Vielä muutama vuosi sitten suhtauduin päihteisiin tosi negatiivisesti, koska vanhemmat olivat alkoholisteja kun olin ala-asteiässä ja muutenkin tuttavapiirissä oli alkoholiongelmaa.
Päätin että omalta osaltani päihteiden käyttö jää muutamaan bisseen viikonloppuisin, korkeintaan.
Hyvin toimi. Viinaan, tupakkaan, pilveen ja muuhun paskaan menee nyt kaikki liikenevät rahat. Tää päivä on ensimmäinen kahteen- kolmeen viikkoon jolloin olen melkein selvänä.
Oon luonteeltani aika epäsosiaalinen, kestää kauan ennen kun pääsen sisään mihinkään porukkaan tai pystyn tutustumaan uuteen ihmiseen.
Silloin kun olin "raitis" niin olin suurimman osan ajastani yksin, koneella istuen tms eikä kavereita juurikaan ollut. Pelkäsin ihmisiä enkä toisinaan pystynyt edes käymään kaupassa koska ihmisten keskelle joutuminen aiheutti ahdistusta.
Toisina päivinä itseluottamus oli suht hyväkin, tunsin näyttäväni hyvältä ja olevani normaali, mutta näitä hetkiä oli tosi harvoin.
Tiedän että tää ei varsinaisesti alkanut mistään, vaan se että vanhemmat dokasivat joka päivä sihen asti että olin 13 paikkeilla. Koskaan ei ollut kunnon ruokaa, ei varaa parturiin tai vaatteisiin eikä mihinkään, olin aina laiha, kalpea, epäsiisti ja kiusattu. Yläasteella aloin lintsaamaan koulusta ja lopulta kasin loppupuolela jätin koulun kokonaan kesken, koska vanhempien kanta asiaan oli että koulu on perseestä, siellä kusetetaan ja blaablaa. Siitä asti elämä on ollut vähän erilaista kuin normaalisti, oon oppinut näkemään maailman sellaisena mitä se on "julkisivun takaa" enkä sen takia pysty haaveilemaan mistään normaalista kuten hyvästä urasta, perheestä tms koska se kaikki tuntuu niin turhalta ja pinnalliselta.
Nykyään liikun porukassa johon kuuluu kaksi mun ikäistä muijaa ja yks jätkä mun lisäksi. Ne ihmiset on jotain uskomatonta, siinä seurassa pystyy olemaan oma itsensä, ei tarvi valehdella mistään ja kaikista asioista puhutaan avoimesti.
Ekaa kertaa mun elämässä on ihmisiä joita pidän oikeesti ystävinä ja joille olen tärkeä, ihan uskomaton tunne.
Nää ihmiset on aika samanlaisista oloista kun itse oon, molemmat tytöt on olleet laitoksessa ja sen jätkän isä tappoi itsensä äiti on alkoholisti.
Ongelma vaan on siinä että tässä porukassa poltetaan blosaa, juodaan harva se päivä, vedetään nappeja ja vietetään kaikin puolin epäsäännöllistä elämää.
Olen onnistunut sössimään raha-asiani aivan päin helvettiä, ihan kohta tulee maksuhäiriömerkintä ja ulosottomies hyökkää kimppuun. Erilaisia lainoja ja velkoja laskuja on kaikkiaan tonnien edestä, varmaan 7000 euroa ei edes riitä enää. Kaikki pikavipit on otettu yms. Ajokortti oli jonkun aikaa ja suht mukava autokin, kunnes yhden aivottoman ilan päätteeksi lähti kortti ja autosta kilvet. Olen parikymppinen jannu, asun mutsin asunnossa koska omaa kämppää ei oikein tulottomana saa. Koulutusta ei ole joten työpaikka on haaveilua, armeija käymättä joka estää tehokkaasti pidempiaikaisen työn saamisen, ja sosiaalisten ongelmieni takia en pysty käymään mitään koulua. Pystyn olemaan pidempään ihmisten keskellä vain silloin kun oon sekoittanut päätäni jollain, eli jos aloittaisin koulun niin joutuisin olemaan tunneilla pilvessä, jolloin kuuntelemisesta ei tulisi mitään.
Mitään muuta tulevaisuutta en osaa enää ajatella kuin piipun ohimolle. Tiedän että joillain on paljon pahempia ongelmia kuin nää mistä selitin, mutta mulle itselleni tää on umpikuja. Tahdonvoima ei enää edes riitä ylöspäin kiipeämiseen, vaan helpompaa on sekoittaa päänsä, irrota todellisuudesta ja leijailla jossain muualla.
Kunnes kaikki tulonlähteet loppuvat, porukka hajoaa, tulee talvi ja kaikki oljenkorret on käytetty, silloin ei enää voi muuta kun vetää liipaisimesta.
En usko että kukaan osaa tähän mitään fiksua vastata, vaan haluan kannustaa teitä nuorempia yrittämään. Älkää olko yhtä idiootteja ja sotkeko elämäänne!
Päätin että omalta osaltani päihteiden käyttö jää muutamaan bisseen viikonloppuisin, korkeintaan.
Hyvin toimi. Viinaan, tupakkaan, pilveen ja muuhun paskaan menee nyt kaikki liikenevät rahat. Tää päivä on ensimmäinen kahteen- kolmeen viikkoon jolloin olen melkein selvänä.
Oon luonteeltani aika epäsosiaalinen, kestää kauan ennen kun pääsen sisään mihinkään porukkaan tai pystyn tutustumaan uuteen ihmiseen.
Silloin kun olin "raitis" niin olin suurimman osan ajastani yksin, koneella istuen tms eikä kavereita juurikaan ollut. Pelkäsin ihmisiä enkä toisinaan pystynyt edes käymään kaupassa koska ihmisten keskelle joutuminen aiheutti ahdistusta.
Toisina päivinä itseluottamus oli suht hyväkin, tunsin näyttäväni hyvältä ja olevani normaali, mutta näitä hetkiä oli tosi harvoin.
Tiedän että tää ei varsinaisesti alkanut mistään, vaan se että vanhemmat dokasivat joka päivä sihen asti että olin 13 paikkeilla. Koskaan ei ollut kunnon ruokaa, ei varaa parturiin tai vaatteisiin eikä mihinkään, olin aina laiha, kalpea, epäsiisti ja kiusattu. Yläasteella aloin lintsaamaan koulusta ja lopulta kasin loppupuolela jätin koulun kokonaan kesken, koska vanhempien kanta asiaan oli että koulu on perseestä, siellä kusetetaan ja blaablaa. Siitä asti elämä on ollut vähän erilaista kuin normaalisti, oon oppinut näkemään maailman sellaisena mitä se on "julkisivun takaa" enkä sen takia pysty haaveilemaan mistään normaalista kuten hyvästä urasta, perheestä tms koska se kaikki tuntuu niin turhalta ja pinnalliselta.
Nykyään liikun porukassa johon kuuluu kaksi mun ikäistä muijaa ja yks jätkä mun lisäksi. Ne ihmiset on jotain uskomatonta, siinä seurassa pystyy olemaan oma itsensä, ei tarvi valehdella mistään ja kaikista asioista puhutaan avoimesti.
Ekaa kertaa mun elämässä on ihmisiä joita pidän oikeesti ystävinä ja joille olen tärkeä, ihan uskomaton tunne.
Nää ihmiset on aika samanlaisista oloista kun itse oon, molemmat tytöt on olleet laitoksessa ja sen jätkän isä tappoi itsensä äiti on alkoholisti.
Ongelma vaan on siinä että tässä porukassa poltetaan blosaa, juodaan harva se päivä, vedetään nappeja ja vietetään kaikin puolin epäsäännöllistä elämää.
Olen onnistunut sössimään raha-asiani aivan päin helvettiä, ihan kohta tulee maksuhäiriömerkintä ja ulosottomies hyökkää kimppuun. Erilaisia lainoja ja velkoja laskuja on kaikkiaan tonnien edestä, varmaan 7000 euroa ei edes riitä enää. Kaikki pikavipit on otettu yms. Ajokortti oli jonkun aikaa ja suht mukava autokin, kunnes yhden aivottoman ilan päätteeksi lähti kortti ja autosta kilvet. Olen parikymppinen jannu, asun mutsin asunnossa koska omaa kämppää ei oikein tulottomana saa. Koulutusta ei ole joten työpaikka on haaveilua, armeija käymättä joka estää tehokkaasti pidempiaikaisen työn saamisen, ja sosiaalisten ongelmieni takia en pysty käymään mitään koulua. Pystyn olemaan pidempään ihmisten keskellä vain silloin kun oon sekoittanut päätäni jollain, eli jos aloittaisin koulun niin joutuisin olemaan tunneilla pilvessä, jolloin kuuntelemisesta ei tulisi mitään.
Mitään muuta tulevaisuutta en osaa enää ajatella kuin piipun ohimolle. Tiedän että joillain on paljon pahempia ongelmia kuin nää mistä selitin, mutta mulle itselleni tää on umpikuja. Tahdonvoima ei enää edes riitä ylöspäin kiipeämiseen, vaan helpompaa on sekoittaa päänsä, irrota todellisuudesta ja leijailla jossain muualla.
Kunnes kaikki tulonlähteet loppuvat, porukka hajoaa, tulee talvi ja kaikki oljenkorret on käytetty, silloin ei enää voi muuta kun vetää liipaisimesta.
En usko että kukaan osaa tähän mitään fiksua vastata, vaan haluan kannustaa teitä nuorempia yrittämään. Älkää olko yhtä idiootteja ja sotkeko elämäänne!
Vastaukset 6
Vanhimmat
No ei tohon voi oikein mitään fiksua sanoo. Muuten asiat sulla on menny kai yhtä
perselleen kuin mulla lukuunottamatta päihdeosiota. Miksi antauduit, miksi
pahensit asioita entisestään? Tiedät kyl ettei kaikki ole vielä loppu ja voit
aloittaa uuden elämän. Mutta jos olet jo kerran noin antautunut niin tuskin
jaksat enää yrittää, vai mitä? En ala paasaamaan itsemurhasta kun ties
tarkaan olen jo omaani suunnitellut. Joku varasuunnitelma tietty pitää olla
mutta sä tosiaan oot ajanut ittes aika ahtaalle ettei varmaan muuta päässäs
pyörinyt. Itsemurha voi olla helpoin ratkasu sulle ja se on oikea jos niin katsot.
tarinas sai mut huonolle ololle... Itellä oli vähän saman tapasia ongelmia nuorempana(16-18v), mut jotenkin pääsin päihdeongelmasta yms. Olin pari kertaa tehä itsemurhan, mut onneks mun ihana poikaystävä sai mut aina järkiini! Kun on joku, jota rakastaa selviää aika monesta ja asiatkaan ei tunnu sillon niin raskaalta! Sul ei oo varmaan tyttöystävää vai? Voin sanoo et raukat tekee itsemurhan! Hoe se itelles! Älä luovuta vaan jaksa yrittää. Nyt takas koulunpenkille ja mars!! Voimi sulle näääääääääääääääääääääääin paljon!!
Ja mä kun kuvittelin omia ongelmiani isoiksi. Kannattis varmaan lopettaa se aineiden vetäminen, mennä johonki hoitoon ja hommata töitä tai opiskelupaikka. Oo mieluummin yksin ku hengailet niiden kavereiden kanssa jotka vaan vetää huumeita sun muuta..
Mä hengasin samanlaisissa porukoissa joskus ja sillon ku löysin sen päihdeporukan niin jaksoin jotenkin päihteiden ja niiden kavereiden voimalla elää... Mut mun porukassa kävi niin et myö kaikki porukalla otettiin itteämme niskasta kiinni ja ruvettiin suunittelee tulevaisuutta!
Nykyään nää tyypit on mun parhaita kavereitä ILMAN PÄIHDEONGELMAA!
Eli joskus myös näin et kaikki kääntyy hyväks! Parempi musta huonossa seurassa kuin että yksin itsemurhaa suunittelemassa!
Nuorempana se oli vaan sellasta hauskanpitoo.
Ei sitä osannut ajatella, ett koukkuuhan siit lopulta jää.
Koulukiusaamisella oli varmaan iso merkitys siihen, ett hain kavereita tietyist piireistä, tavallaan kai ostin niitä. itsetunto mulla on aina ollut olematon.Kamat auttaa siihen, silloin on rohkea ja sosiaalinen.
Raha-asiat mull on kyll aika hyvin, oon luonteeltani aika tarkka nois jutuissa, kun skidinä ei koskaan ollut fyrkkaa, niin en haluu enää palata siihen nöyryytykseen.
Oon myös parikymppinen kundi, viime talvena asiat meni siihen pisteeseen, ett makasin vaan himas ja vedin kamoja. En mennyt duuniin, enkä olis pystynytkään. Mun "kundikaveri" lainausmerkit ku en oo ihan varma tunteistani, tuli Suomest ja haki mun työnantajan apuun. Ne toimitti mutt psyken akuuttiselle. Olin siellä pariviikkoo. Sitt pari kuukautta saikulla.
Sain uudet masis lääkkeet, jotka aika hyvin tuntuu tehoovan, sitt ahdistuslääkkeitä ja nukahtamis pillereitä. Alkoholin oon jättänyt melkein kokonaan, ei sovi lääkkeiden kaa. samoin kamoja käytän vaan joskus viikonloppuna, aika maltillisesti. Mä sain vielä tilaisuuden näyttää, ett pystyn pääseen kuiville. Tosi mukava työnantaja ja poikaferndi jakso olla kuus kuuautta mun tukena, en mä yksin olis selvinnyt.
en mä vieläkään jaksa ihan säännölliseen duuniin, mutt yritän kokoajan parantaa, ehkä mä joskus voin lopettaa lääkitykset, vaik aika epätodennäköseltä se nyt tuntuu.
Uusii ihmis suhteita en oo juurikaan pystynyt luomaan, naapuri on kiva, sill on ollut samoja vaikeuksii ja voin mennä sen kaa puhuun, ku tuntuu ettei jaksa.
En mä tiedä, sulle mä neuvoisin psykelle hakeutumista. On olemassa lääkkeitä, joiden avulla on helpompi olla ilman kamoja, no tavallaan kai nekin on huumeita, mut niist helpompi päästä eroon ja sitt ne on laillisii. Niit saa apteekista ihan murto-osalla niis hinnoista joita muuten menis kamoihin.
Armeija mullakin on käymättä, enkä sitä koskaan aio suorittaakaan, ei se mun duunin saantiin oo vaikuttanut, kutten ei sekään. etten oo käynyt ees peruskouluu loppuun.
Oot kuitenkin vasta 20, ja paljon voi vielä muuttua sunkin elämäs, toki se vaatii paljon. Ekaks ehdottaisin tota psykee ja kaveri piirin vaihtoo.
Hyvät ahdistuslääkkeet helpottaa elämää huomattavasti, niiden avulla voi pystyy jopa luomaan uusii kontaktei. Eikä mitään terapiaakaan kannata poissulkee.
Kyll sullakin on vaihtoehtoja, se susta itsestä kii.
yritä t: thomas
Tilanteesi on aika kamala, muttei mahdoton. Vaikka tuntuu siltä, ettet pysty olemaan selvin päin ihmisten joukossa on se sullekkin mahdollista. Moni muukin on vastaavasta selvinnyt.
Jos porukka jossa viihdyt hyväksyy sut ehdoitta mitä hyväksyntää se loppujen lopuksi on jos he ovat kaikki pää pilvessä? Tarkoitan tällä sitä, että sinut ihan varmasti hyväksytään muuallakin ja varsinkin selvin päin ollessasi. Eri asia sitten on se, miltä selvin päin oleminen tuntuu jos on suuren osan elämästään viettänyt pää sekaisin. Sattuuhan se jonkin aikaa, ehkä melko kauankin, mutta loppuu aikanaan, siihen voit luottaa. Sosiaalista epävarmuutta ja vaikeeta on melkein kaikilla enemmän ja vähemmän. Se tavallaan kuuluu nuoruuteen.
Sun ei kannata tehdä nyt muuta kuin ottaa järki käteen. Niin on minunkin tarvinnut tehdä kun on elämä tuntunut aivan sietämättömältä. Hommaa itsesi raittiiksi jollakin keinoin, ihan väkisin. Tänä päivänä apua saa monesta paikasta, neuvoa voit kysellä myös vaikka omasta terveyskeskuksesta, netistäkin löydät yhteystietoja. Jos asut jonkun suuren kaupungin läheisyydessä on sulla mahdollisuuksia helpommin. Ota asioista selvää, kysele, äläkä luovuta. Varsinkin nuorille löytyy tänä päivänä apua.
Velkasi ei ole mahdottoman suuret. Suuremmistakin on moni selvinnyt. Neuvoja tarvit siinäkin asiassa. Ammatin tarvitset tietenkin. Mitä haluaisit alkaa tekemään? Mikä kiinnostaa edes vähän? Ehdit joskus myöhemmin käydä myös armeijan tai valita sivarivaihtoehdon. Tee niinkuin itse tykkäät, muiden mielipiteen ei ole väliä.
En usko että kovin hyvin tunnet itseäsi, joten et voi vielä luonnettasi kuvailla kovin uskottavasti. Aineiden käyttö on hidastanut sun itsetuntemustasi, mutta sulla on koko elämä edessä aikaa tutustua itseesi. Samaa tekee kaikki muutkin, koko elämä on kaikilla meillä itsensä kehittämistä ja itseen tutustumista ihan loppumetreille asti.
Kirjoitat niin hyvin itsestäsi ja elämästäsi, että "älliä" sulla riittää vaikka mihin opintoihin. Voit tehdä elämästäsi vielä vaikka kuinka hyvän ja mielekkään kunhan lopetat pääsi sekoittamisen. Älä anna omien vanhempiesi, tiettyjen tuttaviesi esimerkin ja mielipiteen vaikuttaa itseesi haitallisesti ja masentavasti. Jos on pakko selviämisesi kannalta, sun kannattaa pysyä heistä erillään.
Et ole yhtään huonompi ja vähempiarvoinen kuin kukaan muukaan. Usko itseesi ja ala rakentamaan omaa elämääsi. Sitten vanhana sä voit kertoa omista kokemuksistasi muille vaikeessa elämäntilanteessa oleville nuorille. Kirjoita vaikka päivkirjaa, kirjoittaminenhan sulta hyvin sujuu....Hyvää kesää ja vielä parempaa elämää Sinulle, nuori mies. Viimeistään huomenna, maanantaina ryhdyt tuumasta toimeen, eiks niin... :)