Oletteko koskaan

ongelmaan, että vaikka rakkautta olisi tarjolla, ette osaa ottaa sitä vastaan. Se on minun ongelmani ollut varmaan aina. Lähden karkuun rakkautta juuri tuon takia. Tunnen tällä hetkellä niin suuria tunteita naista kohtaan, että pelkään hänen kohtaamista. ja sen takia en osaa olla oma itseni hänen seurassaan. olen oppinu luottamaan itseeni paremmin ja olemaan muille avoin oma itseni. mutta silti pelkään häntä, joka ymmärtäisi minua paremmin kuin kukaan koskaan ennen.
En käsitä edelleenkään tunteitani. Olen rakastunut. Ja jopa ikävöinyt hänen seuraansa. ja tahdon ottaa sen kaiken vastaan.
9858
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

pelottaa ja hämmentää hyvin monia meistä, eli sitä ei tarvitse hävetä ollenkaan. Tärkeää sen sijaan on, ettet anna sen pelon ohjata käyttäytymistäsi, vaan pyrit voittamaan sen. Välillä tulee epäonnistumisia, mutta kyllä ne aina voi paikata, joskus ihan helpostikin.

Ykkös-ohjeeni sinulle on, että kerro hänelle rehellisesti, että olet tunteistasi hämilläsi, ja hieman peloissaankin (lähetä vaikka kirje). Silloin hän ymmärtää sinua entistäkin paremmin, eikä ainakaan voi tuomita sinua jos teet jotakin "mokia" tai juokset välillä karkuun. Anna hänen tietää, ettet ole hylkäämässä häntä vaikka painitkin vielä omien sisäisten ristiriitojesi kanssa! Onnea sinulle :)

Äänestä
  • rohkaisevista sanoista, mutta kun en tiedä hänen yhteystietojaan... Että muuten voisi toimiakkin:)

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    rohkaisevista sanoista, mutta kun en tiedä hänen yhteystietojaan... Että muuten voisi toimiakkin:)

    osoitepalveluiden, vaikkapa Eniron, kautta? Jos ei millään löydy, niin kyllä sinä varmasti jutellessa myös jaksat kertoa asiasi. Tai voithan kirjoittaa sen kirjeen ja antaa sen hänelle kun näette?

    Kyllä hätä keinot keksii :)

    Äänestä

sekä miesten että naisten kanssa. Luulin kyllä olevani täysin hetero 24-vuotiaaksi asti, mutta sittemmin olen rakastunut kahteen naiseen. En tiedä, että millaisia tarpeita tuo rakastuminen tyydytti.

En kuitenkaan ole varsinaisesti bi-seksuaalikaan.

Äänestä

rakkautesi kohteen tunteista. nainen - nainen on usein kiellettyä kaikkialla. Hänen täytyy ajatella samoin, vaikka sinusta ehkä pitäisikin.

Äänestä
  • saada

    Äänestä

Toimi, hyvä ihminen! Mitään et koskaan tule katumaan niin paljon kuin hukattua elämää ja hukattuja mahdollisuuksia, pieniä potentiaalisia onnenmuruja. Jos olet rehellinen voit saada nenillesi, mutta toisaalta voit myös saada kaiken. Vain pelaamalla voi voittaa ja suurin panoksin saa suurimmat voitot.

Ja sellaista ihmistä ei olekaan, joka ei joskus saa nenilleen, joten mitä sitten, vaikka niin kävisikin? Olisit murheissasi aikasi, mutta sitten voisit taas nousta satulaan. Tekemättömyys synnyttää katkeruutta ja katkeruus elämätöntä elämää.

Ole rehellinen ja suora. Kerro mitä tunnet ja katso mihin se johtaa. Mitä voit hävitäkään? Ja toisaalta...mieti mitä voit voittaa.

Äänestä

Rakkautta on vaikea vastaan ottaa. Enkä nyt
nyt puhu kahden ihmisen seurusteluun liitty-
västä. Itse huomaan kun joku osoittaa minulle
lähimmäisen rakkautta, niin en oikein osaa
siihen suhtautua. Jotenkin koen, etten sitä
ansaitse. Kuitenkin tiedän että ei sitä ansaita,
kuten ei Jumalan rakkauttakaan poikansa kautta.
Halusin tämän kirjoittaa, vaikka kysymys ei
alumperin ollutkaan (?) tästä rakkaudesta.

Äänestä
  • Musta taas tuntuu, että olen vaivaksi. Yritän tehdä itse niin hyvin ja paljon kuin pystyn. Itsekin yritän kuitenkin aina olla avuksi ja loukkaannun, kun joku kohteliaasti ”torjuu”.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


törmännyt kirjoitti:

ongelmaan, että vaikka rakkautta olisi tarjolla, ette osaa ottaa sitä vastaan. Se on minun ongelmani ollut varmaan aina. Lähden karkuun rakkautta juuri tuon takia. Tunnen tällä hetkellä niin suuria tunteita naista kohtaan, että pelkään hänen kohtaamista. ja sen takia en osaa olla oma itseni hänen seurassaan. olen oppinu luottamaan itseeni paremmin ja olemaan muille avoin oma itseni. mutta silti pelkään häntä, joka ymmärtäisi minua paremmin kuin kukaan koskaan ennen.
En käsitä edelleenkään tunteitani. Olen rakastunut. Ja jopa ikävöinyt hänen seuraansa. ja tahdon ottaa sen kaiken vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu