Oli kesäyö. Päivän sade ja illalla paistanut aurinko olivat saaneet luonnon puhkeamaan kukkaan. Tuuli oli lämmin ja se puhalsi järveltä. Kesän tuoksu tulvivat makuuhuoneeseeni, sillä kuumuuden takia ikkuna oli auki. Olin makoillut sängyssäni tovin, mutten saanut unta. Päätin lähteä kävelemään järven rannalle, joka on yksi lempipaikoistani. Laitoin päälleni pellavahousut ja trikootakin, alusvaatteita en jaksanut pukea, sillä halusin päästä ulkoilun jälkeen nopeasti takaisin nukkumaan.
Tulin rantaan ja istuiduin puoliksi vedessä olevalle isolle kivelle. Seurasin kalojen polskautuksia veden pinnalla ja huomasin etäänpänä rannalla kalastajan. Hän vaikutti komealta, lihaksikas kroppa, ruskettunut iho ja auringon vaalentama, sekaisin oleva tukka. Juuri sopivan pituinen, josta ottaa kiinni seksin aikana, kun haluaa kiihkeämpää toimintaa. Tässä vaiheessa havahduin ajatuksistani, sillä tämä mies lähestyi minua. Olin hieman varautunut, sillä eihän sitä koskaan tiedä millaista porukkaa rannalla on keskellä yötä. Tämä mies kuitenkin hymyili minulle, joten rentouduin hieman.
Mies: Mitäs se neiti täällä tähän aikaan yksinään istuu? Eikö uni maistu?
Minä: Ei, mulla oli jotenkin levoton olo, joten ajattelin tulla tänne.
Mies istuutui viereeni ja juttelimme hetken niitä näitä. Kävi ilmi, että tämä henkilö oli nimeltään Riku ja hän oli kaupungissa lomalla.
- Sä oot muuten ihan älyttömän seksikäs, ku sulla on noi hiukset tollai ihanasti pörröllään. Mä sanoin.
- Ai niinkö. Riku sanoi ja väläytti jalat alta vievän hymyn.
Yhtäkkiä Riku tarttu muhun ja suuteli pehmeästi. Mä vastasin siihen kiihkolla, sillä mun edellisestä miesseikkailusta oli jo hyvän aikaa. Tunsin, kuinka jo tää yks pehmee suudelma sai mut aivan märäksi.
Riku talutti mut rantahietikolle. Se tuli mun päälle ja mä pystyin heti tajuumaan, että myös sen halut oli erittäin kovat. Sen muna oli käteensopiva, huomattavasti suurempi kuin aiemman äijäni. Huvituin ajatuksestani, mutta huvitus vaihtui nopeasti hurjaksi kiihkoksi, sillä tajusin saavani tämän miehen pian sisääni.
Riku avasi takkini vetoketjun, ja ilmiselvästi hämmentyi, sillä ei mulla ollu alla niitä rintsikoita. Tästä innostuneena Riku laittoi kätensä housuihini ja tajutessaan myös alkkareideni puuttuvan, hänen kiihkonsa nousi potenssiin sata. Tämä oli selvästi huomattavista hänen sykkivästä elimestään, jota hyväilin housujen läpi.
Riku suuteli kaulaani ja eteni siitä melko nopeasti rinnoilleni ja kovettuneille nänneille. Voihkin nautinnosta ja painoin Rikun päätä enemmän itseäni ja nännejäni vasten. Mä kaivoin Rikun munan sen housuista ja aloin määrätietosesti runkata sitä pitkin vedoin, keskittyen lypsämään terskan päätä. Riku siirtyi mun rinnoilta vatsalle ja siitä aina pilluun asti. Ensin se työns kaksi sormea mun sisälle ja runkkas hitaasti. Tämän jälkeen se lisäs siihen vielä kielen, nuollen hellästi, mutta kuitenkin määrätietoisesti mun vakoa.
Mä rukoilin sitä nopeuttamaan tahtia, sillä olin räjähtämäisilläni. Se siirsi huulensa mun sisäreisille ja olin aivan kiimoissani. Halusin huulet takasin pillulle, sillä en kestäny nousevaa tunnetta enää. Riku nuolas mun pillua pitkällä, leveällä nuolasulla, runkaten erittäin rytmikkäästi. Tämän jälkeen se lipo pienin vedoin ja mä tunsin, kuinka orgasmin väreet kulki mun läpi ja mä kouristelin kuin jossain horkassa.
Sit Riku nous mun päälle ja laitto munansa mun pillulle, heilutteli sitä siinä ylösalas, jotta liukkaus siirtyy myös siihen. Lopulta se työnty muhun ja täytti mut äärimmilleen. Miten hyvältä voikaan mies tuntua!! Riku aloitti rytmikkäät työnnöt ja sen naamasta näki kuinka se nautti. Ei ollu sekään tainnu saada naista hetkeen. Riku nopeutti tahtia ja sen hengitys kiihty, musta tuntu ihan älyttömän ihanalta, en oo varmaan koskaan saanu yhtä hyvää seksiä.
Yhtäkkiä Riku vetäyty pois. Tän se teki vaan kääntääkseen mut kontalleen, jotta voi työntyä muhun takaa päin. Sen kädet hakeutu mun rinnoille, jotka heiluivat Rikun työntöjen tahtiin. Hieroin itse omaa klitoristani, jolloin sormieni ja Rikun kyrvän yhdistelmä sai aikaan aivan älyttömän upeita tuntemuksia. Rikun sormet tulivat omieni tilalle ja pyörittelivät klittaa juuri oikealla tavalla. Laukesin toistamiseen erittäin voimakkaasti ja tällä kertaa tunsin vahvemmin kuin edellisellä kerralla, olihan mulla nyt sisällä muna, jota vasten on hyvä kouristella. Riku veti kalunsa pois viime hetkellä, ja laukes mun selälle. Herrasmiehenä se pyyhki mällit pois ja halas takaa päin huohottaen.
Käytiin yhdessä uimassa. Tämän jälkeen puin vaatteeni takaisin päälle ja lähdin kävelemään kotiin. Aurinko nousi järven takaa. Oli hieman erilainen yö, mitä olin aluksi kuvitellut.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.