Aikuislukioon

tiedetään, että taitaa olla 18v. ikäraja. Mutta tilanne tämä: Lapsi ei päässyt ykköstoiveeseen amikseen eikä ymmärretty, että olisi ollut joustavassa valinnassa mahdollisuuksia. Vasta nyt alettiin miettiä, että kakkostoivekaan ei ehkä käy, terveydellisistä syistä.

Lapsella on lukuaineiden ka n. 8, joten varmaan ihan hyvin pärjäisi: Matikka ja englanti kymppejä, ne missä joutuu vähän enemmän lukemaan, historia uskonto ym. seiskoja.

Eli tietääkö kukaan riittääkö painavat perusteet
aikuislukioon alaikäisenä? En halua kertoa, mistä sairaudesta on kyse, mutta vain kevyt sisätyö käy. Lukioon hän ei hakenut, siihenkin on syynsä, tietty ykkösenä se, että oli niin kovin kiinnostunut siitä alasta, mille ykköstoiveena haki ja ajatteli, että lähtisi sitten amk:aan. Tiedetään jo varasija ja aika paljon pitää tulla peruutuksia, että pääsee. Opintotukeen ei lapsella olisi oikeutta kuitenkaan tulojemme takia, joten sillä ei ole merkitystä.
4470
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei täällä meilläpäin ole ainakaan aikuislukiossa ikärajaa. Että kannattaa vaan kysellä sieltä koulusta jos pääsis sinne :D

Äänestä

Aikuislukion ikäraja on, kuten nimikin antaa ymmärtää, 18 vuotta. Ota yhteyttä lähimpään aikuislukioon ja kysy, jos voisi päästä opiskelemaan rehtorin erityisluvalla. Se on usein mahdollista, kun vain menee asiasta juttelemaan.

Äänestä

vielä päästä päivälukioonkin, koska jokaisessa lukiossa eivät kaikki oppilaspaikat täyty kuitenkaan. Kannattaa olla yhteydessä päivälukion (tai lukioiden) rehtoreihin, niin tietävät onko paikkoja jäljellä.

Äänestä
  • Ai jaa täällä olikin vastaus mulle, kyselin just samaa tuossa ylempänä, kiitos. Tuo alkuperäinen viesti saattaa olla mun äidin kirjoittama, jotenkin tuntuu että sopis vaikka ei ihan tuo mun tilanne olekaan. Mutta meidän äiti varmaan kirjoittaisikin vähän eri tavalla ettei tunneta.

    Eli voi kysellä, vaikkei hakenut yhteishaussa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nuorena? kirjoitti:

tiedetään, että taitaa olla 18v. ikäraja. Mutta tilanne tämä: Lapsi ei päässyt ykköstoiveeseen amikseen eikä ymmärretty, että olisi ollut joustavassa valinnassa mahdollisuuksia. Vasta nyt alettiin miettiä, että kakkostoivekaan ei ehkä käy, terveydellisistä syistä.

Lapsella on lukuaineiden ka n. 8, joten varmaan ihan hyvin pärjäisi: Matikka ja englanti kymppejä, ne missä joutuu vähän enemmän lukemaan, historia uskonto ym. seiskoja.

Eli tietääkö kukaan riittääkö painavat perusteet
aikuislukioon alaikäisenä? En halua kertoa, mistä sairaudesta on kyse, mutta vain kevyt sisätyö käy. Lukioon hän ei hakenut, siihenkin on syynsä, tietty ykkösenä se, että oli niin kovin kiinnostunut siitä alasta, mille ykköstoiveena haki ja ajatteli, että lähtisi sitten amk:aan. Tiedetään jo varasija ja aika paljon pitää tulla peruutuksia, että pääsee. Opintotukeen ei lapsella olisi oikeutta kuitenkaan tulojemme takia, joten sillä ei ole merkitystä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu