Suomen ja koko maailman adoptiotouhua pitäisi saada eettisemmäksi, jotta voisin hyväksyä sen. Ihan ensimmäisenä meidän suomalaisten täytyisi alkaa pyrkimään eettisempää adoptiota kohti. Tässä on lyhyesti ajatuksiani eettisemmän adoption puolesta. Alla oleva järjestys ei ole mikään tärkeysjärjestys.
1. Enemmän erityistarpeisia lapsia adoptoitava Suomeen.
2. Sukupuolen toivomismahdollisuus pois adoptiosta.
3. Täysin terveen lapsen toivomismahdollisuus pois. (Vähintään olisi hyväksyttävä lievä erityistarve.)
4. Liian tarkat vaatimukset (esim. 0-2v täysin terve tyttö Kiinasta) asettavat adoptiovanhemmat pois jonoja tukkimasta.
5. Adoptiovanhemmille pakollinen ja kunnollinen valmennuskurssi adoptioneuvonnan lisäksi.
6. Adoptiovanhemmille pakollinen psykiatrinen arvio adoptioon soveltuvuudesta.
7. Kunnon jälkiseuranta Suomessa adoption jälkeen.
8. Kunnollisia adoption jälkipalveluita ja riittävästi myös muualle kuin Helsinkiin.
9. Adoptiolapsille todelliset oikeudet kaikkiin olemassa oleviin taustatietoihinsa sekä yhteydenpitoon biosukulaisiinsa.
10. Adoptiolapsille taloudellista ja psykososiaalista tukea esim. juurimatkoihin ja dna-testeihin.
11. Adoptiolapsille psykologisia palveluita ilmaiseksi sellaiselta ihmiseltä, joka ei ole adoptioäiti.
12. Parempaa tukea kotimaasta adoptoiduille lapsille.
Laittakaapas lisää ehdotuksia ja kommentointeja.
1. Enemmän erityistarpeisia lapsia adoptoitava Suomeen.
2. Sukupuolen toivomismahdollisuus pois adoptiosta.
3. Täysin terveen lapsen toivomismahdollisuus pois. (Vähintään olisi hyväksyttävä lievä erityistarve.)
4. Liian tarkat vaatimukset (esim. 0-2v täysin terve tyttö Kiinasta) asettavat adoptiovanhemmat pois jonoja tukkimasta.
5. Adoptiovanhemmille pakollinen ja kunnollinen valmennuskurssi adoptioneuvonnan lisäksi.
6. Adoptiovanhemmille pakollinen psykiatrinen arvio adoptioon soveltuvuudesta.
7. Kunnon jälkiseuranta Suomessa adoption jälkeen.
8. Kunnollisia adoption jälkipalveluita ja riittävästi myös muualle kuin Helsinkiin.
9. Adoptiolapsille todelliset oikeudet kaikkiin olemassa oleviin taustatietoihinsa sekä yhteydenpitoon biosukulaisiinsa.
10. Adoptiolapsille taloudellista ja psykososiaalista tukea esim. juurimatkoihin ja dna-testeihin.
11. Adoptiolapsille psykologisia palveluita ilmaiseksi sellaiselta ihmiseltä, joka ei ole adoptioäiti.
12. Parempaa tukea kotimaasta adoptoiduille lapsille.
Laittakaapas lisää ehdotuksia ja kommentointeja.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kansainvälisesti ajatellen ja verraten, Suomessa adoptiot ovat melkoisen eettisiä jo nyt.
Käytännössä kaikki adoptoitavat lapset ovat enemmän tai vähemmän erityistarpeisia. Hylkäämiskokemukset ja eläminen lastenkodissa ovat todennäköisesti aiheuttaneet säröjä lapsen kiintymyssuhteiden muodostamiseen. Pitääkö "terveiden" lasten jäädä lasten kotiin ja vaille vanhempia vain siksi, että ovat terveitä?
Ymmärrän negatiivisen näkökantasi täysin terveen lapsen toivomusmahdollisuudesta. Mutta eikö biovanhemmatkin yleensä toivo, että kunhan syntyvä lapsi olisi terve... Ja silti sopeutuvat siihen elämään, mitä mahdollisen erityistarpeisen lapsen syntyminen mukanaan tuo. Vaikka on valmis hyväksymään erityistarpeita, on mielestäni ihan yhtä hyväksyttävää toivoa tervettä lasta. En ole kuullut kenenkään biovanhemman toivovan ensisijaisesti (lievästi)erityistarpeista lasta. Vaikka adoptiossa etsitään kotia lapselle, pitää vanhempien mielestäni realistisesti pohtia omia voimavaroja lähtökohtaisesti esim. vaikeasti erityistarpeisen lapsen adoptioon. Se on sitten eri asia, mitä elämä tuo tullessaan.
Ja toisaalta, esim. Etelä-Afrikasta tulevat lapset ovat melkoisen terveitä, mutta orpoja. Ja edelleen, tuntuisi kummalta olla adoptoimatta lasta joka on orpo,mutta terve...
Kohdasta viisi olen samaa mieltä. Pakollinen adoptiokurssi olisi hyvä jokaiselle, joka adoptiovanhemmaksi haluaa. Muistaakseni Hollannissa adoptiokurssit tulivat pakollisiksi adoptioneuvonnan ohella. Ja Tuloksena oli se, että adoptioprosessissa olevien määrät romahtivat merkittävästi. Omasta kokemuksesta voin kertoa, että adoptiokurssi on paljon hyödyllisempi ja tietoa antavampi kuin saamani adoptioneuvonta, vaikka hyvä sekin oli.
Tuosta psykiatrisesta arviosta en oikein tiedä. Adoptioon soveltuvat aivan tavalliset ihmiset, jotka haluavat saada lapsia ja olla vanhempia. Osa kontaktimaista vaatii psykologin lausunnon adoptiovanhemmista.
Jälkiseurantaa on aina adoption jälkeen Suomessa. Jälkiseuranta toteutuu kontaktimaiden vaatimusten mukaan, maasta riippuen noin vuodesta viiteen vuoteen, muistaakseni.
Totta, adoptioon liittyvää elämää on muuallakin kuin Helsingissä, mutta toisaalta Suomessa adoptoidaan aktiivisimmin juuri pääkaupunki seudulla ja Varsinais-Suomessa (jos nyt oikein muistelen adoptiolautakunnan toimintakertomusta).
KAIKILLE lapsille pitäisi olla paremmat mahdollisuudet saada tukea ja psykolgisia tai terapeuttisia palveluja. Mitä vikaa on ammattilaisen antamassa psykologisissa palvelussa, vaikka oliskin siviilissä (adoptio)äiti?
Kotimaasta adoptoidut ovat ehkä jääneet ulkomailta adoptoitujen varjoon, mutta esim. Pelalta saa apua niin kotimaasta kuin ulkomailtakin adoptoidut.
Onpa hyvä ettei sinun mielipiteelläsi oli väliä. Olet vailla mm. valmennuskursseja adovanhemmille, eiköhän aloiteta kurssit biovanhemmista, tämä maa mm. on pullollaan vanhemmuusvalmennuskurssien tarpeessa olevia perheitä. miksi et vaadi heille kursseja? ja muutenkin viestistäsi käy ilmi ettet oikein arvosta adovanhempia vaan pidät heitä huonompina ihmisenä kuin muita. Olen todella pahoillani että tässä maassa on tuollaisia ihmisiä. ja mitä psykiatriseen arvioon tulee, kai olet itse sellaisen hankkinut itsestäsi ennenkuin aloit biolisääntymään? Eiköhän adoptiota haluavilla ole muutankin ihan tarpeeksi "kestämistä" ilman sinun vaatimuksiasi! Osa heistä on kuitenkin sellaisia jotka eivät jostain syystä saa biolapsia ja aivan varmasti rakastavat ja pitävät hyvää huolta adoptoidusta lapsesta. Kaikille ei ole mahdollista noinvain tehdä lasta niinkuin ilmeisesti sinulle on.
olit unohtanut listastasi biologiset vanhemmat, lähinnä äidit.
Biologisille vanhemmille (jotka yleensä adoptiohetkellä ovat nuoria jopa teinejä) sellainen adoptioneuvonta jossa ulkopuolinen (ei sosiaalityöntekijä eikä adoptioedustaja) henkilö kartoittaa äidille myös muut mahdollisuudet, kuten sijaisperheen mahdollisuuden. Käy äidin kanssa läpi kaikki lakipykälät, jokaisen asiakirjan mitä adoptioon liittyy.
Äidillä pitäisi olla ulkopuolinen "edustaja" joka huolehtii mitä asiakirjoihin kirjoitetaan, mitä oikeuksia äidillä on vaatia perheistä johon lapsi sijoitetaan.
Adoptiohetkellä nuori ei välttämättä tiedä mitä adoptio todellisuudessa on joten ulkopuolisen neuvonantajan olisi sillä hetkellä oltava valveutunut mitä tulee mm.kuvien pyytämiseen lapsesta silloin kun lapsi jo asuu adoptioperheessä.
Biologisille äideille ei suomessa ole mitään tukiverkostoa joten kyllä palveluntarjoajan (Pela) pitäisi tämäkin asia hoitaa kuntoon ja pian.
6. Adoptiovanhemmille pakollinen psykiatrinen arvio adoptioon soveltuvuudesta.
7. Kunnon jälkiseuranta Suomessa adoption jälkeen.
Psykiatrinen arvio on ongelmallinen, koska muutamat asiat paljastuvat vasta adoption jälkeen, esim. Mynhausenin syndrooma ei paljastu välttämättä jos äidillä ei ole aikaisempia lapsia, myöskin luonnevika on vaikea todeta, joka tosin ei vättämättä lapsen kannalta ole huono asia, mutta voi sitä ollakin ja silloin lapsen selviämismahdollisuudet ovat vähäiset.
Näistä syistä adoption jälkiseuranta tulisi järjestää edes jotenkin nykyiseen verrattuna.
Esim. jos lapsi tarvitsee psykiatrista hoitoa, niin siihen pitäisi viranomaisten puuttua välittömästi ja selvittää mistä lapsen oireilu johtuu ja oireiden jatkuessa nopessa tahdissa huostaanottaa lapsi.
Tämä puuttuu nykyisin lähes täysin.
Adoptiolapsen psykiatrinen oireilu ja oireiden jatkuminen ei liity mitenkään siihen, että lapsi pitäisi huostaanottaa. Asia on täysin eri, mikäli vanhemmat eivät huolehdi lapsistaan (bio/ado)siten, kun riittävän hyvään vanhemmuuteen kuuluu.
Adoptiolasten psyykkiset ongelmat saattavat johtua mm. oman identiteetin selvittämisestä ja sen tosiaasian hyväksymisestä, että adoptiolapsi on menettänyt biovanhempansa. Tai monesta muusta eri ongelmasta, joita biolapsetkin saattavat käydä läpi. Eihän biologisiakaan lapsia oteta huostaan erilaisten psykiatristen sairauksien takia (esim. anorexia, vakava masennus), vaikka "oireet" jatkuisivat, vaan lasta ja perheitä pyritään tukemaan. "Oireiden" syyt ja niiden jatkuminen eivät tarkoita sitä, että adoptiovanhemmat tai lapsen biologisen vanhemmat olisivat tehneet jotakin väärin. Käsittääkseni 2000-luvulla ei äitejä enää syyllistetä joka ikisestä lapsen ongelmasta. Me yksilöt olemme vain erilaisia, toisen mieli särkyy toista helpommin, toiset ovat syntyjään vahvempia. Toki kasvatuksella ja varhaisilla kokemuksilla on merkitystä, mutta kaikkea ei voine laittaa vanhempienkaan piikkiin.
En ole ehkä ihan ymmärtänyt nimimerkin "Vai" ajatuksia. Yleisesti ottaen adoptiovanhemmiksi valikoituu sellaista porukkaa, joilla on valmiuksia hakea lapsilleen apua, jos tarve niin vaatii. Valtaosa Suomessa lapsista, jotka eivät voi hyvin, asuvat ihan muissa kuin adoptioperheissä, vaikka eihän elämä adoptioperheíssäkään ongelmatonta ole.
Suomessa on myös kattava kouluterveydenhuolto, psykologit ja kuraattorit. Opettajilla ja lastentarhanopettajilla on velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus viranomaisille, jos tarve vaatii. Joten jos vanhempien biologisella tai adoptiolapsella on hätä, apua on saatavilla.
Toivoisin samaa herkkyyttä lasten (vanhempien?)ongelmien ruotimisessa, oli sitten kyseessä adoptiolapsi tai vanhempien biologinen lapsi.
Tällä palstalla jotenkin aina tuntuu, että adoptiovanhempia katsotaan suurennuslasin alla, eikä katsojina ole useinkaan adoptiovanhemmat itse, vaan ihmiset joilla ei ole adoptiolasta tai sitten he vastustavat adoptiota jossain mielessä.
Väärin, kyllä lapsia otetaan huostaan biologisilta vanhemmilta psykiatristen oireilujen takia, mutta adoptiovanhemmilta ei oteta.
Kyllä huostaanotto nimenomaan liittyy siihen, jos adoptiolapsen psyykkinen oireilu jatkuu. Huostaanotolla voidaan vielä pelastaa mitä pelastettavissa on. Sen varmaan ymmärtää yksinkertaisempikin kasvattaja, paitsi luonnevikainen, joka on aina oikeassa.
Suomessa vain teikäläisten ansiosta lapsia saa kiusata niin paljon kuin kestävät, jos ei kestä viedään terapiaan ja taas saa kiusata. Joidenkin kestävyys vain loppuu ja monet joutuvat kärsimään lopun ikäänsä.
Hälytyskellojen luulisi soivan siinä vaiheessa, kun todetaan, että adoption jälkeen lapsen kehitys pysähtyy , taantuu tai lapsi sairastuu, mutta ei, lasta kiikutetaan terapiasta toiseen, sensijaan pitäisi kiikuttaa vanhempia.
Kyllä lapsi apua saa.?? Lääkäri tutkii miksi lapsi on aliravittu, mutta kukaan ei selvitä millä tavalla lapsi ruokitaan, vikahan on lapsessa, eikä adoptiovanhemmissa.
Olisi tosiaan erittäin tärkeää saada adoptio lapsen kannalta eettisemmäksi ja adoptiovälittäjien moraalia kohotettua edes vähän.
Valvontahan pitäisi saada tietenkin jonkun muun hoitoon, kuin näiden adoptioihmisten. Kukas nyt omia toimiaan arvostelisi ja valvoisi (paitsi poliitikot)?
Pitäisi perustaa edunvalvonta elin, esim. yhdistys, joka auttaisi äitejä, jotka joutuvat (joutuisivat) antamaan lapsensa pois. Huolehtisi heidän laillisista ja moraalisista oikeuksistaan.
Näin ehkä vältyttäisiin ns. virheellisiltä adoptioilta.
Sama elin voisi toimia adoptiolasten niin aikuisten, kuin alaikäistenkin edunvalvojana. Toimisi heidän oikeudellisena ja moraalisena avustajanaan.
tarvittaisiin. Tähän asti sekä adoptoidut lapset ja jo aikuistuneet adoptoidut ovat jääneet täysin ilman neuvoja ja tukea, sekä ilman tietoa menneisyyden tapahtumista ja juuristaan, samoin bioäidit ovat olleet täysin tahallisesti unohdettuja ja syrjään tyrkittyjä. Salailu ja jopa väkisin epätietoisuudessa pitäminen ovat paljon pahempia asioita kuin totuuden tietäminen, olipa totuus millainen hyvänsä. On suuri vääryys ja loukkaus yhteiskunnan ja toisten ihmisten taholta, jos jossain, esim. virastoissa tai adoptiovanhempien tiedossa on tietoa adoptiosta ja adoptoidun sukulaisista/taustasta, mutta sitä ei sille ihmiselle, adoptoidulle/bioäidille, anneta, joka on asianomainen omassa asiassaan. Ulkopuolisille voidaan antaa, mutta ei asianomaiselle itselleen, älytöntä meininkiä. Vähemmästäkin luottamus ja mielenterveys olisi koetuksella kenellä hyvänsä. Jos bioätiys on niin merkityksetön asia kuin adoptioäidit täällä väittävät, niin miten sitten biojuuristaan totuuden tietäminen olisi niin vahingollista heidän adoptiolapselleen, kuin adoptiovanhemmat myös täällä väittävät, ristiriitaa riittää näissä adoptiovanhempien väitteissä.
vastuutonta ja epäkunnioittavaa lasta kohtaan, jos hänet otetaan ulkomailta, mutta jätetään taustatiedot jonkun lastenkodin ja sen mahdollisen arkiston säilymisen varaan. Sensijaan kaikki mahdollinen tieto lapsesta ja lapsen suvusta ja asuinpaikoista valokuvineen, nimineen, perhekertomuksineen ja osoitteineen olisi hankittava lapsen mukana, jotta lapselle annettaisiin todellinen mahdollisuus käydä läpi juurensa ja taustansa vanhempana. Köyhiä maita ja köyhiä ihmisiä ei saa vähätellä, nykykäytäntö on kuin jotain menneen ajan siirtomaapolitiikkaa valkoisten ehdoilla. Lapselle pitäisi tasoittaa helppo tie palata menneisyyteen ja omaan minuuteensa, eikä ottaa häntä vain itsekkäästi "kotieläimekseen".
Tulen kannattajajäseneksi heti, kun saan tietää, että on perustettu "adoptioyhdistys".
Sen pienen rahasumman, jonka olen antanut tähän mennessä ko. toimintaan, kerron kymmenellä ja tuen sillä summalla uutta järjestöä.
pitäis olla...