Puuttuva

Tässä ollaan hiki hatussa etsimässä sopivaa rivaria/ok-taloa.

Mikä helv siinä oikein on, että isossa osassa myytäviä kohteita ei ole viitsitty laittaa pohjapiirrosta mukaan, tai sitten se on sellainen suttu, josta ei saa mitään selvää?

Nämä kohteet skippaamme AINA automaattisesti. Mielestämme välittäjä, joka ei ymmärrä pohjapiirustuksen merkitystä, ei ole palkkiotaan ansainnut.
5403
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

olla etsimässä ja olla ostamassa.
Sinä vain etsit ja . . . .

Äänestä
  • asenne?

    Äänestä

Minä myyn vain omia kiinteistöjäni.

30-luvulla rakennetusta kivitalosta ei ole kunnon piirustuksia, ainoastaan tuore sähkösuunnitelma, jota en anna muuta kuin pyydettäessä. Kerran annoin scheemat yhdelle kukkahatulle, joka ihmetteli piirrustuksen häkkyröitä. Olivat sukoja. Keskustelu lähti sitten sivuraiteille, kun rouva alkoi ihmetellä pistorasioiden eroja. Hän näytti tuohtuvan siitä, että talossa oli vain sukoja ja jopa vikavirtasuojat. Hän ei halunnut ostaa taloa, missä oli jo myyjän mukaan "vikaa", vaikkakin vain vikavirtasuojakytkinten muodossa.

Tästä syystä johtuen annan kuvia vain niille, joiden varmuudella oletan niistä jotain ymmärtävän.

Äänestä
  • Jos pohjapiirustusta ei ole, sellaisen voi tehdä. On se kumma, kun käydään parin kolmen miljoonan markan kauppaa eikä yhtä kuvaa viitsitä tehdä.

    Tossa meni taas pari kämppää ohi, kun ei ollut piirustusta. Voi olla että olisivat olleet hyviäkin, mutta ei meillä ole aikaa ravata näytöillä katsomassa millainen ratkaisu on.

    Onneksi hinnat ovat nyt laskussa ja välittäjätkin joutuvat kohta tekemään jotain törkeän palkkansa eteen.

    Äänestä

  • välittäjä.. kirjoitti:

    Jos pohjapiirustusta ei ole, sellaisen voi tehdä. On se kumma, kun käydään parin kolmen miljoonan markan kauppaa eikä yhtä kuvaa viitsitä tehdä.

    Tossa meni taas pari kämppää ohi, kun ei ollut piirustusta. Voi olla että olisivat olleet hyviäkin, mutta ei meillä ole aikaa ravata näytöillä katsomassa millainen ratkaisu on.

    Onneksi hinnat ovat nyt laskussa ja välittäjätkin joutuvat kohta tekemään jotain törkeän palkkansa eteen.

    Eli Valtioneuvoston antama asetus asuntojen markkinoinnissa annettavista tiedoista (130/2001) ei määrittele että ilmoituksessa tulisi olla pohjakuvaa, esittelyssä se kuuluu olla. Eri asia on että nykyiset netti-ilmoitukset alkavat virtuaalikuvineen ym. kohta täyttämään esittelyn kriteerit. ASMA 5 §: "Kun kuluttajille annetaan tilaisuus tutustua asuntoon joko asunnossa tai muualla (!), nähtävänä on oltava esite asunnosta...". 6 § määrittelee esitteen sisällön johon kuuluu mm. pohjakuva. Itse olen aikoinaan saanut toimeksiantoja koska jaksoin piirtää pohjakuvia puhtaaksi, toisin kuin eräät kilpailijat. Nykyään kaikki pohjakuvat piirretään, siinä yrityksessä jossa olen töissä, puhtaaksi virtualdesignillä. Lisätietoja ASMA:sta löytyy osoitteesta finlex.fi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pohjapiirros kirjoitti:

Tässä ollaan hiki hatussa etsimässä sopivaa rivaria/ok-taloa.

Mikä helv siinä oikein on, että isossa osassa myytäviä kohteita ei ole viitsitty laittaa pohjapiirrosta mukaan, tai sitten se on sellainen suttu, josta ei saa mitään selvää?

Nämä kohteet skippaamme AINA automaattisesti. Mielestämme välittäjä, joka ei ymmärrä pohjapiirustuksen merkitystä, ei ole palkkiotaan ansainnut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu