Oriveden juttu

194972
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Kuolinsyy ei ole vielä selvinnyt.

Äänestä
  • jännää kuinka ne ihmiset hukkaavat tavaroitaan. o

    Äänestä

  • laboratorio tutkimuksissa. Mitenkähän on jos on paleltunut kuoliaaksi, näkyyköhän se kuolinsyyn tutkimuksissa.

    Äänestä

  • Varmaan on laitettu toi "kuolin syy ei ole vielä selvinnyt" että juttu saisi lisää huomiota tai sitten ei ole toimittaja ollut ajan tasalla.

    Äänestä

Kiva kun aamulehti jaksaa kirjoitella asiasta :) Aika hyvältä vaikutti tuo vihje minusta! Varmaan nopeasti tulee taas uutta juttua aiheesta, mutta kökkö jos eivät julkaise sitä jos vihje ei johda mihinkään :( Kai ne kirjoittaa silloinkin siitä, luulisin.

Äänestä
  • Hyvä todeta että suomalaiset välittävät sentään vielä. Hyvä myös että Aamulehti on jaksanut viestittää. Tapaus tulee uniin, kun ei ole selvää tietoa tapahtumista. Naisraukalla on ollut ainakin todella kolkko kuolema joka tapauksessa. Jos hän ei ole itse tietänsä valinnut, niin toivonut ainakin loppuun asti jonkun tulevan ja pelastavan.

    Äänestä

Outo juttu, ettei ole julkaistu kuvaa naisen vaatteista. Saattaisi muistua jonkun mieleen, joka on nähnyt. Yhden kerran on vilautettu poliisi-tv:ssä, jota harvat katsoo.

Äänestä
  • Siinä viime sunnuntaisessa Aamulehden liitteessä on kyllä vaatteistakin kuvat. Aamulehti ei tietenkään tule kaikille, mutta ei taida olla mitään kaikkia suomalaisia tavoittavaa mediaa.

    Muistaakseni netissäkin oli silloin aiemmin kuvat vaatteista (siis Aamulehden sivuilla).

    Äänestä

  • nimimerkki kirjoitti:

    Siinä viime sunnuntaisessa Aamulehden liitteessä on kyllä vaatteistakin kuvat. Aamulehti ei tietenkään tule kaikille, mutta ei taida olla mitään kaikkia suomalaisia tavoittavaa mediaa.

    Muistaakseni netissäkin oli silloin aiemmin kuvat vaatteista (siis Aamulehden sivuilla).

    ...kuteista www.poliisitv.fi sivuilla edelleen.
    "haemme vihjeitä"osiossa...

    Äänestä

  • columbo kirjoitti:

    ...kuteista www.poliisitv.fi sivuilla edelleen.
    "haemme vihjeitä"osiossa...

    Koskaan en ole nähnyt venäl. naisen päässä pipoa ja täällä lappeenrannassa niitä liikkuu paljon. Kiitti vaan tiedoista.

    Äänestä

  • rys. venäläinen kirjoitti:

    Koskaan en ole nähnyt venäl. naisen päässä pipoa ja täällä lappeenrannassa niitä liikkuu paljon. Kiitti vaan tiedoista.

    Missä kaikissa lehdissä on ollut juttua tapauksesta kuin aamulehdessä??

    Äänestä

  • pallosalma kirjoitti:

    Missä kaikissa lehdissä on ollut juttua tapauksesta kuin aamulehdessä??

    ainakaan Keski-Suomalaisessa mitään.

    Äänestä

  • nimimerkki kirjoitti:

    Siinä viime sunnuntaisessa Aamulehden liitteessä on kyllä vaatteistakin kuvat. Aamulehti ei tietenkään tule kaikille, mutta ei taida olla mitään kaikkia suomalaisia tavoittavaa mediaa.

    Muistaakseni netissäkin oli silloin aiemmin kuvat vaatteista (siis Aamulehden sivuilla).

    Koko Suomen kattava ilmaislehti olisi kyllä tarpeellinen. Vaikka vain joka toinen viikko ilmestyvä. Tai niin halpa, että kaikki voisivat ostaa lehden eli osallistua kustannuksiin.

    Äänestä

  • pallosalma kirjoitti:

    Missä kaikissa lehdissä on ollut juttua tapauksesta kuin aamulehdessä??

    Oriveden sanomissa kerrottiin tällä palstalla aiemmin olleen jotakin. Muista en tiedä. En ole edes Tamperelaisessa nähnyt.
    Ehkä digiTV avaa vielä rikoskanavan joka näkyy Utsijoelta Hankoon asti.

    Äänestä

  • Olisi tarpeen kirjoitti:

    Koko Suomen kattava ilmaislehti olisi kyllä tarpeellinen. Vaikka vain joka toinen viikko ilmestyvä. Tai niin halpa, että kaikki voisivat ostaa lehden eli osallistua kustannuksiin.

    Juu täytyy joskus moittia meidän muuten erinomaista poliisia, tiedän että useimmat ongelmat johtuvat henkilöstö ja rahapulasta. Valtio tuntuu vähän pihistelevän määrärahoissa periaatteella sikaria poltetaan mutta tikuissa säätetään . Mutta joskus tuntuu että kyllä sitä eletään poliisissa vielä sitä Boprikovin aikaa mitä tulee tutkimukseen ja Tiedottamiseen, liian paljon jotain vähänsinnepäin juttua

    Poliisikoulutus on kehittynyt paljon viimeisten vuosien ja vuosikymmeneien aikana. Toisaalta niin on maailmakin muuttunut ja muuttuu kaiken aikaa lisää. Poliisikoulutusta tulisi yhä edelleen kehittää ja järjestää täydentäviä jatkokursseja. Ammatti ei ole helppo eikä turvallinenkaan, pitäisi olla monialainen tuhattaituri, varsinaisten poliisirutiinitöiden hallinnan lisäksi.

    Käsittääkseni meiltä puuttu lisäksi monien muiden maiden yllä pitämät korkeatasoiset suuret rikoslaboratoriot ja niiden ammattitutkijat.

    Kun tavallisessa pikkukylässä tapahtuu jotakin odottamatonta,"kyläpoliisien" koulutus, resurssit ja taidot eivät ehkä riitä kaikkeen ja kaiken huomioimiseen. Oriveden tapauksessa oletettiin ilmeisesti henkilöllisyyden selviän nopeasti.
    Kun niin ei tapahtunutkaan, mahdollisia tutkinnallisia ja tiedotukseen liittyviä virheitä ei ole enää mahdollisuutta korjata. Tulevia kylläkin.

    Äänestä

  • Poliisikoulutusta kehitetty... kirjoitti:

    Kun konstaapeli kadulta laitetaan tutkimaan isoja juttuja, siis konstaapeli, joka ei edes raastuvassa kartasta osannut sanoa tarkalleen paikkaa jossa sakotti autoilijaa Nekalassa,
    sellainen konstaapeli tutkii nyt vuosia ratkaisemattomana pysynyttä tappoa, voiko kukaan edes odottaa jutun ratkeavan ? Pidin vastapuolena oikeudessa ollutta konstaapelia tonttuna ja tuloksista päätellen sitä onkin.
    Turha puhua resurssipulasta, kyllä poliisiksi löytyy älykkäitäkin , joten tyhmät voi siirtää lapion varteen roikkumaan.

    Äänestä

  • Olisi tarpeen kirjoitti:

    Koko Suomen kattava ilmaislehti olisi kyllä tarpeellinen. Vaikka vain joka toinen viikko ilmestyvä. Tai niin halpa, että kaikki voisivat ostaa lehden eli osallistua kustannuksiin.

    ettei esim. iltapäivälehdet ole kiinnostuneita tästä tapauksesta. Ai, niin onhan sitä tärkeämpääkin, kuten Vanhasen kyttääminen.

    Äänestä

  • kummastuttaa kirjoitti:

    ettei esim. iltapäivälehdet ole kiinnostuneita tästä tapauksesta. Ai, niin onhan sitä tärkeämpääkin, kuten Vanhasen kyttääminen.

    Helsinginsanomat vastaavat Iltasanomien kirjoittelusta ja Aamulehti Iltalehden. Kun Aamulehti kirjoittaa joistakin ajankohtaisista asioista, mietitään toimituksessa lähinnä vain kumpaanko lehteen laitetaan vai molempiin. Harvemmin molempiin.
    Lukijat ovat kyllä ehkä hieman eri alueilta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

selviämässä ! kirjoitti:

http://www.aamulehti.fi/uutiset/pirkanmaa/33383.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu