sattuuko joku tietämään kirjasen suomalaisten suosikit omakotitalot. Kyseinen opus on vuodelta 1999 eli menneeltä vuosituhannelta , siinä nyt kuitenkin sattuu olemaan kaunis talo tunturipaju 131 joka kiinnostaa. Kirjasen avulla pitäisi olla mahdollista hankkia tarvittavat piirustukset mutta kun 8 vuotta on ilmeisen paljon. Julkaisija rakennustutkimus rts oy ei vielä ole vastannut kyselyihin, vaikka onkin olemassa. Entä onko jollakin tietoa mistä löytää piirustuksia omakotitaloihin mukavasti ja sopuhintaan?
mitä missä
Nimetön
4594
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Siis onko siin kirjassa siis pohjakuvaa? Vaiko vaan kuva ulkoapäin vai miten?
on pohjapiirustukset ja julkisivukuva yhdeltä sivulta, sitten on kustannusarvio vuodelta 1999, eli tosi tuoretta tietoa ja vieläpä ehdotus taloon tulevista väreistä.
Pääsuunnittelijasi voisi luonnostella tuon pohjalta teille yksilöllisen talon. Tuo oh:n avoin yläosa tuntuu vähän turhalta. Mieluummin mh siihen kohtaan yläkerrassa. Nuo erkkerit ja parvekkeet nostavat rakennushintaa.
Sain vastauksen rts oy:ltä ja sieltä kerrottiin että uudempia opuksia ei ole tarjolla ja kehoitettiin ottamaan kuvasta mallia omaa suunnitelmaa tehtäessä. olen aivan samaa mieltä kanssasi siitä että yläkerran avoin tila on täysin turha. Lisäksi asiaa tarkemmin pähkäiltyäni olen huomannut sanomista huonejärjestyksissä. Eikun sorvaamaan sopivampaa ja tosiaan luonnos pääsuunnittelijalle. Tosin meillä ei vielä ole sellaista kun ei ole sitä luonnostakaan. Hauskaa että joku muukin oli opuksen säilyttänyt...