussa, lattialla edellisen penkin alla.
Aluksi pelkäsin että mitähän siitä tulee mutta pentu rauhoittui melkein heti kun kone lähti liikkeelle ja lentoon. Istuimme käytävän vieressä ja hetikohta nousun jälkeen alkoi tarjoilu. Hetken aikaa pentu ihmetteli ohikulkevia kärryjä mutta nukahti sitten ja nukkuikin melkein koko matkan (lento kesti reilun tunnin).
Eli lentäminen oli ihan kiva kokemus.
kiitokset sinulle. siis olen käsittänyt asian oikein. tuon tyylinen kassi meillä onkin kun tuo ykköskuvassa on. siihen mahtuu molemmat ja painoa tulee vajaat 5-kiloa. ilma-aukot siina on molemmin puolin ja muovitettu pohja myös.
olen miettinyt sitä että eikö koirilla satu korviin se lentäminen kun itsellä sattuu. koirilla kun luulisi olevan herkemmät korvat kun kuulokin on monta kertaa parempi :-O (mutta lentämällä säästyy niin paljon aikaa).
kiitos vielä ja hyvää kesää.
en ole ikinä kuullutkaan että koira saisi olla matkustamossa(onko nyt kyseessä vain pienet koirat jotka mahtuu penkin alle?). Meillä on 4kg koira enkä ikinä ole lentänyt hänen kanssaan kun olen luullut että joutuu ruumaan matkustamaan :( mutta entä muut matkustajat jos on allergisia??
pennut ja pienet koirat(ja kissatkin, muista elukoista en tiedä) saavat lentää matkustamossa. Muistaakseni painoraja on max.8kg eli sitä isommat joutuvat sitten ruumaan.
Koiralle pitää varata oma lentolippu, jolloin lipunmyynnissä näkyy että koneessa on koira. Tällöin mahdollisille allergikoille asiasta mainitaan lipunmyynnin yhteydessä, mikäli allergikko kertoo/kysyy asiaa. Juttu toimii myös toisin päin eli jos allerginen varaa lipun ensin ja mainitsee allergian, ei samalle lennolle oteta lemmikkejä. Sitä en tiedä miten käy jos lipun on jo varannut allerginen henkilö, joka ei allergiastaan mainitse vasta kun koneessa koiran nähdessään???
Mulla olisi muistikuva että tuo paino raja koiralla olisi 5 kg sitte doxin tai kassin paino.
ottaa korviin noi paineenvaihtelut mutta pentu ei ollut moksiskaan. Meillä oli jonkin verran ilmakuoppia loppumatkasta, jotka ravistelivat konetta melkoisesti mutta niihinkään pentu ei pahemmin reagoinut, käänsi kylkeään ja jatkoi uniaan. :)
Koiraa ei kannata syöttää ennen lentoa tai syöttää se sitten hyvissä ajoin (ehkä n.3-4h ennen lentoa). Juottaminenkin vain tarpeen mukaan.
Kentälle kannattaa mennä hyvissä ajoin, jotta saa hoidettua rauhassa. Me melkein myöhästyimme koneesta vaikka olimme kentällä 2h ennen lähtöä (tämä tosin johtui Köpiksen terminaalihenkilökunnan vitkuttelusta).
Hyvää matkaa ja aurinkoista kesää sinullekin!
muistaakseni on raja. jos siihen kilomäärään mahtuu kaksi koiraa niin se on ok. molempien koirien pitää pystyä seisomaan boxissa ja makaamaan niin että niillä on tilaa. no meillä ei siinä ole ongelmia ;-))))
kaikista tiedoista ja neuvoista tosi paljon sinulle. juu, peloittaa kyllä koirien puolesta että jos ne alkaa itkemään siellä laukussa ja niitä ei sitten saa ottaa pois sieltä. no, onneksi siinä on iso luukku sivussa jonka saa aukaistua. siitähän niitä voi silitellä kuitenkin kun ottaa laukun syliin. (sitten voi mennä vessaan ja ottaa laukun mukaan ja ottaa ne syliin hetkeksi ja jaloitella vaikka siellä)
meidän lennot ei kestä enenpää kuin tunnin lento ja tunnin (ei edes sitä) jatkolentoaika. mutta tietty siellä lentokentällä menee enemmän aikaa :-(((
niinkuin linja-autoisakin on joku puoli varattu allergisille ihmisille. jos koiraliput on jo varattu niin allerginen saa ottaa toisen lennon.
vähän oikeutta meille eläinihmisillekkin ;-)
Tuo on varmaan eri lentoyhtiöillä, vähän erisääntö, itse kerran vei israelin koneeseen pennun, kapteenin mukaan matkustamaan, niin sillon pentu punnittiin ihan ilman boxia pentu, ja ei saanut painaa yli 5kg. onnex pentu jäi parisataa grammaa alle....(isovillis pentu)
lentoyhtiöt voivat itse määritellä kuljettettavien lemmikkien painorajat ja voivat olla kuljettamatta elukoita ollenkaan. Useimmilla taitaa olla kuitenkin toi 8kg (mun mielestä ollut joskus jopa 10kg).
Hassu juttu että kun ennen matkaa selvittelin painoja ja silloin mulle sanottiin että koiran ja laukun yhteispaino ei saa ylittää 8kg:n rajaa. Kuitenkin lähtöselvityksessä punnittiin pelkkä koira ilman laukkua eli myös teoria ja käytäntö vaihtelevat riippuen yhtiöstä, maasta ja virkaijoista...