Kumpi on syyllinen, kun kärkikolmion takaa ajaa auto yksisuuntaista katua väärään suuntaan ajavan auton kylkeen?
Kumpi syyllinen?
Sherlock Holmes
7930
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei ole tietoa, mutta luulisin että se joka ajaa yksisuuntaista väärään suuntaan on syyllinen. Ainakin oman oikeustajun mukaan.
Minun oikeustajuni sanoo, että se joka ajaa toisen kylkeen kärkikolmion takaa, hänen tulisi väistää kaikkea liikennettä mitä poikkikadulla on.
Toinen on ilman muutä myös syyllinen, ajoihan hän väärään suuntaan.
Sakot molemmille.
Suurempi ongelma tulee siitä, miten ajoneuvojen vahongot korvataan. Kaukana ei ole sekään mahdollisuus, että vastuu jaetaan. Ikävää sille, jolla ei ole kaskoa.
Kyllä syyllinen on yksin se, joka ajoi kiellettyyn ajosuuntaan.
Ei kärkikolmion takaakaan tulevalta voida edellyttää, että hän valmistautuisi siihen, että joku ajaa kiellettyyn ajosuuntaan. Hänen tulee antaa etuajo-oikeus risteävällä ajoradalla kulkevalle, mutta sellaiseen yllätykseen, että joku lähestyykin risteystä kielletystä ajosuunnasta, hänen ei tarvitse varautua.
Kiellettyyn suuntaan ajanut on yksin syypää, ja hänen liikennevakuutuksestaan korvataan syyttömän kuljettajan auton vahingot.
"Hänen tulee antaa etuajo-oikeus risteävällä ajoradalla kulkevalle, mutta sellaiseen yllätykseen, että joku lähestyykin risteystä kielletystä ajosuunnasta, hänen ei tarvitse varautua."
Se nyt riippuu täysin tilanteesta. Monessa ristetyksessä on esimerkiksi suojatie kärkikolmion ja ajoradan välissä, jolloin voidaan olettaa että kuljettajan on pitänyt tarkastaa se toinenkin ajosuunta pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden varalta, ja havaita samalla väärästä suunnasta tuleva auto (joka olisi voinut olla esimerkiksi hälytysajoneuvo).
Ajoneuvon kuljettahanhan pitää aina tehdä kaikkensa vaaran ja vahingon välttämiseksi, vaikka sitten joulupukki laskeutuisi poroineen keskelle kesäistä moottoritietä. Rangaistukselta välttyy tietysti jos kyse ei ole tahallisuudesta, huolimattomuudesta tai piittaamattomuudesta.
Tieliikennelakihan ei toisaalta edes määrittele väistämisvelvollisuutta siten, että se koskisi vain ennalta arvattavia tilanteita. Lain mukaan risteykseen ei saa ajaa, jos se ei ole turvallista ottaen huomioon muiden ajoneuvojen sijainti, etäisyys ja nopeus.
On täysin selvää, että ennalta arvattavuudella on oleellinen merkitys syyllisyyttä liikenneonnettomuuksiin arvioitaessa.
Otanpa esimerkin:
Pari vuotta sitten taksiauto kääntyi Sörnäisten rantatieltä vasempaan. Kääntyvänä sen TLL:n mukaan olisi tullut antaa esteetön kulku vastakkaisesta suunnasta risteystä lähestyville suoraan ajaville ajoneuvoille. Näin ei tapahtunut. Suoraan ajava ajoi taksin kylkeen, jolloin kaksi taksin matkustajaa kuoli. Mikä oli oikeuden tuomio?
Väistämisvelvollinen taksinkuljettaja vapautettiin syytteestä. Suoraan ajanut oli yksin syypää turmaan. Miksi? No siksi, että suoraan ajanut oli ajanut huomattavaa ylinopeutta (kilpa-ajotilanne). Taksinkuljettajalta ei voitu edellyttää varautumista siihen, että suoraan ajava lähestyi häntä lain vastaisella nopeudella.
Sama pätee nyt po. esimerkkitapaukseen.
Sherlock Holmes kiittää keskustelusta!
Aiemmin tuotiin esille, että kärkikolmion takaa tulevalta ei voida edellyttää valmistautumista siihen, että joku ajaa kiellettyyn ajosuuntaan. Tässä minun case:ssäni kärkikolmion takaa tulleella autolla oli suojatie 'edessään'. En tiedä, muuttaako se tilannetta.
Aina ei ole yhtä syyllistä. Syyllisiä voi olla molemmat osapuolet ja kumpikin saada tuomion ja oikeudenkäyntikulut menevät jakoon ja kumpikin korvaa toisen vahingot.