riviera hotelli

riviera hotelli ainakin lokakuun deturin matkoissa.
Yhtään en tiedä minkälainen hotelli on.
Ja noin myöhään kun 12.10, en tiedä mitä ilmaa pitää sillon. Eiköhän lämpöä joka tapauksessa enempi kuin suomessa samaan aikaan :)
3561
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Riviera on kivalla paikalla oleva siisti hotelli. Alue on rauhallisempaa, kuin pääkadun läheisyydessä. Hotellin edessä kulkee katu, jossa on melko paljon liikennettä ja rantaan on noin puoli kilometriä. Jos haluaa, niin katua alaspäin ensimmäisellä poikkikadulla vasemmalle on Alexin baari ja oikealle Heikin baari (kumpaankin noin 200 metriä matkaa). Molemmissa on suomalaisia asiakkaita ja osa henkilökunnasta puhuu suomea. Molemmissa ravintoloissa on suomalaiseen makuun ruuat ja hyvä palvelu. Katua ylöspäin mennessä parin korttelin päässä on markkinapaikka, jossa hyvä tinkijä saa tehtyä hyviä hankintoja. Samoin markkinapaikan vieressä on kauppahalli, josta kannattaa ostaa irtaimena myytäviä mausteita ja todella tuoreita ruokatavaroita. Me käymme säännöllisesti syyskuun puolivälissä kaksi viikkoa Alanyassa ja silloin vain harvoina päivinä on lämpötila alle 30 astetta. Lämmintä matkaa.

Äänestä
  • Riviera hotelli on Aurinkomatkojen ja Riviera huoneistohotelli taas Deturin asiakkaiden käytössä.

    Äänestä

  • palsternakka kirjoitti:

    Riviera hotelli on Aurinkomatkojen ja Riviera huoneistohotelli taas Deturin asiakkaiden käytössä.

    Oltiin joskus , oli hyvä hotelli, ystävällinen henkilökunta jne. Alakerran buffet aamiainen on myös kehumisen arvoinen. Erehdyttiin kerran illalla syömään Pearl-nimiseen ravintolaan siinä lähistöllä, ei menty toiste! Kantsii varoa! Noista mainituista baareista liikkui monenlaista HUHUA, että laskuttavan juomia tuplasti jne jne, liekkö sitten mitään perää???? Ei omakohtaista kokemusta!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pss kirjoitti:

riviera hotelli ainakin lokakuun deturin matkoissa.
Yhtään en tiedä minkälainen hotelli on.
Ja noin myöhään kun 12.10, en tiedä mitä ilmaa pitää sillon. Eiköhän lämpöä joka tapauksessa enempi kuin suomessa samaan aikaan :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu