Transtech

Kertokaapa mikä tuolla Transtechilla Otanmäessä oikein mättää? Porukka sai uudet, todennäköisesti jämäkämmät, omistajat ja töitä on tiedossa.

Palkoistako ne valittaa?

Olen ymmärtänyt että esimerkiksi jo jonkin aikaa siellä työskennellyt varustelutyöntekijä tienaa bruttona noin 2200€-2500€/kk. Minusta tuo vaikuttaa aika helkkarin hyvältä palkalta.

Itse olen vasta opiskelemassa kyseistä alaa ja olen pitänyt tuota paikkaa numero 1 työpaikkahaaveena. Olen myös yrittänyt ottanut selvää eri tehtävistä, palkkauksesta jne.

Tuollainen yli 2000€ kuukausipalkka on kuulostanut minusta erittäin hyvältä (emäntä tienaa 1200€/kk) täällä päin Suomea. Mutta jos itse työntekijät ovat sitä mieltä, ettei palkka ole lähelläkään kohtuullista niin kannattaisiko minun unohtaa juuri tuo Transtech työpaikkana ja katsella jotain muuta, ehkä muualla Suomessa? Ihan pk-seudulle ne haluaisi mennä. Onko palkkaerot merkittävät etelä-, keski- ja pohjois-Suomen välillä.
106338
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Metallialla on nykyisin tosi matalat palkat. Se on matalapalkka-ala.
Olin vuosia Valmetilla kunnes siitä tuliTranstech. Tampereen tehtaalla 90-luvun alussa. Siellä tehtiin IC-vaunuja ja DR-16 vetureita kunnes tehdas ajettiin alas tilausten loppuessa.
Tehdas oli mainio työpaikka. Kaikki toimi hyvin. Oli sellaista etua mitä ei nykyisin olekaan.
Palkkaryhmiä oli tuolloin 5. Olin tasossa 5 eli parhaassa. Palkka oli markoissa noin 76mk/h.ja HEKOt päälle. Lisäksi ylitöitä viikonloppuisin oli useasti. Palkka oli tosi mahtava.

Pitää ihmetellä nykyistä palkkatasoa joka on maximissaan 2500€ eli noin 12€/h. Silloisen markkapalkan kun muuttaa €uroiksi huomaa, että palkkataso oli 90-luvulla sama tai vähän enemmän nykyiseen verrattuna. Ja senaikainen hintataso oli aivan toinen. Esim. saman omistusasuntoni vastike on nyt tuplat.
Sen 76 mk / v.1992 jos muuttaa nykytasolle, olisi se kait noin yli 40€ tunti!!!
Tämän se lama-aika teki. Palkat pääsivät putoamaan kuoppaan josta ei sitten niin vain nousta.

Äänestä
  • Olin myös Valmetilla Turussa 80-luvun lopulta lähtien noin 10 vuotta ja palkka oli silloin parempi kuin mitä nyt tarjoavat. Yli kymmenen vuotta sitten sai euroissa noin 12, nyt se on monessa firmassa ns. hyvän miehen palkka. Silloin myös duunari sai palkallaan jotain hankittua, nykyisin kaikki menee vuokraan ja ruokaan. Metallin palkat ovat pahassa kuopasssa, ei ihme että alalle ei ole tulijoita. Ammattimiehen palkka pitäisi nykyisin olla 20 euroa.

    Äänestä

  • paikkansa! kirjoitti:

    Olin myös Valmetilla Turussa 80-luvun lopulta lähtien noin 10 vuotta ja palkka oli silloin parempi kuin mitä nyt tarjoavat. Yli kymmenen vuotta sitten sai euroissa noin 12, nyt se on monessa firmassa ns. hyvän miehen palkka. Silloin myös duunari sai palkallaan jotain hankittua, nykyisin kaikki menee vuokraan ja ruokaan. Metallin palkat ovat pahassa kuopasssa, ei ihme että alalle ei ole tulijoita. Ammattimiehen palkka pitäisi nykyisin olla 20 euroa.

    Monet noista metallialan tehtävistä on "mutterin vääntö" joissa todistettavasti on pärjännyt täysin kouluttamaton ihminen. Pitää osata ottaa oikeat työkalut ja vääntää oikeaan suuntaan.

    Jos noista hommista maksetaan 12€/tunti niin huh huh. Vaihtaisin nykyiset tehtävät heti tuollaiseen. Käykääpä huviksenne kokeilemassa vaikka yliopisto-opintoja, valmistukaa inssiksi ja menkää tehtäviin joissa vaaditaan pikkasen enemmän. Ja siitä maksetaan vain jokunen euro enemmän tunnilta niin onko se nyt sitten jotenkin järkevää?

    Äänestä

  • on mutterin vääntöä kirjoitti:

    Eivät ne mutterinvääntäjät tienaa kuin 7 - 8 euroa. Puhuin ammattimiehistä, en apuäijistä.

    Äänestä

  • on mutterin vääntöä kirjoitti:

    Monet noista metallialan tehtävistä on "mutterin vääntö" joissa todistettavasti on pärjännyt täysin kouluttamaton ihminen. Pitää osata ottaa oikeat työkalut ja vääntää oikeaan suuntaan.

    Jos noista hommista maksetaan 12€/tunti niin huh huh. Vaihtaisin nykyiset tehtävät heti tuollaiseen. Käykääpä huviksenne kokeilemassa vaikka yliopisto-opintoja, valmistukaa inssiksi ja menkää tehtäviin joissa vaaditaan pikkasen enemmän. Ja siitä maksetaan vain jokunen euro enemmän tunnilta niin onko se nyt sitten jotenkin järkevää?

    vaihda vaan. Jos nämä inssiopinnot on vaikeita, vaihda alaa. Alalle muutamaa paikkaa lukuunottamatta pääsee sisään kuka tahansa, kuka osaa hengittää. Laskimella lasketaan, paljonko on kolme kertaa neljä. Kyllä nuo kädentaitoalat ovat sellaisia, joita itse en tee, koska en osaa. Sen sijaan lukea ja laskea osaan, jopa ilman laskinta. Insinööri, joka on käsistään tumpelo, saattaa tehdä kädentaitohommissa monen tuhannen euron vahingot, vaikkapa esim. minä itse.

    Kyllä työstä pitää maksaa sen mukaan, mille alalle on tulijoita riippumatta siitä, miten paljon on kuluttanut persettään koulunpenkissä ja pahimmillaan opetellut asioita ulkoa ymmärtämättä niitä.

    Äänestä

  • on mutterin vääntöä kirjoitti:

    Monet noista metallialan tehtävistä on "mutterin vääntö" joissa todistettavasti on pärjännyt täysin kouluttamaton ihminen. Pitää osata ottaa oikeat työkalut ja vääntää oikeaan suuntaan.

    Jos noista hommista maksetaan 12€/tunti niin huh huh. Vaihtaisin nykyiset tehtävät heti tuollaiseen. Käykääpä huviksenne kokeilemassa vaikka yliopisto-opintoja, valmistukaa inssiksi ja menkää tehtäviin joissa vaaditaan pikkasen enemmän. Ja siitä maksetaan vain jokunen euro enemmän tunnilta niin onko se nyt sitten jotenkin järkevää?

    Joutuihan siinä vääntämään kyllä muttereitakin. Mutta ei pidä aliarvioida asentajaa. Eikä varsinkaan hänen vuosien aikana hankkimaansa ammattitaitoa.
    Homma oli kyllä sellainen, että piti osata lukea piirustukset. Millintarkkaa hommaa. Eikä kaikki ole siinä.
    Usein nuori inssi ja teknikko, jotka olivat pomoina, olivat "pihalla" näistä tehtävistä. Heistä ei ollut neuvomaan kuinka se tehdään vaan me saimme selittää sen heille, että miten se oikein tehdään.
    Eli se ammattitaidosta ja koulun/opiston tuomasta ammattitaidosta...
    Palkassa jäivät jälkeen moni pomokin.

    Äänestä

  • Asentajana kirjoitti:

    NÄMÄ KOKEMATTOMAT INS.JA YMS. MUUT PIKKUHERRAT
    JA PÄTEMISEN TARVE ON ARMOTON, MUTTA TEKEMISESTÄ
    EI TIETOAKAAN,NÄIN SE MENEE MONESSA PIKKUFIRMASSA.
    ELI DUUNARI OSAA HOMMANSA JA TIETÄÄ MITÄ JA MITEN
    TEHDÄÄN, EI SIINÄ TARVITA KESKITASON TYÖNJOHTOA SÄTTÄÄMÄÄN.
    NO JAKAMAAN TILINAUHAT!!

    Äänestä

  • Laskutaitosi on 5 vuotiaan tasolla. Otappa
    laskin käteen (jos ymmärrät mikä se on) ja
    anna se jollekin älykkäämmälle henkilölle ja
    pyydä häntä laskemaan ja kertomaan sinulle
    paljonko 76mk on euroissa ja paljonko 2500€
    kuukausipalkka antaa tuntipalkaksi. Olen ollut
    useassa eri tehtaassa töissä ympäri suomea,
    ja tiedän että transtechin palkat ovat keski-
    tasoa paremmat.

    Äänestä

  • Harri Ka kirjoitti:

    Laskutaitosi on 5 vuotiaan tasolla. Otappa
    laskin käteen (jos ymmärrät mikä se on) ja
    anna se jollekin älykkäämmälle henkilölle ja
    pyydä häntä laskemaan ja kertomaan sinulle
    paljonko 76mk on euroissa ja paljonko 2500€
    kuukausipalkka antaa tuntipalkaksi. Olen ollut
    useassa eri tehtaassa töissä ympäri suomea,
    ja tiedän että transtechin palkat ovat keski-
    tasoa paremmat.

    Olen ollut kyseisessä paikassa töissä ja olen vieläkin, itse tienaan tehtaalla koneistajana 16.50€/tunti. Ja kyllähän tällä palkalla elää ja se tekee kuukaudessa aika kiitettävästi. Alotuspalkkana sain 12€/tunti

    Äänestä

  • Joo.....pitää olla lähelle 15 euroa tuntipalkka jos 2500 e /kk meinaa saaha. Transtechin palkat ovat Suomen keskitasoa.....levyhitsauksista ei tahdo enempää saada mistään päin Suomea, putkihommat on sitten asia erikseen. Mutta 15 e/h ei ole kummoinen palkka nykyisiin elinkustannuksiin verrattuna....kaikkien kulutustavaroiden//elintarvikkeiden hinnat vaan nousee vauhdilla, mutta palkat ei meinaa millään pysyä perässä. Varsinkin nyt kun Kajaanissakin asuntojen hinnat ovat aivan ylihinnoiteltuja. Eikös me olla köyhiä ja pienituloisia jotka saamme alle 3000 e kuussa (urpilaisen mukaan)?????

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

metallialalle opiskeleva kirjoitti:

Kertokaapa mikä tuolla Transtechilla Otanmäessä oikein mättää? Porukka sai uudet, todennäköisesti jämäkämmät, omistajat ja töitä on tiedossa.

Palkoistako ne valittaa?

Olen ymmärtänyt että esimerkiksi jo jonkin aikaa siellä työskennellyt varustelutyöntekijä tienaa bruttona noin 2200€-2500€/kk. Minusta tuo vaikuttaa aika helkkarin hyvältä palkalta.

Itse olen vasta opiskelemassa kyseistä alaa ja olen pitänyt tuota paikkaa numero 1 työpaikkahaaveena. Olen myös yrittänyt ottanut selvää eri tehtävistä, palkkauksesta jne.

Tuollainen yli 2000€ kuukausipalkka on kuulostanut minusta erittäin hyvältä (emäntä tienaa 1200€/kk) täällä päin Suomea. Mutta jos itse työntekijät ovat sitä mieltä, ettei palkka ole lähelläkään kohtuullista niin kannattaisiko minun unohtaa juuri tuo Transtech työpaikkana ja katsella jotain muuta, ehkä muualla Suomessa? Ihan pk-seudulle ne haluaisi mennä. Onko palkkaerot merkittävät etelä-, keski- ja pohjois-Suomen välillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu