perustietoa sovittelusta

sisyfos1975

Sovittelu Wikipediassa:


Rikos- ja riita-asioiden sovittelulla tarkoitetaan Suomessa palvelua, jossa rikoksesta epäillylle ja rikoksen uhrille järjestetään mahdollisuus puolueettoman sovittelijan välityksellä kohdata toisensa luottamuksellisesti, käsitellä rikoksesta sen uhrille aiheutuneita henkisiä ja aineellisia haittoja sekä pyrkiä omatoimisesti sopimaan toimenpiteistä niiden hyvittämiseksi. Sovittelun tarkoitus on olla puolueetonta, kohtuullista, luottamuksellista, vapaaehtoista ja vaihtoehtoista. Sovittelu on asiakkaille maksutonta. Rikos- ja riita-asioiden sovittelijoina toimivat vapaaehtoiset sovittelijat.

Sovittelussa voidaan käsitellä mm. pahoinpitelyjä, vahingontekoja ja omaisuusrikoksia. Myös joitakin riita-asioita voi sovitella. Sovittelualoitteen voivat tehdä mm. poliisit, syyttäjät ja rikosten osapuolet sekä alaikäisen myös osapuolen huoltaja. Lähisuhdeväkivaltaa koskevan sovittelun aloitteen voi tehdä ainoastaan poliisi- tai syyttäjäviranomainen.

Sovittelutoiminta käynnistyi Suomessa 1980-luvulla mm. Vantaalla, Espoossa, Tampereella ja Helsingissä. Laki rikos- ja eräiden riita-asioiden sovittelusta tuli voimaan 1.1.2006 ja sen myötä sovittelua järjestetään kaikissa Suomen kunnissa. Sovittelupalvelua tarjoavat sovittelutoimistot.

Sovittelu perustuu restoratiivisen oikeuden ideologiaan. Restoratiivisuudella tarkoitetaan korjaavuutta eli nimenomaan konfliktissa vaurioituneiden ihmissuhteiden korjaamista. Keskeisiä restoratiivisia arvoja ovat kunnioittava vuoropuhelu, vastuunotto, hyvitys, armo, moraalinen oppiminen, tekijän (rikoksentekijän, koulu- tai työpaikkakiusaajan tai muun rikkojan) hyväksyminen yhteisön jäseneksi ja uusien haitallisten tekojen ehkäisy. Prosessissa korjataan emotionaalisia ja symbolisia arvoja: loukatun turvallisuudentunnetta, omanarvontuntoa, itsemääräämisoikeutta ja oikeudentuntoa. (Lähde: Suomen sovittelufoorumin www-sivut 2007)

Muita sovittelun muotoja ovat mm. koulusovittelu (vertaissovittelu), perheasioiden sovittelu ja työpaikkasovittelu.

10

2225

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • paskaa...

      Ei helevetti... melkoista tuubaa on tuo edellinen... kuka ihan oikeasti haluaa turvautua sovitteluun/yms päänsilittelyyn...

      Mutta myönnettäköön että tämä Suomen oikeuslaitos on täysin perseestä = joku yrittää tunkeutua kotiisi/raiskata vaimosi/ryöstää autosi, niin ainut mitä saat tehdä on soittaa poliisit, ja pyydellä että eivät kohtelisi liian kovalla kädellä näitä "uhreja"...

      Ei vittu... jostain syystä tämä sotii ainakin meikäläisen oikeustajua vastaan...

      Joten en voi muuta kuin toivoa, että en joudu minkään edellä mainittujen tapausten silminnäkijäksi...

      • Lapsenraiskaaja

      • Tarina
        Lapsenraiskaaja kirjoitti:

        http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1395345

        Näin "sovitellaan" lapsenraiskaajan kohdalla jos on maahanmuuttaja.

        Eihän tällä jutulla ole mitään tekemistä sovittelun kanssa.
        Sitäpaitsi, kenenkään ei ole pakko tulla sovitteluun vaan se on KUMMALLEKIN osapuolelle vapaaehtoista. Sitä paitsi tässä sovittelussa joutuu "tekijä" korvaamaan aiheuttamansa vahingon eikä hän pääse kun "koira veräjästä" niin kun monet väärin luulevat.


    • jomi77

      Mitä jos yrittää sovitella kiinteistökaupan virhettä ja lähettää toiselle osapuolelle sovittelu ehdotuksen ja he eivät vastaa siihen ollenkaan? Käräjillekkö seuraavaksi?

      • varmistaa, jos ette

        ole vielä varmistaneet, että toinen osapuoli on saanut ehdotuksen. Sitten voi olla, että käräjöinti on ainoa vaihtoehto, ellei sovittelu toimi.


      • notation

        Jos toinen osapuoli ei ole halukas sovittelemaan, niin sitten käräjille.

        kannattaa käydä ensin yksityiskohdat läpi lakeja tuntevan kanssa, varsinkin jos kyse on isommista rahoista. Rikos- ja riita-asioita sovittelevat ovat vapaaehtoisia maallikkoja.


      • jomi77
        notation kirjoitti:

        Jos toinen osapuoli ei ole halukas sovittelemaan, niin sitten käräjille.

        kannattaa käydä ensin yksityiskohdat läpi lakeja tuntevan kanssa, varsinkin jos kyse on isommista rahoista. Rikos- ja riita-asioita sovittelevat ovat vapaaehtoisia maallikkoja.

        Juu, meidän lakimies on lähettänyt eteenpäin jo sovittelu ehdotuksen ja heidän piti vastata jo toukokuun lopussa, mutta mitään ei ole kuulunut!Ajattelin vaan, et onkohan tässä sellanen tilanne, että he katsovat vaan et uskallanko lähteä haastamaan käräjille.. Voiko vastaamattomuudesta olla heille haittaa oikeudenkäynnissä??


      • minne ja kenelle
        jomi77 kirjoitti:

        Juu, meidän lakimies on lähettänyt eteenpäin jo sovittelu ehdotuksen ja heidän piti vastata jo toukokuun lopussa, mutta mitään ei ole kuulunut!Ajattelin vaan, et onkohan tässä sellanen tilanne, että he katsovat vaan et uskallanko lähteä haastamaan käräjille.. Voiko vastaamattomuudesta olla heille haittaa oikeudenkäynnissä??

        lähetti kenelle sovittelupyynnön. mihinkä "eteenpäin", lähettikö sun lakimies sen sovittelutoimistoon??? jos lähetti sovittelutoimiston pitäisi ottaa siihen kantaa. jos lähetti sen suoraan "heille" niin meni vähän vika paikkaan.


      • Tarina
        notation kirjoitti:

        Jos toinen osapuoli ei ole halukas sovittelemaan, niin sitten käräjille.

        kannattaa käydä ensin yksityiskohdat läpi lakeja tuntevan kanssa, varsinkin jos kyse on isommista rahoista. Rikos- ja riita-asioita sovittelevat ovat vapaaehtoisia maallikkoja.

        Asia missä on kyse suurista summista ja suurista vahingoista EI EDES TULE SOVITTELUUN, vaan ne hoitavat viranomaiset. Käykää ihmeessä katsomassa sovittelun sivuja varmaan googlettamalla löytyy...


    • Anonyymi00010

      Sovittelu on hyvä juttu, kun on niin hermo pinnas osalla porukast että pienistä kommenteista jne. Ihmettelen tätä ns."kunniavkivaltaa", Se ei kuulu meitin kotimaahan, että ollaan pienest huulenheitosta jo nyrkkiä iskemäs, se pitää kitkee poikkeen, iha selväst.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      1
      3951
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      43
      3542
    3. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      60
      3423
    4. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      18
      3150
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      34
      3128
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2910
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      44
      2560
    8. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      39
      2482
    9. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      2325
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      45
      2089
    Aihe