Mites teidän raha tilanne. Ei todellakaan mitkään suuret tulot minulla ole ja kun kaikki yrittää maksaa mitkä kuuluukin, niin eipä paljon hummailuun jää. Aina pitää päivää ennen tiliä katsoa onko saldon kohdalla euroakaan. Omasta mielestäni elän aika normaalisti ja säästäminen on varppi ihan mahdotonta. Tulisko toimeen paremmin jos olis kaksi maksajaa, vai tuplaantuuko menot myös. Joskus kyl tilaan jotaan postimyynnistä.
Rahasta vai
rakkaudestako
362206
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Eli rahaa ei jää juuri mihinkään! Kumppania en rahan takia ota, siinä täytyy olla muita painavampia syitä..
Työtön olen minä.
noin upea nainen on työtön? Työnantajat ei ymmärrä hyvän päälle! Muuta ei voi sanoa.
Töihin päästäkseen tarvitaan suhteita, muitakin kuin lesbosuhteita. Keskustan jäsenkirja auttaa, Vapaamuurarit, Ku Klux Klan sensemmoiset. Tosin kahteen jälkimmäiseen kuulumiseen tarvitaan mulkku.
Täytyy sisäistää yrityksen arvot eli siis stalinistinen henkilöstöpolitiikka, tosin ei saa sanoa ääneen henkilöstöpolitiikan olevan stalinistista, eikä sitä että toivoo stalinistit Jenisein taakse. Eikä sanoa ääneen, että fiksumpaa tulevaisuuden työllistymisen kannalta on nuoleskella irtisanottavia eikä irtisanojia.
Kaikin tavoin siis olen vänkyrä ja epäsosiaalinen. Homoseksuaalisuus kuuluu ihan kuin bonuksena pakettiin. Taatusti olen vielä feministikin. Enkä sano mitä ajattelen kirkosta.
minä, mutta kun on kolmen lapsen yh-äiti, ei rahaa liiemmälti ole koskaan. Ja ihan turha sanoa, että yhteiskunnan tuella tässä elellään. Ainoa yhteiskunnan tuki mulla on yh-korotettu lapsilisä ja sekin loppuu ens kuussa vanhimmasta lapsesta. Pärjätään kuitenkin, enkä ikinä voisi ottaa kumppania taloudellisin perustein. Rakkaus on ainoa syy yhdessä olemiseen ja kokemuksesta tiedän, ettei raha tee onnelliseksi. Toki se tasoittaa tietä.
kun lesbolla on noin monta lasta!
mä olen tyytyväinen kun on tilipv tänään, ja saan maksettua vastikkeen, asuntolainan, opintolainan lyhennyksen,puhelinlaskun, visaluoton.
niihin ym laskuihin menee 900e joka kk.
loput mitä jää menee lähinna ruokaan, kodintarpeisiin ja vaatteisiin, kauneudenhoitoon.
kun asuu yksin, ei pysty säästämään. jos joku kodinkone hajoaa, pitää ostaa osamaksulla.
elämä on tällaista, olen onnellinen siitä, että on vakituinen työ ja tulee toimeen, mitään extraa en kaipaa, tai ehkä ois kiva joskus matkustella. sitten kun saan velat maksettua....
Mitäs rakkaudesta, hyvä työpaikka tulee olla, titteli on tärkeä, sillä voi myös muille brassailla, joten kaupan kassat ym.turha vaivautua, ylemmästä keskiluokasta täytyy myös olla, vaikkei ite nyt sivistynyt ole, ei sinne päinkään, mutta onhan se hyvä niin esittää. Vaatteet on mun aatteet.
Mutta tuntuuko kylmältä täällä?
Siis se miltä näyttää ulospäin. On kiva knepata tyylikkäänä kaupungilla, kuin kaikkien katseet kääntyy ja katsovat kauan peräänkin.
On parhaat mahdollisuudet valita hyvät kaveritkin.
Oletko aivan varma, että parhaat kaverit löytyvät ulkokuoren perusteella? Minusta se on yksi huonoimmista lähtökohdista. Itselleni ainakin tärkeämpää on luotettavuus, tuki, huumorintaju, välittäminen... Jotkut merkkifarkut tai uusinta mallia oleva kännykkä eivät minun listalleni edes pääse. Noista kansikuvatyypeistä en edes haluaisi valita.
Mistä sitä paitsi tietää, etteivät hekin ole yhtä pintaliitoisia kuin sinä itsekin ja lähde heti parempien (ts. paremmalta näyttävien) kaverien matkaan, kun mahdollisuus tulee. Jos punnitaan vain vaatteet, mutta ei aatteita, on perusta melkoisen heikolla pohjalla...
"Vaatteet ovat tärkeimmät. Siis se miltä näyttää ulospäin."
Pelottavaa. Yksinäistä. Oletko oikeasti tuota mieltä. Eli siis onko sinusta tärkeämpää, että sinustakin arvioidaan vain vaatetus, ei sinua? Tai että sillä kuka ja mikä sinä olet ei ole mitään arvoa, kunhan vain näytät hyvältä? Yhtälöhän on luotettava vain jos se toimii kumpaankin suuntaan. Hyytävää.
ja näytän hyvältä, olen muutenkin hyvä tyyppi. 'Erittäin hyvä ja täydellinen', sanotaan. Ulkonäköön ensiksi kiinnitetään huomiota, kai säkin sen tiedät? Vai?
Sitten tulee se toinen, näkymättömämpi puoli. Kun on hyvä seuraihminen hyvän ulkokuoren lisäksi, niin se vetää puoleensa kuin hunaja kärpäsiä.
Perään katsoo ihaillen sekä miehet että naiset.
Kun on seuraelämässä hyvä juttelemaan kaikkien kanssa niin voin sanoa, että todella hyvin menee.
No, hyvä että on vielä täydellsisiäkin ihmisiä. Toivottavsti et joudu rysähtämään kovin korkealta.
Hyvin sanottu!
Minäkin tiedän mistä löytää täydellisiä ihmisiä. Jehovan todistajien Valtakunnansalilta. Tosin älä kerro niille olevasi homoseksuaali, koska silloin olet vähemmän täydellinen kuin he.
materiaalisesti ajatellen ainakin. Ahdistaa sillä tavalla, että en tiedä pitäisikö minun edes tavoitella rakkautta, kun hän on minua paremmin menestyvä (mutta suht. pienipalkkainen kuitenkin). Olisin hänelle rasite vaikka ei yhteen muutettaisikaan. Minulla ei olisi varaa tehdä hänen kanssaan asioita, jotka ovat hänelle tärkeitä.
Ei sitä nyt rasite voi olla, jos rakastaa, ei siinä rahat pitäisi millään tavalla vaikuttaa.
Kun yhdessä maksetaan ja toinen vaikka vähän enemmän jos kerran enemmän tienaa, niin miksei voisi tehdä yhdessä asioita. Toinen juttu tietysti on jos toinen onkin raha-asioissa pihtari eikä halua jelppiä toista vaikka yhdessä oltaisiin, niin se kyllä on toivotonta ja yhtä tappelua, sinänsä hölmöä kylläkin.
harrasteita keskenänne? Toivottavasti kukaan ei ajattele minun kohdalla, ettei minun rakkautani kannattaisi tavoitella..
Ja jos oot niin miten se sussa näkyy? Että joku köyhempi ei esim. tulis pokaamaan tms..??
Asenne elämään on se tärkein tekijä toisessa, ei se sattuuko olemaan tyhjätasku ennenkuin lottovoiton saa..ei pitäis surkutella liikaa köyhyyttään ym. mahdollisuuksia nauttia elämästä on niin paljon ilman rahan suomia vapauksiakin.
Niin, outo ajatusmaailma etteikö voisi yli sos.luokkien iskeä, höh, rahalla saa vaatteet, tyylitaju tulee sisältä.
Tuntemistani ihmisistä kaikki ovat ihan "ihmisiä" vain:-)
Yritän juuri miettiä tätä sosiaaliryhmä-termia ja soveltaa sitä käytännössä parin esimerkin avulla:
Tytär 1: Akateemisesti koulutetut vanhemmat, akateemisilla aloilla.
Tytär: Akateemisesti koulutettu, huonosti palkatulla palvelualalla, johon ei tarvita akateemista koulutusta.
Mihin sosiaaliluokkaan tämä tytär kuuluu?
Esimerkki2: Tehdastyöläisisä, erikoisssairaanhoitaja-äiti. Tytär Akateemisesti koulutettu, työskentelee akateemisella alalla.
Mihin tämä ihminen kuuluu?
Esimerkki3: Tehdastyöläisisä, äiti kaupan kassa, kumpikin käynyt kansakoulun.
Lapsi ammattikorkeakoulusta valmistunut, tekee työtä rahoitusalalla johtotehtävissä.
Mihin hän kuuluu?
Esimerkki4: Pankinjohtaja isä (muistaakseni ekonomi ja juristi), juristi-äiti.
Tyttärellä 2 akateemista tutkintoa, työskentelee toimittajana.
Mihin hän kuuluu?
Esimerkki 5: Samat taustat vanhempien puolelta.
Tyttärellä kaksi akateemista tutkintoa. Tekee asiakaspalvelutyötä, johon ei tarvita minkäänlaista koulutusta.
Mihin sosiaaliryhmään kuuluu hän?
Mikä määrää sosiaaliryhmän? Oma työ? Oma koulutus? Vanhempien koulutus? Kaikki yhdessä?
Onko sillä mitään merkitystä ylipäätään?
Entinen tyttöystäväni piti vanhempiani liian koulutettuina ja sanoi meillä olevan liian suuret taustaerot. Minä en koskaan ymmärtänyt, miksi se haittasi häntä?
Ihmiset tekevät onneksi nykyään ammatillisia valintoja muunkin kuin statuksen ja rahan takia. Kun työ on mielekästä, sitä jaksaa paremmin. Vaikka juristina tai lääkärinä saisi huomattavasti paremman toimeentulon kuin nykyisessä työssäni, en pystyisi henkisesti olemaan moisisissa tehtävissä. Edellinen toimenkuva on aivan liian kuivakas ja tylsä, toinen taas sisältää aivan liikaa sairaalassa "asumista ja päivystämistä" varsinkin alkutaipaleella....
En ole kroisos, mutta muutaman kerran naiselle on ollut hankala paikka olla huonommin toimeentuleva. En ole asiaa korostanut millään tavalla.
Jaa-a.
Olen sekoitus ykköstä ja vitosta esimerkissäsi.
Menossa taas sukumökille kiduttamaan itseäni snobien keskelle. Saan taas kuulla kevyttä kettuilua huonosta työstäni ja kyselyitä, milloin aion hankkia koulutusta vastaavaa työtä. Siinä se juhannus taas menee, mieltä pahoittaessa.
Oma mielipiteeni on, että itse-hankitulla sivistystasolla ja käytöstavoilla mitataan ihminen. Kouluja käymätön ihminen voi olla lukenut huomattavia määriä, seuraa aikaansa ja osaa käyttäytyä paremmin kuin akateemisesti koulutettu ja rahakas naapuri.
Olen omassa suvussani ainoa, jonka tulot eivät ylitä kahta tonnia kuukaudessa. Ihmettelevät, että miten olen elossa.
Tyttöystävällä on yhtä pienet tulot, tosin on nyt tilapäisesti työkomennuksella puoli vuotta ja saa lisätuloja siitä.
Tämä oli minun sosiaaliluokkani Yhdysvalloissa, tämä on minun sosiaaliluokkani Suomessa. On niin kuin jokin Berliinin muuri jakaisi maailman köyhiin ja rikkaisiin.
Rikkaiden Berliini on suvaitsevainen, siellä pidetään Pride-paraateja. Työt ovat vakinaisia ja jos syrjintää esiintyy seksuaalisen suuntautumisen perusteella, niin otetaan yhteys liiton lakimieheen joka hoitaa hommat moitteettomasti.
Köyhien maailmassa taas joutuu törmäämään suvaitsemattomuuteen. Jos ylipäätään mitään työtä on, se on pätkä, silppu, paska, pakko, orja ja työllistämistyötä. Sen jälkeen palataan takaisin kortistoon. Jos syrjitään ja usein syrjitäänkin vasten naamaa, niin siitä ei valiteta liittoon, jota ei edes koskaan näy koko työpaikalla ja jos joku liiton löytääkin, niin liitto ei voi puuttua koska työsuhde ei ole "oikea työsuhde", vaan "takaisin orjatyöelämään kyykyttämisen ja nöyryyttämisen kautta" -työelämänvalmennus-harjoittelu.
koska mul kallis maku ja kalliit intohimot
, ja köyhä duunari oon..
Muille kanssasisarille suosittelen lämpimästi työhön menoa / pariutumista jonkun varakkaan keski-ikäisen rouvan kanssa:)
Rahhoo pittää olla sen verran ettei sitä tarvitte ajatella. Ainakin näin nelikymppisenä, nuorena sillä ei ole niin väliä.
Aika ala-arvoista ehdotella pariutumista jonkun varakkaan keski-ikäisen rouvan kanssa !? Häh Mitä ihmettä? Ai että köyhä tuntee itsensä köyhemmäksi? Tai vielä mauttomampaa?, Ai että kumppanin rahoilla eleltäis!? Huh,noloa. Ja lisäksi vielä tämmöinen tieto ; "rouva" on yleensä aviossa/ avoliitossa oleva naispuolinen henkilö.
Ps.Jos oli "joke", niin kuullostipa sovinistiselta vanhan ukon surkeelta vitsiltä..
Raha on ihan asenteesta kiinni.
Omat tuloni ovat sellaiset, että minulle jää käteen kuukaudessa 1100 euroa. Koskaan en ole joutunut kituuttamaan, makselen pientä asuntolainan ripettä pois, ostelen levyjä, leffoja ja kirjoja. En käy bilettämässä, koska on kivempi matkustaa ulkomaille kerran vuodessa.
En yliopistolta valmistuttuani vuosikausia sitten tajunnut, että oma alani on huonosti palkattu, eikä tarjolla ole oikein muutakaan vakityötä.
Toisaalta, koskaan ei ole tilillä ollut vähempää kuin tonni rahaa, säästössä, hätätilanteiden varalle. Se on aina siellä, yleensä tosin enemmän, jottei tarvitse lainata koskaan keneltäkään rahaa.
Kaikki sisarukseni ovat huomattavasti suurempituloisia kuin minä ja ovat aina rahapulassa. Lainaan veljelleni välillä rahaa, kun tämä ei tahdo selvitä menoistaan huomattavasti suuremmilla tuloilla.
Okei, minulla ei ole autoa, enkä elä kalliisti. Omistan asuntoni ja makselen lainaa ja yhtiövastiketta yhteensä 360 euroa/kk. Jäljelle jää siis ihan reippaasti rahaa elämiseen.
Olen aina asunut itsekseni, onnistun aina löytämään naisystävän toiselta paikkakunnalta. Ensimmäinen asui 100 km:n päässä, kumpikaan ei suostunut muuttamaan, nykyinen asuu 300 km:n päässä, kumpikaan ei halua muuttaa. Mutta, itse vastataan kumpikin omista menoistamme ja kuluistamme. Näin on tehty jo 12 vuotta....
itse elän tällä hetkellä nipin napin... tuloja ei ole mut pärjään kummiskin... seurustelukumppanilta en voi vaatia kuin rakkautta...
urasuunnitelmat on ja etc...
mut jos joskus tienaan hyvin niin olen valmis jelppimään kumppaniani, tärkeintä on että molemmilla on hyvä olla...
vaik tulot on n. 500 kuussa niin silti maksan kyl laskuni ja ruokani itse... joskus joudun jopa lainaamaan muille koska heiltä puuttuu ruoka tai jotain muuta, mut eipä tuo haittaa tärkeintä on et kukaan ei joudu olemaan nälässä...
eli jos löydän sn oman kullan kainaloon niin raha ei ole se joka pitää meidät yhdessä vaan me itse ja meidän tunteet.
piper88 sanoi:
mut jos joskus tienaan hyvin niin olen valmis jelppimään kumppaniani, tärkeintä on että molemmilla on hyvä olla...
eli jos löydän sn oman kullan kainaloon niin raha ei ole se joka pitää meidät yhdessä vaan me itse ja meidän tunteet.
--------------------------------------------------
Noi oli mukavasti sanottu, noinhan se kuulu ollakki, eikä se raha kuiteskaa oo ku sivu seikka, kunhan vaan saa ostettua elämiseen oleelliset asiat/ruoat jne...
Pienet tulot on. Pahin pelkoni onkin, että ero tulee viimeistään silloin kun toinen saa 3 kertaan isompaa palkkaa.
Jos onnistut löytämään ihmisen, jolle raha on rakkautta tärkeämpää, on ehkä parempikin, että hän häipyy kuvioista. Haluat varmasti kuitenkin olla omallesi jotakin niinkin maallista tärkeämpää kuin raha?
Yhteinen, jaettu elämä lienee kuitenkin tärkeämpää, mukavampaa ja turvallisempaa kuin ainainen pelko siitä, että kuvioihin ilmaantuu "isompi pankkitili".
Nykyisin aika hyvät, kaikki nuoruuden oppivuodet saanut maksettua.(39v.) Suhteessa omat rahat, ei haittaa eikä vaikuta mihinkään jos toisella vähemmän tai enemmän.
voi perheessä tuntea yhteisyyttä, jos on eri talous? Minusta kaikki pitäisi jakaa, ja molempien pitäisi pyrkiä yhteiseen hyvään.
Ihan hyvin kun molemmilla on rahaa ja menot jaetaan noin puoliks. Ei mitään niuhoilua tietenkään, maksaa luontevasti vuorotellen laskuja ja kauppareissuja;) Ja tosiaan jos toisella ei rahaa ni toinen maksaa..
Ihan hyvä nykyisin kun nuoruuden oppivuodet saanut hoidettua, ja aina ollut töissä. (ikää nyt 39v.) Suhteessa aina omat rahat, joten ei väliä tai vaikutusta onks suurempi tai pienempi tuloinen. Toki jos toinen tilapäisesti p.a., niin jeesataan, kuhan homma toimii molemminpuolin, ei mitään lokkeilua tai pihtailua vois sietää, ja sen todellakin erottaa, uskokaa pois!
rahaa on.
ihmiset ovat yhdessä rakkaudesta. Raha ei todellakaan tuo onnea, mutta rakkaus tuo. Itselläni on paljon lainaa ( vois olla katolla osuuspankin kyltti), mutta raha-asiat ovat silti kunnossa. Ensin maksan laskut ja ym. sen jälkeen jää käyttörahaa jolla ostan ruokaa, halapaa bensaa autoon ja vaatteita jumalaisen vartaloni verhomiseksi. Olen varsin onnellinen näin, tietenkin aina voisi olla enemmänkin rahaa ja pienemmät menot, mutta nyt mennään näin. Jos minulla olisi kumppani toivoisin häneltä kaiken muun ihanuuden lisäksi, että hänellä olisi raha-asiat ok ja hän käyttäisi rahaa järkevästi.Olisi kiva jos molemmat maksaisivat omat menot itse ja sitten yhdessä ne yhteiset menot ja toista voisi jelppiä jos olisi tarvetta, siis molemminpuolin. Onkohan toi liika toivottu?